Sivut

torstai 22. lokakuuta 2015

And where are you from?!

Tätä kysymystä kuulen lähes jokaisessa työvuorossa. Osaan jo huomata kun potilaat keskittyvät kuuntelemaan aksenttiani, heidän aivoissaan raksuttaa ja tiedän että kysymys "where are you from" on tulossa. Yksi ihana rouva asetteli taannoin kysymyksen erityisen kauniisti "May I ask, where is that lovely accent of yours from"? Eräs hieman sekava potilas taas huudahti kerran kauhuissaan "Why do you speak with russian aksent"?!! Ensimmäisellä työviikolla eräs potilas (joka oli itse hoitaja) totesi jo heräämössä, josta olin häntä hakemassa  "you are from Finland" ja lisäsi että "I knew it immidialitely as I had finnish workmate for years" ja tietysti lisäys "she was lovely" :) 
Tykkään tästä kysymyksestä, koska tiedän että se johtaa mukavaan rupatteluhetkeen potilaiden kanssa ja on muutenkin hyvä keskustelun avaus. Toki tunnen jollain tavalla myös ylpeyttä olla suomalainen kuten kai meille suomalaisille on tyypillistä. Tykkään pelätä "arvausleikkiä" potilaisen kanssa ja heitän usein heille kysymykset takaisin "and where do you think I am from..."? 

Ylivoimaidesesti yleisin arvaus on että tulen Puolasta. Sitten ehdotetaan Slovakiaa, Tanskaa, Tsekkejä tai Venäjää. Joskus jopa Espanjaa, Portugalia ja Kroatiaa! Mua on myös jopa luultu skottilaiseksi! Pudistelen tässä vaiheessa arvauskierrosta päätäni ja pyydän menemään pohjoisempaan suuntaan. Sitten pienen mietinnän jälkeen potilaat kysyvät "Iceland"? No. "aa you must be from Norway"?! No. "Sweden"? (Suomi tuntuu todellakin olevan kadonnut maailmankartalta) uudestaan "Russia"? No. "Liethuenia"? No "Canada"? Noo!

Potilaat miettivät taas ja jatkavat palaamalla jonnekkin eurooppaan "Germany"? No. Are you sure it's not "Dennmark"? No. Tässä vaiheessa monet ovat valmiita luovuttamaan ja anelevat minua paljastamaan totuuden. Sanon välillä leikkisästi että mieti hetki, tulen pian takaisin tuomaan lääkkeen yms. Pieni leikki pitää potilaat virkeänä!
Arvausleikki jatkuu pian ja sanon potilaalle "OK I'll give you 3 tips". Potilaat usein innostuvat tästä. 

Minä: "I see that you have Nokia phone. Do you know where they orginally come from"? 

Hiljaisuus. 

Potilas: "From China... but you don't look chinese"?! 

Minä: "Hahhah no, they come from my county" 

Hiljaisuus

Minä: "Do you know the angry birds game"? 

Potilas "Yes"

Minä: And where doest that come from.."? 

Potilas: "Ooh I know, you must be american then"!? 

Minä: "hahhah, again no"

Sitten siirryn viimeiseen kysymykseen jonka perusteella 99% miespotilaista arvaavat mistä olen kotoisin... 

Minä: " Do you watch Formula 1 from TV"? 

Potilas: "Yes" 

Minä: "Well we have very good rally drivers in my country..."

Potilas: "FINLAND"!! 
Olen myös kuullut että "but you don't seem at all like Kimi Räikkönen" ja viitaten tämän kehonkieleen, "epäavoimuuteen" ja tönkköön puheeseen. Todella usein potilaat myös sanovat "Haven't been there but I've been in Iceland" ikäänkuin se olisi joku suomen naapurimaa! Päättelin että tämän täytyy johtua siitä että Iceland ja Finland kuulostavat vähän samanlaisilta land-loppuineen. 

Keskustelu jatkuu usein niin että potilas kysyy millaista Suomessa on asua, onko talvi kylmä (ja onko kesää laisinkaan) ja kysyvät olenko nähnyt northern lights. Jotkut myös ylistävät Suomen kaunista luontoa ja tietävät että meillä on paljon järviä. Joku on myös tiennyt että meillä on paljon alkoholismia ja itsemurhia! Tästä saa taas mielenkiintoisen keskustelun aikaan, jossa kerron synkän talven vaikutuksista, traagisesta sotahistoriasta ja sen periytymisestä sukupolvelta toiselle, 90-luvun lamasta vaikutuksineen ja joskus jopa vähän vitsikkäästi suomalaisten miesten "puhumattomuudesta". 
Jos minulla on aikaa ja potilas on kiinnostunut kuulemaan lisää niin kerron usein myös puhtaasta luonnosta, karhuista, yleisestä rauhallisuudesta ja turvallisuudesta, suomalaisesta terveydenhuollosta, halvemmasta päivähoidosta (täällä briteissä noin £1200 per lapsi /kk) opintotuesta, saunomisesta, avantouinnista (sanovat meitä hulluiksi) sekä juhannuksesta, jolloin kaikki matkustavat kesämökeilleen luonnon helmaan (ja arvuuttelevat montako veneestä pissannutta hukkuu minäkin vuonna). Joskus multa myös kysytään "Why on earth did you leave that lovely country and come to UK"!? Tähän taas vastaan leikkisästi että "Well unfortunately I met an british man who ruined my life" :D 

Uskon että tämän keskustelun päätteeksi potilaat eivät unohda että he ovat kohdanneet useimmiten ensimmäistä kertaa elämässään suomalaisen ja että heitä on hoitanut nimenomaan suomalainen hoitaja  :) 

Onko muilla suomalaisilla samanlaisia kokemuksia ja pelaatteko te "arvausleikkiä" ihmisten kanssa? 

tiistai 20. lokakuuta 2015

Sekalaista vuodatusta

Terve taas! En tiedä mikä ihmeen vimma mulla on tullu päivittämään blogia, mutta viimeaikoina on monta kertaa alkanut sormet syyhyämään ja fiilis että on pakko päästä kirjoittamaan tänne ja nimeomaan ilmaista ajatuksia suomeksi! Ehkä olen sitten vähän yksinäinen tai jotain, ei oo kyllä ollut suomalaisia vieraitakaan pitkään aikaan (jossain vaiheessa vähintään 3kk välein oli joky kaveri kylässä). Vieraassa maassa asuessa ja jatkuvasti vieraalla kielellä puhuessa ainakin mulle tulee välillä sellainen tukahdettu olo ja tämä blogi toimiikin oivana väylänä purkaa tuntemuksia. Pitäisi kyllä hyödyntää whatsapp puheluita ja muita ilmaisia juttuja enemmän. Tulee nimittäin soiteltua tosi vähän Suomeen, ehkä kerran kuussa äitille tai toisinpäin.  

Tällä hetkellä vietän ihanaa vapaapäivää, en muista koska viimeksi olisin nukkunut puoleen päivään, nauttinut hitaasti aamupalan telkkarin edessä ja vaan nauttinut olosta! Täällä myydään ihania mini bageleita ja täytin niitä erilaisilla täytteillä: philadelphiaa, tonnikalatahnaa, erilaisia juustoja, kinkkua, paprikaa, jalopenoja, kurkkua... Viime viikkoina olen tehnyt tosi paljon extra työvuoroja, kuten joku sanoikin minulle niin extraan  jää helposti koukkuun, lisäsummat tilillä vaan lämmittävät niin kovasti. Tässä kuussa on vieläpä menoja tosi paljon. Pitää mm. maksaa auton parkkilupa vuodeksi (£150) ja auton MOT eli vuosikatsastus (noin £60), tv-lupamaksu vuodeksi (£145) sekä vuosittainen NMC hoitajarekisterimaksu £120! Siinä mielessä sietäisikin tehdä ylitöitä. 

Olen tästä aiemminkin puurnannut, mutta jotenkin ihan käsittämätöntä että joka vuosi pitää maksaa hirveä summa rekisterimaksua vaan että saa toimia hoitajana tässä maassa! Lisäksi esimerkiksi uniformujen pesusta ja sukkahousujen ostosta tulee monta kymppiä lisäkustannuksia vuodessa (jotain naurettavan pientä korvausta voi tästä toki hakea). Suomessa Valviralle maksettiin valmistuessa yksi maksu 60€ ja sillä saa sitten olla loppuelämänsä (jollei sitten tee jotain kauheaa) sairaanhoitajana! 

Olen lisäksi shoppaillut pitkästä aikaa aikalailla, tässä ja viimekuussa olen ostanut mm. Kahdet nahkaiset kengät, uuden laukun, kaksi takkia, neuleita, farkut ja kasan muuta perusvaatteita. Mustat nahkaiset Ecco nilkkurit ovat kyllä olleen ihan napakymppi ostos ja NIIN mukavat jalassa. Jännä miten mulla on mennyt niin että mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän ostan itselleni juttuja, joskus 10 vuotta sitten en varmasti ollut viikkoakaan ostamatta mitään tai jos olin niin tunsin suorastaan kärsimystä (voi materialista teiniyttä). Vaatteiden laatu on todellakin korvannut määrän. Pari viikkoa sitten vietiin monta säkkiä vaatteita charitylle ja ironista kylläkin, suurin osa oli vaateita joita mun oli pakko raahata Suomesta tänne mutta joita en ole kuitenkaan käyttänyt. Olen maailman huonoin palauttamaan mitään tilaamaani, joten myös vääränkokosia vaatteita lähti lajitelma seuraaville. Toivottavasti ilahduttavat vielä jotakuta. 

Tein eilen extra vuoron vaikka yövuorot x 3 loppuivat sunnuntaina ja siis heti maanantaina takaisin pitkään päivään. Syynä oli kylläkin haastattelu (en tod halunnut vapaapäivänä nähdä vaivaa matkustaa sairaalalle vaikka se lähellä onkin). Mainitsin jo aikaisemmin että mun piti aloittaa mentorship yliopistokurssi tässä kuussa, no en sitten aloittanut koska sairaalalla ei näemmä ole rahaa lähettää kurssille kaikkia. Minulle kylläkin tarjottiin mahdollisuus maksaa £800 kurssi omista rahoista! Eilen sitten olin kahden sairaalan kurssirahoituksista vastaavien "isojen kihojen" kanssa haaatettelussa jota voisin kuvailla hyvin sanoilla "roasting" eli suomeksi osuva lähellä oleva ilmaus olisi "grillaus", tiedättehän sellaisen tilanteen kun joka suunnasta kuumotetaan ja tekee mieli polvistua maahan anellen armoa. No ehkä vähän liioittelua mutta mua tykitettiin noin 20 kysymyksellä ja sitten oli scenariot päälle (joista kylläkin tykkään). Yritin valmistautua haastetteluun jonka päivämäärään en mitenkään voinut vaikuttaa, mutta edellä mainitsemani yövuorot muuttivat suunnitelmia. Ajatukset olivat myös vähän muualla, koska olen joutunut keskelle "investigation" kylläkin täysin tekemättä mitään pahaa, päinvastoin tekemällä itse valituksen. Kyse on eräästä potilaasta joka tuotiin osastolle toiselta osastolle erittäin puutteellisilla kirjauksilla ja monessa asiassa oli sattunut laiminlyöntejä. Yksityiskohtiin en tietenkään voi mennä enkä halua edes kertoa lopputulemasta mitä potilaalle kävi, mutta olen joutunut kirjoittamaan statementin ja ennen haastattelua olin kokouksessa matronin ja parin lääkärin kanssa ja kaikki olivat yhtä mieltä tapahtuneesta. Varmasti itsestäänselvyys kaikille hoitajille, mutta muistakaa aina viedä asia eteenpäin jos joku tulee vaikkapa just osastolle ilman kunnollista dokumentointia! Ei ole ok että virtsamääränkatetropotilaalla on kirjattu viimeksi 15h aiemmin tai että joku vitaaliarvo on monta kertaa korkeampi tai matalampi kun hetki sitten toisessa paikassa otettuna... Näiten juttujen ei saa antaa mennä sormien läpi, koska muuten syyttävä sormi voi kohdistua itseen (jos vaikkapa potilaalle sattuu jotain)! Joka tapauksessa toivon että kaikki ottavat tästä tapauksesta opikseen. 

Tähän mentorship haastateluun palatakseni, kysymyksissä odotettiin perustella vastauksia sairaalan visioon ja periaatteisiin perustuen, arvatkaa vaan muistuuko moiset mieleen siinä kuumottavassa tilanteessa ja lisäksi vastausten odotettiin tulevan kuin tykin suusta. Jos epäröin yhtään tai mietin niin kysymyksissä siirryttiin eteenpäin. Tunnelma oli jotenkin tosi kireä, vähän samanlainen fiilis kun mun ekassa työhaastattelussa. Kokoajan vielä painotettiin että hakijoita on paljon ja kaikki eivät tule valituiksi ja lisäksi joillakin osastoilla on akuutimpi tarve koulutetuille mentoreille kun mun osastolla! Jotenkin ahdisti kun sanottiin myös että haastettelun perusteella arvioidaan pärjääkö hoitaja tällä akateemisella kurssilla. Kuten arvata saattaa ajattelin että mun kielitaito joutuu nyt kyllä suurennuslasin alle. Kysymykset olivat todella moniuloitteisia ja pitkiä ja yhdessä kysymyksessä piti vastata moneen kysymykseen. Jouduin pyytämään toistamaan kysymyksiä usean kerran ja niissä vilisi minulle tuntemattomia ilmauksia joita pyysin "avaamaan". 

Haastettelijoilta ei herunut hymyn häivähdystäkään, nyökyttelyitä tai minkäänlaisia rohkaisevia kommentteja haastettelun edetessä. Tunnelma oli tosi kireä ja mulla sellainen fiilis että täytyy todella anella ja palvoa maata jalkojen alla jos tälle kurssille mielii... Ja kyse siis herranjumala yhdestä lyhyestä kurssista joka tuo sairaalalle rahaa takaisin koska jokaisesta opiskelijasta maksetaan monta sataa sairaalalle (joiden ohjaajana voin toimia kurssin käytyäni)! Lisäksi mentorina olo tuottaa mulle kohtuuttomasti lisätyötä, viimeksi täytin monta sataa sivuista opiskelijan työkirjaa tuntikausia PALKATTOMALLA ylityöajalla! Kiltteyttäni myös sanoin että ei ole niin väliä koska aloitan kurssin (suoraan sanottuna ei paljoa kiinnosta koska kuten jo sanoin iso määrä lisätyötä ja kurssin lopputyö myös tehtävänä) ja tässä vaiheessa sain kyllä kommentin "hienoa kun olen niin joustava". Puhelua ei kuulunut eilen eikä ole kuulunut tänäänkään vaikka lupasivat soittaa lopputulemasta viimeistään tänään. En kyllä ala itseäni stressaamaan tällä asialla! Ilmoitin myös että olen helmikuun lopulla/maaliskuun alussa poissa reilut 2 viikkoa maasta eli silloin en ainakaan voi osallistua. 

Huvittavaa, mutta kaksi kollegaani kävivät tämän mentorship kurssin muutama kuukausi sitten ilman mitään haastetteluja tai etukäteiskuumotuksia! Nyt tilanne kuitenkin muuttunut sairaalan rahahuolien takia. Säästäkohteita olisi kyllä mielestäni vaikka millä mitalla kuten aiemmassa NHS postauksessa kuvailin. Yksi käsittämätön asia on myös että band 7-8 bed ja site managerit kiertävät joukolla yövuoroissa osastoja tarkistamassa miltä henkilökunta näyttää ja kysymässä potilastilanteen. Kaikki tieto näkyy kuitenkin näkyy tietokoneelta ja kuka tahansa osaisi sen sieltä katsoa. Okei ymmärrän että aina on oltava joku bedmanager töissä, mutta usein tuntuu että heillä on aivan liikaa aikaa yöllä kun tulevat kahdestaan kiertämään ja jäävät pitkiksi aikaa juttelemaan keskenään ihan muista kun työjutuista ja löntystelevät hitaasti. Samalla me hoitajat ei ehditä tuskin edes käydä vessassa kuten kahdessa viimeisimmässä yövuorossa ja palkka paljon huonompi! Myöskään ymmärrystä ei heru, vikassa yövuorossa meitä oli vain kaksi hoitajaa osastolla ja ilmoitin että ei ole turvallista ottaa lisää potilaita vastaan koska osaston potilaat niin sairaita ja sekavia eikä hoito ole turvallista, mutta ei pienintäkään sympatiaa vaan lisää potilaita osastolle (osa näistä oli turhaan eristyshuoneen vieviä potilaita mutta tämä tietysti käy ilmi vasta kun potilas on jo osastolla, taas bedmanagerin virhearvio ja muillakin osastoilla olisi ollut tilaa). Vanhanaikaiset tavat yökierroista yms tulevat kyllä kalliiksi, miksi ei vaan voida hyödyntää nykyaikaista tietotekniikkaa!? Ehkä näiden ihmisten viroista on sitten vaikea päästä eroon kuten tyypillistä NHS:lle ja jotain suojatyötä pidettävä yllä (vähän ehkä kärjistetysti taas ilmaistu, mutta you got the point, vähempikin riittäisi).

Välillä tuntuu että tässä brittiläisessä byrokratiahelvetissä ihmisen todellakin nauttivat alempiensa kyykyttämisestä (kuten yllä esitin pari esimerkkiä miten ylenpi taho kohtelee sairaanhoitajia) ja meinkini välillä suorastaan sadistista! Tiedättehän sen psykologian tunneilla tutuksi tulleen vankilakokeen, jossa osa tutkimukseen osallistuneista nimetään sattumanvaraisesti vanginvartijan rooliin ja osa vangeiksi. Koe piti keskeyttää muistaakseni jo muutaman päivän jälkeen koska vanginvartijat eläytyivät liikaa rooleihinsa ja alistivat rankoin ottein vankeja (monet oireilivat psyykkisesti). Sitä se valta-asema voi teettää, valitettavasti vaan tämän tutkimuksen asetelma on melkeinpä arkipäivää brittiläisissä sairaaloissa! 

Miten nää mun postaukset aina alkaakin niin rauhallisesti ja lempeästi, mutta sitten alan vaahdota ja lopussa kiihdytään hirveisiin mittasuhteisiin (mun persoonallisuudella ja kiivaalla luonteella ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa)! ;-) 

Asiasta kukkaruukkuun, onko kellään kokemuksia Dominikaanisesta tasavallasta? Meinattiin mennä Punta Canaan helmikuussa lomalle, kerrankin johinkin muualle kun Thaimaahan ;-)  Tarkoitus olisi viettää pääosin löhöloma ja majoittua Royalton Punta Cana hotellissa joka on 5* all inclusive, mutta toki seikkailla retkien merkeissä ympäri saarta ja merellä. Olisi tosi kiva kuulla kokemuksia Dommareista! 

Tekisi vielä mieli kertoa mahtavasta suomalaisesta Lontoossa asuvasta kampaajasta, jonka käsittelyyn pääsin viimeviikolla. Hän tuli kotiini värjäämään ja leikkaamaan, en olisi uskonut että tästä mun kulahtaneesta tukasta saisi niin kivaa kun mitä siitä tuli! Ihan mahtava tällainen kotikampaaja idea muutenkin. Tästä aiheesta kuitenkin lisää myöhemmin, pitänee myös laittaa hiukset että saa jonkun kivan kuvan ;-) ! 

Ps. Sain juuri ennen tämän postauksen julkaisua neutraalin puhelun, jossa kerrottiin että haastetteluni oli "OK" ja että minut sijoitetaan tammikuussa alkavalle kurssille King's College Universityyn. Waterloo here I come! Jottei postaus jäisi täysin kuvattomaksi niin alla kuva yhdestä hoitajien vyötä kiristävästä kirouksesta: kiitolliset potilaat ja heidän tuomat loppumattomat herkut. 

lauantai 17. lokakuuta 2015

Rento Lontoo

Tiukkapipoisen brittiläisen sairaalamaailman vastapainoksi on välillä kiva fiilistellä myös rentoa meininkiä tällä saarella. Hetki sitten yövuorosta kotiin kävellessä meidän kadun kahvilassa joku nuori nainen istui terassilla ja dippaili marketin keksejä kahviinsa (paketti oli pöydällä). Kahvilan omistaja taas istui poltellen tupakkaa (okei ehkä vähän paheksuttavas) viereisessä pöydällä eikä ollut moksiskaan moisesta käytöksestä ja moikkasi iloisesti mullekkin (ollaan tultu parin vuoden aikana "tutuiksi". Suomessa omien keksien dippailija olisi varmaankin jo heitetty niskaperseotteella ulos kahvilasta tai ainakin nuhdeltu. 

Eilen yövuoroon kävellessä pubin terassilla hengaili joukko nuoria vanhempia lapsineen ja aikuisilla tuopit kourassa. Vauvakoppa oli nostettu pöydälle, sisällään tyytyväisenä tuhiseva vauva ja tuttipullo nökötti tuoppien joukossa pöydällä. Vanhemmat lapsineen olivat todennäköisesti pistäytyneet tuopille tai parille ystäviensä kanssa ja jatkoivat sitten kotiin. Suomessa tämä skenario olisi varmaankin lastensuojeluilmoituksen paikka. 

Työmatkalla ihailen aina etnisiä kauppoja jotka ovat levittäneen hedelmä ja vihannestiskinsä ruuhkaiselle kadulle kaiken vilinän keskelle. Bongasin itselleni pari kypsää mangoa ja maksoin ne hiluilla ulkona päivystäneelle kauppiaalle joka työnsi kolikot taskuunsa. Suomessa terveysviranomaiset olisivat varmasti puuttuneet esillepanoon, hygieniaan ja verottaja muuhun bisnestoimintaan. 

Työpaikalla kun iltahommat oli hoidettu niin kokoonuimme hoitajien ja health care assistanttien kanssa tuttuun tapaan keittiöön ruokailemaan. Jokainen tarjosi ruokiaan muille, söin mm. intialaisen kollegan vaimon tekemää mielettömän maukasta kasviscurryä ja maistelin filippiiniläisen kollegan mausteisia lasinuudeleita. Sitten jatkettiin hommia ja parin tunnin pääsyä oli teebreikin aika. Täällä ei tulisi kuuloonkaan keittää vaan itselle teetä vaan kaikkien mieltymykset kysellään läpi (tai muistetaan ulkoa) ja kupit kiikutetaan kaikille. Yritin joskus laskea montako teekuppia valmistan yhdessä työvuorossa, mutta menen laskuissa aina sekaisin. Potilaatkin saattavat soittaa monta kertaa yössä soittokelloa teen toivossa, osaston kärryssä on onneksi aina kiehuvan kuumaa vettä tarjolla. Onneksi myös maito tulee valtavissa tonkissa, muuten menisi lukematon määrä tölkkejä päivässä (ja paljon aikaa niiden tölkkien availuihin). Suomessa voin laskea yhden käden sormilla kerrat jolloin olen keittänyt potilaille teetä keskellä yötä 6 vuoden aikana eikä sitä kyllä kukaan ole kaivannutkaan. Omidin äiti ei ole varmaankaan vuosiin juonut lasillista tavallista vettä vaan juo lähes kaiken nesteensä teenä! Tää loputon teen lipittäminen täällä briteissä on kyllä huvittavaa. Join ennen kahvia 3-5 kuppia päivässä, mutta nykyään tuskin sitä yhtäkään, arvaatte varmaankin mihin kahvi on vaihtunut ;-) 

Tällaisia ajatuksia piti tulla pikaisesti kirjoittamaan tänne blogiin, nyt unta kalloon että jaksaa valvoa töissä vielä yhden yön. Vikaa yötä meinaan juhlistaa viemällä koko työporukalle chicken wingsejä, kaikki kun rakastavat kanaa ja "chicken shoppeja" täällä kun on pilvin pimein! 

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Minustako Senior Staff Nurseksi?!

Nyt en siis tarkoita seniorien kanssa työskentelevää hoitajaa (vaikka heitä kovasti arvostankin) vaan astetta korkeampaa palkkaluokkaa ja vastuullisempaa tehtävää band 6 senior staff nursena. Kun aloitin täällä band 5 (perustaso) hoitajan hommat niin olin vielä aika pihalla näistä bandeista. Band 5 on siis tavallinen perustason sairaanhoitaja, joka hoitaa joka vuorossa potilaita ja "gets her hand dirty" eli tekee kaikki normaalit sairaanhoitajan hommat perushoidosta iv lääkkeisiin ja niin edelleen. 

Band 6 senior staff nurse (SSN) on yleensä osastolla "nurse in charge" joka on ikäänkuin osaston vastuuhoitaja/johtaja etenkin jos ward manager ei ole paikalla. In charge tekee (mun osastolla) joka aamu mm. lääkäreiden kanssa "board roundin", jossa käydään jokaisen potilaan asiat läpi ja osallistuu isolle lääkärinkierrolle kaksi kertaa viikossa, toimii kirjurina ja sitten raportoi muille hoitajille mitä on päätetty tai suunniteltu. Suomessa aina potilaskohtainen hoitaja oli mukana kierroilla ja näin myös itse pysyi kärryillä missä mennään mutta näin ei tehdä täällä.

Band 6 työskentelee myös tiiviisti yhteistyössä bedmanagerien (yleensä he ovat band 7) kanssa, jotka hallitsevat osaston paikkatilannetta ja lähettävät/hyväksyvät uusia potilaita ja neuvottelevat potilaista lääkärien kanssa. Usein on esimerkiksi tilanne että osastolta on kotiutumassa 3 potilasta ja 3 uutta on jonossa sisään ja bed manager haluaa kotiutujat ulos ASAP. Sairaala saa nimittäin sakkomaksuja, jos päivystyksessä on liian pitkään samat potilaat ja siis paine potilaiden liikkuvuuden takaamiseksi on kova. Sairaalan on oltava tehokas ja samaa vaaditaan hoitajilta, etenkin in charge hoitajilta. Ongelmatilanteissa in charge on ensimmäinen jota kysytään puhelimessa tai osastolla ja potilaat/omaiset haluavat usein myös keskustella band 6 kanssa jos on vaikkapa valitus. Jos joku työntekijä soittaa itsensä sairaaksi niin hänen on myös puhuttava in chargen kanssa ja tämän tehtävä on järjestää sijainen. Jos joku on kipeänä niin in chargen on soitettava joka aamu sairastelijalla ja tiedustella mikä tilanne ja jatkuuko sairaaloma. Tämän tosin tekee yleensä ward manager jos hän on töissä. 

Kokemukseni mukaan In Chargen roolissa vaaditaan paineensietokykyä, erinomaisia organisointitaitoja, hyviä vuorovaikutustaitoja, suurien kokonaisuuksien hahmottamiskykyä, ongelmanratkaisutaitoja, rauhallisuutta mutta myös napakkuutta ja vahvaa johtajuutta. On myös tiedettävä missä (hankalissa) tilanteissa täytyy "escalate" eli vielä asia ylemmälle taholle ja keneen olla yhteydessä. 

Meidän osastolla on onneksi myös discarge co-ordinator, joka organisoi kotiutukset ja neuvottelee esimerkiksi sos tahon ihmisten, occupational terapeuttien, omaisten ja dictrict hoitajien kanssa kotiutumisista. Tämä kyllä helpottaa kaikkien työtaakkaa! Farmaseuttia tarvitaan järjestämään potilaiden kotilääkkeet ja apteekki toimittaa lääkkeet osastolle ennen potilaan kotiutumists. Jos potilaalle tulee kotiin "blister pack" eli dosetti niin apteekille on annettava 24hour notice joten ihan käden käänteessä ei kotiutus käy vaikka lääkäri toteaisi potilaan "medically fit for dicharge" niinkun täällä sanotaan. Lääkärin on myös kirjoitettava kirje ja osastosihteerin varattava jatkoaika.

Vielä muutama kuukausi sitten en edes villeimmissä unelmissani haaveillut band 6 roolista tai ajattellut olevani kykenevä siihen, mutta nyt olen alkanut totuttelemaan ajatukseen että jonain päivänä se on mahdollista. Olenhan tähän mennessä ollut jo lukemattomia vuoroja in charge, jotkut vuorot menevät huonommin ja jotkut paremmin, mutta niinhän se on kaikilla. Hiljattain yksi mun kanssa samanikäinen kollega (tän on ollut osastolla vajaa vuoden pidempään kuin minä ja valmistunut pari vuotta mun jälkeen) haki auennutta band 6 paikkaa ja sai sen! Kaksi uutta paikkaa on aukeamassa tai toinen itseasiassa jo auki ja tätä paikkaa hakee (ja tod näk saa) toinen hyvä kaveri ja kollega. Mua on kannustettu hakemaan toista alkuvuodesta aukeavaa paikkaa parinkin eri kollegan toimesta mikä tietysti tuntuu tosi kivalta, mutta samalla uusi mahdollinen vastuutehtävä suorastaan kauhistuttaa! Minustako muka band 6 seniori!? Tässä vähän plussia ja miinuksia mitä olen pyöritellyt päässäni: 

+ Plussat

*Parempi palkkataso (vuosipalkka noin £5000 parempi) 
*Vastuullisempi ja haasteellisempi työ
*Ammatillinen kehitys ja uuden oppiminen
*Kokemusta johtajuustaidoista, "sovittelutaidoista" ja ongelmatilanteiden ratkaisusta
*Työ fyysisesti kevyempää, koska ei niin paljon sitä kliinistä potilastyötä 
*Moniammatillisessa tiimissä työskentely
*Avaa tulevaisuudessa ovia band 7 rooliin ja esimerkiksi päivätyöhön vaikkapa infection control nursena tai sexual health clinikalla just to name few


- Miinukset

* Henkisesti stressaavampi työ missä pitää olla tiukka, kontrolloida ja kytätä jatkuvasti muiden tekemisiä ja välillä jopa "tapella" muiden tahojen kanssa  
* Vastuu lähes kaikesta osastolla, paineet olla täydellinen ja osata ulkoa kaikkien potilaiden kaikki asiat viimeistä piirtoa myöten 
* Työpanoksen oltava 110% joka päivä, ei mahdollisuutta ottaa joskus vähän rennommin (vaikka toki hoitaa työt hyvin)
* Vieraantuminen potilastyöstä. In Chargella ei yleensä ole omia potilaita paitsi yövuorossa. Toisaalta sitten taas esimerkiksi hankalat kanyloinnit ja verikokeet jätetään In Chargen vastuulle
* Paljon puhelimessa roikkumista ja ihmisten (lääkärit, diabeteshoitajat, dietitian, haavanhoiitajat) loputonta metsästämistä - I just don't like it! 
*Työvuorot suunnitellaan niin että joka vuorossa on ihan charge, joten band 6 odotetaan olevan joustava eli toisin sanoen työvuorolista voi olla tosi raskas. 

Eniten minua huolettaa nimenomaan vieraantuminen potilastyöstä koska direct potilastyö on kuitenkin se mikä sai minut lähtemään hoitajaksi ja mistä nautin eniten. In chargena minun pitäisi pikaisesti kuitenkin nähdä osaston jokainen potilas päivittäin ja varmistaa että kaikki on OK eikä ole mitään ongelmia. Pidempiin rupatteluihin ei ole aikaa. 

Myös toisten työn kyttääminen ahdistaa, tehtäväni on tarkistaa että kaikki hoitotyödokumentit kuten hoitosuunnitelmat ja assesmentit ovat up to date. Suomessa oli itsestäänselvyys että potilaalle luotiin hoitosuunnitelma heti kun hän tuli osastolle, mutta täällä olen huomannut että se tehdään jos on aikaa ja homma jää helposti seuraavalle vuorolle (joka saattaa olla agency ja joka ei tod tee hoittareita) ja niin edelleen. Itse tiedän kokemuksesta, että usein kirjaaminen jää täällä kiireisen työpäivän vikalle tunnille ja siinä vaiheessa siis vasta tulee koskettua kansioon missä on se care plan. Suomessa taas aina ensimmäisenä luen care planin, täällä se ei taas kuulu kulttuuriin kun taas rapsalistalla eli handover sheetillä on isompi merkitys! Edellisessä työpaikassa ei ollut lainkaan care planeja ja sama edessä tässä paikassa kun sähköinen ohjelma tulee. Jos osastolle nyt tehtäisii  care quality comission CQC tarkastus ja hoitosuunnitelma tai jokin muu dokumentti puuttuu potilaalta niin kukas muukaan saa palautetta kuin NIC jonka pitäisi pitää huolta että kaikki dokumentit up to date (ja toki myös potilaan oma staff nurse)! Matron tekee myös pistotarkastuksia esimerkiksi onko EWS (vitaalit) ajantasalla vitaalikurvassa ja usein löytyy huomautettavaa. Taannoin sain aika kovat "huudot" koska apteekin toimittamaan lääkelaukkuun oli jäänyt pohjalle jääkaapissa säilytettäviä lääkkeitä jotka olivat menneet pilalle koska kukaan ei ollut huomannut niitä paitsi sitten aamulla 15h toimituksen jälkeen. En itse nähnyt edes koko laukkua, mutta koska olin in charge niin nämä satojen puntien pilaantuneet lääkkeet olivat ikään kuin mun vika koska pitäähän in chargen kuulemma huolehtia tällaisista asioista. 

En ikinä ole ollut mikään "johtajatyyppi" töissä vaan tykkään pikemminkin kun mulle annetaan tehtäviä. Unelmaduuni olis varmaan sellainen että voisin auttaa siellä täällä missä apua tarvitaan ja ottaa käskyjä vastaan muilta! Ikinä ei voi miellyttää kaikkia ja in chargena joutuu myös jatkuvasti arvostelun kohteeksi, esimerkiksi kun teen allocation kuka ottaa uusia potilaita niin joskus (tietyt) hoitajat kieltäytyvät kiireisiinsä vedoten. Jonkun nyt on vaan pakko ottaa ne uudet vastaan! Nurse in chargelle on helppo osoittaa mieltään ja syyttääliian raskaasta työtaakasta. Toki in chargena autan parhaani mukaan kentällä, mutta esim lääkärinkierrolta on vaikea irrota koska siellä odotetaan olevan läsnä ja kirjaamassa lääkäreiden suunnitelmia ylös. Tiedän kuitenkin että hyvä in charge auttaa myös kenttähommissa parhaansa mukaan ja esim. antaa potilaiden iltalääkkeitä jotta muut hoitajat vapautuisivat tekemään kirjaamisia. In chargen on myös päivän päätteeksi luettava ihan jokaisen potilaan medical notes ja tietää viimeisimmät suunnitelmat, päivittää tieto handover sheetille ja pitää raportti seuraavalle vuorolle. Ei ehkä kuulosta muiden korvissa maailman raskaimmalta työltä, mutta työpäivät ovat kyllä usein tosi sekavia ja täytyy olla "all over the place" (toki missäpä duunissa ei olisi). 

Summa summarun: Band 6 rooli olisi hieno mahdollisuus "move on" ja edetä uralla, mutta uusi työnkuva myös ahdistaa eikä tunnu minulle ainakaan vielä luontevalta. Band 5 roolissa saan kuitenkin suurimman osan ajasta olla ihan normaalin hoitajan roolissa. Jokin sanoo että " your time is not yet" ja tarvitsen enemmän kokemusta ja harjoitusta mahdolliseen band 6 rooliin, toisaalta kyllähän se työ aina opettaa. 

Ei ole myöskään mitenkään 100% varmaa että saisin aukeavan band 6 paikan. Hakijoita voi olla useita ja myös osastolla voi olla muita hoitajia jotka hakevat paikkaa. Olen myös miettinyt että vähänkö olisi noloa jos hakisin paikkaa, mutta en sitä saisi (kuitenkin työvuorot on suunniteltu niin että olen useissa vuoroissa in charge)! Kuinkahan siitä pääsisi yli!? Kaikki kenen kanssa olen keskustellut aiheesta (kollegat, ystävät, poikaystävä) ovat sitä mieltä että "tottakai haet sitä paikkaa" koska teethän sitä (in charge) duunia jo muutenkin ja nyt siitä vaan maksettaisiin paremmin. Makes sence! 

Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu että annan tämän mahdollisuuden lipua ohi, mutta 8-12 kk päästä olisin kenties valmis astumaan näihin uusiin saappaisiin kunhan olen totutellut ajatukseen ja saanut lisää kokemusta. Toki voi olla ettei uutta tilaisuutta tule ihan niin pian, mutta jossain vaiheessa varmasti. Pidän kuitenkin vielä mielen avoimena eikä se paikka edes vielä ole auki.... Myös uusi senior nursen hopeanharmaa uniformu houkuttaisi, kuulostaa turhamaiselta mutta on mulle aika iso juttu koska tässä nykyisessä susirumassa sinivalko raidallisessa puvussa tunnen itseni ihan siivoojaksi (hahah) ! 

PS. Kylläpä tämän postauksen kirjoittaminen auttoikin selkeyttämään ajatuksia! 
Olkoon postauksen pakollinen kuva selfie jonka otin kun mulle annettin alkuviikosta flujabia (eikä muuten tullut mitään oireita). Muistakaahan ottaa omanne, meillä on ainakin jo flu positiivisia potilaita osastolla!  

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Työskentely englanniksi sairaanhoitajana -riittääkö kielipää?

Jos otsikkon voisi vastata yhdella lauseella niin se olisi "KYLLÄ RIITTÄÄ IHAN VARMASTI"! Suomalainen englannin opetus on ihan huippuluokkaa ja tulet huomaamaan että monet kollegat ja jopa lääkärit puhuvat täällä paljon kieliopillisesti huonompaa englantia kun sinä itse! Omaa kielitaitoa on vaan vaikea laittaa oikeaan mittakaavaan ennenkun sen varassa on pärjättävä. Kaikki hokee että puhuu huonoa englantia, mutta näin asia ei ihan aikuisten oikeasti oikeasti ole. 

Saan aina välillä s-postina tai facebook viesteinä kyselyitä kielijutuista suomalaisilta sairaanhoitajilta, jotka harkitsevat tänne muuttoa, mutta ovat epäröiviä kielipäänsä suhteen... Tämä postaus on omistettu kaikille teille! 

Ajattelin itseasiassa kirjoittaa postaussarjan, jatkossa tarkoitus avata enemmän esimerkiksi EWS asteikkoa (early warning score) sekä ABCDE-tekniikkaa potilaan tutkimisessa sekä kirjaamisessa koska noi ovat "isoja" juttuja täällä, joskin varmasti niiden tarkoitus (tunnistaa akuutisti sairas potilas ja varoittavat merkit) on suomalaisille sairaanhoitajille itsestäänselvyys. Toisinaan tuntuu että nää jutut on kehitetty sellaisia varten, joilla ei ole lainkaan maalaisjärkeä (valitettavasti sellaisiakin hoitajia täällä riittää)! Voisin myös laatia erilaisista assesmenteista postauksen (mitä täällä rakastetaan). Kiinnostaisiko ylipäätään tällaiset aiheet? Kun itse muutin tänne niin olisin ollut ikionnellinen jos olisin saanut enemmän tietoa tulevasta ja "eväitä matkaan". Vaikka sitä loppupeleissä on kuitenkin niin yksin sitten itse hommat alkavat ja rankka sisäänajovaihe on vain käytävä läpi kaikkine kommelluksineen (sama juttu duunissa kun duunissa. 

Lähtökohtaisesti suomalaiset AINA vähättelevät kielitaitoaan eivätkö yleensä puhu englantia kun pakon edessä ja silloinkin häpeillen ja kielitaitoaan väheksyen... Itse olin juuri tällainen vielä muutama vuosi sitten ja kammoksuin/välttelin tilanteita, joissa piti kommunikoida englanniksi, esimerkiksi kavereiden ulkomaalaiset kaverit/kumppanit olivat kauhistus etenkin jos heidän kanssaan piti jäädä kaksin juttelemaan (varsinkin selvinpäin)! Ihan hävettää myöntää että tällainen nössö todella minä todella olin vielä 2010 luvun alussa! Toisaalta onhan se totta että jos englantia ei aktiivisesti puhu niin alku takeltelee aina, vaikka saisikin hyviä numeroita opettajilta. Kirjoittaminen on ihan eri juttu kun puhuminen jolloin ei ole yhtä paljon aikaa miettiä sanoja tai mitä suustaan päästää. 

Koulussa en ikinä loistanut kielissä ja olin enkussa sellainen seiskan oppilas ja kirjoituin YO kirjoituksissakin C:n enkusta. Mulla todettiin myös keskivaike lukihäiriö tai no ei olis varmaan todettu jollei vakuutus olisi kattanut kaiken maailman tutkimuksia ja neurologien vastaanottoa. Äiti ei ehkä vaan halunnut uskoa ettei tytär ole minään ruudinkeksijä ja patisti lääkärit lähettämään mut myös aivojen MRI kuvaan, hahah. Hyvä juttu diagnoosissa oli muuten se että sain jopa 2h lisäaikaa jokaiseen ylppärikokeeseen, tuli kyllä tarpeen!

Sairaanhoitajakoulussa taas oli tasan yksi kurssi englanniksi ja kurssilla sai ihan pintaraapaisun englanninkieliseen hoitotyöhön. Harmittaa etten lähtenyt vaihtoon koska sillon olisi kyllä oppinut niin paljon enemmän! Jos vielä opiskelet niin harkitse siis todellakin vaihtoon lähtöä jos tulevaisuudessa kiinnostaa työskennellä englannissa/englanniksi. Olen itse sellainen oppija ettei mikään uusi sana jää päähän kovinkaan helposti jollen hoe sitä useita kertoja, kirjoita ylös ja käytä jossakin lauseessa (ja silti saatan silti unohtaa oppimani parin päivän päästä). Uskon ihan oikeasti että valtaosa kavereista ja ylipäätään muista ihmisistä on paljon parempia enkussa kun minä ja oppivat sanoja nopeammin. 

Sairaalasanastossa on se hyvä puoli että samat termit toistuvat jatkuvasti. Muistan ekana päivänä ekassa duunissa kun joku sanoi että "your going to have new admission soon" ja olin ihan että häh mikä admission (uusi potilas)!? Discharge eli kotiutus oli sentään paljon tutumpi sana. Voi sitä häpeää kun ekana päivänä avustin lääkäriä dreenin laitossa ja hän pyysi ojentamaan "syringe" ja olin taas että mikä ihme se syringe on. Olin herranjumala unohtanut mikä ruisku on englanniksi! Luin kyllä sanastoja luullakseni ahkerasti ennen duunin aloittamista, mutta niin ne sanat vaan unohtuvat. Luulin kyllä osaavani jotain, mutta sitten yhtäkkisessä tilanteessa sanat tai kuullun ymmärtäminen on hukassa! 

Sanastoa on kyllä jokatapauksessa hyvä tankata etukäteen ja katsoa mielellään vaikka englantilaisia sairaalasarjoja. Hyvä olisi myös saada käteensä joku englanninkielinen opus kuten "nurse survival guide to a ward". Ton hyödyllisen kirjan valmistus on tosin jo lopetettu, mutta Amazonista tilaamalla sen saa halvalla vaikkapa käytettynä. Täällä myös rakastetaan sanalyhenteitä kuten just NHS (national health service). RN on registered nurse, SSN taas senion staff nurse ja WM ward manager HCA on health care assistant, joka taas on vähän kuin lähihoitaja, mutta heillä ei välttämättä ole mitään hoitoalan koulutusta. NIC tarjoittaa nurse in charge ja SHO on perus (erikoistumaton) osaston lääkäri eli senior house officer. F1 on muistaakseni ensimmäisen vuoden lääkäriopiskelija joja lähinnä ottaa verikokeita ja laittaa tippoja. OT on occupational therapist, PT physio therapist ja NP night practioner. Consultant on johonkin erikoistunut lääkäri ja Registra erikoistuva. CXR on chest x-ray, OGD tähystystoimenpide ja LP lumbal puncture. CD on controlled drugs eli huumelääkkeet joiden säilytyksestä, kirjaamisesta ja tuplatarkistuksesta on täällä tiukat säännöt. Analgesia on yhtä kuin kipulääkkeet, luulin aluksi että nukutus! FBC on full blood count ja BC blood culture. LFT tulee sanoista liver function test. CRP sentään sama kun suomessa. MSU on mid steam urine eli suomen PLV. Mitähän näitä nyt vielä olis...  TB on tuberculosis ja CAP community accuired pneumonia eli ei sairaalasta saatu pneumonia. Sero+ tarkoittaa hiv positiivista. AKI on acute kidney injury, PUO tarkoittaa pyrexia unknown orgin (epäselvä kuumeilu), IVDU iv drug user ja DM diabetes mellitus. NIDD on non insulin depending diabetic. TLC eli tender loving care tarkoittaa saattohoitoa (jotenkin aika lohdullinen ilmaisu) ja vainaja taas viedään osastolta "rose cottageen" eli ruusutupaan (ruumishuone). TTA tarkoittaa to take away ja kyse lääkkeistä jotka saa mukaan sairaalasta ja Merlin on lääkärin kirje  eli hoitoyhteenveto (en tiedä mistä sanoista tulee). Voitte jatkaa listaa ja mainita näitä lisää kommenttikentässä :) Vielä mainittavia ilmaisuja lääkelistassa: OD once a day, BD kahdesti päivässä, TDS kolmesti päivässä ja QDS neljästi päivässä. 

Kaikista etukäteisvalmisteluista huolimatta siihen kielen kulttuurishokkiin mikä odottaa töiden alkaessa ei voi täysin varautua. Erilaiset aksentit, hullun nopeasti puhuvat ihmiset, painajaismaiset epäselvät puhelinkeskustelut, vieraan sanalyhenteet... On yksinkertaisesti vaan asennoiduttava siihen, että alku tulee olemaan pirun raskas ja sietämään sitä epävarmuutta ja haparointia mitä on edessä, kyse on kuitenkin vaan muutamasta viikosta ja sitten kaikki on helpompaa - tämän minä lupaan! Kielitaito meillä suomalaisilla on ja pysyy pohjalla, mutta sitä on nyt vaan vähän muokattava! 

Eikä ole mitään hävettävää pyytää ihmisiä puhumaan hitaammin tai toistamaan sanomaansa. Joskus jouduin pyytämään toistamaan jopa 5 kertaa jonkun lauseen jos en ollut ihan varma mistä oli kyse, esim.  kirurgilta tulleista hoito-ohjeista! Toki sain myös ikäviä "are you deaf" ja "I wanna speak to someone else" kommentteja, mutta täytyy muistaa että potilaita varten me tehdään tätä työtä ja velvollisuutena on toteuttaa 100% turvallista hoitoa eikä mitään "sinneppäin" ehkä tajusin mitä toi lääkäri tarkoitti meninkiä voi hyväksyä. Kaikista toisteluista huolimatta mulla tuli alussa väärinymmärryksiä, mutta onneksi mitään vakavaa ei kuitenkaan tapahtunut. Joskus taisin poistaa jotkut tikit kokonaan vaikka tarkoitus oli poistaa joka toinen tai jotain sinneppäin. Töiden alkaessa englanniksi tunsin kyllä itseni pitkästä aikaa NIIN typeräksi! Tämän kanssa on vaan opittava elämään ja muistamaan että kaikista virheistä oppii, ensi kerralla sitten ainakin muistan mitä tämä ja tämä sana tarkoittaa! What does not kill you (or your patients) makes you stronger ;-) 

Kuten taisinkin jo todeta niin kielipää karttuu siis kyllä nopeasti työelämässä (jopa tällaisen pahvipään) ja sanavarasto lisääntyy joka päivä. Kirjaamisessa oppii nopeasti käyttämään sanoja jorinoita. Tyypillinen ote mun kuvitteellisen stabiilin potilaan kirjaamisista:  "Patient received alert and orientated, GCS 15/15. Self caring and mobilising patient, eating and drinking well. Pt report good urine output and BO (bowels opened) this morning. Vital sings monitored as charted and patient remais cardiovascularly stable. EWS (early warning score) is 0. Leg dressing changed and wound is healing well, please see would chart for details. Seen by CIU (clinical infection unit) doctors on ward round and awaiting cardiology review. CXR (cheast x-ray) done today and due ECHO tomorrow morning. Urine dip done and MSU (urine sample) sent. Viral thoath swap done and bloods taken as doctor reguested. Patient remains on iv antibioticks, cannula in situ on left arm. Due medication given as charted. All care needs met, no new issues or concerns from nursing perspective. Care continues in the ward". Kannattaa myös lukea muiden kirjaamisia ja oppia sitä kautta erilaisia ilmaisuja ja kirjaamistekniikoita. Kirjaaminen ABCDE (Airway patent, Blood pressure stable and so on...) -tekniikan mukaan on täällä yleistä, mutta siitä lisää toisen kerran (muuten tätä postausta ei jaksa lukea Erkkikään!). 

Muista että you can do it, etenkin jos mä lukihäiriöinen ja lievästi änkytysvikainen (on muuten pahempi englanniksi kun suomeksi) pärjään täällä! 

Mikä teitä jännittää tai mietityttää kaikkein eniten englanniksi työskentelyssä? Omia kokemuksia olis myös kiva kuulla :) 

Mukaavaa alkavaa viikkoa kaikille! Mä odotan kovasti huomista maanantai vapaata ja pientä "virkistyspäivää" parhaimpien työkavereiden kanssa. Tiedossa ainakin shoppailua, puistoilua ja pubilounasta. Täällä on ollut tosi kaunis ja lämmin syksy, kumpa se vielä jatkuisi! Tässä fiiliksiä eiliseltä Kingston päivältä, jottei postaus nyt jäisi täysin kuvattomaksi. Kaupat oli jo pullollaan joulukrääsää! Hoitajamaiseen tapaan joulu menee töissä mutta onneksi joulua voi fiilistellä koko joulukuun ajan (tai vaikka jo vähän etuajassa). 

tiistai 6. lokakuuta 2015

Onni on tässä ja nyt

Varoitus jo etukäteen että tästä tuli sitten todella siirappinen postaus, jos parisuhdejutut ei kiinnosta niin kannattaa skipata tämä postaus :) 

Ollaan kuljettu Mr Londonin kanssa yhteistä taivalta nyt reilut 3.5 vuotta. Blogia pidempään lukeneet tietävätkin että tavattiin Thaimaassa Koh Phi Phin saarella tammikuussa 2012. Olin kavereiden kanssa reissaamassa ja yhtenä iltana matkalla rantabileisiin katseeni kohtasi komean ruskeasilmäisen miehen kanssa. Tämä hetki muutti loppuelämäni. Kävely rannalla ja keskustelut aamun sarastukseen, lukuisat sähköpostiviestit ja puhelut, tapaaminen Lontoossa huhtikuussa 2012 isosisko esiniinana, reilun vuoden kaukosuhde, reissaamista edestakaisin ja täällä sitä nyt asutaan yhdessä onnellista elämää Lontoossa. 
Pitkä matka tähän pisteeseen on kyllä kuljettu. Ennen tapaamistamme Thaimaassa olin jo luovuttamassa "sen oikean" löytymisessä ja lukuisat pettymykset miesrintamalla olivat ajamassa minut epätoivoon. Nuorempana mulla oli tapana rakastua aina vääriin miehiin ja mulla oli kova miellyttämisen tarve -oman hyvinvoinnin kustannuksella. Kaikki aiemmat suhteen olivat jotenkin epätasapainossa ja koska en halunnut olla yksin niin ajauduin aika epätoivoisiin suhteisiin ja kuvioihin. Myös joku kova hoivavietti oli taustalla ja mistä onnistuinkaan löytämään ne kaikista epäsopivimmat miehet ja rentut, kuinka sokeaksi ja epätoivoiseksi sitä voikaan ihminen tulla! Tiedättehän sen tunteen kun ajattelette jotain renttu exää ja mietitte että mitähän mä tossakin aikoinaan näin! Toki nuorena voi ihan luvan kanssa olla naiivi ja kokeilunhaluinen, mutta rajansa kaikella. Tein kyllä paljon itselleni hallaa sekaantumalla vääriin miehiin.

Nyt elän ensimmäistä kertaa elämässäni tasapainoisessa suhteessa, sellaisessa jossa on mielettömän hyvä ja turvallista olla. Tuntui pitkän aikaa käsittämättömältä että joku rakastaa minua juuri sellaisena kun olen kaikkine virheineen eikä tarvitse ikinä yrittää tai esittää mitään. Kuten Jippu laulaa osuvasti "sinä näit sen kaiken minussa mitä ei kukaan toinen rakasta".
Kun nuorempana itkin sydänsuruissani päättyneiden suhteiden perään ja miesten tähden niin äiti lohdutti näillä sanoilla: Nuorena pitääkin "harjoitella" suhteita, jotta jonain päivänä olisi onnellinen ja löytäisi hyvän suhteen. Tämä on kyllä niin totta, toki siis sen tosirakkauden voi löytää ensimmälläkin kerralla mutta mulle ei ainakaan käynyt niin. Äiti myös varoitteli etenkin kokeista ja baarimikoista, tämäkin ollut aivan totta. Vaikka poikkeuksiakin mahtuu varmasti joukkoon ;-) Uskon että juuri kaikkien koettelemuksien ja huonojen kokemusten ansiosta osaan arvostaa niin kovasti sitä mitä minulla nyt on. 

Multa kysellään aina välillä bloginkin puolella parisuhteemme kulttuurieroista ja olen yrittänyt kirjoittaa aiheesta postausta, mutta juttu lähtee jotenkin aina sivuraiteille. Rakastuin Omidilla hänen avoimuuteensa, huumorintajuun, rohkeuteen ja siihen että hän teki aina seurassaan oloni niin turvalliseksi ja helpoksi. Olin alussa vähän arka puhumaan englantia/ilmaisemaan tunteita haluamallani tavalla, mutta Omid otti aina tilanteen haltuun ja teki keskustelusta helppoa. Mun suomalaistyylinen hiljaisuus vaivasi aluksi Omidia, britit kun ovat mestareita pälpättämään ja paikkaamaan kaikki hiljaiset hetket ja hän kertoi pelänneensä että mun kiinnostus oli hiipumassa jos olin hiljaa. Toki suomalaisissakin miehissa on sanavalmiita tapauksia, mutta tämä brittimies kyllä hurmasi mut vuorovaikutustaidoillaan ja päihitti mennen tullen kaikki deittailemani suomimiehet! Pian kuitenkin opittiin molemmat nauttimaan ajoittaisista hiljaisista hetkistä ilman epäluuloja, kun voi vaan olla hiljaa yhdessä ja hyvä juuri näin. 
Mr Londonin kohteliaisuus ja vilpitön ystävällisyys mun perhettä ja ystäviä kohtaan oli myös jotain ennenkokematonta ja teki muhun syvän vaikutuksen. Tuntui kyllä kieltämättä hyvältä kun sain palautetta miten upean miehen olenkaan löytänyt ja miten "ihana tuulahdus" Omidin oli. Kulttuurishokkina Omidille tuli kylläkin sitten taas mun suorasukainen tyyli ilmaista asioita ja kuulostin kuulemma välillä tosi tylyltä ja epäkohteliaalta. Esimerkiksi saatiin iso kina koska arvostelin ruokaa ravintolassa johon herra oli vienyt mut syömään ja hän otti tämän henk koht loukkauksena vaikka en tietenkään mitään sellaista tarkoittanut. Tämä tapahtui suhteen "harjoitteluaikana" ja nykyään kyllä puhumme asioista ihan suoraan ja Omidkin on uskaltanut olla suorasukaisempi. Avoimuus on kyllä mielestäni yksi suhteen tärkeimmistä ominaisuuksista ja kyky ottaa ne vaikeatkin aiheet puheeksi ennenkuin asia räjähtävät silmille tai patoutuvat sisälle. Toki meilläkin tapellaan, osataan olla ilkeitä ja loukata toista mutta onneksi harvemmin ja ollaan molemmat tosi lyhytvihaisia ja sovitaan yleensä ASAP jos tulee kinaa. Viime kesänä meillä oli vähän pidempi "nihkeä jakso" jolloin molemmilla oli pinna jotenkin tosi kireällä monista syistä johtuen ja otettiin enemmän yhteen, mutta kun siitä selvittiin niin suhteessa on mennyt entistä paremmin. Tälle alla olevella Omidin luomalle kuvalle teksteineen on naurettu monet kerrat :D
Kuten olen aiemmin kertonut niin Omidin sukujuuret ovat isän puolelta Iranissa (äiti on britti) ja hänessä yhdistyy mielestäni iranilaisen ja brittiläisen kulttuurin parhaat puolet. Omid tarkoittaa samaa kun Toivo ja mun äiti onkin antanut Omidille lempinimen "Topi". Omidin isä on varmaankin anteliain ja sydänmellisin ihminen minkä olen tavannut ja näen Omidissa paljon hänen piirteitään/luonnettaan. Isän kokkaustaidot eivät valitettavasti kuitenkaan ole tarttuneet Omidiin ja häntä ei pahemmin kokkailut kiinnosta (mutta syöminen sitäkin enemmän). Iranilainen ruoka munakoisotahnoineen, safron riiseineen ja lammaskebabeineen on kyllä valloittanut sydämeni ja olen alkanut harjoittelemaan persialaisia reseptejä. Olen yrittänyt vakuutella Omidille että hän tulee katumaan kovasti jos ei opettele isänsä taitoja, koska jonain päivänä ei ole enää isää kokkaamassa. Täytyy jatkaa painostusta ja sopis yhteisiä kokkaussessioita isän kanssa. Alla yksi lempikuvistani "Tutusta". Jos Iran tausta kiinnotaa niin voisin joskus laittaa kuvia valtavan kiehtovista vanhoista persialaisiata valokuvista. 
Haluaisin kovasti päästä Iraniin Omidin sukujuurille ja tapaamaan hänen kahta iäkästä tätiään vielä kun he ovat hengissä. Omidin isän perhe aikoinaan varsin tunnettu Iranissa ja isän veli oli silloisen hallitsija Saahin kanssa tekemisissä ja toimi armeijan johtajana. Valitettavasti ääri-islamilaisten vallankumouksen myötä 1970-luvulla maa joutui kaaokseen, Saahi maanpakoon ja isän veli teloitettiin. Kaikki kehitystyö mitä Saahi oli tehnyt maassa kulttuurin, talouden, kansanvälisten suhteiden ja koulutuksen edistämiseksi ja mm. naisten aseman parantamiseksi (esimerkkinä hänen vaimonsa toimi varahallitsijana) oli menetetty ja julkirakennuksia, kouluja ja mm.teattereita poltettiin ja naiset pakotettiin tiukkaan huntupakkoon. Tavattoman surullista! 

Ennen vallankumousta Iran oli ihanteellinen paikka asua ja Omidin isä vietti siellä kovin onnellisen lapsuuden isossa perheessä. Suvun historiasta kertoo jo Omidin sukunimi joka on suomeksi käännettynä Gilanin kuningas (aikoinaan isän isoisä tai isoisoisä hallitsi Gilanin aluetta, tuona aikana monilla alueilla oli omat kuninkaansa). Perheellä oli aikoinaan paljon maata ja omaisuutta, mutta vallankumouksen myötä kaikki menetti arvonsa ja he menettivät suurimman osan omaisuudestaan. Edelleen heidän omistuksessa on mm. rantaa ja huvila Kaspianmeren rannalla. 
Tämä Irania kohdannut tragedia on läsnä Omidin isän elämässä ja ystävillisten silmien takana paistaa suru. Yksi isän siskoista pakeni Yhdysvaltoihin, setä tosissaan teloitettiin, kaksi siskoa jäi Iraniin todistamaan täystuhoa ja joutuivat piileksimään pitkään sillä jo sukunimen paljastuminen olisi tietänyt ongelmia. Yksi veljistä käänsi selkänsä ja asettui ääri-islamilaisten puolelle eikä kukaan sisaruksista ole ollut hänen kanssaan tekemisissä tämän jälkeen, veli on heille käytännössä kuollut. 

Suosittelen ehdottomasti lukemaan Saahin vaimon Farah Diba Pahlavin elämäkerran jos Iranin kiehtova ja traaginen historia kiinnostaa tai haluaa muuten vaan lukea hyvän kirjan. Luin kirjan viime talvena Thaimaan lomalla ja monet sivuista ovat lähes pilalla tai liimaantuneeet toisiinsa kiinni koska itkin niin paljon tätä koskettavaa kirjaa lukiessani! Kirjassa tulee esille myös todellinen, Saahin viimeiseen hengenvetoon kestänyt rakkaustarina. Vaikka Saahi menetti monen iranilaisen tavoin kotimaansa ja kaiken saavuttamansa niin lohdullisesti hän sai viettää loppuelämänsä elämänsä rakkauden kanssa. Kuvat napattu kirjasta ja laatu ei siis kovin hyvä. Ylimmässä kuvassa Saahi ja Farah ja alla koko perhe viimeisessä yhteiskuvassa ennen Saahin kuolemaa. Heidän kuvankaunis tyttärensä Leila koki myös todella surullisen kohtalon kaiken perhettä kohdalleen tragedian jälkeen ja menehtyi oman käden kautta nuorena Lontoossa. 
Multa kysytään välillä vaikuttaako Omidin muslimitausta meidän suhteeseen. Välillä unohdan että Omid on tosissaan Iranin passin perusteella muslimi, mutta tämä ei kyllä mitenkään näy käytännössä: pekoni maistuu eikä meillä ole kotona koraania. Omid kävi katolilaisen koulun eikä harjoita mitään muslimi riittejä. Isä rukoilee säännöllisesti, mutta hänkin on hyvin "rento" muslimi jos näin voi sanoa. Jumalakuva ei myöskään rajoitu vain islamiin, onhan Omidkin saanut toisen nimensä raamatun tarinan ja viisaan kuningas Solomonin mukaan. Tiedättehän sen tarinan missä kaksi naista taistelee lapsesta ja väittävät molemmat olevansa oikea äiti, kuningas sanoo katkaisevansa lapsen keskeltä molemille, jolloin oikea äiti luovuttaa lapsen toiselle naiselle ja näin paljastuu oikeaksi äidiksi. Jos matkustaisimme Iraniin yhdessä niin meidän tulisi allekirjoittaa todistus että olemme Omidin kanssa menossa naimisiin ja mun pitäisi käyttää Iranissa peittävää huivia ja uidessa peittävää kokovartalokaapua jos vaikka sinne kaspianmereen pääsisi polskimaan. En nää tässä mitään ongelmaa, maassa nyt vaan toimittava maan tavalla. 

Youtubesta löytyy muuten todella hauskoja videoita iranilaisesta "yli kohteluaisuudesta" ja tavoista. Omid uskoo että reissu olisi mulle tosi stressaava koska iranilaiseen tapaan ihmiset ovat yli innokkaita, uteliaita ja "tunkeilevia" ja todennäköisesti pakottaisivat mut syömään itseni ähkyyn joka aterialla ja esittelemään tanssitaitojani (joita mulla ei tod ole) kaikkien edessä kuten tapoihin kuuluu, ottaisin tämän kaiken kylläkin vastaan ilolla ja uutena elämyksenä :) Iranilaiseen tapaan vieraita pitää palvoa ja heille pitää loppumattomasti tarjota ruokaa, kieltäytyminen on kohteliasta ja täten isännän tulee tuputtaa ruokaa kunnes vieras lopulta syö, olisihan se muuten epäkohteliasta. Koska vaan vieraita voi tulla ovesta ja ruokaa on aina oltava ihan överisti! Kun Omidin isä kokkaa niin riisiä on yleensä tarpeeksi kerrostalolliselle ihmisiä! Meillä on aina keskimäärin 20 tyhjää eväsrasiaa kaapissa koska ruokaa pakataan melle aina myös kotiin mukaan kun mennään esim sunnuntai lounaalle, eipähän tarvitse miettiä alkuviikon ruokalistaa. Mun ruotsalaisella työkaverilla on muuten myös iranilainen poikaystävä (hän tosin 100%) ja meillä on aina hauskat jutut. Työkaverin kihlatun iranilainen äiti on mm. jo ostanut Charminilta kysymättä hänelle mieleisensä hääpuvun. Charmin parka ei tiedä miten sanoa äitiä loukkaamatta että pramea puku ei nyt kyllä ole ihan mieleinen. Helpommin sanottu kun tehty ;-) 

Parisuhteen kulttuurieroihin vielä palatakseni, suurimmat parisuhteen "kulttuurishokit" tulivat siis nimenomaan mun juurtuneista suomalaisista tavoista! Brittielämä itsessään oli toki mulle kulttuurishokki etenkin sairaanhoitajan töiden aloittamisen osalta kuten kaikille blogin lukioille on varmasti tullut moneen kertaan selväksi. Nyt olen kuitenkin sopeutunut varsin hyvin ja vaikka työstä riittää aina purnaamista niin asiat ovat kaikenkaikkiaan todella hyvällä mallilla. Vapaa aikaa arvostan kyllä enemmän kuin koskaan ja olen yrittänyt parhaani mukaan sulkea työasiat mielestäni kun astun sairaalasta pihalle, elämässä on niin paljon muutakin kun murehtia asoita joille ei voi mitään! 
Yhteenmuutto pari vuotta sitten mietitytti etenkin koska aiempi suhteeni ajautui kaaokseen ja eroon nimenomaan yhteenmuuton seurauksena (toki siis se suhdekkaan ei ollut kovin kestävällä pohjalla) ja minulla oli asiasta omat pelkoni koska tiedättehän miten yhteenmuuton jälkeen kaikki pahat tavat tulevat armottomasti esille eikä mitään voi enää salata toiselta :D Onneksi kaikki on kuitenkin mennyt tosi luontevasti ja meistä on hioutunut hyvä tiimi. 

Siivouksesta nyt tulee joskus kinaa, mä kun kuulemma jätän tavaroita lojumaan sikin sokin ja mua taas ärsyttää että herra ei juuri ikinä vaivaannu tiskaamaan tai vaihtamaan loppunutta vessapaperirullaa! Raha asioissa ollaan tosi lungeja eikä itseasiassa olla ikinä tapeltu rahaan liittyen. Meillä on alusta asti ollut periaate "kaikki mikä on sinun on minun". Mun ainoa brittitili on itseasiassa meille avattu yhteistili mihin Omidilla on myös tunnukset ja kortti. Hänen suurta hupia on selata mun tilitiedot luetella missä kaikkialla olen shoppaillut ja piikitellä leikkisään tyyliinsä "oh you naughty girl had a secret mc donals last monday" ja " what did you bought from Tk Maxx again"! Tiedän että raha-asiat jakavat kovasti mielipiteitä ja monella nousisi karvat pystyyn jo ajatuksesta että kumppani tietää tismalleen tilitiedot eikä yhtään välitetä kumpi on maksanut laskuja enemmän missäkin kuussa. Tiedän pareja jotka vielä kymmenen vuoden avioliiton jälkeen pitävän raha asiansa tiukasti erillään, eivät ole tietoisia toisen säästöistä ja jakavat kulut tismalleen 50-50 pitäen kirjaa jos toinen on velkaa toiselle yms.  Onneksi me ollaan molemmat samanlaisia tän rennon asenteen kanssa, olisi varmasti hankalaa jos toinen haluaisi pitää tarkemmin kirjaa siitä mitä kukin maksaa tai ettei joudu itse liikaa maksumieheksi. Osasyynä on varmasti se että tienataan yhdessä ihan mukavasti Lontoon mittakaavassa, ei mahdottomia mutta kaikki perustarpeet tulee tyydytettyä ja pystymme matkustemaan plus siirtämään joka kuukausi rahaa yhteiselle säästötilille. Mihinkään lainatakuuseen (asunnon ostoa ajatellen) meillä ei ole vielä vuosiin varaa eikä asunnon osto ole muutenkaan ajankohtaista. Lontoon asuntomarkkinat ahdistavat ja hinnat ihan pilvissä! Nuorena on kiva asua "keskustassa" hyvien yhteyksien varrella, mutta tältä alueelta meillä on tuskin ilman lottovoittoa varaa edes harkita asuntoa. Maksaisitko puoli miljoonaa euroa pienestä kulahtaneesta kaksiosta keittiökomerolla!? Naurettavaa!! Katsomalla Lontoon asuntotarjontaa ja hintoja saa kyllä helposti itsensä vihaiseksi/surulliseksi, kärsimään hypertensiosta, rytmihäiriöistä ja yökastelusta (no ehkä nyt ei ihan kuitenkaan). Samalla rahalla saisi muualta päin suunnitteen Englantia 6 makuuhuoneen kartanon merenrannalta tai hienon lukaalin jostain Eiranrannasta Helsingistä! 

Parasta juuri nyt on suunnitella yhteistä elämää Mr Londonin kanssa: mitä syödään huomenna, mikä uusi linssi ostetaan kameraan, mitä kaikkea kivaa tehdään lauantaina kun yhteinen kauan odotettu vapaapäivä koittaa (no mennään tietysti Richmond parkkiin ihailemaan alkavaa ruskaa ja katsomaan/kuvaamaan/syöttämään eläimiä), mitä tehdään loppukuusta road tripillä Walesissa ja minne reissataan yhdessä helmikuussa. En edes osaa kuvitella missä olisin jos en olisi löytänyt tätä vieressä kuorsaavaa karvaista ihanaa rakastavaa miestä rinnalleni. Sydän ihan pakahtuu kun katson hänen sivuprofiiliaan ja kuuntelen tuttua hengityskorinaa. Rakastan häntä niin hirmuisesti! Kuva Omidin taannoisilta 30v synttäreistä mistäs muualtakaan kun iranilaisesta ravintolasta. Olen tätä jauhanut jo ennenkin, mutta jos et ole vielä kokeillut persialaista keittiötä niin kokeilkaa ihmeessä! Ainiin ja sinkkunaiset pitäkäähän ihanat iranilaiset miehet mielessä, ette tule pettymään ;-) Puspus!

maanantai 5. lokakuuta 2015

Voimakkaita mielipiteitä brittiläisestä terveydenhuoltojärjestelmästä nimeltään NHS

NHS eli National Health Service on täällä briteissä valtion järjestämä terveydenhuoltojärjestelmä. Muistan kun ennen muuttoa tänne googetin NHS ja yritin muodostaa kuvaa mitä tämä paikallinen systeemi oikein merkitsee. Lyhyesti satottuna täällä briteissä on siis kaikki hoito on kaikille täysin ilmaista, menee sitten GP vastaanotolle (general practioner=omalääkäri/terveysasema), päivistykseen tai sairaalaan (akuutisti tai toimenpiteeseen). 

Jos joudut siis vaikka leikkauksen tai pneumonian takia sairaalaan pariksi viikoksi niin minkäänlaista laskua ei tipahda postiluukusta, kaikki on ilmaista ja saat vieläpä lääkkeet mukaan sairaalalta. Kuulostaa kieltämättä hienolta? Tämä tuntui musta jotenkin ihan käsittämättömältä kun muutin tänne, miten kaikki voikaan olla täysin ilmaista!? Veroissahan tätä tietysti maksetaan ja jos tienaa yli 40 000/vuosi niin veroprosentiksi pamahtaa 40%. 

Suomessa tottui yksityisiin lääkäriasemiin enkä yleensä mennyt terkkariin kun pakon edessä. Täällä yksityisellä käynti ei tulisi valtaosalle ihmisistä kuuloonkaan ja käsittääkseni vain todella rikkaat käyttävät yksityisiä palveluita. Mielestäni yksityisellä terveydenhuollolla olisi täällä kuitenkin paljonkin jalansijaa, maksaisin itsekkin mieluusti muutaman satasen vuodessa vakuutusta, jotta voisin käyttää yksityisiä palveluita ja näin helpottaa julkisen terveydenhuollon kuormaa ja kustannuksia. Näin myös verokustannuksia saataisiin alas koska valtion budjetista ei enää menisi valtaosa NHS kustannuksiin. Hoitojonot ovat myös pitkät ja tästä myös henk koht kokemusta valitettavasti. Keväällä Omidin äidiltä löytydettiin CT kuvauksen perusteella suolistosta syöpäkasvaimia. Arvatkaapas kauanko kesti kuvauksesta ennenkuin tieto kasvaimista tuli äidin korviin syöpäklinikan kiireestä johtuen (tiedonkatkos tapahtui mikä tavattoman yleistä täällä koska potilaita niin paljon eivätkä lääkärit pysy tahdissa)? Järkyttävät 8 viikkoa ja tämän jälkeen vielä monen viikon odottelu syöpähoitojen aloitukseen! Joku aggressiivinen syöpä olisi voinut jo vielä äidin mennessään, mutta Luojan kiitos syöpä saatiin häädettyä leikkauksella ja solumyrkyillä. Siis aivan käsittämätön viive diagnoosissa ja hoidon aloittamisessa, olisi kyllä ollut massiivinen valitus paikallaan kuten joku hänen syöpähoitaja olikin jo ohjeistanut, mutta kiltti äiti jätti asian sikseen ja oli toki todella onnellinen saadessaan terveen paperit. Tässä taas yksi elävä esimerkki siitä miten hoidon laatu kärsii kun systeemi ei ole toimiva vaan suorastaan vaarallinen. Mulla on ollut myös potilas joka sai miljoonakorvaukset halvaantumiseen johtaneen hoitovirheen vuoksi, en kylläkään tajua mistä tuo summa maksettiin! 

Monissa sairaaloissa on kylläkin yksityisiä osastoja joissa asiat tehdään ripeämmällä aikataululla ja paremmat resurssit. Potilaina on etenkin rikkaita arabeita ja monella on vieläpä palkattu joku istumaan vieressä 24/7. Kuulin jopa että yksityispotilaat saatetaan tarpeettomasti siirtää tehovalvontaan (siinä missä tavalline pulliainen menee vuodeosastolle) esimerkiksi leikkauksen jälkeen, koska halutaan antaa parempaa palvelua (ja tietysti kiskoa enemmän rahaa) mikä on kyllä mielestäni aika käsittämätöntä. Yksityisiä sairaaloita on täällä useita ja olen usein miettinyt minkälaista olisi työskennellä yksityisellä osastolla. Kuulemani mukaan potilaita on paljon vähemmän kun normi NHS osastolla, keskimäärin 2-4. Hoitajan työ kyseisillä osastoilla on kuulemani perusteella todella kevyttä ja lähinnä asiakaspalvelua (asiakkaan miellyttämistä) ja lääkehoitoa. Palkka on yksityisellä tietysti parempi mutta lomaa on vähemmän ja koulutusmahdollisuudet ilmeisesti huonommat. Uskon että paineet toteuttaa hyvää hoitoa (hoitajana) ovat kuiten suuret koska potilaat maksavat isoja summia hoidostaan. Toisaalta olen hoitanut urallani muutamia potilaita joiden tiedän olleen miljonäärejä (tai jotain tunnettuja bisnesihmisiä) ja he ovat usein ollet todella kiitollisia ja vähään tyytyisiä. 

Muistan vuosien takaa erään potilaani, ison yrityksen johtajan jonka vuositulot olivat kymmeniä miljoonia. Potilas oli jonkun keuhkokuumeen takia osastolla tavallisessa HUS sairaalassa 6 hengen miestenhuoneessa . Hänen vaimonsa mm. halusi auttaa ja ripusti 6 hengen huoneen potilasverhot kaikkiin sänkyihin kun verhot olivat tulleet pesusta ja odottivat kärryssä ripustamista. En ollut uskoa silmiäni huoneeseen astuessani kun tämä jakkupukunainen heilui jakkaralla katonrajassa ripustamassa verhoja puhtaasti haluata auttaa ja osoittaa kiitollisuutta miehensä hoidosta! Tästä on aikaa kohta 10 vuotta mutta muistan tapahtuneen elävästi. Potilas oli muutenkin erittäin miellyttävä eikä miljoonien tulot mitenkään näkyneet käytöksessä tai vaatimustasossa. Vaatimaton sairaalaruoka maistui myös ihan samalla tavalla kuin kaikille muillekkin. Ei nyt mitenkään saisi yleistää mutta mielestäni homma menee pikemminkin niin että mitä "huonompi" sosiaaliekonominen tausta potilailla niin sitä vaativampia he osaavat olla. Kuulostaa karulta mutta tämän olen urallani havainnut, myös täällä briteissä. 

Pakko pohtia samaan syssyyn sairaalaruokaa Suomi vs Englanti. Suomessa jossa sairaalahoito ei ole ilmaista (mutta ei myöskään tuhottoman kallista) on yleensä yksi vaihtoehto lounaalla/päivällisellä: take it or leave it! Toki allergiat ja erityisruokavaliot huomioidaan, mutta suurin osa potilaista lapioi ihan sitä samaa mössöä suuhunsa. Täällä briteissä taas joka päivälle on oma menu ja potilas valitsee menusta mieleisensä alkupalan, pääruuan ja jälkiruuan. Ruoka on mielestäni todella hyvää ja monipuolista, mutta silti huh sitä valitusten ja vaatimusten määrää! Eilen viimeksi haettiin eräälle miehelle hänen toivomansa halal liha ateria erikseen sairaalan keittiöstä, tämä ei kuitenkaan kelvannut vaan potilas lähetti vaimonsa hakemaan vielä kiinalaista ruokaa. Hukkaan meni siis potilaan ensiksi tilaama ruoka joka ei kelvannut ja myös tämä erikseen valmistettu halal ateria joka ihan aikuisten oikeesti näytti ja tuoksui ihan ravintola-annokselta mutta ei kelvannut! What a waiste! Mielestäni monet potilaat ovat aivan käsittämättömän kranttuja ruuan suhteen.
Tyypillinen brittiläinen menu on esim cheese and biscuits alkupalaksi, pääruuaksi makkaroita kaskikkeessa, perunamuusia ja kasviksia ja apple crumble with custard (vähän kuin vaniljakastike) ja hedelmä. Jos potilaalla on huono ruokahalu niin reillä on mahdollisuus myös saada cooked breakfast eli aamupalaksi munakokkelia, makkaraa, papuja, pekonia... Suomessa ei edes saa jälkkäriä sairaalassa joka aterialla ja kun jälkkäriä on niin se on jotain kiisseliä tai kuivaa kakkua. Mietinpähän vaan kuinka paljon rahaa NHS säästäisi jos potilalla ei olisi niin käsittämättömän hienot ruuat täällä, kyllä ne potilaat pidetään vähemmälläkin hengissä. 

Olen paljonkin pohtinut myös muita säästökohteita NHS:lle (pitäisiköhän lähteä mukaan politiikkaan hahah). Ensinnäkin mielestäni kaikille täysin ilmainen terveydenhuolto (kymmenille miljoonille ihmisille) on järjetön ajatus, etenkin kun tiedän miten raskas taakka tätä hoitoa on toteuttaa hoitajan näkökulmasta. Lakanat ovat kulahtaneita ja reikäisiä eikä vaippoihin ole rahaa. Kaikki tarvikkeet ovat halvimpia mahdollisia ja niiden laatu huonoa. Tarvikkeista on pula ja välillä saa suorastaan anoa jotain pesulappupakettia muilta osastoilta. Mun sairaala on nyt säästökuurilla ja mun kaikki koulutukset seuraavalle vuodelle on tämänhetkisen tiedon valossa peruutettu! Sairaala kyllä kehtasi ehdottaa että maksaisin monen tonnin koulutukset omasta pussista!!! Pari työlleen omistautunuttatyökaveria juuri maksoivat himoitsemaataan muutaman viikon HIV hoidon kurssista £400 (kurssi oli suunniteltu heille kuukausia sitten ja halusivat kovasti osallistua jotta voisivat oppia lisää ja täten antaa parempaa hoitoa potilaille). Nyt kyllä joku mättää ja pahasti tässä systeemissä... Tämä aihe ja epäoikeidenmukaisuus saa mut vaan niin kiehumaan!!

Miksi jokainen ei voisi osallistua "talkoisiin" ja maksaa sairaalassaolosta päivämaksua kuten suomessa, esim £20 päivä ja sitten toki kattoraja maksulle jos sairaalassaolo venyy (onko se suomessa jotain 600€) !? Toki on niitä joilla ei ole rahaa ja huono sosiaalinen tilanne ja heille toki hoito tulisi olla ilmaista jos ei ole mistä maksaa (ei ketään saa jättää hoitamatta rahatilanteen takia joten jenkkilässä), mutta suurimmalla osalla kyllä kuitenkin on varaa maksaa hoidostaan. Näin saataisiin aikalailla pirusti lisää rahaa NHS:lle. Olen jo aiemmin puurnannut että potilaat saavat lääkkeet mukaan sairaalasta eikä niitä siis tarvitse itse noutaa apteekista kuten suomessa. Mielestäni jos potilas on tarpeeki  terve/hyväkuntoinen kotiutumaan niin hän voisi varmasti kävellä itse apteekkiin tai sitten omainen hakea lääkkeet ja MAKSAA itse lääkkeensä, ne eivät kovin kalliita kuitenkaan ole. Toki tässäkin on poikkeuksensa, jos potilas on köyhä tai disabled niin toki hänen on saatava lääkkeensä ilmaiseksi koska riskinä on se että lääkkeet jää hakematta. 

Yksi mua syvästi järkyttänyt yksityiskohta NHS systeemissä on että mielenterveysjuttuihin ei juuri budjetoida eikä täällä ole mielestäni läheskään samantasoista psykiatrista hoitoa kun suomessa. Olen hoitanut useita akuutisti psykoosissa olevia potilasta tavallisella sisätautisella vuodeosastolla koska psyk hoitopaikkoja (esim akuutti suljettu osasto) ei täällä heru kun jo aivan täysin seonneille jotka vaaraksi itselleen/muille ja nämäkin paikat kiven alla. Hoidossani on jatkuvasti potilaita, jotka ovat akuutissa psykoosissa, aggresiivisia ja kuulevat ääniä ja uskovat minun yrittävän tappaa kun annan lääkkeitä. Usein on myös case jossa potilas on eronnut kumppanistaan ja ajatunut psykoosin partaalle ja tavalliselle osastolle vaan hoitoon, käsittämätöntä. Suoraan sanottuna olen ollut monta kertaa aivan kusessa näiden potilaiden kanssa eikä oma ammattitaito ja kyvyt heitä riitä hoitamaan. Kunnolliseen psykiatriseen hoitoon ei ilmeisesti ole sitten budjetista varaa eikä myöskään hoitajan turvallisuuden takaamiseksi minkäänlaista hälytysjärjestelmää jos vaikka potilas käy käsiksi (suomessa oli pakko olla hälytysnappi roikkumassa helposti käden ulottuvilla). Monta vuoroa on aikalailla menty sydän syrjällään ja toivoen ettei kukaan käy käsiksi. Olen miettinyt että traumatisoituisin varmaan loppuiäksi enkä mahdollisesti kykenisi jatkamaan enää hoitajan työtä jos potilas kävisi esim. kurkkuuni kiinni eikä tämä suoraan sanottuna ole ollut kaukana. Onneksi toisinaan saamme osastolle psykiatrisen hoitajan hoitamaan 1-1 psykoosipotilaita, mutta tämä voi kestää pitkäänkin koska ensin on saatava psykiatrin lausunnot ja arviot. 

Summa summarum: Mielestäni brittien rakastama NHS on aivan liian paljon potilaita (vääristä kohteista) paapova järjestelmä, joka tulee valtiolle erittäin kalliiksi (ja tulevaisuudessa mahdottomaksi). NHS on jo rahallisesti aivan kusessa ja sitten mietitään leikkauksia hoitajien viikonloppu/yölisistä yms täysin vääristä kohteista. Täällähän ei mitään tuplapalkkoja maksella ja ruokatunnit palkattomia (joita ei aina edes ehdi pitämään). Hoitajien selkärangasta siis revitään. Hoitajat saavat lisäksi maksaa itsensä kipeäksi jo hoitajan koulutuksesta ja sitten NMC:lle (paikallinen valvira) pitää maksaa joka vuosi 150€ jotta saa toimia hoitajana, kuinka epäreilua!? Sitten vielä itse pyykättävä uniformut kotona ja ostettava sukat/sukkahousut.. Parin kympin verohelpotusta voi hakea mutta se ei kyllä paljoa lämmitä. 

Koko järjestelmä kaipaa mielestäni rakennemuutosta ja eroon "kaikki kaikille ilmaista" ideologiasta. Tämä mun mielipide on niin voimakas että en sitä näin suorasukaisesti uskalla useinkaan esitellä brittiläisille tutuille, koska he ovat niin tottuneet siihen että terveydenhuolto on tässä maassa ilmaista ja vannovat pyhän NHS:n nimeen. NHS ideologia on toki hieno ja homma toimi rikkaassa kuningaskunnassa 50-vuotta sitten hyvin,  mutta totuus on että tulevaisuudessa homma ei toimi koska kustannukset ovat vaan aivan käsittämättömät. Hoitolla ei näköjään ole varaa olla laadukasta, mutta sitten ihan vääriin paikkoihin satsataan rahaa ! 

Huh, kiitos js anteeksi: tulipa purettua sisälle patoutuneita angsteja! Minkälaisia ajatuksia tämä aihe herätti lukioissa? Puolesta vai vastaan NHS ilmaista hoitoa vaiko olisiko parempi laittaa hoidolle vähän hintaa kuten Suomessa ja luoda parempilaatuinen järjestelmä? 

Loppusanat: Tästä tuli näköjään aika karua, negatiivista ja kritisoivaa tekstiä. Toki NHS systeemissä on myös paljon hyvää verrattuna esimerkiksi ääripää jenkkimeininkiin, jossa raha on kaikki kaikessa ja armoton vakuutusjärjestelmä pyörittää terveydenhuoltoa: jos ei ole rahaa niin ei saa hyvää hoitoa. Jonkinköinen kultainen keskitie pitäisi kuitenkin löytää.