Sivut

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ravintolavinkki: Franco Manca

Käytiin viime perjantaina Mr Londonin ja tämän kaverin kanssa testaamassa Balhamiin hiljattain avattu italialainen Franco Manca, jota on kehuttu jopa Lontoon parhaaksi pizzeriaksi. Ravintoloita on avattu yhteensä 5 eripuolille Lontoota: Brixton Marketille, Chiswick Hight Streetille, Westfieldsin Stratfordin ostarille, Northcote roadille ja Balhamiin. Ainakin tripadviserin (Brixtonin paikka) mukaan ravintola saanut tosi hyvät arviot.


Ravintolaan ei voi tehdä varauksia ja jonoa oli ulkopuolella kymmenisen metriä saapuessamme paikalle, mikä sai meidät melkein tekemään u-käännöksen varsinkin kun satoi vettä. Jäätiin kuitenkin pizzanhimoissa venailemaan ja pian tarjoilija tulikin jo kyselemään josko haluaisimme tilata odottaessa viiniä -Yes please! Sisilialaista suussasulavaa luomuviiniä siemaillessa ja rupatellessa sateenvarjon alla meni n. 30 minuutin odotusaika varsin joutuisasti. 

Tämä ravintola on ylpeä huolella valituista raaka-aineistaan. Lista on varsin suppea, 6 eri pizzaa ja pari sivu/alkupalasalaattia. Eipähän ole ainakaan valinnanvaikeuksia! Viinilistalla 3 puna -sekä valkoviiniä ja kuohari. Holittomille ei tainnut olla kun sitruunalimpparia, kokiksia täältä on turha kysellä. Lisäksi seinätaululla oli pari extrapizzaa ja ilmeisesti jotain special snäksejä, jotka jäi multa kyllä huomaamatta.


Saatiin kiva pöytä, joka oli aivan avokeittiön lasissa kiinni. Sieltä riitti katseltavaa ja nostatti ruokahalua entisestään! Aika lämmin kyllä oli kun valtava kiviuuni liekehti ihan vieressä. Pieni ravintola oli täpötäysi ja volyymit kovalla, mutta hyvin viihdyttiin ja fiilis oli tunnelmallinen. Olisko sillä ihanalla viinillä ollut myös jotain tekemistä tämän kanssa, koska yleensä lähinnä ahdistun liian ruuhkaisissa ja meluisissa paikoissa.


Mun pizza nro 6 (+extratäyte green sweet chili) ei ehkä ulkoisesti maailman kauneimmasta päästä, mutta tosi maukasta oli ja toi pizzapohjan maku ja koostumus ihan mieletön (en kyl edelleenkään tiedä mitä on sourdough-pohja tai mikä siitä tekee erityisen). Ei kyllä jäänyt lautaselle murustakaan, pöydässä oli ihanaa tujakkaa chili-oliiviöljyä, jonka kanssa tuhosimme huolellisesti viimeisetkin pizzanreunat. Listalla ei ole jälkkäreitä (eikä olisi mahtunutkaan), mutta italialaisia erikoiskahveja kyllä löytyy.


Hintataso oli erittäin huokea kuten pizzalistasta näkyy, tosin tipit (12,5%) pitää maksaa päälle. Meidän 3 hengen seurueen 3 pizzan (+extratäytteet) ja viinipullon yhteishinnaksi tuli tippeineen £45. Palvelu oli erittäin ripeää, huomaavaista ja ystävällistä. Nyt jo haaveilen seuraavasta vierailusta vesi kielellä... Meni kyllä mun "parhaat pizzat ever" top 3 listalle! Viikonloppuna käytiin muuten myös Tootingissa aivan sairaan hyvässä Pakistanilaisessa syömässä. Tästä postausta sitten myöhemmin!

4 kommenttia:

  1. HEI! MÄ muuten olenkin käynyt tuolla franco mancassa Brixton marketilla kesäkuun alussa, se pizza siellä oli aivan ihanaa! :) Kesti tovin tajuta et missä olen nähnyt tuon menun! :D Söi puokkiin tuon numero kolmosen, oli muuten taivaallisen hyvää! :) Ja brixton marketilla oli ihana tunnelma lisänä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Brixton market on kyl kans kiva, oon ollu tosin vaan kerran ja sillon oltiin Bukowski grill nimisessä hampurilaismestassa syömässä, tarjoilee ihan mielettömiä gurmee burgereita vaik on (tarkotuksella) aika karun näkönen mesta muuten, vähän ku olis jossain neuvostobunkkerissa syömässä :D!

      Poista
  2. Kivaa tutustua tämän blogin kautta arkielämään Lontoossa!:)
    Kävin juuri Lontoossa ja piti tuonne pizzeriaan mennä, mutta se jäi seuraavaan kertaan :) Tosi kiva saada arvosteluja Lontoon ravintoloista ja muutenkin vinkkejä missä käydä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontooseen voi tulla kyl aina uudestaan ja uudestaan kun riittää niin paljon puuhaa :) Käytiin viikonloppuna hakemassa tuolta take away pizzat ja maistui taivaalliselta vähän viileenäkin! Mun lemppari Britannika-blogista löytyy kans tosi hyviä ravintolavinkkejä yms :)

      Poista

Kommentit lämpimästi tervetulleita :)