Sivut

maanantai 17. marraskuuta 2014

Marraskuinen lomaviikko

Oltiin molemmat Mr Londonin kanssa viimeviikko lomalla, teki kyllä hyvää irtautua arjesta eikä herätä aamuisin herätyskellon pirinään 5.30. Alkuviikosta meillä oli kunnon tilitystiimi neljän suomihoitsun kesken Nordic barissa keskustassa (sopivasti happy hourin aikaan) ja syötiin Katjan kanssa kunnon suomilohturuokaa: pyttipannua ja lihapullia. Oli lohdullista, mutta samalla myös karmivaa kuulla, ettei muillakaan olen mennyt töiden aloitus täällä ihan putkeen. Tuli kivoja uusia hoitsututtavuuksia ja toivottavasti nähdään jatkossakin :-)

Käytiin keskiviikkona Mr Londonin kanssa kahdestaan Tower of Londonissa, missä kumpikaan ei ole ikinä käynyt muurien sisällä. Oli kyllä hieno kokemus, odotin kyllä jotenkin vähän "loistokkaampaa" meininkiä. Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin niin Tower of Londonin ympäristä on ollut kovasti turistien suosiossa viimeviikkoina, linnan ympärille nimittäin istutettiin yli 800 000 keraamista punaista unikkoa ensimmäisen maailmansodan muistopäivää ajatellen (sen alkamisesta 100 vuotta tänävuonna). Verenpunainen unikko symbolisoi verta ja sodassa kaatuneita ja unikot kukkivat villeina joillakin taistelutantereilla (muistaakseni etenkin ranskassa). Luin että noita unikkoja oli rakentamassa ja asentamassa yli 21 000 vapaasehtoista! Näky oli kyllä aivan henkeäsalpaava, kannattaa katsoa lisäkuvia instagrammista esim. #towerpoppies! Nyt unikot on jo kerätty pois ja niiden myynnistä odotetaan 14miljoonan punnan tuottoa hyväntekeväisyysjärjestöille. 
Aikuisen lippu maksaa 22£ ja sillä pääsee linna-alueelle, sen ilmaisille turistikierroksille, kävelemään muurien päällä, museoihin ja näyttelyihin. Käytiin mm. ihailemassa royal familyn kruununjalokiviä, istumassa kappelissa jossa itse kuningatar Elisabeth oli istunut muutamaa päivä aikaisemmin, tutustumassa vanhoihin sotavarusteisiin ja vierailtiin kidutuskammiossa. 

Kotimatkalla käveltiin Tower Bridgen läpi joen toiselle puolelle ja sieltä avautui hienot maisemat. Tower of London linnoituksia näkyy tossa "dildorakennuksen" alapuolella. Vasemmalla taas jättikokoinen juustoraastin kuten olen kuullut tosta rakennuksesta puhuttavan. Tässä kuvassa yhdistyy hauskalla tavalla vanhaa ja uutta!
Viime viikonloppuna saimme myös vieraaksemme kaveripariskunnan mun kotipaikkakunnalta ja Lontoota tuli koluttua sikin sokin. Innostun aina kovasti vieraista ja tykkään kovasti "matkaoppaan" roolista. Covent Garden, Soho ja Camden tulivat erityisen tutuiksi, oli kiva löytää uusia kävelyreittejä ja uutta nähtävää, tunnelma alkaa monissa paikoissa olla jo ihanan jouluinen! Tuntui välillä kun olisi ollut itse lomalla jossain vieraassa kaupungissa eikä tullut ainakaan murehdittua työjuttuja. 
Yksi kestosuosikki pysähdyspaikka on St James park Big Benin ja Buckinghamin palatsin välissä (montakohan monta sataa kertaa olen maininnut tän puiston mun postauksissa haha). Siellä näkee aina jotain hauskaa ja yleensä siihen liittyy eläimet. Meillä kävi hyvä tsägä ja puistossa asuvat pelikaanit olivat parkkeeranneet lammen reunalle, joten oli hyvät paikat pällistellä niitä. Mua jaksaa aina ihmetyttää noi isot upeat linnut keskellä kiireistä kaupunkia! 
Syötettiin muita lintuja (pelikaaneja ei saa syöttää) ja orvavia jotka kiipeilivät ihan vallattomina pitkin housunlahkeita ja ties missä. En muista koska olisin nauranut yhtä paljon! Vähän kyllä pelotti yli kesyt pulut mikä varmasti näkyy kuvasta :D
Pulujen kanssa pitää olla kyllä oikeesti varovainen ainakin näin infektiohoitajan näkökulmasta: olen nähnyt uralla ainakin kaksi pulujen (bakteerien) aiheuttamaa meningiittiä! Kädet pitää siis hinkata erityisen hyvin pulujen kanssa peuhaamisen jälkeen (ja varmaan takkikin tässä tapauksessa)
. Ei saatu sentään kakkaa päälle!
Kotiin saapuessa odotti vielä yksi vähän surullisempi lintuyllätys: meidän ulko-oven nurkkaan oli painautunut kiinni ilmeisen kovia kokenut puluparka, joka ei liikahtanutkaan mutta oli kuitenkin hengissä. Elvytysyrityksiin ei sentään alettu, mutta soitettiin RSPC:lle ja nostettiin ohjeiden mukaan pulu laatikkoon toipumaan veden ja nuudeleitten kanssa. Pulu oli aamulla onneksi vielä hengissä ja vietiin se läheisen puiston lammen lähelle pusikkoon, lähti onneksi ihan virkeän näköisenä hyppelehtimään. Saatiin muuten viikonlopun aikana lisänimitys "crazy bird couple". 

Parin viikon päästä toteutuu pitkäaikainen toive ja pääsen katsomaan Lion King musikaalia suomesta saapuvien työkavereiden kanssa. Olen haaveillut jo pari vuotta näkeväni ton musikaalin, mutta en ole saanut aikseksi ostaa lippuja (koska tolla showlla kyllä osataan rahastaa). Tyttöjen kanssa on aina super hauskaa ja suunnitelmissa on ainakin nauttia pitkistä aamubrunsseista, tyhjentää Itä-Lontoon Westfields ostoskeskus ja vierailla Winter Wonderland joulutorilla/huvipuistossa. Näyttäisi muuten myös siltä että olen joulun vapaalla mikä on kyllä todella tervetullut ja iloinen yllätys, koska olin lähes 100% varma että joudun uutena tulokkaana jouluksi töihin. En edes tunne itseäni enää kauhean uudeksi, mun jälkeen kun on aloittanut 4 uutta hoitajaa. 

Näin pahimpaan kaamosaikaan on kyllä parasta lääkettä viettää aikaa hyvässä seurassa ja yrittää pysyä aktiivisena (vaikka joskus tekisikin mieli jäädä sinne sängynpohjalle)! Miten te torjutte "kaamosmasennusta" vai ootteko taipuvaisia moiseen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit lämpimästi tervetulleita :)