Sivut

lauantai 3. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen

Loppuvuosi hurahti ihan hirveellä vauhdilla ja vaikea uskoa että eletään vuotta 2015. Vietin uudenvuoden töissä varmaankin painajaismaisimmassa yövuorossa ikinä ja viisarin värähtäessä 00:00 taisin olla ottamassa verikokeita huonokuntoisesta potilaasta. 

Samaan aikaan viereisessä huoneessa potilas kaatui lattialle, kellot soivat taukoamatta ja joku repi vaivalla saadun kanyylin irti. Sekava psykoosissa oleva (vanki)potilas paukutti huoneen ovea ja edes kahden isokokoisen miesvartijan läsnäolo ei saanut tuntemaan oloa turvalliseksi. Täällähän ei mitään hälytysnappeja harrasteta (suomessa lähes pakollisia!) Soitette sitten vaan poliisit jos tilanne käy mahdottomaksi oli ohjeistus kun saavuimme yövuoroon, mitenköhän ne poliisit tänne ehtivät ajattelin. Jossain vaiheessa kaaosmaista vuoroa kun se sata hommaa oli kesken tuli healt care assistant vielä näyttämään jonkun romahtaneita verenpaineita ja meinasin itsekkin romahtaa. 


Kun ajattelin ettei tästä enää pahemmaksi voi mennä niin tuli jollekkin vielä rintakipua enkä meinannut löytää koko helvetin sairaalasta yhtäkään toimivaa ekg-laitetta ja se yksi jonka löysin teholta oli varmaankin Florence Nightingale ajolta! Siis aivan käsittämätöntä! Kun vihdoin saatiin filmi ulos niin lääkärillä ei ollut aikomustakaan ehtiä katsomaan kyseistä nauhaa, vaan hän oli kuulemma päivystyksessä lähestulkoon elvytystilanteessa. Kipulääkettä vaan ja sormet ristiin ettei ole akuuttia sydänperäistä. Käsittämätöntä että yhdellä lääkärillä on yöaikaan toistakymmentä akuuttiosastoa ja vielä päivystyksen potilaita! Tähän ongelmaan olen törmännyt useasti tässä uudessa sairaalassa: lääkäreiden taakka on täysin kohtuuton yöaikaan, puhumattakaan hoitajista.

Lääkärille ei saisi edes soittaa suoraan vaan night practionerille (kokenut "yöhoitaja") ensin joka sitten yrittää ensin ratkaista ongelman. Usein nämä kokeneet tädit ovat niin kiireisiä että tuskin edes soittavat takaisin. En ole kyllä koskaan tuntenut olevani niin yksin ja pulassa yöaikaan kun tässä paikassa ja se on kyllä karmivaa se. Kaiken kiireen ja paineen lisäksi saa vielä pelätä oman henkensä edestä viitaten tohon väkivaltaiseen potilaaseen. 

Tunnin palkatonta taukoa ei tietenkään ehtinyt pitämään ja aamulla lähdin yrjönhajuiseen bussiin täydellisen uupuneena ja kauhulla odottaen seuraavaa yövuoroa. Aamuvuoro vielä ihmetteli että ettekö tosissaan ehtineet pestä kuin yhden potilaan!? Meillä on todellakin järjetön tapa pestä yövuorossa potilaat aamuvuoroa varten! Tämä ei olisi juolahtanut mieleenkään suomessa (ellei joku nyt ole todella suihkun tarpeessa likaisena yms) mutta täällä Lontoossa vaaditaan olevan moninkerroin tehokkaampi. Olen kohta ollut vuoden täällä sairaanhoitajana ja en kyllä vieläkään ole oppinut olemaan tehokas Lontoon malliin ja tekemään sataa hommaa samanaikaisesti... Olen ollut parissa vuorossa nurse in charge ja se on kyllä todella kuumottavaa hommaa. Lääkärit ja bedmanagerit roikkuu kimpussa, pitää hoitaa paljon käytönnön juttuja osaston pyörittämiseksi ja sitten vielä ne 6 omaa potilasta. Verikokeet ja kanyylit ovat jääneet täysin hoitajien kontille, onhapan tullut ainakin harjoiteltua pistämistä. Turvakanyylit on kyllä täällä sentään maailman turvallisempia, ei pelkoa pistotapaturmista! 

Kirjoitin tämän tekstin tammikuun ensimmäisinä päivinä kun tunsin burn outin tulevan tsunamin voimalla, mutta en saanut tekstiä koskaan julkaisukuntoon. Töissä on totta tosiaan ollut aivan hirvittävän rankkaa ja se on vienyt multa kaikki mehut. Vapaapäivät menee toipumiseen ja tunnen olevani zombi suurimman osan ajasta. Sairaaloita on ravistellyt massiivinen flunssaepidemia ja potilaita tulee todellakin ovista ja ikkunoista. Meidän sairaalassa on myös jatkuva työvoimapula ja muut osastot soittelevat apua koska heillä saattaa olla vain yksi ainoa hoitaja vuorossa! Voitteko kuvitella että tämän kaiken keskellä UK Government suunnittelee parhaillaan poistavansa NHS sairaalojen työntekijöiltä pois viikonloppu ja yölisät???!!!! Siis WTF eli suomeksi MITÄ VITTUA?? Sekin pieni lisäansio mitä täällä maksetaan viikonlopuista ja öistä otettaisiin pois (lisät ei siis muutenkaan ole lähellekkään suomen tasoa!) Päivätyöhön tai yksityiselle vaihtaminen (tai jopa alanvaihto) on todella pyörinyt mielessä. Järki kuitenkin sanoo pysymään tässä paikassa keräten kokemusta että tulisi edes vuosi täyteen, ei ole oikotietä onneen...

Tällä hetkellä toivoa antaa helmikuun 1.päivä starttaava Thaimaareissu Mr Londonin kanssa, lennetään Phukettiin ja vietetään kahden viikon loma yhteensä kolmessa eri hotellissa Khao Lakissa ja Phuketissa. Voin rehellisesti sanoa etten ole koskaan odottanut yhtä paljon lomaa! Pakko vähän hehkuttaa että meillä on ekassa hotellissa "swim out"-huone eli suoraan terassilta voi pulahtaa altaaseen :) Kuinka monta kertaa olenkaan viimeaikoina mielessäni tehnyt tämän pulahduksen, kuivannut itseni terassilla heinäsirkkojen sitotyksessä pienille gekoille sössöttäen, heittänyt rantamekon niskaan ja lähtenyt Mr Londonin kanssa käsi kädessä aamiaiselle rantakamppeet kassissa suunnitellen viidakkoretkiä ja snorklausreissua... Tiedän että on vähän nössöä menna aina vaan takaisin Thaimaaseen, maailmassa kun on niin monta paikkaa missä en ole käynyt! Thaimaassahan me itseasiassa Mr Londonin kanssa tavattiin :D! Thaimaa on vaan niin helppo, takuu aurinkoinen ja thairuoka... Ah ah ah! Ens kerralla sit jonnekkin muualle

Työjutuista vielä sen verran että enskuussa saan ekan korotuksen (jippii!) ja palkka nousee tonnilla (vuodessa). Lisäksi hoitajien hätähuuto on kuultu ja meillä on nyt 3 hoitajaa yössä (jos vaan on henkilökuntaa) mikä on kyllä jo helpottanut työtaakkaa. Tämä päätös tuli kyllä täydelliseen aikaan, sairaalan kriisitilanteen vuoksi entistä huonompikuntoisia potilaita hoidetaan osastolla vaikka heidän paikkansa olisi valvonnassa, viimeksi pari päivää sitten joku intuboitiin osastolla mikä on kyllä erittäin harvinaista. 

Positiivista on myös se että olen päässyt todella mielenkiintoisiin koulutuksiin ja tällä viikolla suoritin simutaatioharjoituksia lääkärikollegoiden kanssa. Simulaatiotilat ovat kyllä mahtavat (johinkin sentään laitettu rahaa) ja potilasnukke "puhuu", pupillit liikkuvat ja nukkeen toi kytkeä nesteitä ja se reagoi esimerkiksi hapen antoon ja tiputukseen. Simulaatiossa meille osui mm. septisen potilaan case, vuotava kirurginen potilas ja lopuksi elvytys. Peiliseinän takana meitä tarkkaili joukko senior henkilökuntaa (anestesialääkäri yms) ja toisen lasiseinän takana muut kurssilaiset. Kaikki sessiot nauhoitettiin ja lopussa annettiin palautetta mikä meni hyvin ja mikä ei. Sain hyvää palautetta tietotaidosta, mutta kuulemma itseluottamusta pitää jossain tilanteissa lisätä. En esimerkiksi sanonut tarpeeksi pontevasti että nyt tarvitaan tätä ja tätä lääkettä yms. Megamoka oli kun aloitin oikeaoppisesti paineluelvytyksen, mutta sitten keskeytin sen kun ojensin lääkärille jotain mitä hän pyysi, mikä aivopieru!! Simulaatiotilanne on kyllä todella stressaava mutta samalla NIIN opettavainen kokemus, "potilas" ei myöskään kärsi vaikka tulee tehtyä virheitä ja siis todella hyvää valmennusta tositilanteita varten. Esim elvytystaitoja on kyllä pidettävä jatkuvasti yllä koska ne taidot vaan ruostuvat kun aika kuluu ja lisäksi oikessa tilanteessa stressihormonit sekoittavat pakkaa niin että tarvitaan todellakin niitä selkärangasta tulevia opeteltuja toimintamalleja! Ihailen kollegoita jotka pysyvät rauhallisina tilanteessa kun tilanteessa mutta itse olen valitettavasti persoonaltani sellainen häslääjä-tyyppi vaikka kuinka voissa paistaisi. Toki vuosien varrella pahimmat häsläyskohtaukset on madaltuneet (thank God). Pomo vähän lupaili mulle tulevaisuudessa "Acute unwell adult" kurssia mikä kestää yhteensä 10 viikkoa ja sisältää casejuttuja, lisää simulaatioita ja loppukokeen näyttöineen. Alla vielä kuva yhdestä simulaatioluokasta, nämä nuket ei kuitenkaan ole niitä kalliita puhuvia tapauksia. 
Pysytään positiivisena... Alkuvuotta on myös lämmittänyt uudet ja vanhat tuttavuudet, viimeviikonloppuna sain ihania suomityttöjä kylään ja tapasin ennen tätä lapsuudenkavereita sekä heidän kavereitaan Lontoossa. Käytiin mm. upeassa St Pancras hotellissa (rakennettu vanhan juna-aseman tiloihin) drinksuilla ja on muuten kyllä aivan mieletön tunnelmallinen hotellibaari upeine holvikaarineen. Jos haluaa vähän poshimpaa Lontoo-meininkiä ja kenties bongailla julkkiksia niin all you need is tube King's Cross asemalle! Jos on varaa laittaa n. £280 hotelliyöhön niin varmasti myös erittäin mieluisa 5 tähden hotelli asua! On niin kiva kun tänne tulee vieraita ja tulee itsekkin liikuttua Balhamia pidemmälle ja nähtyä Lontoota uusin silmin. Käytiin tyttöjen kanssa myös ekaa kertaa testaamassa japanilaishenkisen Ping Pong ravintolan missä tilataan pelkkiä pieniä annoksia ruksien tilauskaavakkeeseen plus aivan valtavia drinkkejä (olin hyvässä nousuhumalassa jo ennen alkupaloja!). Tämä ravintolareissu oli kyllä elämys ja voisin mennä vaikka heti uudestaan!
Myös työkavereiden kanssa on "lähennytty" ja olen saanut tuolta sellaisia kavereita joiden kanssa olen tekemisissä työpaikan ulkopuolellakin. Viimeksi eilen mentiin porukalla lähipubiin after work drinkeille ja nauru raikasi sekä olo keveni. Erityisen läheiseksi on tullut eräs ruotsalainen hoitaja ja sattumalta hänelläkin on iranilaiset juuret omaava poikaystävä! Hyvät työkaverit kyllä keveltävät osaltaan työtaakkaa ja tietävät tismalleen miltä sinusta tuntuu v-mäisen työpäivän päätteeksi. Suurin osa meidän hoitajista on samassa ikäryhmässä mun kanssa mikä lisää kanssa joukkoon sulautumista. 

Vaikka arkielämä ja työ Lontoossa on tosi raskasta ja hektistä niin täytyy kyllä todeta elämä kokonaisuudessaan on kyllä niin paljon eläväisempää ja antoisampaa (kuin suomessa) tässä suurkaupungissa! En voi sanoa että "päivääkään en vaihtaisi pois" koska kyllä varmana vaihtaisin, mutta kokoajan asiat ei vaan noi mennä täysin putkeen as we all know. Mr London on mulle aina hokenut "choose your attitude" ja se on kyllä varmaan paras elämänohje minkä olen kuullut. 
Ps. Edes lemmikkieläin-ikävä ei ole niin kova kun puistoista löytyy näin kesyjä otuksia :) 

10 kommenttia:

  1. Noin, eilen alotin ja nyt pääsin loppuun. Lisää tekstiä odotellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, osa näistä postauksista on vieläpä ihan sontaa ja täynnä kirjoitusvirheitä :D

      Poista
  2. No huhhuh, olipa työvuoro! Mutta hyvä että jaksat pysyä noin positiivisena, ja onneksi on kivat työkaverit. Et vissiin silti edelleen parempi työpaikka kuin edellinen?

    Mukavaa ja rentouttavaa Thaimaan reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on paljon parempi paikka kun se eka ja työkaverit ihania! Ekassa paikassahan ne oli aikamoisia hirviöitä, melkein kyllä aika kullannu muistot ja välillä ajattelen että ei se ehkä niin kauhea paikka ollutkaan... Mutta onneksi on tää blogi ja voi lukea postauksia taakseppäin noilta ajoilta ja muistaa miten kamala paikka se eka olikaan :D Osasto oli yllättävän rauhallinen loppukesästä kun aloitin mutta tää talvi on kyllä ollut hurja, täällä briteissä kun ei oo terveyskeskuksia missä esim yt lasku vanhukset hoidetaan niin nyt ne on sitten kaikki erikoissairaanhoidon pedeillä ja missäs ne esim. tubimeningiitit sitten hoidetaan... Samoin kir osastot täys yt laskuja ja leikkaukset joudutaan perumaan. Pitäisköhän NHS:n miettiä jotain toimenpiteitä kun tiedetään et joka flunssakausi sama ilmiö? Matron naurahti että eihän NHS:llä ole mitään varoja/intressiä minkäänlaiseen ennakointiin...

      Kiitoksia, en mitenkään malttaisi odottaa paria viikkoa että pääsee lomalle :)

      Poista
  3. Kuulostaa toi sun tarinas siköli tutulta, että itse olin juuri Ranskassa vaihdossa, ja meillä tuli myös mun osastolla välillä vastaan tilanne, että vuorossa oli vain yksi hoitaja. Koska pitkään mentiin ylipäänsä niin, että mahdollisis työntekijöitä (sairaanhoitajia siis) oli vain 3-2 - loput oli lomalla tai sairaslomalla. Ja ilmeisesti meidän osasto ei ollut mikään suorittu paikka tulla auttamaan. Siitäkin huolimatta, että meiltä kyllä käytiin auttamassa muita osastoja. Siinä jos on 20 huonokuntoista potilasta ja 1 sairaanhoitaja, niin voi tulla hiukka kiirus (varsinkin, kun lähihoitajat ei saaneet lainkaan esim. pistää tai laittaa iv-nesteitä tms., eikä oikeastaan haavahoitojakaan tai mitään). Varsinkin, jos lääkärit hönkii selkään, että miksei ole tehty sitä ja tätä, ja että uusi potilas olisi tulossa ja sitä varten pitää vaihtaa muutama huonepaikka ja tämäkin vielä pitäisi tehdä. Onneksi oli meitä opiskelijoita (+ ns. lähihoitajat tietenkin), mutta kyllä siinä "haippakkaa" sai mennä, että kaikki tuli edes suunnilleen hoidetuksi. Varsinkin, kun "hyvällä tuurilla" tosissaan joku meni "yhtäkkiä" teho-osastokuntoon tms... Että että. I feel for you!

    Mutta kiva että oot kuitenkin tosiaan nyt paremmin viihtyny tuolla kuin edellisessä paikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentissa, jännä kuulla miten ranskassa! Enpä ole tullut edes koskaan ajatelleeksi ennen että minkälaista meininkiä siellä on sairaaloissa... Ihan hirveetä tollanen että vaan yks hoitaja töissä, tollasta työtaakkaa kun voi mitenkään handlata yksin! Kuulostaa että you todellakin feel me :D

      Huonepaikkojen vaihtelu hirveessä kiireessä on kyllä niin super ärsyttävää!! Välillä pitää siirtää 3-4 potilasta et saadaan yks tietynlainen huone valmiiksi! Varsinkin kun hoitajien homma on vielä siivota huoneet yms. Luulin suomessa et hoitajan työkuva on laaja mut auta armias miten se on tässä maassa...

      Täällä enkuissakaan ei "lähihoitajat" saa tehdä yhtään mitään ja eihän täällä edes kouluteta health care assistensseja mitenkään... Sen kyllä valitettavasti huomaa ja on tullu vastaan tapauksia jotka on enemmänki vaaraks ku hyödyks. Kai tää on vaan niin paljon jengiä ja tarve nikn suuri että ei samalla lailla kouluteta ku suomessa. Moni suomalainen lähihoitaja olis täällä parempi sairaanhoitaja ku moni sairaanhoitaja... Mutta ittehän oon tänne tullu joten ei auta ku hammasta purren sietää kaikki epäkohdat:/ jännä miten sitä vaan suomessakin aina marisi jostain vaikka perusasiat sairaaloissa oli NIIN hyvin, olispa sitä osannu arvostaa... Niinhän ne aina sanoo et on mentävä kauas jotta näkisi lähelle. Tulipas tästä nyt tilitys :)

      Poista
  4. Mä nyt syytän kyllä sua mun painajaisesta :D alkaa helmikuun alussa viimenen harjottelu isossa sairaalassa lastenosastolla ja luin tätä tekstiä ennen ku nukahin niin hitto ku näin unta että olin lastenosastolla yövuorossa ja sinne tuliki vaan alkoholisti miehiä jotka pasko housuihinsa koko ajan :D ei ehkä painajainen muitten mielestä mutta siinä vaiheessa ku suuntautuu lapsiin ja nuoriin niin joku vanha alkoholisti housut täynnä on kauhee ajatus :D mut ihanaa alkaa ajatteleen jo että enää maaliskuulle ja sit voi alkaa jo lontoosta kahteleen asuntoja ja töitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luin tän unenpöpperössä ja olin ihan et apua mitä oon tehny :D Lapset ja nuoret on varmasti hyvä valinta, hyvät resurssit (yleensä) vaik toki omalla tavallaan rankkaa... Ei oo sentään niitä sekavia haisevia alkoholisteja ja narkkareita niinku mun duunissa :/ Hienoa että suunnittelet tuloa Lontooseen! Mun hoitsukoulun rinnakkaisluokalla oli yks Heli joka kuin myös tuli Lontooseen hoitsun hommiin lasten teholle ja tykkäs kovasti. Sanoi että teho on hyvä paikka koska aina niin paljon henkilökuntaa keltä kysyä ja lääkärit aina paikalla.

      Let me know jos tarviit apua jossain ja facebookist löytyy mun perustama "suomalaiset sairaanhoitajat lontoossa" johon saa myös liittyä :)

      Poista
  5. Noiseeko Lontoossa vuoden jälkeen palkka tonnilla vuodessa? Meillä eka nousu on £500 ja sen jälkeen se £900 vuodessa seitsemään vuoteen saakka. Kuullostaa kyllä siltä, että olet lisän ansainnut, kun aika rankalta kuullostaa.
    Ps. Jos NHS ottaa meiltä lisät pois ni olen kyllä vakavissani silloin vaihtamassa paikkaa tai ainakin työtä osastolle joka on auki vain arkisin ja päiväsaikaan. Lidlin kassalla viivakoodien lukeminenkaan ei kuullosta pahemmalta kun samaa rahaa sieltä saa ilman tätä stressiä ja vastuuta x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin just kattomassa tota band maksutaulukkoa ja sen mukaan tosissaan eka korotus olis vaan £500! Työkaveri joka sai hiljattain korotuksen puhu tonnista mutta ehkä se on sit toi seuraava korotus :/ Sinänsä jees juttu verrattuna suomeen että palkka nousee edes vähäsen joka vuosi! Mutta jos lisät otetaisiin pois... Se olisi välittömästi hyvästi vuorotyö täälläkin! En kyllä jaksa uskoa et toi päätös menis ikinä läpi, unionit ei antais sen tapahtua... Ainakaan ilman hillittömiä lakkoja/mielenosoituksia/joukkoirtisanoutumisia... Meitsi on niin messissä! xx

      Poista

Kommentit lämpimästi tervetulleita :)