Sivut

perjantai 20. marraskuuta 2015

Karmea vapaiden aloitus

Viime postauksessa hehkutin kuinka osastotyö on niin mun juttu. Tällä hetkellä fiilikset on aivan äärilaidassa ja mietin miten uskallan edes astua ensiviikolla osaston ovista sisälle! Viimeiset kaksi päivää olen itkenyt ensimmäisenä aamulla, viimeisenä illalla ja herännyt haukkomaan henkeä keskellä yötä. Olotila on ollut on sekoitus surua, vihaa ja epäuskoa. Kävi mielessä myös ekaa kertaa elämässä käydä lääkärin juttusilla tästä kamalasta ahdistuksesta johtuen ja pyytää suunnitteen jotain nappeja rauhoittamaan oloa. Onneksi nyt olo on jo vähän parempi, aika parantaa haavat sanonta pitää kyllä paikkansa! 

Mikä sitten sai mut tuntemaan näin? Syynä eräs tavattoman järkyttävä tapahtuma töissä, jonka yksityiskohtiin en kuitenkaan voi porautua ymmärrettävistä syistä. Tulen muistamaan tämän tapahtuman kuitenkin varmasti koko loppuelämäni. Jopa kotoa osastolle herätetty erikoislääkäri itki kanssani tapahtunutta, jota ei kuitenkaan (luojan kiitos) voi laittaa kenenkään piikkiin. En tiedä onko muille hoitajille jäänyt samanlaisia traumoja kun mulle, esimerkiksi tietyt elvytykset tai potilaan kuolemat on jäänyt todella elävästi mieleen ja niitä muistelee vielä vuosienkin päästä. Tämä tapahtuma pidentää nyt listaa yhdellä uran järkyttävimmät tapahtumat top listalla ja tulee olemaan muistissani loppuiän. 

Mikä siinä onkin että aina kun on loma, pitkät vapaat tai jotain muuta kivaa tulossa niin yleensä just silloin jotain kamalaa tapahtuu!? Että haaveena vaan että voisi astella osastolta kevein mielin kohti lomaa/vapaita! Mulla on naismuistissa useampia tällaisia tapauksia että olen esimerkiksi joutunut perumaan jonkun reissun, koska edellisenä päivänä on töissä tapahtunut jotain mikä on saanut mut täysin tolaltani enkä ole kyennyt nukkumaan ja sitten kun saan viimein unen päästä kiinni niin en haluaisi herätä päiväkausiin. Unessa sentään on turvassa kaikelta ahdistukselta ja vatvomiselta, hereilläolo kun voi tuntua sietämättömältä jos yksi dramaattinen tapahtuma pyörii päässä yhä uudelleen ja uudelleen. Ihailen niitä ihmisiä jotka voivat jättää kaiken työpaikalle eivätkä vatvo traagisiakaan tapahtumia enää kotona. Olisinpa yksi heistä ja oppisimpa olemaan armollisempi itselleni! 

Sairaanhoitajan työn luonteeseen kuuluu valitettavasti dramaattiset tapahtumat mille ei aina voi mitään, eikä kaikkia voi pelastaa vaikka tekisi mitä. Tämä fakta on vaan pakko hyväksyä osana hoitajan työtä, työn luonne on vaan sellainen ja vaatii todella kovaa psyykkistä kestävyyttä (fyysisen lisäksi). Tulee elvytyksiä, nuorten ja vanhojen ihmisten kuolemia joissa potilas kuolee käsivarsillesi, löydät shokkina jonkun kuolleeena joka on 10min aiemmin moikannut käytävällä ja kävellyt vessaan, et saa loppumaan jonkun loputonta verioksennusta, löydät mahdollisesti potilaan hirttäytyneenä huoneestaan, hoidat nuorta itsemurhaa yrittänyttä luoden hyvän hoitosuhteen ja sitten parin kuukauden kuluttua luet hesarista kuolinilmoituksen, joudut hoitamaan kenties lapsensa murhannutta ja puhdistat tämän kynsien alta lapsen verta, olet vaarassa joutua itse tapetuksi tai vahingoitetuksi psykoottisen potilaan toimesta, sinua heitellään huumepiikeillä, päällesi heitetään täysi virtsapullo, potilas jahtaa hoitajia lasinpala kädessään viiltäen ketä ehtii, saat huudot, uhkailut tai jopa tappouhkauksen kiihtyneiltä omaisilta, työkaverit voivat olla v-ttumaisia ja saatat joutua työpaikkakiusan kohteeksi. Nämä kaikki kuvailemani tapaukset ei siis ole sattuneet sentään omalle kohdalle, mutta valtaosa niistä valitettavasti on

Terveydenhoitajan työ ei sekään ole aina "rauhallista" eräs ohjaajani kertoi kuinka pienelle pojalleen rokotetta ottamaan tullut isä oli pahoinpidellä hänet kimpaantuessaan kun toimenpide ei mennyt kuten piti. Terveysasemilla narkkarit voivat olla hyvinkin aggressiivisia ja uhkailevia, puhumattakaan mitä päivystyksessä voi tulla vastaan. Lohduttomia ovat myös tilanteet kun vauvan sydänääniä ei kuulu neuvolatarkastuksessa, vanhemmat ovat kenties vuosia yrittäneet pienokaistaan ja käyneet kaikki mahdolliset hoidot, mitkään lohdutuksen sanat eivät siinä tilanteessa auta. Joskus mietin miten aborteissa avustavat selvytyvät työstään, katsella niitä pieniä runneltuja jalkoja ja käsiä. Tai palomiehet, muistan elävästi kuinka jossain koulutuksessa palomies kertoi halanneensa tuntikausia ulkona pakkasessa perheensä menettänyttä isää, keittiön palovaroitin oli otettu viikkoa aiemmin lettujen paiston vuoksi alas. 

Miten näitä tavattoman vaikeita työn aiheuttamia tunteita voi sitten käsitellä? Siihen kun tietäisi vastauksen! 

Itselle auttaa puhuminen parhaiten, yksinkertaisesti asian läpikäyminen kollegoiden kanssa yhä uudelleen ja uudelleen. Puhuminen on vaan niin terapeuttista, kuten myös itkeminen jos siltä tuntuu, let it come out! Ulkopuoliset myös näkevät usein asian eri valossa ja valavat uskoa ettet olisi voinut tehdä siinä ja siinä tilanteessa mitään muuta. Mua liikutti myös pomolta saatu rohkaiseva tekstari kun hän pahoitteli tapahtunutta ja tiedusteli miten jaksan ja haluanko jutella tapahtuneesta. Pomo ei ollut edes töissä mutta vakavista tapahtumista näköjään heillekkin ilmoitetaan vaikka olisi vapaapäivä. Tämä viesti merkitsi mulle todella paljon ja hän myös muistutti etten syyttäisi itseäni koska todellakaan tapahtuma ei ollut kenenkään yksittäisen henkilön syytä. Ihanaa että mulla onkin hänen kaltainen pomo! 

Kirjoittamisesta on tullut myös tullut mulle tärkeä tapa käydä läpi jotain traumaattista, siksi tulin tänne blogiin kirjoittamaan tuntemuksiani auki. Vaikka epätoivossa olisi helppo vatvoa päiväkausia niin yksi kertainen komento "lähde ulos" toimii niin vaikealta kun se tuntuisikin sillä hetkellä. Poikaystävä nimittäin pakotti mut ihmisraunion ylös nyyhyttämästä sängystä. Reipas kävelylenkki raikkaassa ilmassa lähikauppaan ja pohtimaan mitä margariinia, mehuja tai hedelmiä ostetaan, mikä olikaan se hyvä vessapaperi mitä ostettiin viimeksi ja naureskeltiin sille episodille kun haksahdettiin ylikalliiseen "luksustuotteeseen" aloe vera vessapaperiin joka oli niin liukasta että sen käyttämisestä ei meinannut tulla mitään ja haisikin kamalalle, heitettiin lopulta rullat pois! Lohdullista on myös että mun kaksi parasta ex kollegaa tuli eilen illalla Suomesta meille tänne Lontooseen viettämään perinteeksi tullutta tyttöjen pikkujouluviikonloppua. Voi sitä helpotuksen määrää kun saa jutella myös ihan suomeksi mieltä painavista jutuista ja pitää tietysti myös hauskaa. Odotan jo innolla että pääsen kohta kokkaamaan likoille pitkän kaavan mukaan aamupalaa ja sitten suuntana Sky Garden ja muut Lontoon hulinat. 

Hoitajan työ on kyllä joskus suoraan sanottuna perseestä, paljon se ottaa mutta paljon myös antaa (ainakin haluan uskoa niin)! Miten te muut käsittelette työn aiheuttamia traumoja tai vaikeita tunteita? Vai kärsittekö moisista?

4 kommenttia:

  1. Tsemppia, tuli ihan tippa linssiin tata lukiessa. Nostan hattua kaikille hoitoalalla työskenteleville, on taatusti raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Turkissa terveydenhoitoalan henkilökuntaan kohdistuva vakivalta on nousussa, luin siita juuri raportin ja siita on uutisoitukin viime aikoina. Toivottavasti ei ole mikaan yleismaailmallinen ilmiö. Kylla se puhuminen, itkeminen ja muiden seuraan meneminen helpottaa, mullakin on aiemmista työpaikoista muutamia juttuja jaanyt mieleen, jotka eivat varmasti ikina muistista katoa. Aika parantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ei olisi varmastikkaan helppoa olla hoitoalalla töissä myöskään siellä turkissa! Jännä miten aika ja seura vaan parantaa, nyt tämä tapahtuma ei onneksi ole enää päivittäin mielessä.

      Poista
  2. Voi ei, onpa ikävä loman aloitus. Jaksuja ja positiivista mieltä sinne. Mä en onneksi ole kovin herkkä ihminen (enkä ihan hirveän empaattinenkaan!), ja vaikka paljon ikäviä juttuja töissä olen nänyt/on tapahtunut, niin onneksi pääsen niistä aika helposti yli. Halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soile <3 Mä niin toivoisin että olisin vähemmän herkkä ja empaattinen joissakin tilanteissa mutta niinhån se kai menee että omaa persoonallisuutta on tosi vaikea muuttaa...

      Poista

Kommentit lämpimästi tervetulleita :)