Sivut

tiistai 6. lokakuuta 2015

Onni on tässä ja nyt

Varoitus jo etukäteen että tästä tuli sitten todella siirappinen postaus, jos parisuhdejutut ei kiinnosta niin kannattaa skipata tämä postaus :) 

Ollaan kuljettu Mr Londonin kanssa yhteistä taivalta nyt reilut 3.5 vuotta. Blogia pidempään lukeneet tietävätkin että tavattiin Thaimaassa Koh Phi Phin saarella tammikuussa 2012. Olin kavereiden kanssa reissaamassa ja yhtenä iltana matkalla rantabileisiin katseeni kohtasi komean ruskeasilmäisen miehen kanssa. Tämä hetki muutti loppuelämäni. Kävely rannalla ja keskustelut aamun sarastukseen, lukuisat sähköpostiviestit ja puhelut, tapaaminen Lontoossa huhtikuussa 2012 isosisko esiniinana, reilun vuoden kaukosuhde, reissaamista edestakaisin ja täällä sitä nyt asutaan yhdessä onnellista elämää Lontoossa. 
Pitkä matka tähän pisteeseen on kyllä kuljettu. Ennen tapaamistamme Thaimaassa olin jo luovuttamassa "sen oikean" löytymisessä ja lukuisat pettymykset miesrintamalla olivat ajamassa minut epätoivoon. Nuorempana mulla oli tapana rakastua aina vääriin miehiin ja mulla oli kova miellyttämisen tarve -oman hyvinvoinnin kustannuksella. Kaikki aiemmat suhteen olivat jotenkin epätasapainossa ja koska en halunnut olla yksin niin ajauduin aika epätoivoisiin suhteisiin ja kuvioihin. Myös joku kova hoivavietti oli taustalla ja mistä onnistuinkaan löytämään ne kaikista epäsopivimmat miehet ja rentut, kuinka sokeaksi ja epätoivoiseksi sitä voikaan ihminen tulla! Tiedättehän sen tunteen kun ajattelette jotain renttu exää ja mietitte että mitähän mä tossakin aikoinaan näin! Toki nuorena voi ihan luvan kanssa olla naiivi ja kokeilunhaluinen, mutta rajansa kaikella. Tein kyllä paljon itselleni hallaa sekaantumalla vääriin miehiin.

Nyt elän ensimmäistä kertaa elämässäni tasapainoisessa suhteessa, sellaisessa jossa on mielettömän hyvä ja turvallista olla. Tuntui pitkän aikaa käsittämättömältä että joku rakastaa minua juuri sellaisena kun olen kaikkine virheineen eikä tarvitse ikinä yrittää tai esittää mitään. Kuten Jippu laulaa osuvasti "sinä näit sen kaiken minussa mitä ei kukaan toinen rakasta".
Kun nuorempana itkin sydänsuruissani päättyneiden suhteiden perään ja miesten tähden niin äiti lohdutti näillä sanoilla: Nuorena pitääkin "harjoitella" suhteita, jotta jonain päivänä olisi onnellinen ja löytäisi hyvän suhteen. Tämä on kyllä niin totta, toki siis sen tosirakkauden voi löytää ensimmälläkin kerralla mutta mulle ei ainakaan käynyt niin. Äiti myös varoitteli etenkin kokeista ja baarimikoista, tämäkin ollut aivan totta. Vaikka poikkeuksiakin mahtuu varmasti joukkoon ;-) Uskon että juuri kaikkien koettelemuksien ja huonojen kokemusten ansiosta osaan arvostaa niin kovasti sitä mitä minulla nyt on. 

Multa kysellään aina välillä bloginkin puolella parisuhteemme kulttuurieroista ja olen yrittänyt kirjoittaa aiheesta postausta, mutta juttu lähtee jotenkin aina sivuraiteille. Rakastuin Omidilla hänen avoimuuteensa, huumorintajuun, rohkeuteen ja siihen että hän teki aina seurassaan oloni niin turvalliseksi ja helpoksi. Olin alussa vähän arka puhumaan englantia/ilmaisemaan tunteita haluamallani tavalla, mutta Omid otti aina tilanteen haltuun ja teki keskustelusta helppoa. Mun suomalaistyylinen hiljaisuus vaivasi aluksi Omidia, britit kun ovat mestareita pälpättämään ja paikkaamaan kaikki hiljaiset hetket ja hän kertoi pelänneensä että mun kiinnostus oli hiipumassa jos olin hiljaa. Toki suomalaisissakin miehissa on sanavalmiita tapauksia, mutta tämä brittimies kyllä hurmasi mut vuorovaikutustaidoillaan ja päihitti mennen tullen kaikki deittailemani suomimiehet! Pian kuitenkin opittiin molemmat nauttimaan ajoittaisista hiljaisista hetkistä ilman epäluuloja, kun voi vaan olla hiljaa yhdessä ja hyvä juuri näin. 
Mr Londonin kohteliaisuus ja vilpitön ystävällisyys mun perhettä ja ystäviä kohtaan oli myös jotain ennenkokematonta ja teki muhun syvän vaikutuksen. Tuntui kyllä kieltämättä hyvältä kun sain palautetta miten upean miehen olenkaan löytänyt ja miten "ihana tuulahdus" Omidin oli. Kulttuurishokkina Omidille tuli kylläkin sitten taas mun suorasukainen tyyli ilmaista asioita ja kuulostin kuulemma välillä tosi tylyltä ja epäkohteliaalta. Esimerkiksi saatiin iso kina koska arvostelin ruokaa ravintolassa johon herra oli vienyt mut syömään ja hän otti tämän henk koht loukkauksena vaikka en tietenkään mitään sellaista tarkoittanut. Tämä tapahtui suhteen "harjoitteluaikana" ja nykyään kyllä puhumme asioista ihan suoraan ja Omidkin on uskaltanut olla suorasukaisempi. Avoimuus on kyllä mielestäni yksi suhteen tärkeimmistä ominaisuuksista ja kyky ottaa ne vaikeatkin aiheet puheeksi ennenkuin asia räjähtävät silmille tai patoutuvat sisälle. Toki meilläkin tapellaan, osataan olla ilkeitä ja loukata toista mutta onneksi harvemmin ja ollaan molemmat tosi lyhytvihaisia ja sovitaan yleensä ASAP jos tulee kinaa. Viime kesänä meillä oli vähän pidempi "nihkeä jakso" jolloin molemmilla oli pinna jotenkin tosi kireällä monista syistä johtuen ja otettiin enemmän yhteen, mutta kun siitä selvittiin niin suhteessa on mennyt entistä paremmin. Tälle alla olevella Omidin luomalle kuvalle teksteineen on naurettu monet kerrat :D
Kuten olen aiemmin kertonut niin Omidin sukujuuret ovat isän puolelta Iranissa (äiti on britti) ja hänessä yhdistyy mielestäni iranilaisen ja brittiläisen kulttuurin parhaat puolet. Omid tarkoittaa samaa kun Toivo ja mun äiti onkin antanut Omidille lempinimen "Topi". Omidin isä on varmaankin anteliain ja sydänmellisin ihminen minkä olen tavannut ja näen Omidissa paljon hänen piirteitään/luonnettaan. Isän kokkaustaidot eivät valitettavasti kuitenkaan ole tarttuneet Omidiin ja häntä ei pahemmin kokkailut kiinnosta (mutta syöminen sitäkin enemmän). Iranilainen ruoka munakoisotahnoineen, safron riiseineen ja lammaskebabeineen on kyllä valloittanut sydämeni ja olen alkanut harjoittelemaan persialaisia reseptejä. Olen yrittänyt vakuutella Omidille että hän tulee katumaan kovasti jos ei opettele isänsä taitoja, koska jonain päivänä ei ole enää isää kokkaamassa. Täytyy jatkaa painostusta ja sopis yhteisiä kokkaussessioita isän kanssa. Alla yksi lempikuvistani "Tutusta". Jos Iran tausta kiinnotaa niin voisin joskus laittaa kuvia valtavan kiehtovista vanhoista persialaisiata valokuvista. 
Haluaisin kovasti päästä Iraniin Omidin sukujuurille ja tapaamaan hänen kahta iäkästä tätiään vielä kun he ovat hengissä. Omidin isän perhe aikoinaan varsin tunnettu Iranissa ja isän veli oli silloisen hallitsija Saahin kanssa tekemisissä ja toimi armeijan johtajana. Valitettavasti ääri-islamilaisten vallankumouksen myötä 1970-luvulla maa joutui kaaokseen, Saahi maanpakoon ja isän veli teloitettiin. Kaikki kehitystyö mitä Saahi oli tehnyt maassa kulttuurin, talouden, kansanvälisten suhteiden ja koulutuksen edistämiseksi ja mm. naisten aseman parantamiseksi (esimerkkinä hänen vaimonsa toimi varahallitsijana) oli menetetty ja julkirakennuksia, kouluja ja mm.teattereita poltettiin ja naiset pakotettiin tiukkaan huntupakkoon. Tavattoman surullista! 

Ennen vallankumousta Iran oli ihanteellinen paikka asua ja Omidin isä vietti siellä kovin onnellisen lapsuuden isossa perheessä. Suvun historiasta kertoo jo Omidin sukunimi joka on suomeksi käännettynä Gilanin kuningas (aikoinaan isän isoisä tai isoisoisä hallitsi Gilanin aluetta, tuona aikana monilla alueilla oli omat kuninkaansa). Perheellä oli aikoinaan paljon maata ja omaisuutta, mutta vallankumouksen myötä kaikki menetti arvonsa ja he menettivät suurimman osan omaisuudestaan. Edelleen heidän omistuksessa on mm. rantaa ja huvila Kaspianmeren rannalla. 
Tämä Irania kohdannut tragedia on läsnä Omidin isän elämässä ja ystävillisten silmien takana paistaa suru. Yksi isän siskoista pakeni Yhdysvaltoihin, setä tosissaan teloitettiin, kaksi siskoa jäi Iraniin todistamaan täystuhoa ja joutuivat piileksimään pitkään sillä jo sukunimen paljastuminen olisi tietänyt ongelmia. Yksi veljistä käänsi selkänsä ja asettui ääri-islamilaisten puolelle eikä kukaan sisaruksista ole ollut hänen kanssaan tekemisissä tämän jälkeen, veli on heille käytännössä kuollut. 

Suosittelen ehdottomasti lukemaan Saahin vaimon Farah Diba Pahlavin elämäkerran jos Iranin kiehtova ja traaginen historia kiinnostaa tai haluaa muuten vaan lukea hyvän kirjan. Luin kirjan viime talvena Thaimaan lomalla ja monet sivuista ovat lähes pilalla tai liimaantuneeet toisiinsa kiinni koska itkin niin paljon tätä koskettavaa kirjaa lukiessani! Kirjassa tulee esille myös todellinen, Saahin viimeiseen hengenvetoon kestänyt rakkaustarina. Vaikka Saahi menetti monen iranilaisen tavoin kotimaansa ja kaiken saavuttamansa niin lohdullisesti hän sai viettää loppuelämänsä elämänsä rakkauden kanssa. Kuvat napattu kirjasta ja laatu ei siis kovin hyvä. Ylimmässä kuvassa Saahi ja Farah ja alla koko perhe viimeisessä yhteiskuvassa ennen Saahin kuolemaa. Heidän kuvankaunis tyttärensä Leila koki myös todella surullisen kohtalon kaiken perhettä kohdalleen tragedian jälkeen ja menehtyi oman käden kautta nuorena Lontoossa. 
Multa kysytään välillä vaikuttaako Omidin muslimitausta meidän suhteeseen. Välillä unohdan että Omid on tosissaan Iranin passin perusteella muslimi, mutta tämä ei kyllä mitenkään näy käytännössä: pekoni maistuu eikä meillä ole kotona koraania. Omid kävi katolilaisen koulun eikä harjoita mitään muslimi riittejä. Isä rukoilee säännöllisesti, mutta hänkin on hyvin "rento" muslimi jos näin voi sanoa. Jumalakuva ei myöskään rajoitu vain islamiin, onhan Omidkin saanut toisen nimensä raamatun tarinan ja viisaan kuningas Solomonin mukaan. Tiedättehän sen tarinan missä kaksi naista taistelee lapsesta ja väittävät molemmat olevansa oikea äiti, kuningas sanoo katkaisevansa lapsen keskeltä molemille, jolloin oikea äiti luovuttaa lapsen toiselle naiselle ja näin paljastuu oikeaksi äidiksi. Jos matkustaisimme Iraniin yhdessä niin meidän tulisi allekirjoittaa todistus että olemme Omidin kanssa menossa naimisiin ja mun pitäisi käyttää Iranissa peittävää huivia ja uidessa peittävää kokovartalokaapua jos vaikka sinne kaspianmereen pääsisi polskimaan. En nää tässä mitään ongelmaa, maassa nyt vaan toimittava maan tavalla. 

Youtubesta löytyy muuten todella hauskoja videoita iranilaisesta "yli kohteluaisuudesta" ja tavoista. Omid uskoo että reissu olisi mulle tosi stressaava koska iranilaiseen tapaan ihmiset ovat yli innokkaita, uteliaita ja "tunkeilevia" ja todennäköisesti pakottaisivat mut syömään itseni ähkyyn joka aterialla ja esittelemään tanssitaitojani (joita mulla ei tod ole) kaikkien edessä kuten tapoihin kuuluu, ottaisin tämän kaiken kylläkin vastaan ilolla ja uutena elämyksenä :) Iranilaiseen tapaan vieraita pitää palvoa ja heille pitää loppumattomasti tarjota ruokaa, kieltäytyminen on kohteliasta ja täten isännän tulee tuputtaa ruokaa kunnes vieras lopulta syö, olisihan se muuten epäkohteliasta. Koska vaan vieraita voi tulla ovesta ja ruokaa on aina oltava ihan överisti! Kun Omidin isä kokkaa niin riisiä on yleensä tarpeeksi kerrostalolliselle ihmisiä! Meillä on aina keskimäärin 20 tyhjää eväsrasiaa kaapissa koska ruokaa pakataan melle aina myös kotiin mukaan kun mennään esim sunnuntai lounaalle, eipähän tarvitse miettiä alkuviikon ruokalistaa. Mun ruotsalaisella työkaverilla on muuten myös iranilainen poikaystävä (hän tosin 100%) ja meillä on aina hauskat jutut. Työkaverin kihlatun iranilainen äiti on mm. jo ostanut Charminilta kysymättä hänelle mieleisensä hääpuvun. Charmin parka ei tiedä miten sanoa äitiä loukkaamatta että pramea puku ei nyt kyllä ole ihan mieleinen. Helpommin sanottu kun tehty ;-) 

Parisuhteen kulttuurieroihin vielä palatakseni, suurimmat parisuhteen "kulttuurishokit" tulivat siis nimenomaan mun juurtuneista suomalaisista tavoista! Brittielämä itsessään oli toki mulle kulttuurishokki etenkin sairaanhoitajan töiden aloittamisen osalta kuten kaikille blogin lukioille on varmasti tullut moneen kertaan selväksi. Nyt olen kuitenkin sopeutunut varsin hyvin ja vaikka työstä riittää aina purnaamista niin asiat ovat kaikenkaikkiaan todella hyvällä mallilla. Vapaa aikaa arvostan kyllä enemmän kuin koskaan ja olen yrittänyt parhaani mukaan sulkea työasiat mielestäni kun astun sairaalasta pihalle, elämässä on niin paljon muutakin kun murehtia asoita joille ei voi mitään! 
Yhteenmuutto pari vuotta sitten mietitytti etenkin koska aiempi suhteeni ajautui kaaokseen ja eroon nimenomaan yhteenmuuton seurauksena (toki siis se suhdekkaan ei ollut kovin kestävällä pohjalla) ja minulla oli asiasta omat pelkoni koska tiedättehän miten yhteenmuuton jälkeen kaikki pahat tavat tulevat armottomasti esille eikä mitään voi enää salata toiselta :D Onneksi kaikki on kuitenkin mennyt tosi luontevasti ja meistä on hioutunut hyvä tiimi. 

Siivouksesta nyt tulee joskus kinaa, mä kun kuulemma jätän tavaroita lojumaan sikin sokin ja mua taas ärsyttää että herra ei juuri ikinä vaivaannu tiskaamaan tai vaihtamaan loppunutta vessapaperirullaa! Raha asioissa ollaan tosi lungeja eikä itseasiassa olla ikinä tapeltu rahaan liittyen. Meillä on alusta asti ollut periaate "kaikki mikä on sinun on minun". Mun ainoa brittitili on itseasiassa meille avattu yhteistili mihin Omidilla on myös tunnukset ja kortti. Hänen suurta hupia on selata mun tilitiedot luetella missä kaikkialla olen shoppaillut ja piikitellä leikkisään tyyliinsä "oh you naughty girl had a secret mc donals last monday" ja " what did you bought from Tk Maxx again"! Tiedän että raha-asiat jakavat kovasti mielipiteitä ja monella nousisi karvat pystyyn jo ajatuksesta että kumppani tietää tismalleen tilitiedot eikä yhtään välitetä kumpi on maksanut laskuja enemmän missäkin kuussa. Tiedän pareja jotka vielä kymmenen vuoden avioliiton jälkeen pitävän raha asiansa tiukasti erillään, eivät ole tietoisia toisen säästöistä ja jakavat kulut tismalleen 50-50 pitäen kirjaa jos toinen on velkaa toiselle yms.  Onneksi me ollaan molemmat samanlaisia tän rennon asenteen kanssa, olisi varmasti hankalaa jos toinen haluaisi pitää tarkemmin kirjaa siitä mitä kukin maksaa tai ettei joudu itse liikaa maksumieheksi. Osasyynä on varmasti se että tienataan yhdessä ihan mukavasti Lontoon mittakaavassa, ei mahdottomia mutta kaikki perustarpeet tulee tyydytettyä ja pystymme matkustemaan plus siirtämään joka kuukausi rahaa yhteiselle säästötilille. Mihinkään lainatakuuseen (asunnon ostoa ajatellen) meillä ei ole vielä vuosiin varaa eikä asunnon osto ole muutenkaan ajankohtaista. Lontoon asuntomarkkinat ahdistavat ja hinnat ihan pilvissä! Nuorena on kiva asua "keskustassa" hyvien yhteyksien varrella, mutta tältä alueelta meillä on tuskin ilman lottovoittoa varaa edes harkita asuntoa. Maksaisitko puoli miljoonaa euroa pienestä kulahtaneesta kaksiosta keittiökomerolla!? Naurettavaa!! Katsomalla Lontoon asuntotarjontaa ja hintoja saa kyllä helposti itsensä vihaiseksi/surulliseksi, kärsimään hypertensiosta, rytmihäiriöistä ja yökastelusta (no ehkä nyt ei ihan kuitenkaan). Samalla rahalla saisi muualta päin suunnitteen Englantia 6 makuuhuoneen kartanon merenrannalta tai hienon lukaalin jostain Eiranrannasta Helsingistä! 

Parasta juuri nyt on suunnitella yhteistä elämää Mr Londonin kanssa: mitä syödään huomenna, mikä uusi linssi ostetaan kameraan, mitä kaikkea kivaa tehdään lauantaina kun yhteinen kauan odotettu vapaapäivä koittaa (no mennään tietysti Richmond parkkiin ihailemaan alkavaa ruskaa ja katsomaan/kuvaamaan/syöttämään eläimiä), mitä tehdään loppukuusta road tripillä Walesissa ja minne reissataan yhdessä helmikuussa. En edes osaa kuvitella missä olisin jos en olisi löytänyt tätä vieressä kuorsaavaa karvaista ihanaa rakastavaa miestä rinnalleni. Sydän ihan pakahtuu kun katson hänen sivuprofiiliaan ja kuuntelen tuttua hengityskorinaa. Rakastan häntä niin hirmuisesti! Kuva Omidin taannoisilta 30v synttäreistä mistäs muualtakaan kun iranilaisesta ravintolasta. Olen tätä jauhanut jo ennenkin, mutta jos et ole vielä kokeillut persialaista keittiötä niin kokeilkaa ihmeessä! Ainiin ja sinkkunaiset pitäkäähän ihanat iranilaiset miehet mielessä, ette tule pettymään ;-) Puspus!

12 kommenttia:

  1. Ihana postaus ihanasta rakkaustarinasta <3 <3 Ja muutenkin mielenkiintoinen postaus. Ja kyllä persialainen ruoka on hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Soile <3 Nousee kyllä vesi kielelle kun ajattelenkin persialaista ruokaa... Onneksi kaapissa on aina riisiä ja saffronia pahimpiin himoihin! Saatiin just kanssa riisinkeitin ja ihan mun lempparikapistus :)

      Poista
  2. Ihana tarina. Ja melkein tuli nälkä tätä lukiessa :).

    Hassua, että osin samoista kulttuurieroista ollaan kriiseilty täälläkin vsikka eri kansalaisuudet kuin teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sunkin rakkaussuhteesta/avioelämästä on aina kiva lukea :) Kulttuurierot on kyllä aika metkoja, uskon kyllä että olisi paljon sotaisampi suhde jos oliskin kaks suomalaista jääräpäätä yhdessä ;D

      Poista
  3. Ihana tarina ja mua ainakin kiinnostaa ne vanhat valokuvat, Iranin historia ja kulttuuri on aarettöman mielenkiintoista ja olen siihen vahan kirjallisuudessa tutustunutkin. Toivottavasti paasette joskus yhdessa Iraniin, olisi varmasti mieleenpainuva visiitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu ja kiitos kommentista. Täytykin kysellä josko saisin laittaa perhealbumista niitä valtavan hienoja kuvia tänne! Iranin visiitti on kyllä ehdottomasti toivelistalla.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit ja että joku vielä lukee tätä blogia! Välillä on kyllä luovuus ja aiheet ihan lopussa ja silti haluaisi pitää blogia pystyssä...

      Poista
  5. Aww, mikä ihana postaus, nyt vasta lueskelin kunnolla! :) (itsekin kirjoittelin tänään just ennen tän lukemista samanlaisen vuodatukseen)

    Hauska toi yhteinen tili, samoin mulla. ainoa englannin tili mulla on meidän yhteistili. ;D teehehehee...

    Persialainen keittiö, saat luvan kokkailla kun nähdään! :D

    Tulipas tästä hyvä mieli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan tehdä vasta saffron riisiä mutta hiljaa hyvä tulee... Kutsun sut sit syömään ;-) Munakoisojutut olen so far ryssinyt oikeen kunnolla ja maistuvat ihan saippualta!

      Hahah sun postausta odotellessa, ei näkynyt vielä :) ja muista se työhakemus minkä laitoin sulle s-postiin ;-)

      Poista

Kommentit lämpimästi tervetulleita :)