Vuoden ensimmäinen

Loppuvuosi hurahti ihan hirveellä vauhdilla ja vaikea uskoa että eletään vuotta 2015. Vietin uudenvuoden töissä varmaankin painajaismaisimmassa yövuorossa ikinä ja viisarin värähtäessä 00:00 taisin olla ottamassa verikokeita huonokuntoisesta potilaasta. 

Samaan aikaan viereisessä huoneessa potilas kaatui lattialle, kellot soivat taukoamatta ja joku repi vaivalla saadun kanyylin irti. Sekava psykoosissa oleva (vanki)potilas paukutti huoneen ovea ja edes kahden isokokoisen miesvartijan läsnäolo ei saanut tuntemaan oloa turvalliseksi. Täällähän ei mitään hälytysnappeja harrasteta (suomessa lähes pakollisia!) Soitette sitten vaan poliisit jos tilanne käy mahdottomaksi oli ohjeistus kun saavuimme yövuoroon, mitenköhän ne poliisit tänne ehtivät ajattelin. Jossain vaiheessa kaaosmaista vuoroa kun se sata hommaa oli kesken tuli healt care assistant vielä näyttämään jonkun romahtaneita verenpaineita ja meinasin itsekkin romahtaa. 

Kun ajattelin ettei tästä enää pahemmaksi voi mennä niin tuli jollekkin vielä rintakipua enkä meinannut löytää koko helvetin sairaalasta yhtäkään toimivaa ekg-laitetta ja se yksi jonka löysin teholta oli varmaankin Florence Nightingale ajolta! Siis aivan käsittämätöntä! Kun vihdoin saatiin filmi ulos niin lääkärillä ei ollut aikomustakaan ehtiä katsomaan kyseistä nauhaa, vaan hän oli kuulemma päivystyksessä lähestulkoon elvytystilanteessa. Kipulääkettä vaan ja sormet ristiin ettei ole akuuttia sydänperäistä. Käsittämätöntä että yhdellä lääkärillä on yöaikaan toistakymmentä akuuttiosastoa ja vielä päivystyksen potilaita! Tähän ongelmaan olen törmännyt useasti tässä uudessa sairaalassa: lääkäreiden taakka on täysin kohtuuton yöaikaan, puhumattakaan hoitajista.

Lääkärille ei saisi edes soittaa suoraan vaan night practionerille (kokenut "yöhoitaja") ensin joka sitten yrittää ensin ratkaista ongelman. Usein nämä kokeneet tädit ovat niin kiireisiä että tuskin edes soittavat takaisin. En ole kyllä koskaan tuntenut olevani niin yksin ja pulassa yöaikaan kun tässä paikassa ja se on kyllä karmivaa se. Kaiken kiireen ja paineen lisäksi saa vielä pelätä oman henkensä edestä viitaten tohon väkivaltaiseen potilaaseen. 

Tunnin palkatonta taukoa ei tietenkään ehtinyt pitämään ja aamulla lähdin yrjönhajuiseen bussiin täydellisen uupuneena ja kauhulla odottaen seuraavaa yövuoroa. Aamuvuoro vielä ihmetteli että ettekö tosissaan ehtineet pestä kuin yhden potilaan!? Meillä on todellakin järjetön tapa pestä yövuorossa potilaat aamuvuoroa varten! Tämä ei olisi juolahtanut mieleenkään suomessa (ellei joku nyt ole todella suihkun tarpeessa likaisena yms) mutta täällä Lontoossa vaaditaan olevan moninkerroin tehokkaampi. Olen kohta ollut vuoden täällä sairaanhoitajana ja en kyllä vieläkään ole oppinut olemaan tehokas Lontoon malliin ja tekemään sataa hommaa samanaikaisesti... Olen ollut parissa vuorossa nurse in charge ja se on kyllä todella kuumottavaa hommaa. Lääkärit ja bedmanagerit roikkuu kimpussa, pitää hoitaa paljon käytönnön juttuja osaston pyörittämiseksi ja sitten vielä ne 6 omaa potilasta. Verikokeet ja kanyylit ovat jääneet täysin hoitajien kontille, onhapan tullut ainakin harjoiteltua pistämistä. Turvakanyylit on kyllä täällä sentään maailman turvallisempia, ei pelkoa pistotapaturmista! 

Kirjoitin tämän tekstin tammikuun ensimmäisinä päivinä kun tunsin burn outin tulevan tsunamin voimalla, mutta en saanut tekstiä koskaan julkaisukuntoon. Töissä on totta tosiaan ollut aivan hirvittävän rankkaa ja se on vienyt multa kaikki mehut. Vapaapäivät menee toipumiseen ja tunnen olevani zombi suurimman osan ajasta. Sairaaloita on ravistellyt massiivinen flunssaepidemia ja potilaita tulee todellakin ovista ja ikkunoista. Meidän sairaalassa on myös jatkuva työvoimapula ja muut osastot soittelevat apua koska heillä saattaa olla vain yksi ainoa hoitaja vuorossa! Voitteko kuvitella että tämän kaiken keskellä UK Government suunnittelee parhaillaan poistavansa NHS sairaalojen työntekijöiltä pois viikonloppu ja yölisät???!!!! Siis WTF eli suomeksi MITÄ VITTUA?? Sekin pieni lisäansio mitä täällä maksetaan viikonlopuista ja öistä otettaisiin pois (lisät ei siis muutenkaan ole lähellekkään suomen tasoa!) Päivätyöhön tai yksityiselle vaihtaminen (tai jopa alanvaihto) on todella pyörinyt mielessä. Järki kuitenkin sanoo pysymään tässä paikassa keräten kokemusta että tulisi edes vuosi täyteen, ei ole oikotietä onneen...

Tällä hetkellä toivoa antaa helmikuun 1.päivä starttaava Thaimaareissu Mr Londonin kanssa, lennetään Phukettiin ja vietetään kahden viikon loma yhteensä kolmessa eri hotellissa Khao Lakissa ja Phuketissa. Voin rehellisesti sanoa etten ole koskaan odottanut yhtä paljon lomaa! Pakko vähän hehkuttaa että meillä on ekassa hotellissa "swim out"-huone eli suoraan terassilta voi pulahtaa altaaseen :) Kuinka monta kertaa olenkaan viimeaikoina mielessäni tehnyt tämän pulahduksen, kuivannut itseni terassilla heinäsirkkojen sitotyksessä pienille gekoille sössöttäen, heittänyt rantamekon niskaan ja lähtenyt Mr Londonin kanssa käsi kädessä aamiaiselle rantakamppeet kassissa suunnitellen viidakkoretkiä ja snorklausreissua... Tiedän että on vähän nössöä menna aina vaan takaisin Thaimaaseen, maailmassa kun on niin monta paikkaa missä en ole käynyt! Thaimaassahan me itseasiassa Mr Londonin kanssa tavattiin :D! Thaimaa on vaan niin helppo, takuu aurinkoinen ja thairuoka... Ah ah ah! Ens kerralla sit jonnekkin muualle

Työjutuista vielä sen verran että enskuussa saan ekan korotuksen (jippii!) ja palkka nousee tonnilla (vuodessa). Lisäksi hoitajien hätähuuto on kuultu ja meillä on nyt 3 hoitajaa yössä (jos vaan on henkilökuntaa) mikä on kyllä jo helpottanut työtaakkaa. Tämä päätös tuli kyllä täydelliseen aikaan, sairaalan kriisitilanteen vuoksi entistä huonompikuntoisia potilaita hoidetaan osastolla vaikka heidän paikkansa olisi valvonnassa, viimeksi pari päivää sitten joku intuboitiin osastolla mikä on kyllä erittäin harvinaista. 

Positiivista on myös se että olen päässyt todella mielenkiintoisiin koulutuksiin ja tällä viikolla suoritin simutaatioharjoituksia lääkärikollegoiden kanssa. Simulaatiotilat ovat kyllä mahtavat (johinkin sentään laitettu rahaa) ja potilasnukke "puhuu", pupillit liikkuvat ja nukkeen toi kytkeä nesteitä ja se reagoi esimerkiksi hapen antoon ja tiputukseen. Simulaatiossa meille osui mm. septisen potilaan case, vuotava kirurginen potilas ja lopuksi elvytys. Peiliseinän takana meitä tarkkaili joukko senior henkilökuntaa (anestesialääkäri yms) ja toisen lasiseinän takana muut kurssilaiset. Kaikki sessiot nauhoitettiin ja lopussa annettiin palautetta mikä meni hyvin ja mikä ei. Sain hyvää palautetta tietotaidosta, mutta kuulemma itseluottamusta pitää jossain tilanteissa lisätä. En esimerkiksi sanonut tarpeeksi pontevasti että nyt tarvitaan tätä ja tätä lääkettä yms. Megamoka oli kun aloitin oikeaoppisesti paineluelvytyksen, mutta sitten keskeytin sen kun ojensin lääkärille jotain mitä hän pyysi, mikä aivopieru!! Simulaatiotilanne on kyllä todella stressaava mutta samalla NIIN opettavainen kokemus, "potilas" ei myöskään kärsi vaikka tulee tehtyä virheitä ja siis todella hyvää valmennusta tositilanteita varten. Esim elvytystaitoja on kyllä pidettävä jatkuvasti yllä koska ne taidot vaan ruostuvat kun aika kuluu ja lisäksi oikessa tilanteessa stressihormonit sekoittavat pakkaa niin että tarvitaan todellakin niitä selkärangasta tulevia opeteltuja toimintamalleja! Ihailen kollegoita jotka pysyvät rauhallisina tilanteessa kun tilanteessa mutta itse olen valitettavasti persoonaltani sellainen häslääjä-tyyppi vaikka kuinka voissa paistaisi. Toki vuosien varrella pahimmat häsläyskohtaukset on madaltuneet (thank God). Pomo vähän lupaili mulle tulevaisuudessa "Acute unwell adult" kurssia mikä kestää yhteensä 10 viikkoa ja sisältää casejuttuja, lisää simulaatioita ja loppukokeen näyttöineen. Alla vielä kuva yhdestä simulaatioluokasta, nämä nuket ei kuitenkaan ole niitä kalliita puhuvia tapauksia. 

Pysytään positiivisena... Alkuvuotta on myös lämmittänyt uudet ja vanhat tuttavuudet, viimeviikonloppuna sain ihania suomityttöjä kylään ja tapasin ennen tätä lapsuudenkavereita sekä heidän kavereitaan Lontoossa. Käytiin mm. upeassa St Pancras hotellissa (rakennettu vanhan juna-aseman tiloihin) drinksuilla ja on muuten kyllä aivan mieletön tunnelmallinen hotellibaari upeine holvikaarineen. Jos haluaa vähän poshimpaa Lontoo-meininkiä ja kenties bongailla julkkiksia niin all you need is tube King's Cross asemalle! Jos on varaa laittaa n. £280 hotelliyöhön niin varmasti myös erittäin mieluisa 5 tähden hotelli asua! On niin kiva kun tänne tulee vieraita ja tulee itsekkin liikuttua Balhamia pidemmälle ja nähtyä Lontoota uusin silmin. Käytiin tyttöjen kanssa myös ekaa kertaa testaamassa japanilaishenkisen Ping Pong ravintolan missä tilataan pelkkiä pieniä annoksia ruksien tilauskaavakkeeseen plus aivan valtavia drinkkejä (olin hyvässä nousuhumalassa jo ennen alkupaloja!). Tämä ravintolareissu oli kyllä elämys ja voisin mennä vaikka heti uudestaan!

Myös työkavereiden kanssa on "lähennytty" ja olen saanut tuolta sellaisia kavereita joiden kanssa olen tekemisissä työpaikan ulkopuolellakin. Viimeksi eilen mentiin porukalla lähipubiin after work drinkeille ja nauru raikasi sekä olo keveni. Erityisen läheiseksi on tullut eräs ruotsalainen hoitaja ja sattumalta hänelläkin on iranilaiset juuret omaava poikaystävä! Hyvät työkaverit kyllä keveltävät osaltaan työtaakkaa ja tietävät tismalleen miltä sinusta tuntuu v-mäisen työpäivän päätteeksi. Suurin osa meidän hoitajista on samassa ikäryhmässä mun kanssa mikä lisää kanssa joukkoon sulautumista. 

Vaikka arkielämä ja työ Lontoossa on tosi raskasta ja hektistä niin täytyy kyllä todeta elämä kokonaisuudessaan on kyllä niin paljon eläväisempää ja antoisampaa (kuin suomessa) tässä suurkaupungissa! En voi sanoa että "päivääkään en vaihtaisi pois" koska kyllä varmana vaihtaisin, mutta kokoajan asiat ei vaan noi mennä täysin putkeen as we all know. Mr London on mulle aina hokenut "choose your attitude" ja se on kyllä varmaan paras elämänohje minkä olen kuullut. 

Ps. Edes lemmikkieläin-ikävä ei ole niin kova kun puistoista löytyy näin kesyjä otuksia :)