Sivut

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Killing manflu: Kanakeitto kokonaisesta kanasta

Mr London hienovaraisesti vihjaili mulle alkuviikosta kuinka vanhanajan flunssalääke kanakeitto auttaisi hänen sitkeään tautiinsa. Tiedättehän nämä surkeat manflu miehet... Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen! En ole koskaan ennen tehnyt kirkasta kanakeittoa kokonaisesta kanasta ja voin nyt todeta että todellakin oli kaiken vaivan arvoista. Eikä siis tarvita juuri muuta kun aikaa! Niin ja tietysti se kana. Ja vähän vihanneksia ja mausteita. Terveellistä ja edullista. Tämä keitto kannattaa tehdä vapaapäivänä tai ainakin tehdä liemi etukäteen. Hitaasti ja rakkaudella hauduttaen hyvä tulee! 

Englannissa kokonaisia raakoja kanoja saa valmiiksi lihahyllyltä pilvin pimein ja eri kokoisina koska täällähän rakastetaan esim. rosted chicken dinnereitä, mutta suomessa joutunee turvautumaan pakastealtaaseen? Toimii sekin varmasti hyvin kunhan kanan sulattaa yön yli. Luulisi myös että esim. tuoreet kanankoivet luineen ajaisivat saman asian. Mr London kehui vilpittömän oloisesti että kanakeitto oli parasta mitä hän on ikinä syönyt ja parempaa mitä hänen isänsä on tehnyt vuosikymmenien kokemuksella (en sitten tiedä oliko totta). Jos minulla olisi rintahöyheniä niin olisin varmasti pörhistellyt niitä! Niinpä päätin jakaa reseptin myös täällä blogissa nyt kun on vielä tuoreessa muistissa, se on sovellus netistä lukemistani resepteistä. Sellaista reseptiä ei löytynyt joka olisi tuntunut ihan 100% omalta joten päätin kehitellä oman. Kanan lisäksi keittoon voi tunkea melkeen mitä vain kasviksia oman maun mukaan. 

Tarvitset: 

Kokonainen kana
- Porkkanoita 3-4
- Perunoita 4-5
- Paprika (myös esim. maissi sopii hyvin)
- Sipuleita 2 
- Sellerin varsi
- Valkosipulia 6 kynttä
- Punaista chiliä 1-2 tai chilimaustetta
- Kokonaisia mustapippureita noin 20
- Tuoretta persiljaa/korianteria
- Laakerinlehtiä 2
- Rosmariinia pari oksaa (tai kuivattua)
- Persiljaa (jos tykkää)
- Merisuolaa
- Herbamare yrttisuolaa (tai vastaava)

Keiton valmistus alkaa liemestä: Laita kokonainen huuhdeltu kana isoon kattilaan ja peitä vedellä. Pilko mukaan isohkoina paloina 2 porkkanaa, 1 sipuli ja 1 sellerin varsi. Lisää mukaan muutama kuorittu valkosipulinkynsi, laakerinlehdet, pippurit ja rosmariini. Heitin mukaan myös muutaman ravistuksen verran asian mix chilijauhetta, herbamarea, persiljaa ja merisuolaa. Seos näytti tältä ennen kiehumista:
Keitä seosta todella hiljalleen kannen alla noin 2 tuntia. Alkuvaiheessa pinnalle nousee vaahtoa joka tulisi kerätä pois (itse kyllä unohdin tämän). Parin tunnin kuluttua kana irtoaa luista todella helposti ja tuoksu on huumaava, käännä tuolloin liesi pois päältä. Itse annoin kanan ja liemen jäähtyä kattilassa kaikessa rauhassa seuraavat 2-3 tuntia. Pinnalle kertyi tuona aikana tuhti kerros kanan rasvaa jonka kuorin lusikalla pois. Sitten nostamaan kana ylös liemestä, liha on tässä vaiheessa todennäköisesti hajonnut ympäri kattilaa. Nosta palaset luineen leikkuulaudalle ja erottele lihapalat kuppiin. Tulet huomaamaan että luita, rustoa ja muuta epämääräistä jätteeksi menevää materiaalia on yllättävän paljon. Liemi on nyt viittä vaille valmis. Käytin perunasurvinta ja murskasin vielä kattilan pohjalla olevat kasvikset jotta niistä lähtisi mehut irti. Valuta liemi siivilän läpi toiseen kattilaan. Puristin siivilän pohjaan jääneestä kasvismössöstä viimeisetkin pisarat liemeen ison lusikan avulla. Kun liemi alkaa jäähtyä sen pinnalle kertyy taas rasvaa jonka keräsin pois. Lientä tuli muuten niin reilusti että pakastin osan. Nyt keiton liemi on valmis ja edessä on enää helppo loppuvaihe. 

Keiton yhteensaattaminen:

Laita liemikattila kuumenemaan hellalle. Paista pannulla pilkottu sipuli ja paprika. Pilko pari porkkanaa ja sellerinvarsi. Kuori ja pilko perunat (voi korvata myös esim nuudeleilla kuten jenkkileffoissa). Pilko valkosipulin kynsiä ja chilipalkoja oman maun mukaan tai jätä pois. Kun liemi kiehuu heitä joukkoon kaikki edellämainitut ainekset. Keitä kasviksia ja lisää 10-15min kohdalla joukkoon perkaamasi kana. BTW jos kanaa tulee tosi paljon kuten mulla niin rintapalat voi säästää vaikkapa kanasalaattiin/kanawrappiin. Keitä vielä 5-10min ja tarkista maku. Lisää tuoretta persiljaa jos löytyy, suolaa/yrttisuolaa jos on tarpeen. Keitto on nyt valmis, ei muutakun nauttimaan ja varo ettet polta suuta kuten meillä molemmilla kävi, auts! Keittoa riitti pitkäksi aikaa, tässä day 2 ja tuoretta korianteria lisänä ettei käy tylsäksi. 
Ps. Manflu oli helpottunut ainakin puoleen seuraavana aamuna, en sitten tiedä oliko keitto tähän osallisena ;-) 

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Minne maman kanssa

Tänään on tiedossa ainutlaatuinen päivä! Mun äiti tulee nimittäin tänne Lontooseen ekaa kertaa meidän vieraaksi! Hän on käynyt Englannissa ja Lontoossa pari kertaa aiemmin mm. 90-luvun lopussa isosiskojeni kanssa. Tuolloin hän ihmetteli Camden townin värikkäitä punkkareita lävistyksineen ja kauhisteli kirpputoreille katoilevia kurittomia teinityttöjään eikä tainnut muutenkaan nauttia yksinomaan hengailusta nuorekkaalla Camdenin alueella ;-) Allaolevassa kuvassa äiti 20-vuotta sitten noihin aikoihin. Sylissä edesmennyt Leonardo "Leksa" kissa, jonka nimesin lapsena Titanic leffan huumassa Leonardoksi. Olin tosi tuohtunut kun muu perhe alkoikin kutsui kissaa tuttavallisesti Leksaksi, hahah. Voi kun tulikin tuota aina niin hellyydenkipeää kehräävää Leksaa ikävä! 
Takaisin aiheeseen... Nyt tarkoituksena onkin tarjota ex kukkakauppias äitille juuri hänen näköisensä visiitti. Sorry Camden! Äiti on vuosien varrella ollut mun tuki ja turva kuten nyt äideillä on yleensä tapana ja hän on aina auttanut rahallisesti tiukoissa paikoissa. Nyt haluan antaa jotain takaisinpäin: ostin äitille lennot ja haluan tarjota hänelle rentouttavan täysihoidon täällä Lontoossa. Lähipäivät tulevatkin pitämään sisällään äitin mieltymysten mukaan paljon kukkia, kasveja ja puutarhoja. Lontoon nähtävyydet hän on nähnyt aiemmin joten niitä ei tarvitse tällakertaa mahduttaa ohjelmistoon, onhan meillä vain se 3 kokonaista päivää aikaa.

Huhtikuussa täällä on yleensä aina "Arpil showers" eli vettä ripottelee erittäin suurella todennäköisyydellä. Sääennusteet vaihtelee jatkuvasti, joten vielä en tiedä miten märäksi kastutaan ja täytyykö sitä lähteä hakemaan kumppareita Primarkista! Viime päivinä kevät on tehnyt kovasti tuloaan: monet kukat kukkivat ja puutkin alkavat kukoistaa vihreänä, ihanaa! Alla olevassa kuvassa muutama viikko sitten vihreää ei vielä näkynyt puissa, tuolloin oltiin blogin kautta tapaaman ihanan Jennan kanssa puistokävelyllä hänen Lontoo-visiitillään. Ihana sydänmellinen Jenna <3
Etelä-Lontoossa sijaitseva Kew Gardens on ehdoton must ja siellähän on näin kevätaikaan vaikka mitä nähtävää niin ulkona kuin sisällä. Sisälle kasvitarhoihin voi mennä myös sitten vaikka sadetta pakoon. Mua kiinnostaa mm. jättimäiset lumpeet, kalat ja orkidea näyttely. Työkaveri sanoi että yksi tropppinen kasvihuone joka on täynnä mitä ihmeellisempiä kasveja on kuuma kuin sauna! Äitin toiveena olisi myös nähdä villisti kevätaikaan kukkivat bluebellsit, tiedättehän te ne sellaiset kuvat missä bluebellsit peittävät metsän sinisenä mattona... Olenkin viime viikot tuiottanut tiukasti National Trustin "Bluebell woods" nettisivuja, seurannut puistoja facebookissa ja instagrammissa. Hatchland park joka on vajaa tunnin ajomatkan päässä meiltä Eteläisessä Londoossa pitäisi tarjota tuollainen lumoava sininen metsä. Ensin pelkäsin että bluebellsit eivät ehdi kukoistukseensa äidin vierailua ajatellen mutta nyt pelkään että ne ovat nähneet parhaat päivänsä ;-) Hatchland parkista ei taas ajele kuin 15 minuuttia Wisley gardensiin joka on Kew Gardensin tapaan korkealaatuinen Royal Hortocultural Society paikka. Jotkut uskalsivat kehua puistoa jopa jättimäistä Kew Gardensia paremmaksi. Sinne siis tarkoitus mennä. 
Lontoon puistoista veisin äidin mielelläni Holland Parkiin ihailemaan tulppaanimerta ja japanilaista puutarhaa, Chelsea physic gardensiin joka mainostaa itseään Lontoon salaisimpana pikku puutarhana, Italian Gardensiin Hyde Parkin laitamille (lähellä olisi myös Kensington palacen kukkaloistot), Regent's parkiin katsomaan ruusuja ja St James's Parkiin ihailemaan lintuja poikasineen, nyt kun alkaa olla paras aika bongailla pikkuisia. Kävin viime keväänä useita kertoja seuraamassa kymmenpäistä joutsenperhettä ja pörröisiä poikasia, voi ihanuutta!  Samalla tulisi nähtyä ainakin vilaukselta Buckinghampalace, Royal hevostallit ja Big Ben koska molemmat näkyvät puistoon. Näyttäisi kuitenkin tällä hetkellä että ydin Lontoon puistot jäävät välistä, sillä lauantai menee tiiviisti etelässä Lontoon ulkopuolella ja sunnuntaina vuorossa Richmond ja Bushy parkit sekä viedään Äiti tapaamaan Mr Londonin vanhempia ensimmäistä kertaa! Maanantai on sitten taas kokonaan omistettu tuolle valtavalle Kew Gardensille missä en ole itsekkään vielä käynyt. Allaolevat kuvat pari vuotta sitten tähän aikaan Isabella Plantationista. 
Richmond parkin peuroista ja Bushy parkin joutsenista (+lisää peuroja) olenkin jauhanut täällä blogissa jo useamman kerran. Richmond park kätkee sisälleen ihastuttavan Isabella plantatiosin jossa on pieniä puroja ja sympaattisia kävelypolkuja kukkakukoistuksen keskellä mm.alppiruusut kasvavat monimetrisinä sekä atsaleat (?)kasvaa villinä vuoraten seinämäisesti pieniä lampia. 
Harmi että magnoliat, narsissit ja kirsikat alkavat olla ohi. Bushyssä on myös ihan oma Woodland gardens, jossa kasvaa lisää kauniita kukkia, puita ja pensaita luonnonmukaisissa olosuhteissa. Thamesin eteläistä joenrantaa pitkin olisi myös ihana kävellä Ricmondin/Teddingtonin hoodeilla. Kotimatkalla voisi pysähtyä tuttuun tapaan Kingstonissa, joka on tulvillaan ihania rafloja, kauniita vanhoja rakennuksia ja tarjoaa lisää joenrantamaisemia ja mm. söpöjä värikkäitä asutuslaivoja. Olisipa aikaa vielä äiti katsomaan vanhoja linnoja ja muita National Trustin helmiä. Noh äiti saa nyt ainakin haluamaansa puistoähkyä kerrakseen :-) Alla jälleen ihana Isabella Plantations ja alempana Bushy Park meininkejä. Mikä on teidän lempipuisto muuten on Lontoossa tai mikä näistä kiinnostaisi eniten?
Odotan minilomaa, äitin visiittiä ja kaikkea tulevaa "puutarhaterapiaa" kuin kuuta nousevaa, etenkin nyt kun töissä on ollut hullun stresaavaa ja sattunut aivan sekopäisiä juttuja (as usual)! Omid on myös lomalla pari päivää ja toimii meidän "hovikuskina", kaikissa näissä kohteissa kun on aikalailla must olla auto. Ihanaa tallustella ulkoilmassa tuntikausia ja ahmia silmänruokaa, toki myös oikeaa ruokaa. Oltiin hiljattain Battersea parkin lähellä Argentiinalaisessa Santa Del Sur raflassa ja söin siellä oikeasti elämäni parhaan file pihvin! Paikka on vähän tyyriimpi mutta luckily saatiin vähän extra juttuja koska uusi tarjoilija sössi tilauksen mm. sweet breads sisäelimet vaihtui sweet potatoesiin ja Omidin pihvi tuli väärillä lisukkeilla. Viinilista oli huikea (vaikka en niistä just mitään ymmärrä) ja paria eri jumalaista punkkua tuli maisteltua. Lasku kahdelta ilman jälkkäreitä 12.5% palvelumaksuineen oli sadan punnan luokkaa. Paikkan pitää tehdä varaus koska aina tupaten täynnä, josko tonne sitten vaikka vikana iltana syömään kunnon pihvit. Ravintolassa on vielöpä aivan ihana tunnelma, vielä kun joskus pääsisi Argentiinaan pihville! Mun yksi lempibloggari Britannika asui tovin Argentiinassa ja luin suu kuolassa hänen pihvilounaistaan. Haluasin vielä maman myös mun lempi ketjupaikkoihin kuten aasialaiseen Wagamamasiin ja Etelä-Afrikkalaiseen Nandosiin. Uusi suosittu kanapaikka Chicken shop voisi olla kanssa vierailun arvoinen kuten Franca Manca pizzeria. Molemmat löytyy ihan meidän hoodeilta. Mun italialainen työkaveri vinkkasi Balham Arms pubin italialaisen kokin tekemistä kuuluisista pizzoista, toi paikka olis ihan muutaman minuutin kävelymatkan päässä meiltä. Jos olisi aikaa lisää niin veisin äitin ehdottomasti China Townin kiinalaiseen syömään ankkaa ja johonkin persialaiseen ravintolaan. No mutta ens kertalla sitten!
Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Anna XXX

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Uusi työrooli ja muuta hoitsujupinaa

Kuten olen aiemmissa postauksissa kertonut niin maaliskuun alusta olen toiminut uudessa työpestissä Senior Staff Nursena. Työnkuva ei juurikaan ole muuttunut ja ainoa selkeä muutos on ollut se uusi uljas työuniformu. Työkavereiden reaktiot ovat olleet pääasiassa positiivisia, monet ovat tulleet onnittelemaan ja olleet aidosti onnellisia puolestani "you deserve it". Tiettyjen ihmisten onnittelut ovat kuitenkin loistaneet poissaolollaan ja pari tyyppiä on suorastaan pyöritellyt silmiään. Sain myös jälkeenpäin kuulla että osastolta oli sittenkin muitakin kiinnostuneita hakijoita, heille oli kuitenkin sanottu ettei tietotaito valitettavasti riitä. Mun suomessa käymä Tropical medicine aihetta sivuava kurssi antoi myös etulyöntiaseman, täällä kun kaikkea koulutusta arvostetaan. Olen tietysti suomalaiseen tapaani vähätellyt itseäni ja sanonut tyyliin "kai niitten oli pakko antaa paikka mulle kun ei ollut muitakaan hakijoita". Fail. Olihan niitä, ei olisi pitänyt puhua tohon tyyliin, vähän hävettää! Alla poseeraus ruotsalaisen työbestiksen kanssa, kiva olla samassa värissä :-) 
Uusi rooli on tuonut onneksi mukanaan kaipaamaani itsevarmuutta ja musta on kehkeytynyt aikamoinen (työrooliin ominaisuuksiin kuuluva) niuhottaja. Jokavuotinen CQC eli care quality viranomomaisten visiitti on tulossa ja paineet osaston hyvän maineen säilyttämiseksi on kovat. En ole ikinä UK työn aikana osannut "relata" töissä (ei toki töihin tullakkaan relaamaan) ja jatkuvasti täytyy kytätä ja arvioida niin omaa kuin muidenkin tulosta. Dokumentointi on yksi tärkeä alue ja mock tarkastuksissa löytyy aina jotain huomautettavaa/parantamisen varaa. Viimeksi tuli itseasiassa aikamoista murskapalautetta. Näiden vikojen korjaaminen on ensikädessä senior nursen harteilla, jonka on taas painostettava staff nurseja hoitamaan homma kunnolla. Suomessa luotti aina siihen että kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja pitävät kiinni standardeista, mutta täällä on ihan eri meininki. Jos vaikkapa työvuorossa oleva hoitaja ei hoida työtehtäviään kunnolla niin vastuu katuu vuorossa olevan seniorin niskoille: mikset tarkistanut että hän ei hoitanut hommiaan on ensimmäinen mulle esitettävä kysymys. Jouduin esimerkiksi pulaan koska agency hoitaja oli unohtanut laittaa jonkun peg-liuoksen tippumaan yövuorossa. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä että viimekädessä joutuu ottamaan vastuun melkein  kaikesta eikä voi luottaa että koulutettu hoitaja hoitaa työnsä! Jos HCA taas jättää vaikkapa vitaalit mittaamatta niin syy tulee potilaan omahoitajalle, mikset tarkastanut että potilaasi verenpaine oli mitattu ajallaan... Aina on joku joka voidaan leimata syntipukiksi ja keneen osoittaa syyttävä sormi, sitähän täällä rakastetaan!

Valitettavasti meiän ihana hyväsydäminen osastonhoitaja jättää meidät ja palaa tässä kuussa koulun penkille. Osaston apulaisosastonhoitajaa on tietysti painostettu ottamaan pesti vastaan, mutta hän ei ollut alkuksi kovinkaan vakuuttunut että haluaa hommaan, ajoihan manager hommat hänen hoitaja siskonsakin hermoromahduksen partaalle. Nyt hän on kuitenkin kaikkien helpotukseksi kääntämässä kelkkansa ja hyppäämässä kirkkaanpunaiseen osastonhoitajan uniformuun. Osastonhoitaja joutuu deal with monenlaisten ongelmien ja hallinnollisten juttujen keskellä mistä normi hoitsulla ei ole hajuakaan. Isot valitukset ja huomautukset tehdään tietysti usein suoraan osastonhoitajalle. Omainen saattaa hymyillä kauniisti, kiitellä ja antaa suklaata hoitajille, mutta hetken päästä huutaa ja raivota puhelimessa osastonhoitajalle jos vaikka äitimuorille ei järjesty omaisten haluamaa kuntoutuspaikkaa, täällä tiedetään hyvin kenelle valittaa ja että rivihoitaja ei tuollaisessa tilanteessa voi tehdä mitään, osastonhoitaja kylläkin. Management on kyllä haastava alue eikä itselläni ole haaveissa kivuta brittiläisen sairaalamaailmam arvoasteikolla enää yhtään ylemmäs. Tai no ehkä band 7 infection control nurseksi jonain päivänä. Mitä enemmän vastuuta sitä enemmän saa myös paskaa niskoille. Luopuminen tavallisen rivihoitajan roolista oli jo aivan tarpeeksi ja tässä riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Mulle tulee lähiaikoina myös uusia vastuualueita ja joudun opettelemaan mm. työvuorolistojen tekoa sekä toimimaan discharge koordinaattorina. Lisäksi aloitan vihoviimein sen Mentorship kurssin yliopistossa joka on jo kaksi kertaa peruttu. 

Olen aina ollut kovin itsekriittinen ja kannan vastuuta vähän liikaakin. Murheet ja konfliktit on vaikea jättää osastolle kun lähtee kotiin vaikka tässäkin olen petrannut. Tiedän että tällaisilla ylisuorittajilla on korkea riski saada burn out, valitettavan monta tällaista hoitajaa on tullut vuosien varrella vastaan. Suomessa puhuttiin jo opiskelu aikana mm. myötätuntoväsymyksestä mutta täällä olen kuullut vasta ihan hiljattain tämän otettavan puheeksi. Kokemus kylläkin opettanut että paras tapa purkaa stressaavia ja järkyttäviä työjuttuja on puhua niistä työkavereiden kanssa: nauraa, syödä, juoda ja joskus itkeäkkin yhdessä. Olen havainnut että kaksi peräkköistä vapaapäivää auttaa palautumaan aika tehokkaasti ja ikävätkin tapahtumat saavat tuossa ajassa uudet mittasuhteet. Mua mm. uhkailtiin viimeviikolla että musta kirjoitetaan sos mediaan kuinka paska hoitaja olen ja soitetaan valitus BBC:lle ja kuinka potilaan koko perhe tulee aggressiivisena huutamaan osastolle keskellä yötä ja hän pitää huolen että menetän työni. Potilas myös salaa nauhoitti keskustelumme puhelimellaan, painoi soittokelloa samalla sekunnilla kun astuit huoneesta ulos ja herätti kirkumisellaan koko osaston. Kaikki sen tähden että en saanut sormia napsauttamalla lääkäriä keskellä yötä osastolle etenkin kun kyse ei todellakaan ollut mistään hengenhädästä tai missään määrin kiireisestä asiasta muutenkaan, toki asiasta ja potilaan keskustelutarpeesta ilmoitin lääkärille. Hoitajalle on aina hyvä huutaa ja raivota, mehän ollaan kaikkien sylkikuppeja. Bring it on. BBC dokkaria maailman paskimmasta hoitajasta odotellen kuten yksi suomikollega sanoi ;-) 

Olen tästä aiemminkin jauhanut mutta täällä elää edelleen vahva Florence Nightingale tyylinen odotus antautua/omistautua työlle ja ymmärrän hyvin miksi ennenvanhaan hoitajat olivat aina yksinäisiä vanhoja piikoja. Ihan jo perusasioissa näkyy että hoitajia ei ihmisinä niin arvosteta, ei ole esimerkiksi pukukaappeja ja meilläkin on ollut viikko tolkulla henkilökunnan oven lukko paskana eikä sen korjaamiseen näytä olevan mitään kiirettä. Jos henkilökunnan mikro poksahtaa niin odotellaan josko jostain heltyisi lahjoitusrahaa, sitähän ei mistään sairaalan budjeteista makseta. Hoitajien kahvihuoneen valot ovat olleet 2 viikkoa rikki ja raportilla joutuu tihrustamaan paperia melkein taskulampun kanssa! Asiasta oli tehty useampi ilmoitus sairaalan korjausmiehille mutta yllätys yllätys: työ ei kuulemma ole laisinkaan korkealla prioriteettilistalla koska kyse EI ole potilashuoneesta! Mulla vähän kilahti yli ja yhden ylidramaattisen, tulenkatkuisen ja syyllistävän puhelun (pieni vinkki: health and safegy maininta kannattaa aina) päätteeksi sain korjausmiehen tulemaan paikalle, tämä oli brittityyliin vaan tilanteen kartoitus ja ehkä tehtävä nyt tosissaan kirjattiin työlistalle... Lamppuja ei siis vieläkään ole vaihtettu! En yhtään ihmettele jos jouduttaisiin maksamaan valot omasta pussista ja kiipeämään ne itse vaihtamaan. 

Kaikenkaikkiaan on pakko todeta että alan olla 90% sopeutunut brittiläiseen sairaalakulttuuriin ja antautunut sen ikiaikaisiin jäykkiin rattaisiin. Tein tämän havainnon kun perehdytin uutta eri hoitokulttuurista tulevaa hoitajaa, joka huomautteli kärkkäästi kaikesta ja arvosteli kovin sanoin osaston ja sairaalan ohjeistuksia. Just like me 2 years ago! Hän kirosi pakollisia ylitöitä joista ei makseta korvauksia ja sitä faktaa että hoitaja voi joutua oikeuden eteen jos potilas saa vielä 60 päivää sairaalasta kotiutumisen jälkeen veritulpan. I'm not kidding!! Syytteeseen voi joutua jos hoitaja ei ole dokumentoinut selkeästi papereihin että potilasta kehoitettu liikuttelemaan varpaita ja juomaan runsasti verenkierron parantamiseksi (!!!) tai jos lääkäri on unohtanut tehdä DVT assesmentin eikä hoitaja ole tästä huomauttanut lääkärille (esim. Fragmin verenohennuspistos tai antiamboliasukat jäänyt määräämättä ja potilas saa tulpan). Jos syyte tulee niin joka ikinen hoitaja joka potilasta on hoitanut joutuu vastuuseen (jos siis case on että lääkärinunohtanut tehdä DVT assesmentin). Onkin yleinen vitsi että "Are you sure you still have hour PIN number" eli NMC hoitajatekisteröinti. 

Olin tosissaan tämän uuden hoitajan tapaan kunnon valittaja kun alotin täällä työskentelyn mutta olen pikkuhiljaa ajan myötä rauhoittunut ja antanut periksi. Ei ole järkeä enää motkottaa ihan kaikesta (paitsi täällä blogissa, hahah), se syö kallisarvoista energiaa. Tuulimyllyä vastaan on mahdoton taistella! Toki joissain pienissä asiossa voi saada muutosta aikaan kuten siinä kyseisessä vuorossa jossa olen in charge esimerkiksi pitämällä huolen että potilasjako on reilu eikä kukaan lusmuile muiden kustannuksella. 

Loppuun vielä yksi kauhistelu sairaalahygienia jutuista. Meidän keittiötäti hiljattain kauhisteli mun käsidesin kanssa lotraamista ja ohjeisti mua että tiesithän Anna ettei käsidesiä saa käyttää kuin kolme kerta peräkkäin ja muina kertoina kädet on pestävä, kädet kun ei kuulemma kesta käsidesille altistumista. I beg your pardon!!? Näin hänelle oli kuulemma hiljattain opetettu koulutuksessa. Olin tukehtua aamukahviin eikä tästä asiasta ollut väittelemistä tiukkasanaisen afrikkalaismamman kanssa. Hän siis käy lukemattomia kertoja päivässä eri potilashuoneissa eikä käydä käsidesiä! En yhtään ihmettele että tässä maassa on lähtenyt sairalabakteerit hanskata. MRSA:n lisäksi Englannissa on vellonut VRE ja CRE epidemiat ja olen useaan kertaan kysellyt josko meilläkin alettaisiin testaamaan potilaita näiden superpöpöjen varalta. Kysymys tuli taas vastaan koska jotkin jatkohoitopaikat haluavat nykyään negatiivisen näytteen faksattuna ennenkuin hyväksyvät potilaan. Otin tunnollisesti näytteen eräältä potilaalta mutta huomasin ettei CRE multiresistantti bakteeri swap tutkimusta löytynyt koko labrasysteemistä! Sitten sain järkytyksekseni kuulla että näitä ei meillä sitten edes testata sillä vaikka positiivisia tuloksia löytyisi, niin sairaalalla ei ole mitenkään resursseja eristää kaikkia, parempi olla siis tietämättä! Olin ihan sanattomana järkytyksestä että mitääh!!?? Toisinsanoen meillä ei ole noita pöpöjä koska niiden löytämiseksi ei testata ketään! Hieno logiikka? Eikö voisi samalla logiikalla ajatella että uusia HIV tai syöpä tapauksia ei tule koska ketään ei testata!? What a great idea! Koko kansa terveeksi! Jotenkin tuntuu että perästäpäin kuuluu ja kalliiksi tulee jälkijunassa... 

Ps. Sori kun tästä tuli aiemmasta suunnitelmasta poiketen tällainen oksennuspostaus. Mama tulee tänne tällä viikolla ja toivottavasti pääsen seuraavassa postauksessa esittelemään vaikkapa Kew Gardensin kukkaloistoa! 

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Neljä vuotta <3

Tänään tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä kun musta ja Mr Londonista tuli virallisesti me Englannin eteläisellä Eastbournen rannalla. Olin tullut muutama päivä aiemmin Lontooseen siskoni kanssa (joka halusi välttämättä lähteä esiliinaksi). Kuulostihan se epäilyttävältä että sisko lentää Lontooseen tapaamaan jotain Thaimaan lomalla tapaamaansa miestä. Muistan kun tuijotin tuota upeaa ilmestystä Kensingtonissa meidän hotellin edessä enkä ollut saada sanaa suustani, kaikki tuntui niin epätodelliselta! Asuin tuolloin vielä suomessa eikä ollut aavistustakaan mitä tästä tapaamisesta seuraa ja miten paljon elämä tuleekaan muuttumaan...
Välillä mietin millaista elämä olisi jos tästä jutusta ei olisikaan ikinä tullut mitään tai mulla ei olisi ollu munaa lentää tänne. Asuisinko vielä uneliaassa Järvenpäässä ja olisinko töissä samalla turvallisella osastolla Meilahdessa. Olisko viikon kohokohta kun pääsee drinkille. Olisinko löytänyt ketään rinnalleni vai olisinko hyvää vauhtia erakoitumassa oleva tuleva "kissamummo". Jossain vaiheessa alkoi meinaa alkaa mennä usko siihen että löydän ketään kunnollista  miestä!
Koen että olen muuttunut ihmisenä valtavasti tämän neljän vuoden aikana, ehkä enemmän kuin mitään aikaisempana ajanjaksona. Toki tämä extreame hyppy mukavuusalueelta ulos ja uuden elämän aloittaminen vieraassa maassa on vaikuttanut asiaan. Kaikki blogia muistavat karmeat alkuhetket kynnysmattona mun ekassa työpaikassa jossa sain kokea miltä tuntuu olla "bullied" (kiusattu) ja olla jopa rasististen kommenttien kohteena "your skincolour doesn't suit here". Ensikosketus englantilaiseen sairaalamaailmaan oli kuin kylmä isku tai enemmänkin sarja läimäyksiä vasten kasvoja. Olin menettämässä mielenterveyteni ja suhde oli myös koetuksella koska suunnilleen kaiken vapaa-ajan itkin ja valitin töistä enkä nähnyt pakotietä. Mua uhkailtiin että en saa mistään työpaikkaa jos en pysy samassa paikassa 6kk enkä saisi myöskään suosituksia jos en pysy tota aikaa (molemmat kyllä ihan paskapuhetta). Puolitoista vuotta on kulunut tosta ja nyt viihdyn uudessa töissä ja ylennuksen myötä töissä menee entistä paremmin ja tuntuu että asioihin on ihan oikesti mahdollista vaikuttaa. Nyt elämäntehtäväni onkin auttaa ettei kukaan joutuisi samaan helvettiin ja todellakin kannustan vaihtamaan työpaikkaa ASAP jos on vakavia ongelmia eikä apua heru mistään. Täällä Lontoossa on todellakin työntekijän markkinat ja työpaikkoja löytyy vaikka millä mitalla. Mun työkaveri nappas justiinsa arvostetun Clinical Nurse Specialist (CNS) duunin ihan perus osasto työkokemuksella. Hyvä esimerkki kuinka kannattaa uskaltaa olla rohkea! Erikoistumisopintoja täällä on mahdollista suorittaa vaikka millä mitalla (tosin voi olla omakustanteisia) ja vain taivas on erikoistumismahdollisuuksien rajana.

On ollut kiva huomata että tänne on muuttanut paljon uusia suomihoitsuja ja keskustelu käy kuumana meidän "Suomalaiset sairanhoitajat Englannissa" facebook ryhmässä. Harmituksena vaan on että tänne vaaditaan nykyään (vuoden 2016 alusta) Australian ja US malliin kielikoe, pahamaineinen ja haastava IELTS! Tiedän useitakin suomalaisia ulkomailla asuneita jotka eivät ole saaneet vaadittavaa scorea edes toisella yrittämiskerralla. Testiin täytyy siiis todellakin valmistautua huolellisesti. Toki on hyvä että kielitaito testataan jotenkin koska olen huomannut moneen kertaan että joillakin täkäläisillä hoitajilla voi olla todella vakavia puutoksia kielitaidossa. Kielipää kuitenkin vahvistuu täällä ihan hujauksessa eikä mitään vakavia mokia pääse tapahtumaan herkästi koska kaikki lääketestit ja näytöt täytyy jokatapauksessa antaa ennenkun pääsee harjoittamaan töitä itsenäisesti (esim antamaan iv-lääkkeitä ja nekin aina tupla tarkistetaan). Harmillista kuitenkin että rekisteröinti on nyt monimutkaisempi kalliimpi suomalaisille hoitajille, jotka kuitenkin tunnetusti omaavat hyvän kielipään (asia kuitenkin erikseen on maat jossa englantia ei opetata samaan malliin kun suomessa).  

Mr London totesi vähän aikaa sitten että "you were such a big pussy when you moved here, real finnish forest troll". Totta, olin todella arka hoitamaan asioita oma-aloitteisesti ja "speak up". Hän kuitenkin jatkoi samaan lauseeseen että "Now you have grown up to be a real independent woman". Ei ehkä imartevin ilmaisu mutta merkitsee mulle paljon, paras palaute kun tulee ulkopuolelta eikä itseluottamus ole ikinä ollut mun vahvuus. Huomaa muuten että neljässä vuodessa myös kaikki kaunistelu on jäänyt puheissa pois eikä tarvitse enää niin tehdä vaikutusta toiseen, hahah. Rakastan tota kuitenkin enemmän kuin ikinä ketään ja ollaan erottamattomia. Kyllä kannatti ottaa se eka lento tänne 4 vuotta sitten vaikka kaikkia osapuolia vähän jännitti :)  Hyvä me!
Meidän suhteessa ja jutuissa on kyllä todella paljon sarkasmia, huumoria ja suorapuheisuutta. Kiusoitellaan toisiamme päivittäin ja kutitellaan niin että saadaan toisemme hulluiksi. Välillä mietin mitäköhän kaikkia omituisia kirjahduksia ja huutamisia tonne alakertaan kuuluu! Jos joku asia on sydämellä tai vaivaa niin se ei kyllä kauaa pysy sisällä (ainakaan mulla). Toisaalta olen myös oppinut pitämään turpani kiinni oikeissa tilanteissa ja antaa joidenkin juttujen mennä toisesta korvasta ulos... Esim jos toinen tulee töistä kotiin kuin myrkyn merkki (eikä ole samanlainen persoona kun mä jonka on pakko päästää kaikki paha olo heti ulos) niin on parempi antaa toisen hengähtää eikä tykittää sarjalla kysymyksiä mikä saattaa jopa aiheuttaa enemmän ärtymistä. Antaa pölyn laskeutua. 
Ollaan tällä hetkellä selvittelemässä mahdollisuuksia saada asuntolainaa ja ensiasunnon osto siis kiiltää mielessä. Omid on menossa tapaamaan mortgage brokeria eli siis tyyppiä joka selvittää parhaita mahdollisia lainadiilejä. Lontoon hinnat ja asuntojen laatutaso on kyllä vaan jotain niin totaalisen järkyttävää ja hinnat nousee ihan kokoajan. Todella masentavaa katsella mitä esimerkiksi £350 000 saisi, ei just mitään jos haluaa pysytellä Lontoon rajojen sisäpuolella. Haluttaisiin isompi kämppä 2-3 huonetta mutta tolla tahalla saa hädin tuskin yhtä makuuhuonetta eli siis 1 bedroom flatia ollaan realistisesti alkamassa etsimään. Omid on töissä cityssä eli sinne pitäisi päästä alle tunnissa ja mun pitäisi päästä töihin mielellään 40-50minuutissa. Ei siis mihinkään ihan perseeseen voi muuttaa. Mulla oli pitkään kriteerinä että pitää olla tubea lähellä mutta olen alkanut joustamaan siitä. Nyt mietin realistisesti että löytyisipä juna/tube/bussipysäkki 20min kävelymatkan säteellä. Muistan kuinka puhki olin ekoilla Lontoo visiiteillä koska tuli käveltyä niin hulluna, etäisyydet täällä kun on todella pitkiä vaikka tubet olisi lähellä. Nyt olen kuitenkin alkanut tottua menoon ja ymmärrän miksi ihmisen kirmaavat aamuisin jakkupuvussa ja lenkkareissa. Olen alanut mittaamaan askelia ja jos vähän käy kaupungillä pyörähtämässä niin 15 000 askelta eli kymmenisen kilsaa kilahtaa mittariin että hupsista! Pyörä nojaa lähes käyttämättömänä taloa vasten, josko sitä alkaisi vihdoin tänäkesänä käyttämään työmatkoihin. Nyt kun en ole enää niin "pussy" niin todennäköisesti uskaltaisin hullun liikenteen sekaan ;-) 

Lontoon ongelma on kyllä se että tavallisten ammattien tekijöillä (joita tässä kaupungissa tietysti tarvitaan) kuten poliiseilla, opettajilla ja sairaanhoitajilla ei ole enää rahaa asua täällä! Asuntojen hinnat on tuplaantuneet ja ylikin lyhyessä ajassa. Omidin kaveri myi juuri 5 vuotta sitten ostetun kämpän josta maksoi £150 000 ja myi nyt yli £400 000 (meni viikossa kaupaksi)! Huhhuh. Tämä kyseinen itälontoon alue kun pamahti hiljattain hipsterien suosioon ja hinnat nousivat rytinällä. Olisi kyllä ollut lottovoitto ostaa Lontoosta pienikin luukku vuosikymmeniä sitten (toki ne olivat sillonkin ajan hengessä kalliita)! 
Kimppa-asuminen on todella yleistä täällä Lontoossa ja siis pariskunnatkin asuvat kimppakämpissä koska se on ainoa mahdollisuus pystyä maksamaan Lontoo hintaa. Perhanan Lontoo miksi oletkin niin ihana ja kallis :D Lontooseen on rakennettu uudisrakennuksia hirveellä vauhdilla ja suurin osa myyty sijoitusasunnoiksi upporikkaille käsittömättömillä hinnoilla eli hinnat pysyy pilvissä, surprise. Esimerkiksi Battersea alueelle Thamesin rantaan on rakennettu kunnon ökykerrostaloja. Government tarjoaa nyt kylläkin reilua helposti saatavaa asuntolainaa uusille asuinalueille rakennettuihin kerrostaloihin. Nämä kämpät on siis suunnattu ihan "normaali ihmisille" ja myös shared ownership onnistuu eli voi ostaa vaikkapa vain 25%. Jos olisin täällä sinkkuna niim harkitsisim jotain tollaista. Nämä uudet alueet on vaan valitettavasti todella sieluttomia, epä lontoomaisia (jos näin voi sanoa) ja hankalien kulkuyhteyksien päässä mitä oon katsellut. Eikä ole esimerkiksi autopaikkoja laisinkaan eikä mitään mahistaa pitää autoa. Itse kerrostalossa koko aikuisiän asuneena en vastustaisi kerrostaloon muuttoa, mutta Omidille se on ehdoton nounou. Hän haluaa asua nimenomaan vanhanaikaisessa victoriantalossa. Homeongelmilta ja kostausvaurioilta ei siis varmastikkaan voi välttyä tulevaisuudessakaan. Totta Mr London on kyllä siinä mielessä että näissä taloissa on sitä sielua, korkeat katot on ihania ja takka olohuoneessa (vaikka se koriste onkin) tuo tunnelmaa. Jostain täytyy kuitenkin tinkiä koska kaikkea ei voi saada meidäm tuloilla: järkevää sijaintia ja kaunista kotia. Vai voiko? It remains to be seen :)