Sivut

perjantai 28. lokakuuta 2016

Revalidation ja hoitsukursseja

Olipas muuten harvinaisen tylsä otsikko! Kolmivuorotyö ja yliopistokurssit ovat pitäneet toukokuusta asti super kiireisenä. Muuten elämään ei kuulu mitään ihmeitä ja "same old" meiningillä mennään Lontoossa. Sama kämppä, työpaikka ja sama Mr London on siis kuvioissa eli sama boring life :)

Viime viikolla tein "nursing revalidationin" NMC:n kanssa (tehtävä joka kolmas vuosi) eli todistin tehneeni 3 vuodessa vähintään 350 työtuntia, 35h koulutuksia (poislukien pakolliset koulutukset), keränneeni 5 palautetta työelämästä ja kirjoittanut 5 reflektio esseetä työelämän kinkkisistä tilanteista. Reflektiossa tulee viitata johonkin NMC codeen kuten:
  1. 8.5  work with colleagues to preserve the safety of those receiving care 

Tämä tehtiin online mutta kaikki dokumentit tuli säästää jos mut vaikka valitaan sattumanvaraisesti tutkittavaksi (hope not!). Jokavuotinen maksu £120 piti myös suorittaa ennenkuin revalidation hakemus otettiin vastaan. 

Suurin työ oli kerätä materiaalit kasaan mutta itse online vaihe oli helppo ja nopea eli 15 sivun verran piti klikkailla boxeja ja antaa osastonhoitajan yhteystiedot. Ainiin ja prosessiin kuuluu myös "revalidation" keskustelu pomon kanssa, omalla kohdallani keskustelimme lähinnä kirjoittamistani reflektioista. Kirjoitin mm. tilanteesta jossa lääkäri yritti velvoittaa tekemään jotain mitä ei kuuluisi ja tilanteesta jossa liian sairasta tehokuntoista potilasta oltiin siirtämässä osastolle ja torjuin tämän. Tästä revalidationista on peloteltu pitkään ennenkuin se oli mulle ajankohtaista mutta ei todella kovin kummoinen homma, ihan turhaan stressasin. Kun lukee ohjeistuksia netistä (joita on monta sataa sivua) niin tulee helposti ahdistus. Reilun tunnin kuluttua revalidationin lähetyksestä oli jo vahvistus sähköpostissa ja rekisteröinti uusittuna! Seuraavaksi sitten 2019 sama homma edessä. 

Kaksi viikkoa sitten jouduin elämäni ensimmäistä kertaa ryöstön kohteeksi kun romanialainen varas putsasi £240 pankkitililtäni! Olin nostamassa rahaa automaatilta kun tää perhana hyppäsi eteeni peittäen ruudun sanomalehdellä ja vei rahat (jätti mulle kympin, kiitti vaan!)! Kaikki kävi niin nopeasti että en ehtinyt juurikaan reagoida! Olin siis matkalla yövuoroon ja meni muuten työvuoro aikamoisessa shokissa, ilme etten mokannut mitään siinä mielentilassa! Jälkikäteen olen kärsinyt lievästä PTSD:stä, nähnyt painajaisia tilanteesta, itkenyt, vaahdonnut kaikille mahdollisille tutuille aiheesta mikä on kyllä ollut terapeuttista. Poliisi tutkii rikosta mutta todella laihat mahdollisuudet saada varasta kiinni enkä tietenkään saa rahoja ever takaisin, tässä ei pankkikaan tule vastaan. Tää ryöstö oli kyllä aikamoinen kolahdus jotenkin muuttanut maailmankatsomusta ja perusturvan tunnetta, nyt tulee ihan eri tavalla tarkkailtua ja epäiltyä kanssaihmisiä! Olisi voinut käydä paljon huonomminkin, eräs saman sairaalan hoitaja joutui nimittäin hiljattain puukotuksen uhriksi samaisella työmatkalla kun ei antanut suosiolla puhelintaan varkaalle, varas puukotti hoitajaa käsivarsiin! Hoitaja joutui kuulemma käymään useita leikkauksia ja sai ties mitä hermovaurioita. Hiljattain myös samaisella matkalla eräältä hoitajalta varastettiin laukku. Karseeta. Toki näin voi tapahtua missä vaan. 

Mulle tuli järkytyksenä että suurimalla osalla pankkiautomaateista ei ole lainkaan CCTV kameroita! Kuulemma ihmiset pelkäsivät että kameran kautta joku voi varastaa heidän pankkitietonsa ja välttelivät kamerallisia automaatteja joka taas on huonoa pisnestä automaattifirmoille. Eroon siis vaan turvakameroista! Selvisi että suurin osa mun kollegoista ei nosta IKINÄ rahaa koska kuulemma täällä niin vaarallista puuhaa (paljon kopiointilaitteita ja rosvoja) ja monet kauhisteli miten oon tähän asti nostanut yksikseni rahaa kadulla (enkä esim pankin sisällä olevista automaateista)!? Ööö eipä ole aikaisemmin tullut mieleen miten vaarallista puuhaa se voi muka olla ja olenhan satoja kertoja elämässäni nostanut rahaa ilman mitään huolia. Luulin aina että vain tyyliin vanhukset joutuvat tällaisten rikollisten uhreiksi mutta tulipa henk koh todistettua että voi sattua ihan kenelle tahansa! Olkaahan varovaisia tyypit koska ammattirikolliset on aivan helvetin ovelia, nopeita ja osaavat todella hämmentää ihmismieltä! Pälyilkää kunnolla ympäristö kun nostatte rahaa ja jos mahdollista niin kaveri suojaamaan selusta. 

Jauhan tässä vielä mainitsemistani yliopistokursseista. Nyt on siis suoritettuna mentorship kurssi, ei kylläkään millään parhailla arvosanoilla. Kurssin akateeminen essee tuotti mulle erityisesti päänvaivaa. Hioin sitä kuukausitolkulla ja jossain vaiheessa kärsin pahasta motivaatiopulasta. Sain esseen lopulta palautettua ja ehdin hengähtää viikon kunnes viime kuussa alkoi erittäin intensiivinen Acutely Unwell Adult kurssi. 

Tämä kurssi kuulkaas sitten vasta vauhdikas onkin! Opitaan siis hoitamaan todella sairaita potilaita jollaisia ei (onneksi) kovinkaan usein nää osastolla: esim massiiviset vuodot, septiset shokit, sydänkohtaukset ja aivoveritulpat/vuodot. Kurssitovereina onkin mm. ambulanssikuskeja, A&E hoitajia ja night practitionereita, joista monet toimivat lähes kuten lääkärit (määräävät lääkkeitä, tutkivat potilaita). Ja sitten tämä suomalainen Anna infektio-osastolta. Toki meilläkin on emergency tapauksia joskus mutta ei mitenkään jatkuvasti. Tällä kurssilla ei keskitytä pelkästään potilaiden hoitamiseen vaan opetetaan mitä elimistössä tapahtuu missäkin akuutissa tilanteessa. Todella mielenkiintoista kyllä ja toki paljon tuttua anatomiaa ja fysiologiaa mitä opetettiin hoitsukoulussa, mutta tällä kurssilla mennään vieläkin syvemälle ja aivan solutasolle. Nyt kostautuuu että fysiikka ja kemia ei todella ollut mun intohimoja koulussa! 

Kurssin päättökokeessa annetaan yksi potilascase ratkottavaksi esim. 53 vuotias nainen tulee päivystykseen kovan vatsakivun vuoksi. Joitakin tietoja kuten past medical history, ABG (arteria verikaasu analyysi), ECG, labratulokset ja vital signs annetaan. Tehtävänanto kuuluu ekassa osassa: "Assess the patient and explain the underlying patophysiology. Toisessa osassa taas ohjeistetaan "Make management plan". Assessmentista saa 60% pisteistä ja managementista 40%. 

Potilasta tulee lähestyä systemaattisella ABCDE tekniikalla (jota täällä briteissä rakastetaan) jossa yksi kerrallaan arvioidaan potilaan airway, breathing, circulation, disability (esim jos GCS low) ja explosure (tutkitaan potilas päästä varpaisiin, onko haavoja, ihottumia, vuotoja yms). Tällä tekniikalla mikään osa-alue ei ainakaan unohdu.

Kokeessa ja sen case scenarioissa (joita harjoitellaan myös joka ikinen oppitunti) täytyy myös määrätä oikeat verikokeet, tutkimukset, kuvantamiset ja lääkkeet. Jos potillaalle halutaan antaa vaikka fluid bolus tai happea niin täytyy selittää solutasolla miksi elimistö tarvitsee näitä. Sydämen syke on korkea mutta miksi: mitä aivoissa tapahtuu ja mitkä kemialliset reaktiot, chemoreseptorit ja aivojen keskukset aiheuttavat sykkeen nousun tai esimerkiksi hengityksen tihentymisen? Haastavaa hommasta tekee myös se että kaikki mitä kirjoitat täytyy myös "back up" kirjallisuuteen ja artikkeleihin eli kirjoittaa lähde mistä tieto on peräisin. Ei riitä siis että "tiedänhän mä mistä on kyse" vaan kaikki tulokset täytyy tarkasti analysoida ja lääkitykset/toimenpiteet/hoito-ohjeet perustella evidence based. Kokeeseen saa tuoda ainostaan listan lähteistä eikä mitään muuta materiaalia. NICE- guide linet sun muut relevantit ohjeistukset täytyy siis osata vaikka unissaan. 

Mun kaksi brittiläistä työkaveria on hiljattain suorittanut kurssin, järkytyksekseni toinen pääsi rimaa hipoen läpi ja toinen sai hylätyn! Olin aika järkyttynyt koska molemmat tosi päteviä fiksuja tyyppejä ja opiskelivat kurssia varten todella ahkerasti! Ennen kuin kuulin kurssin haastavuudesta ajattelin sen olevan piece of cake koska onhan mulla vuosien kokemus itsenäisenä hoitajana olosta ja potilastyöstä... Well, nyt se osaaminen on sitten vietävä aivan uudelle tasolle! Alla oleva kirja onkin ollut kovassa käytössä.
Suomessa vuodeosastotyössä ei hoitajilta vaadittu tällaista tietämystä mihin täällä briteissä taas kovasti kannustetaan (ja mitä myös hoitajilta odotetaan). Vaikka olin vuosia keuhko-osastolla niin en oppinut ABG (arterial blood gas) tulkinnasta juuri muuta kun hiilidioksidi ja happilukemat. Nyt täytyy osata kriittisesti analysoida verikaasutuloksia. Jos joku olisi käskenyt selittämään pari vuotta sitten mitä tapahtuu/mistä kyse respiratory acidosis tilassa with partial metabolic compensation ja kuinka tämä näkyy ABG:ssa niin olisi ollut aika hiljaista. Kurssin myötä olen kyllä oppinut aivan valtavasti uutta ja saanut "ahaa" elämyksiä. ABG analyysit alkavat sujua hyvin lukuisien case tehtävien ansiosta ja haasteet tuovat uutta puhtia työhön ja opiskeluun. Suomessa tuudittauduin ajatukseen että lääkärithän tulkitsee nämä tulokset eikä mun niitä tarvitse ymmärtää. Tuntuu kyllä aika siistiltä tajuta itsekkin vähän enemmän ja olen myös uskottavampi kun esimerkiksi esitän huoleni lääkärille jostakin potilaasta. 
Päivystyksissä ja akuuttiosastoilla kyseisen kurssin suorittaminen on kuulemma vaatimuksena jos haluaa himoittuun band 6 rooliin. Työvuorojen skill mix kun halutaan sovittaa niin että aina on joku vuorossa joka handlaa kurssilla opetetun tietotaidon. Mä sain siis "palkinnon" eli ylennyksen etukäteen ja nyt siitä pitää maksaa. Vähän siis kyllä paineita että kurssi tulee läpäistyä (toki on uusintakoe mahdollisuus)! Hurjan mielenkiintoisia nämä asiat kyllä on. Vapaa aikaa siis ryhdittää tiukka opiskelusuunnitelma seuraavat kolme kuukautta! Tenttikin on tammikuussa sopivasti perjantai 13 päivänä ;-) 

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Perjantaipommi

Vanhassa työpaikassani perjantaipommilla tarkoitettiin potilasta, joka lähetettiin viikonloppua vasten pienestä keskussairaalasta isoon yliopistosairaalaan kun huomattiin että huonokuntoisen potilaan kanssa ei pärjätäkkään viikonlopun yli rajallisilla resursseilla. Usein tällainen perjantaipommi potilas päätyi siirron päätteeksi lyhyessä ajassa elvytettäväksi, teholle tai tarvitsi ainakin akuuttia hoitoa ja kiireellisiä toimenpiteitä. Tässä postauksessa perjantaipommilla on kuitenkin vähän erilainen merkitys... 

Perjantaiaamuna herätyskello pirisi tuttuun aikaan 5.30am ja mietin jaksanko pestä hiuksia vai pärjäänkö kuivashampoolla. Räpläsin unisin silmin puhelinta torkuttamaan. Avasin hetken kuluttua uutissivuston vilkaistakseni Britannian EU kansanäänestyksen tulokset ja uutisen lävähtäessä verkkokalvoilleni suustani pääsi parahdus herättäen vieressä tuhisevan kumppanini "they are going to kick me out"!! Peiton alta kuului järkyttyneen yllättynyt ääni "Are you kidding me"!? 

Töissä oli apea tunnelma, BBC news pyöri kahvihuoneessa ja kaikki tuijottivat uutispommia epäuskoisin silmin. Joku tuhersi jopa itkua ja brittiläinen kollega tuli halaamaan " your not leaving us please tell me you aren't" toinen puolalainen kollega taas vitsaili "have you started packing Anna". Laskimme että kahvihuoneessa meitä istui seitsemän eli kansalaisuuden edustajaa valmistautuessa uuteen työpäivään, tämähän on arkipäivää monikulttuurisessa Lontoossa. Osastonhoitaja ehdotti ääni vavisten että otettaisiin yhteiskuva ja jaettaisiin se sosiaalisessa mediassa suunnitteen tällaisin saatesanoi: "katsokaa tässä me kaikki työskentelemme yhdessä, mikä rikkaus". Työkaveri piristi mua kahvilla ja kakulla (toivon että kuvassa on suomenlippu eikä hauta-arkku, haha)
Ylihoitaja kiirehti myös muistuttamaan että overseas hoitajilla ei ole hätää tai syytä minkäänlaiseen paniikkiin, meitä ei olla potkaisemassa ulos maasta. Kuulemma panikoitumista on ollut ilmassa. Olemmehan kuitenkin toistaiseksi onnellisessa "highly skilled workers" asemassa, tienaamme reilusti yli minimirajojen ja maksamme veroja. Jos kaikki ei brittiläiset työntekijät heitettäisiin pellolle niin sairaala kirjamellisesti ammottaisi tyhjyyttään: ei hoitajia, lääkäreitä, siivoojia tai keittiöhenkilökuntaa! Lähes jokainen päivän aikana tapaamani potilas harmitteli kovasti äänestystulosta ja moni oli jopa raahautunut edellisenä päivänä puolikuntoisena tiputusten välillä vaaliuurnille! 

Wandsworth council jossa asumme äänesti 75 prosenttisesti bremainen puolesta. Miten tässä kävi näin!? Edellisen päivän täydellinen liikennekaaos ja tulvat Lontoossa vaikuttivat varmasti osaltaan äänestysaktiivisuuteen ja epätoivoiset juna-asemille jääneet twiittailivatkin pettymystään äänestyksen jäädessä väliin. Myös samanaikaisen Glastonbury jättifestivaalin epäiltiin vieneen etenkin nuorten ääniä. En ole muuten tavannut yhtäkään brittiläistä joka olisi myöntänyt olevansa brexitin kannalla! Uutismedia täyttyi viimeviikkoina yksinomaan Britain stronger in EU kampanjoista tukijoineen, asuinalueemme ikkunoita kuvittivat sadat "vote remain" lappuset ja kadulla kampanjoitiin ja jaettiin  mainoksia yksinomaan bremainin puolesta. 

Brexitin kannalla olevat pysyivät ilmeisesti suu supussa peläten tulevansa leimatuksi rasistisiksi. Mr London on aina hokenut mulle kuinka Lontoon ulkopuolella ihmiset ovat hyvin erilaisia ja kapeakatseisempia ja suhtautuvat erittäin kriittisesti mm. maahanmuuttoon. 

Suhtaudun itse tähän uutiseen varsin rauhallisin mielin ja vitsailinkin kollegoille pilke silmäkulmassa että nyt saan ainakin poikaystävän "pakotettua" menemään kanssani naimisiin! Jonkinlaisia henkisen takaiskun tunteita kuitenkin pyöri päässä, aiemmin en ole koskaan ajatellut ettenkö olisi tervetullut työskentelemään ja asumaan täällä UK:ssa. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa koin eräänlaisia "epätoivottu" fiiliksiä täällä olosta ja sain ikäänkuin kolahduksen itsetunnolle, moni ei soisi tätä mahdollisuutta minulle. Vaikea pukea kokemaani tunnetilaa sanoiksi. 

Potilaiden kysellessä taustoistani olen aina mieluisesti kertonut miksi muutin tänne ja automaattisesti ikäänkuin puolustellut maahanmuuttoani (vaikkakin puoliksi vitsaillen) "I had no choise as my boyfriend could not learn Finnish and get a job in Finland" tai "I fell in love with an britishman and he ruined my life" sanoin ikäänkuin puolustukseksi ja antaakseni vaikutelman että en tullut tänne pakoon kurjia oloja, työttömyyttä tai viemään kenenkään työpaikkaa. Kun Suomen sairaaloista kysellään niin tykkään niinikään hehkuttaa miten hieno terveydenhuoltojärjestelmä Suomessa onkaan ja kuinka esim työntekijöiden olot ovat paljon paremmat kun UK:ssa. Tämä selittely ja hieman jopa kai sitten ylimielinen käytös on kyllä vähän noloa myöntää, miksi mun muka tarvitsisi mitään selitellä tai yrittää esittää jotenkin parempaa kuin joku joka on esim lähtenyt maastaan työttömyyttä/huonoa palkkaa pakoon kuten italialainen kollegani. Toki ihmiset ovat aina uteliaita ja tykkään jokatapauksessa kertoa itsestäni, tämä on myös hyvä keskustelujen icebreaker ja potilaat usein jakavat jotain omasta henkilökohtaisesta elämästään keskustelun lomassa ja tämä taas lujittaa hoitaja-potilas luottamussuhdetta. Kai kyse on myös jonkinlaisesta identtiteetistä, tunnenhan olevani edelleen kotimaastani kovin ylpeä suomalainen!

Onko kellään muulla ulkosuomalaisella samanlaisia fiiliksiä ja tarvetta "todistella" olemassaoloaan vieraassa maassa työskennellessä? Miten te reagoitte Brexit uutisiin? Sain muuten edelliseen postaukseeni aika huvittavan joskin vähän loukkaavan kommentin (jonka kyllä otin lähinnä sarkasmina). Kommentti herätti suurta hilpeyttä jaettuani sen facebookissa brexit keskustelujen lomassa. Enjoy:
Pakko jakaa samaan syssyyn vielä toinen kommentti, mitä olette mieltä tästä MP:stä ja etenkin tosta toisesta kommentilta, pikkasen laittaa huvittamaan!
Mr London myös muistutti brexit kohun keskellä että olen siinä onnellisessa asemassa että minulla on Suomen passi ja pääsen vapaasti matkustelemaan muissa EU-maissa jatkossakin kun taas Omidin täytynee tulevaisuudessa hommata visat eurooppaan matkustaessa ja seistä eri jonoissa lentokentän tarkastuksissa. Tämä symbolisesti eri jonoissa seisominen tuntuu olevan Omidille erityisen iso juttu. 

Kuten uutisissa rauhoitellaan, edessä on pitkät poliittiset neuvottelut eikä mitään konkreettisia muutoksia tule tapahtumaan ainakaan pariin vuoteen. Voin siis toistaiseksi rauhassa palata suomilomilta pelkäämättä että minulta evätään tänne takaisinpääsy ja myös tänne voi tulla lomailemaan huoletta (pliis kaverit tulkaa!). Punnan kurssin lasku on myös shoppailun kannalta mieluinen uutinen lomailijoille. Meinaan kyllä hakea permanent resident lupaa/korttia, katsoin eilen että perhanan pitkä ja monimutkainen 85-sivuinen hakemus täytyy laittaa vetämään ja postittaa passin/henkilökortin kanssa, elämä siis vaikeutuu kuten tuo edellisen kommentin jättäjä hartaasti toivoikin ;-) 

Suosittelisin tänne haikailevia suomalaisia sairaanhoitajia kuitenkin laittamaan hakuprosessia käyntiin mahdollisimman pian, tulevaisuudessa tänne töihintulo kun tulee todennäköisesti olemaan mutkikkaampaa ja kalliimpaa kuten Jenkkeihin ja Ausseihin. Vielä on aikaa (ja onneksi kesääkin) jäljellä!

xxx

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kesäisiä kuulumisia

Heipä hei pitkästä aikaa! 

Viime postauksesta on taas vierähtänyt näköjään tasan kuukausi, joten päätin tulla kirjoittelemaan kuulumisia jos näitä postauksia jaksaa joku vielä lukea :) Olen viimeaikoina viihtynyt töissä erityisen hyvin ja meillä on jotenkin aivan huipputiimi tällä hetkellä. On oikeasti kiva fiilis lähteä aamuisin töihin ja koen suurta tyytyväisyyttä hyvin organisoiduista ja tehokkaista päivistä. Mahtava tunne herätä aamulla tyytyväisenä ja tuntea intoa lähteä töihin! Vuorotyöelämä toki syö muuta sosiaalista elämää ja parisuhdeaikaa, mutta kaikenkaikkiaan elämä tuntuu just nyt erityisen hyvältä ja selkeältä. Onneksi vapaapäiviä on keskimäärin kolme viikossa jolloin voi vaikka maata X:nä puistossa joita täällä riittää! 
Keskimmäisessä kuvassa hoitsutoverini Eevan sorja nilkka. Eeva kirjoittaa postikortteja maailmalta blogia, check it out! Eevan kämppiksen Janikan "Janika seikkailee" blogia voin myös lämpimäisti suositella jos Lontoo jutut (ja tietty hoitsujutut) kiinnostavat. Rakastan bongailla lintuperheitä ja muita puistojen elukoita kuten kaikki blogia lukeneet varmasti tietävät. Alla kuva Richmond parkista jonka lammista tulee vähän Suomen maisemat mieleen. 
Tuntuu siis että olen jotenkin puhjennut kukkaan uuden työroolin myötä, työ on mukavan haasteellista ja management taidot kehittyvät pikkuhiljaa. En oikeastaan edes muista milloin viimeksi olisin ollut erityisen ärsyyntynyt tai turhautunut töissä (jos ei lasketa infection control juttua josta alla lisää). Paitsi kun jouduin taannoin kaivelemaan potilaan piilottamia huumepiippuja ja käytettyjä neuloja mitä kummallisimmista paikoista osastolla mm. käsipaperisäiliöistä. Tiedänpähän nyt miten crack piippua poltetaan oikeaoppisesti ja kuinka sellainen kyhätään mehupullosta, foliosta ja ponnarista! Tässä työssä oppii kyllä aina jotain uutta...

Astetta korkeampi työrooli apulaisoh:ksi olisi myös tarjolla henkilökunnan vaihtuvuuden tuloksena ja siihen jopa kannustettiin hakemaan. En kuitenkaan todellakaan koe olevani valmis hakemaan tota pestiä. Vastahan alan tottua tähän uuteen asemaan eikä ole kyllä mitään hinkua kivuta byrokratia-asteikolla yhtään ylemmäs.... Tuskin ainakaan vuosiin. Ellen sitten hae infection control hoitajaksi jossain vaiheessa, se on edelleen sellainen kaukainen haave ja työmaata ja kehittämistyötä sillä saralla kyllä riittäisi (jos siihen suinkin vaan annetaan mahdollisuus). Olen jauhanut tästä aiheesta aiemminkin mutta taas nousi karvat pystyyn viimeviikolla.. Eräs lääkäri mm. sanoi että ei ole syytä eristää VRE:tä kantavaa potilasta ja senkun vaan käyttää samaa vessaa muiden kanssa. Olin eri mieltä ja vaadin eristyistoimenpiteitä. Lekuri jatkoi että suurin osa potilaista kantaa kuitenkin tietämättään tätä pöpöä eikä kaikkia voida kuitenkaan eristää... WTF. Taisin pahastuttaa tämän erikoislääkärin kun olin ihan huuli pyöreänä kauhistunut ilme naamalla että "Ööööh... are you kidding me"!? Englannissa tehtiin 2000-luvulla iso työ että saatiin maasiivinen MRSA epidemia aisoihin ja silti ihmisillä on tällaisia asenteita infectioiden torjuntaa vastaan. Ei voi vaan käsittää! Ehkä seuraava Ebola epäily potilas voi tulla yskimään ja juomaan aamuteetä hoitajien kanssa kahvihuoneeseen, mitä nyt turhaan eristämään tollaisia pikkujuttuja. Eikö multiresistantteja bakteereja vastaan pitäisi taistella kynsin ja hampain!? Ehkä
tähän sitten herätään 10 vuoden päästä kun suurin osa potilaista on vastustuskykyisiä parhaille antibiooteille ja  ihmisiä kuolee kun kärpäsiä hoidettavassa oleviin tulehduksiin kuten keuhkokuumeisiin ja verenmyrkytyksiin koska antibiootit eivät enää toimi.  I'm not kidding! 
Aloitin toukokuussa mentorship kurssin monen mutkan kautta Kingston Ylipistossa joka on muuten viehättävin yliopisto missä olen ollut. Campus sijaitsee aivan rakastamani Richmond parkin kupeessa. Kurssia käydään tiuhaan tahtiin ja mun pitää laatia 1500 sanainen akateeminen essee jostain tämänhetkisen opiskelijani kanssa tehdystä opetussessiosta, sessiota täytyy siis vielä arvoida joku kurssin jo suorittanut "sign off mentor".  Ollaan puhuttu paljon Hivistä ja sen lääkityksestä, Tuberkuloosista ja Meningiitistä että josko jostain noista saisi työn kasaan. Lisäksi mun täyttyy tehdä lähes 50 sivuinen työkirja ja dokumentoida tarkasti kaikkea opiskelijaohjaukseen liittyvää ja arvioida omia ohjaustaitoja. Koko mentoship kurssihan perustuu siihen että joskus vuonna 1998 todettiin kuinka surkeat taidot tuoreilla sairaanhoitajilla oli (monet erotettiin rekisteristä huonon ammattiosaamisen takia). Kävi myös ilmi kuinka huonoa ohjausta opiskelijat olivat saaneet työharjoitteluissa, taidot eivät päässeet kehittymään tai tukea tarjottu sitä tarvitseville. Kaiken huippu oli että kukaan ollut puuttunut opiskelijoiden mahdollisiin ongelmiin, edes vakaviin sellaisiin. 

Kurssilla puhutaan paljon fail to fail periaatteesta eli huonokin opiskelija päästetään läpi koska hylkääminen on epämukava prosessi ohjaajalle, helpommalla pääsee kun vaan ruksii kaikki paperit hyväksytyksi ja bye bye. Karsea tosielämän esimerkki: Eräs brittiläinen "angel of death" nimityksen saanut hoitaja tappoi systemaallisesti potilaitaan ja kun hänen taustojaan pengottiin niin jo opiskeluaikana kyseisellä hoitajalla oli todella epävakaata meininkiä. Esimerkiksi toistuvia poissaoloja tietyssä rytmissä mikä on huolestuttavaa, mutta kukaan ei ollut puuttunut tähän. Työelämässä tämä mielipuolinen hoitaja sai paljon pahaa aikaiseksi ja tappoi jopa kymmeniä potilaitaan. Hoitaja tappoi systemaattisesti potilaitaan jotta pääsi niitä sitten elvyttämään ja näyttämään kaikille kuinka hyvä hoitaja hän onkaan saaden tietysti kehuja ja ihailuja taidoistaan lääkäreiltä, hoitajilta ja omaisiltaan. Pian kuitenkin valkeni että lähes kaikki elvytykset tapahtuivat tämän kyseisen hoitajan työvuoroissa ja kuolinsyyraportit osoittivat että potilaille oli annettu yliannostuksia kaliumia joka stoppaa sydämen/aiheuttaa kohtalokkaita rytmihäiriöitä ja jättiannoksia insuliinia jonka vaikutuksen kaikki varmasti tietävät... 

Nyt opiskelijat siis sitten syynätään oikein urakalla ja seula on tiukka että pääsee harjoitusjaksoista läpi. Tai ylipäätään opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ihan hyvä niin ja jokainen toki ansaitsee saada hyvää ohjausta, mutta musta täällä välillä ammutaan vähän yli... Kurssilla on paljon puhuttu siitä mikä on hyväksyttävää käytöstä opiskelijalta ja mikä ei. Tällaisia juttuja opetetaan suomessa jo lastentarhassa/kotikasvatuksessa 2-3 vuotiaille. Toki käydään läpi myös learning teories, erilaisia ohjaustaitoja mukautettuna opiskelijan tarpeisiin ja muuta hyödyllistä. Käydään myös läpi milloin opiskelijan toimintaan tulee puuttua, mistä saada apua ongelmatilanteissa, kuinka laatia action plan opiskelijan tietotaitojen harjoitukseen ja missä tilanteissa on aiheellista antaa hylätty harjoittelujaksosta. Olen tykännyt kovasti ryhmätöistä missä ratkaistaan ongelmatilanteita ja pohditaan syvällisiä. Rakastan myös kuulla muiden hoitajien työstä. Ryhmässäni on esimerkiksi vastasyntyneiden teholla, päivystyksessä, saattohoidossa, hemalla, dialyysissa, stroke unitissa ja syömishäiriöyksikössä työskenteleviä hoitajia. Kollegoiden kanssa kokemusten vaihto on ollut ehdottomasti kurssin parasta antia. 

Puhun blogissa paljon töistä, mutta onneksi elämään mahtuu muutakin. 
Pari viikonloppua sitten juhlittiin ruotsalaisen kollegan polttareita. Ilta huipentui "Magic Mike" showhun mitä polttarisankari oli kovasti toivonut. Viime viikonloppuna tuli hassuteltua ihanien suomivieraiden kanssa ja pitkästä aikaa tanssittua jalat rakkuloille (uusilla korkkareilla saattoi myös olla osuutta asiaan). Tuli koettua myös futismatsin aiheuttama kaaos pubissa :) Oltiin pubin ainoat naiset ja sinkuille vinkiksi että todellakin the place to be jos etsii seuraa! Eksyttiin myös Itäisen Lontoon syövereihin, hipsteröimään Brick Lanelle ja Spitalfields marketille, syötiin krapulanälässä vaikka mitä pöperöitä lukuisista katukojuista. En ole käynyt tuolla kulmilla pariin vuoteen ja alue on kyllä siistiytynyt kovasti, suorastaan rosoisella tavalla posh nykyisin. Spitalfields market on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen paikka missä pääsee ihastelemaan ja shoppailemaan pienyrittäjien persoonallisia käsitöitä yms. taideteoksia. Ei mitään samanlaista tusinatavaraa kun esim Camden Townissa.  
Ihania kuppikakkuja!!
Jos olisi ylimääräistä niin tämä ihana lehmätaulu olisi jo meidän olkkarissa! Pienempi taulu lähtisi paljon halvemmalla ja sellainen tarttuu toivottavasti seuraavalla kerralla matkaan nyt kun Mr Londonkin antoi hyväksyntänsä. Meidän kämpän seinät huutaa tyhjyyttä vielä kolmen vuoden jälkeen!
Loppukesältä odotan pieniä lomapätkiä. Heinäkuussa on tarkoitus viettää pari yötä kauniissa New Forestissa eteläisessä Englannissa ihaillen villiponeja ja villia-aseja joita tuolla hengailee laumoittain! Villiponeja on arvioitu olevan metsissä jopa 3000! En ensin uskonut korviani kun Mr London kertoi New Forestin meiningeistä. Brittikaverini joutui tuolla viimekesänä aasilauman piirittämäksi ja aasit seurasivat häntä jopa sisälle majapaikan vessaan! Hän oli ollut aivan kauhuissaan ja soitti vessasta hädissään apua. Mä vaan hihkuin että vähänkö siistiä, olisin silittänyt niitä kaikkia! Aasit eivät siis käyttäytyneet mitenkään aggressiivisesti, kunhan olivat uteliaita. Englanti ja mitä kaikkea ihmeellisyyksiä täältä löytyykään jaksaa kyllä yllättää mut kerta toisensa jälkeen! 

Heinäkuun viimeinen viikko tullaan Suomeen piipahtamaan ja toteuttamaan kauan kaivattu haave kiivetä Kolitunturille ihastelemaan Suomen kansallismaisemia. Elokuussa pitäis vissiin juhlia jotenkin omia kolmekymppisiä (kääk) ja ajella Elokuun vikalla viikolla Ranskan viinipeltojen ja Saksan Black forestin kautta Sweitsin Alppeja ihastelemaan. Olen buukkaillut pieniä viehättäviä B&B paikkoja ja seuraavaksi olisi tarkoitus varata yö tästä huikeata vuorella sijaisevasta hotellista! 
Tonne pitää ensin matkustaa condor hissillä puoliväliin vuorta ja sitten vielä patikoida hotellille. Terassilta aukeaa huikeat vuorimaisemat missä voi siemailla aamukahvia ja huurteista kaljaa päivän vaellusten päätteeksi. Hotellilta lähtee vaellusreitti vuoren huipulle. Olosuhteet hotellilla eivät kyllä ole mitään *5 eikä tuolla käsittääkseni ole edes suihkuja yms mukavuuksia ja nukkuminenkin tapahtuu ventovieraiden kanssa samaa dormissa (can you imagine the smell, hahah). Varmasti yhdeksi yöksi sopiva paikka ja Tripadvisor antaa lähes 5 tähteä. Kuntoa pitäisi kyllä vähän kohottaa näitä kesän seikkailuita ajatellen! Jos jollain lukijalla muuten tulee alppeja tai black forestia ajatellen "must see" tärppejä mieleen niin please let me know. 

Ensi viikonloppua odotan innolla! London Pride valtaa keskustan kadut lauantaina. Mun yksi työkaveri osallistuu kulkueeseen charity juttujensa kautta ja myös liuta muita työkaverita on menossa tonne hillumaan Pride hengessä. Samaan aikaan olisi myös Suomikirkolla juhannusjuhlat ja suomimarkkinat jonne on menossa liuta meitä suomihoitsuja kaikkien muiden Lontoon suomalaisten lisäksi. Kahden hyvän välillä on vaikea valita, mutta eiköhän yhdelle päivälle saa mahdutettua vaikka kahdet huimat tapahtumat! Harmittaa vähän että Suomi juhannus jää nyt kokematta tältä vuodelta, mutta ensivuonna sitten pitää nauttia tuplasti saunomisesta, naku-uinneista ja överi grillailuista yöttömänä yönä! Tietysti sen kerran kun ei mennä Suomeen niin on luvattu hyvää keliä, pari aiempaa vuotta kun tuli jäädyttyä mökillä tihkusateesa. Nauttikaahan Suomessa jussia viettävät ja olkaa varovaisia vesillä! 

Pus pus
Anna xxx

maanantai 9. toukokuuta 2016

Kutsumattomat vieraat

Meillä on tänävuonna riittänyt kutsumattomia vieraita kotona. Tällä kertaa kyse ei ole sentään murtovarkaista. Sunnuntaina yövuorosta palatessa ihmettelin näkyä: kylpyhuoneen ovi oli teipattu paksulla teipillä kaikista reunoista, oven alle oli  tungettu tiukasti pyyhkeitä ja ovessa odotti tällainen viesti:
Mr London oli tullut iltariennoista kotiin ja kylpyhuoneeseen mennessä hän havaitsi liikettä lattialla... Valtava pitkäjalkainen karvainen hämähäkki vilisti hänen jalkojensa välistä! Spider juoksi kylpyhuoneen nurkkaan ja Omid ryntäsi etsimään Amazonista tilaamaansa spider catcheriä. Sitä ei tietenkään löytynyt koska olin pari viikkoa aiemmin siivonnut härpäkkeen pois silmistä, tästähän sain kyllä kuulla kuunniani... 
Omid turvautui irtonaiseen verhotankoon ja yritti huitoa sillä suurinta koskaan näkemäänsä spideriä kuoliaaksi, mutta epäonnistui ja hirviön onnistui livahtaa piiloon. Mainittakoon vielä että Omid oli ollut koko helteisen päivän puistossa ja nauttinut muutaman oluen, eli ei ihme että sihti ei ollut ihan priimakunnossa, hahah. Lopulta hän luovutti etsinnät ja vietti lähes unettoman yön sängyssä valot päällä. Tulin kotiin yövuorosta autuaan tietämättömänä yön tapahtumista ja löysin viestin lisäksi kauhusta kankean poikaystäväni. Luulisi että Omid olisi jo tottunut näihin otuksiin, tosin häneltä löytyy toinen toistaan karmeampia jätti spider muistoja lapsuudesta! Myös vanhempien spider panikointi on ilmeisesti tarttunut poikaan, classic. Spiderit rakastavat mm. piiloutua pyyhkeisiin ja Omid on useamman kerran kietoutunut suihkun jälkeen pyyhkeeseen josta on ampaissut iholle iso spideri!

Yhdessä sitten ratsasimme kylpparin sentti sentiltä: paukuttelimme verhotangolla kaikki nurkat, tutkimme yksitellen pyyhkeet,kylppärin kaapit, mun avonaiset meikkipussit ja vessanpytyn taustat. Suihkuttelimme tuholaismyrkkyä ja kiroilimme. Jättispiderista vaan ei näkynyt jälkeäkään! Hämähäkki oli kuulemma vielä isompi kun lainakuvissa näkyvät british house spiderit. Keskiruumis oli valtava ja jalat pitkät karvaiset ja paksut. Jalkojen pituus varmaankin siinä 7-8cm!!

Kuvottavan näköisiä otuksia eikö vaan! Oli todella epämiellyttävä fiilis käydä nukkumaan tietäen että lähes vauvan pään kokoinen (okei vähän liiottelua) hirviö piilottelee jossain! Olen varmaan täälläkin kertonut kuinka pari vuotta sitten suomivieraani kokivat elämänsä järkytyksen kun heidän sängystään löytyi kuvien mukainen jättikokoinen hämähäkki! Tuolloinkin spideri oli hankala pyydystää mutta lopulta se saatiin kiinni. Tarkoitus oli vain pyydystää kutsumaton vieras, mutta taistelun tuoksinnassa otus pääsi hengestään. Olin tuolloinkin onnellisesti töissä, mutta näin myöhemmin otuksen kuolleena ja kipristyneenä alakerran naapurin katolla ja se oli sillonkin vielä valtava möykky! En ole erityisen spider kammoinen mutta härregyyd kun puhutaan ton kokoisista otuksista niin kyllä kovempihermoistakin alkaa hirvittää!! Ollaan nukuttu viimeinen kuukausi lähes joka yö ikkuna auki (saa vaan niin paljon paremmat unet raikkaassa ilmassa) että ei sinänsä ihme että spider on eksynyt sisälle. Tämän accidentin jälkeen on kyllä luukut pysyneet pääasiassa kiinni! 

Spiderin lisäksi meillä on asustanut herra hiiri jo kuukausia. Tai äitiä lainatakseni jos näkee yhten hiiren niitähän voi olla vaikka sata! Lähes joka yö keittiöstä kuuluu hiiren rapinaa ja liikehdintää. Aamuisin roskapussi on täynnä reikiä (pyrin kyllä viemään roskat joka ilta ulos sattuneesta syystä) ja keittiön pöytätasoilta löytty usein hiiren papanoita. Päivä spiderin katoamisen jälkeen Omid haki keittiöstä lasin vettä kun leivänpaahtimen takaa kirmasi kokonsa tuplannut tuttu hiiri. Hän luuli ensin otusta spideriksi ja säikähti niin että tiputti lasin sisältöineen lattialle! Kivoja pikku sydäreitä. Hiiri on päässyt yllättämään myös mut monet kerrat ja kyllä siinä aina väkisinkin säikähtää ja kiljaisee! En sentään ole kivunnut tuolin päälle kirkumaan kuten elokuvissa. 

Meillä on nyt kämpässä kolme "guilt free" mouse catcheriä eli sellaisia putkia joiden perälle laitetaan pääpähkinävoita ja jos hiiri erehtyy sisälle herkun perässä niin luukku sulkeutuu ja hiiri on ansassa (mutta ei kärsi). Vaan arvatkaa vaan ovatko toimineet! Sydän ei raaskisi mitenkään virittää niitä oikeita hiirenloukkuja mutta kai sitäkin vaihtoehtoa täytyy alkaa harkitsemaan ennenkun hiiriä on se sata. Olen myös aivan varma että tällaisina tumpeloina astuttaisiin niihin loukkuihin itse meidän mini keittiössä! Asutaan kolmannessa kerroksessa että miten lie hiiret tänne päässyt/päässeet. Vanhan victoriatalot kaikkine koloineen ovat kyllä kuulemma ihanteellisia paikkoja hiirille. 

Mr Londonilla on kuitenkin vielä yksi top ykkös inhokkielukka joka eksyy silloin tälloin sisälle... Nimittään koiperhoset! Ne kasvavat täällä aivan valtaviksi ja lentävät herkästi sisälle valon perässä. Omidia pelottaa näiden otusten arvaamattomuus, äkkinäiset lentokurssin muutokset ja jostain syystä koit rakastavat lentää hänen naamalleen, hah! Omid alkaa aina huitomaan ja huutamaan ihan paniikissa jos koi sattuu lentämään sisälle, ei ihme että otukset panikoivat vaan lisää. Mulla ei ole näitä otuksia vastaan, päinvastoin suorastaan nautin showsta jos sattuvat lentämään sisälle ja toi yks menee ihan tiloihin! What a pussy! Omidilla siis on suorastaan fobia koita kohtaan. Lontoolaiset on kyllä vieraantuneet aikalailla luonnosta eikö vaan ;-) 

Ollaan kuitenkin kohtalaisen onnekkaita eikä näistä elukoista ole ollut mitään oikeeta harmia "psyykkisten traumojen" lisäksi. Olen lukenut Finnish people living in London facebook-ryhmästä kuinka joku on joutunut lähtemään asunnostaan evakkoon koska kämpästä on ottanut ylivallan kunnon hiirimafia ja hiiret juoksevat yölläkin asukkaiden päällä sängyssä! Aika karseeta! Monet ovat myös kärsineet bed bugs ongelmasta ja siistiltä näyttänyt kämppä onkin paljastunut lude helvetiksi, kokolattiamattot suorastaan kuhisseet elukoista ja iho syöty kauheille paukamille/vereslihalle! Lontoo on myös tunnettu välinpitämättömistä land loardeista ja ahneista vuokravälitysfirmoista, joten ei ole mitenkään itsestäänselvyys että nämä asiat otetaan hoidettavaksi, usein joutuu vähintäänkin uhkailemaaan ja kiristämään oikeustoimilla ennenkuin mitään tapahtuu. Uusi vuokralainen on helppo löytää huijattavaksi eikä kukaan tietenkään mainitse edellämainituista tuholaiseläimistä vaikka ongelmat olisivat kuinka hyvin tiedossa... Nimeä vaan paperiin ja avaimet käteen. Welcome to London :-) 

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Killing manflu: Kanakeitto kokonaisesta kanasta

Mr London hienovaraisesti vihjaili mulle alkuviikosta kuinka vanhanajan flunssalääke kanakeitto auttaisi hänen sitkeään tautiinsa. Tiedättehän nämä surkeat manflu miehet... Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen! En ole koskaan ennen tehnyt kirkasta kanakeittoa kokonaisesta kanasta ja voin nyt todeta että todellakin oli kaiken vaivan arvoista. Eikä siis tarvita juuri muuta kun aikaa! Niin ja tietysti se kana. Ja vähän vihanneksia ja mausteita. Terveellistä ja edullista. Tämä keitto kannattaa tehdä vapaapäivänä tai ainakin tehdä liemi etukäteen. Hitaasti ja rakkaudella hauduttaen hyvä tulee! 

Englannissa kokonaisia raakoja kanoja saa valmiiksi lihahyllyltä pilvin pimein ja eri kokoisina koska täällähän rakastetaan esim. rosted chicken dinnereitä, mutta suomessa joutunee turvautumaan pakastealtaaseen? Toimii sekin varmasti hyvin kunhan kanan sulattaa yön yli. Luulisi myös että esim. tuoreet kanankoivet luineen ajaisivat saman asian. Mr London kehui vilpittömän oloisesti että kanakeitto oli parasta mitä hän on ikinä syönyt ja parempaa mitä hänen isänsä on tehnyt vuosikymmenien kokemuksella (en sitten tiedä oliko totta). Jos minulla olisi rintahöyheniä niin olisin varmasti pörhistellyt niitä! Niinpä päätin jakaa reseptin myös täällä blogissa nyt kun on vielä tuoreessa muistissa, se on sovellus netistä lukemistani resepteistä. Sellaista reseptiä ei löytynyt joka olisi tuntunut ihan 100% omalta joten päätin kehitellä oman. Kanan lisäksi keittoon voi tunkea melkeen mitä vain kasviksia oman maun mukaan. 

Tarvitset: 

Kokonainen kana
- Porkkanoita 3-4
- Perunoita 4-5
- Paprika (myös esim. maissi sopii hyvin)
- Sipuleita 2 
- Sellerin varsi
- Valkosipulia 6 kynttä
- Punaista chiliä 1-2 tai chilimaustetta
- Kokonaisia mustapippureita noin 20
- Tuoretta persiljaa/korianteria
- Laakerinlehtiä 2
- Rosmariinia pari oksaa (tai kuivattua)
- Persiljaa (jos tykkää)
- Merisuolaa
- Herbamare yrttisuolaa (tai vastaava)

Keiton valmistus alkaa liemestä: Laita kokonainen huuhdeltu kana isoon kattilaan ja peitä vedellä. Pilko mukaan isohkoina paloina 2 porkkanaa, 1 sipuli ja 1 sellerin varsi. Lisää mukaan muutama kuorittu valkosipulinkynsi, laakerinlehdet, pippurit ja rosmariini. Heitin mukaan myös muutaman ravistuksen verran asian mix chilijauhetta, herbamarea, persiljaa ja merisuolaa. Seos näytti tältä ennen kiehumista:
Keitä seosta todella hiljalleen kannen alla noin 2 tuntia. Alkuvaiheessa pinnalle nousee vaahtoa joka tulisi kerätä pois (itse kyllä unohdin tämän). Parin tunnin kuluttua kana irtoaa luista todella helposti ja tuoksu on huumaava, käännä tuolloin liesi pois päältä. Itse annoin kanan ja liemen jäähtyä kattilassa kaikessa rauhassa seuraavat 2-3 tuntia. Pinnalle kertyi tuona aikana tuhti kerros kanan rasvaa jonka kuorin lusikalla pois. Sitten nostamaan kana ylös liemestä, liha on tässä vaiheessa todennäköisesti hajonnut ympäri kattilaa. Nosta palaset luineen leikkuulaudalle ja erottele lihapalat kuppiin. Tulet huomaamaan että luita, rustoa ja muuta epämääräistä jätteeksi menevää materiaalia on yllättävän paljon. Liemi on nyt viittä vaille valmis. Käytin perunasurvinta ja murskasin vielä kattilan pohjalla olevat kasvikset jotta niistä lähtisi mehut irti. Valuta liemi siivilän läpi toiseen kattilaan. Puristin siivilän pohjaan jääneestä kasvismössöstä viimeisetkin pisarat liemeen ison lusikan avulla. Kun liemi alkaa jäähtyä sen pinnalle kertyy taas rasvaa jonka keräsin pois. Lientä tuli muuten niin reilusti että pakastin osan. Nyt keiton liemi on valmis ja edessä on enää helppo loppuvaihe. 

Keiton yhteensaattaminen:

Laita liemikattila kuumenemaan hellalle. Paista pannulla pilkottu sipuli ja paprika. Pilko pari porkkanaa ja sellerinvarsi. Kuori ja pilko perunat (voi korvata myös esim nuudeleilla kuten jenkkileffoissa). Pilko valkosipulin kynsiä ja chilipalkoja oman maun mukaan tai jätä pois. Kun liemi kiehuu heitä joukkoon kaikki edellämainitut ainekset. Keitä kasviksia ja lisää 10-15min kohdalla joukkoon perkaamasi kana. BTW jos kanaa tulee tosi paljon kuten mulla niin rintapalat voi säästää vaikkapa kanasalaattiin/kanawrappiin. Keitä vielä 5-10min ja tarkista maku. Lisää tuoretta persiljaa jos löytyy, suolaa/yrttisuolaa jos on tarpeen. Keitto on nyt valmis, ei muutakun nauttimaan ja varo ettet polta suuta kuten meillä molemmilla kävi, auts! Keittoa riitti pitkäksi aikaa, tässä day 2 ja tuoretta korianteria lisänä ettei käy tylsäksi. 
Ps. Manflu oli helpottunut ainakin puoleen seuraavana aamuna, en sitten tiedä oliko keitto tähän osallisena ;-) 

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Minne maman kanssa

Tänään on tiedossa ainutlaatuinen päivä! Mun äiti tulee nimittäin tänne Lontooseen ekaa kertaa meidän vieraaksi! Hän on käynyt Englannissa ja Lontoossa pari kertaa aiemmin mm. 90-luvun lopussa isosiskojeni kanssa. Tuolloin hän ihmetteli Camden townin värikkäitä punkkareita lävistyksineen ja kauhisteli kirpputoreille katoilevia kurittomia teinityttöjään eikä tainnut muutenkaan nauttia yksinomaan hengailusta nuorekkaalla Camdenin alueella ;-) Allaolevassa kuvassa äiti 20-vuotta sitten noihin aikoihin. Sylissä edesmennyt Leonardo "Leksa" kissa, jonka nimesin lapsena Titanic leffan huumassa Leonardoksi. Olin tosi tuohtunut kun muu perhe alkoikin kutsui kissaa tuttavallisesti Leksaksi, hahah. Voi kun tulikin tuota aina niin hellyydenkipeää kehräävää Leksaa ikävä! 
Takaisin aiheeseen... Nyt tarkoituksena onkin tarjota ex kukkakauppias äitille juuri hänen näköisensä visiitti. Sorry Camden! Äiti on vuosien varrella ollut mun tuki ja turva kuten nyt äideillä on yleensä tapana ja hän on aina auttanut rahallisesti tiukoissa paikoissa. Nyt haluan antaa jotain takaisinpäin: ostin äitille lennot ja haluan tarjota hänelle rentouttavan täysihoidon täällä Lontoossa. Lähipäivät tulevatkin pitämään sisällään äitin mieltymysten mukaan paljon kukkia, kasveja ja puutarhoja. Lontoon nähtävyydet hän on nähnyt aiemmin joten niitä ei tarvitse tällakertaa mahduttaa ohjelmistoon, onhan meillä vain se 3 kokonaista päivää aikaa.

Huhtikuussa täällä on yleensä aina "Arpil showers" eli vettä ripottelee erittäin suurella todennäköisyydellä. Sääennusteet vaihtelee jatkuvasti, joten vielä en tiedä miten märäksi kastutaan ja täytyykö sitä lähteä hakemaan kumppareita Primarkista! Viime päivinä kevät on tehnyt kovasti tuloaan: monet kukat kukkivat ja puutkin alkavat kukoistaa vihreänä, ihanaa! Alla olevassa kuvassa muutama viikko sitten vihreää ei vielä näkynyt puissa, tuolloin oltiin blogin kautta tapaaman ihanan Jennan kanssa puistokävelyllä hänen Lontoo-visiitillään. Ihana sydänmellinen Jenna <3
Etelä-Lontoossa sijaitseva Kew Gardens on ehdoton must ja siellähän on näin kevätaikaan vaikka mitä nähtävää niin ulkona kuin sisällä. Sisälle kasvitarhoihin voi mennä myös sitten vaikka sadetta pakoon. Mua kiinnostaa mm. jättimäiset lumpeet, kalat ja orkidea näyttely. Työkaveri sanoi että yksi tropppinen kasvihuone joka on täynnä mitä ihmeellisempiä kasveja on kuuma kuin sauna! Äitin toiveena olisi myös nähdä villisti kevätaikaan kukkivat bluebellsit, tiedättehän te ne sellaiset kuvat missä bluebellsit peittävät metsän sinisenä mattona... Olenkin viime viikot tuiottanut tiukasti National Trustin "Bluebell woods" nettisivuja, seurannut puistoja facebookissa ja instagrammissa. Hatchland park joka on vajaa tunnin ajomatkan päässä meiltä Eteläisessä Londoossa pitäisi tarjota tuollainen lumoava sininen metsä. Ensin pelkäsin että bluebellsit eivät ehdi kukoistukseensa äidin vierailua ajatellen mutta nyt pelkään että ne ovat nähneet parhaat päivänsä ;-) Hatchland parkista ei taas ajele kuin 15 minuuttia Wisley gardensiin joka on Kew Gardensin tapaan korkealaatuinen Royal Hortocultural Society paikka. Jotkut uskalsivat kehua puistoa jopa jättimäistä Kew Gardensia paremmaksi. Sinne siis tarkoitus mennä. 
Lontoon puistoista veisin äidin mielelläni Holland Parkiin ihailemaan tulppaanimerta ja japanilaista puutarhaa, Chelsea physic gardensiin joka mainostaa itseään Lontoon salaisimpana pikku puutarhana, Italian Gardensiin Hyde Parkin laitamille (lähellä olisi myös Kensington palacen kukkaloistot), Regent's parkiin katsomaan ruusuja ja St James's Parkiin ihailemaan lintuja poikasineen, nyt kun alkaa olla paras aika bongailla pikkuisia. Kävin viime keväänä useita kertoja seuraamassa kymmenpäistä joutsenperhettä ja pörröisiä poikasia, voi ihanuutta!  Samalla tulisi nähtyä ainakin vilaukselta Buckinghampalace, Royal hevostallit ja Big Ben koska molemmat näkyvät puistoon. Näyttäisi kuitenkin tällä hetkellä että ydin Lontoon puistot jäävät välistä, sillä lauantai menee tiiviisti etelässä Lontoon ulkopuolella ja sunnuntaina vuorossa Richmond ja Bushy parkit sekä viedään Äiti tapaamaan Mr Londonin vanhempia ensimmäistä kertaa! Maanantai on sitten taas kokonaan omistettu tuolle valtavalle Kew Gardensille missä en ole itsekkään vielä käynyt. Allaolevat kuvat pari vuotta sitten tähän aikaan Isabella Plantationista. 
Richmond parkin peuroista ja Bushy parkin joutsenista (+lisää peuroja) olenkin jauhanut täällä blogissa jo useamman kerran. Richmond park kätkee sisälleen ihastuttavan Isabella plantatiosin jossa on pieniä puroja ja sympaattisia kävelypolkuja kukkakukoistuksen keskellä mm.alppiruusut kasvavat monimetrisinä sekä atsaleat (?)kasvaa villinä vuoraten seinämäisesti pieniä lampia. 
Harmi että magnoliat, narsissit ja kirsikat alkavat olla ohi. Bushyssä on myös ihan oma Woodland gardens, jossa kasvaa lisää kauniita kukkia, puita ja pensaita luonnonmukaisissa olosuhteissa. Thamesin eteläistä joenrantaa pitkin olisi myös ihana kävellä Ricmondin/Teddingtonin hoodeilla. Kotimatkalla voisi pysähtyä tuttuun tapaan Kingstonissa, joka on tulvillaan ihania rafloja, kauniita vanhoja rakennuksia ja tarjoaa lisää joenrantamaisemia ja mm. söpöjä värikkäitä asutuslaivoja. Olisipa aikaa vielä äiti katsomaan vanhoja linnoja ja muita National Trustin helmiä. Noh äiti saa nyt ainakin haluamaansa puistoähkyä kerrakseen :-) Alla jälleen ihana Isabella Plantations ja alempana Bushy Park meininkejä. Mikä on teidän lempipuisto muuten on Lontoossa tai mikä näistä kiinnostaisi eniten?
Odotan minilomaa, äitin visiittiä ja kaikkea tulevaa "puutarhaterapiaa" kuin kuuta nousevaa, etenkin nyt kun töissä on ollut hullun stresaavaa ja sattunut aivan sekopäisiä juttuja (as usual)! Omid on myös lomalla pari päivää ja toimii meidän "hovikuskina", kaikissa näissä kohteissa kun on aikalailla must olla auto. Ihanaa tallustella ulkoilmassa tuntikausia ja ahmia silmänruokaa, toki myös oikeaa ruokaa. Oltiin hiljattain Battersea parkin lähellä Argentiinalaisessa Santa Del Sur raflassa ja söin siellä oikeasti elämäni parhaan file pihvin! Paikka on vähän tyyriimpi mutta luckily saatiin vähän extra juttuja koska uusi tarjoilija sössi tilauksen mm. sweet breads sisäelimet vaihtui sweet potatoesiin ja Omidin pihvi tuli väärillä lisukkeilla. Viinilista oli huikea (vaikka en niistä just mitään ymmärrä) ja paria eri jumalaista punkkua tuli maisteltua. Lasku kahdelta ilman jälkkäreitä 12.5% palvelumaksuineen oli sadan punnan luokkaa. Paikkan pitää tehdä varaus koska aina tupaten täynnä, josko tonne sitten vaikka vikana iltana syömään kunnon pihvit. Ravintolassa on vielöpä aivan ihana tunnelma, vielä kun joskus pääsisi Argentiinaan pihville! Mun yksi lempibloggari Britannika asui tovin Argentiinassa ja luin suu kuolassa hänen pihvilounaistaan. Haluasin vielä maman myös mun lempi ketjupaikkoihin kuten aasialaiseen Wagamamasiin ja Etelä-Afrikkalaiseen Nandosiin. Uusi suosittu kanapaikka Chicken shop voisi olla kanssa vierailun arvoinen kuten Franca Manca pizzeria. Molemmat löytyy ihan meidän hoodeilta. Mun italialainen työkaveri vinkkasi Balham Arms pubin italialaisen kokin tekemistä kuuluisista pizzoista, toi paikka olis ihan muutaman minuutin kävelymatkan päässä meiltä. Jos olisi aikaa lisää niin veisin äitin ehdottomasti China Townin kiinalaiseen syömään ankkaa ja johonkin persialaiseen ravintolaan. No mutta ens kertalla sitten!
Mukavaa viikonloppua kaikille! 

Anna XXX

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Uusi työrooli ja muuta hoitsujupinaa

Kuten olen aiemmissa postauksissa kertonut niin maaliskuun alusta olen toiminut uudessa työpestissä Senior Staff Nursena. Työnkuva ei juurikaan ole muuttunut ja ainoa selkeä muutos on ollut se uusi uljas työuniformu. Työkavereiden reaktiot ovat olleet pääasiassa positiivisia, monet ovat tulleet onnittelemaan ja olleet aidosti onnellisia puolestani "you deserve it". Tiettyjen ihmisten onnittelut ovat kuitenkin loistaneet poissaolollaan ja pari tyyppiä on suorastaan pyöritellyt silmiään. Sain myös jälkeenpäin kuulla että osastolta oli sittenkin muitakin kiinnostuneita hakijoita, heille oli kuitenkin sanottu ettei tietotaito valitettavasti riitä. Mun suomessa käymä Tropical medicine aihetta sivuava kurssi antoi myös etulyöntiaseman, täällä kun kaikkea koulutusta arvostetaan. Olen tietysti suomalaiseen tapaani vähätellyt itseäni ja sanonut tyyliin "kai niitten oli pakko antaa paikka mulle kun ei ollut muitakaan hakijoita". Fail. Olihan niitä, ei olisi pitänyt puhua tohon tyyliin, vähän hävettää! Alla poseeraus ruotsalaisen työbestiksen kanssa, kiva olla samassa värissä :-) 
Uusi rooli on tuonut onneksi mukanaan kaipaamaani itsevarmuutta ja musta on kehkeytynyt aikamoinen (työrooliin ominaisuuksiin kuuluva) niuhottaja. Jokavuotinen CQC eli care quality viranomomaisten visiitti on tulossa ja paineet osaston hyvän maineen säilyttämiseksi on kovat. En ole ikinä UK työn aikana osannut "relata" töissä (ei toki töihin tullakkaan relaamaan) ja jatkuvasti täytyy kytätä ja arvioida niin omaa kuin muidenkin tulosta. Dokumentointi on yksi tärkeä alue ja mock tarkastuksissa löytyy aina jotain huomautettavaa/parantamisen varaa. Viimeksi tuli itseasiassa aikamoista murskapalautetta. Näiden vikojen korjaaminen on ensikädessä senior nursen harteilla, jonka on taas painostettava staff nurseja hoitamaan homma kunnolla. Suomessa luotti aina siihen että kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja pitävät kiinni standardeista, mutta täällä on ihan eri meininki. Jos vaikkapa työvuorossa oleva hoitaja ei hoida työtehtäviään kunnolla niin vastuu katuu vuorossa olevan seniorin niskoille: mikset tarkistanut että hän ei hoitanut hommiaan on ensimmäinen mulle esitettävä kysymys. Jouduin esimerkiksi pulaan koska agency hoitaja oli unohtanut laittaa jonkun peg-liuoksen tippumaan yövuorossa. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä että viimekädessä joutuu ottamaan vastuun melkein  kaikesta eikä voi luottaa että koulutettu hoitaja hoitaa työnsä! Jos HCA taas jättää vaikkapa vitaalit mittaamatta niin syy tulee potilaan omahoitajalle, mikset tarkastanut että potilaasi verenpaine oli mitattu ajallaan... Aina on joku joka voidaan leimata syntipukiksi ja keneen osoittaa syyttävä sormi, sitähän täällä rakastetaan!

Valitettavasti meiän ihana hyväsydäminen osastonhoitaja jättää meidät ja palaa tässä kuussa koulun penkille. Osaston apulaisosastonhoitajaa on tietysti painostettu ottamaan pesti vastaan, mutta hän ei ollut alkuksi kovinkaan vakuuttunut että haluaa hommaan, ajoihan manager hommat hänen hoitaja siskonsakin hermoromahduksen partaalle. Nyt hän on kuitenkin kaikkien helpotukseksi kääntämässä kelkkansa ja hyppäämässä kirkkaanpunaiseen osastonhoitajan uniformuun. Osastonhoitaja joutuu deal with monenlaisten ongelmien ja hallinnollisten juttujen keskellä mistä normi hoitsulla ei ole hajuakaan. Isot valitukset ja huomautukset tehdään tietysti usein suoraan osastonhoitajalle. Omainen saattaa hymyillä kauniisti, kiitellä ja antaa suklaata hoitajille, mutta hetken päästä huutaa ja raivota puhelimessa osastonhoitajalle jos vaikka äitimuorille ei järjesty omaisten haluamaa kuntoutuspaikkaa, täällä tiedetään hyvin kenelle valittaa ja että rivihoitaja ei tuollaisessa tilanteessa voi tehdä mitään, osastonhoitaja kylläkin. Management on kyllä haastava alue eikä itselläni ole haaveissa kivuta brittiläisen sairaalamaailmam arvoasteikolla enää yhtään ylemmäs. Tai no ehkä band 7 infection control nurseksi jonain päivänä. Mitä enemmän vastuuta sitä enemmän saa myös paskaa niskoille. Luopuminen tavallisen rivihoitajan roolista oli jo aivan tarpeeksi ja tässä riittää pureskeltavaa pitkäksi aikaa. Mulle tulee lähiaikoina myös uusia vastuualueita ja joudun opettelemaan mm. työvuorolistojen tekoa sekä toimimaan discharge koordinaattorina. Lisäksi aloitan vihoviimein sen Mentorship kurssin yliopistossa joka on jo kaksi kertaa peruttu. 

Olen aina ollut kovin itsekriittinen ja kannan vastuuta vähän liikaakin. Murheet ja konfliktit on vaikea jättää osastolle kun lähtee kotiin vaikka tässäkin olen petrannut. Tiedän että tällaisilla ylisuorittajilla on korkea riski saada burn out, valitettavan monta tällaista hoitajaa on tullut vuosien varrella vastaan. Suomessa puhuttiin jo opiskelu aikana mm. myötätuntoväsymyksestä mutta täällä olen kuullut vasta ihan hiljattain tämän otettavan puheeksi. Kokemus kylläkin opettanut että paras tapa purkaa stressaavia ja järkyttäviä työjuttuja on puhua niistä työkavereiden kanssa: nauraa, syödä, juoda ja joskus itkeäkkin yhdessä. Olen havainnut että kaksi peräkköistä vapaapäivää auttaa palautumaan aika tehokkaasti ja ikävätkin tapahtumat saavat tuossa ajassa uudet mittasuhteet. Mua mm. uhkailtiin viimeviikolla että musta kirjoitetaan sos mediaan kuinka paska hoitaja olen ja soitetaan valitus BBC:lle ja kuinka potilaan koko perhe tulee aggressiivisena huutamaan osastolle keskellä yötä ja hän pitää huolen että menetän työni. Potilas myös salaa nauhoitti keskustelumme puhelimellaan, painoi soittokelloa samalla sekunnilla kun astuit huoneesta ulos ja herätti kirkumisellaan koko osaston. Kaikki sen tähden että en saanut sormia napsauttamalla lääkäriä keskellä yötä osastolle etenkin kun kyse ei todellakaan ollut mistään hengenhädästä tai missään määrin kiireisestä asiasta muutenkaan, toki asiasta ja potilaan keskustelutarpeesta ilmoitin lääkärille. Hoitajalle on aina hyvä huutaa ja raivota, mehän ollaan kaikkien sylkikuppeja. Bring it on. BBC dokkaria maailman paskimmasta hoitajasta odotellen kuten yksi suomikollega sanoi ;-) 

Olen tästä aiemminkin jauhanut mutta täällä elää edelleen vahva Florence Nightingale tyylinen odotus antautua/omistautua työlle ja ymmärrän hyvin miksi ennenvanhaan hoitajat olivat aina yksinäisiä vanhoja piikoja. Ihan jo perusasioissa näkyy että hoitajia ei ihmisinä niin arvosteta, ei ole esimerkiksi pukukaappeja ja meilläkin on ollut viikko tolkulla henkilökunnan oven lukko paskana eikä sen korjaamiseen näytä olevan mitään kiirettä. Jos henkilökunnan mikro poksahtaa niin odotellaan josko jostain heltyisi lahjoitusrahaa, sitähän ei mistään sairaalan budjeteista makseta. Hoitajien kahvihuoneen valot ovat olleet 2 viikkoa rikki ja raportilla joutuu tihrustamaan paperia melkein taskulampun kanssa! Asiasta oli tehty useampi ilmoitus sairaalan korjausmiehille mutta yllätys yllätys: työ ei kuulemma ole laisinkaan korkealla prioriteettilistalla koska kyse EI ole potilashuoneesta! Mulla vähän kilahti yli ja yhden ylidramaattisen, tulenkatkuisen ja syyllistävän puhelun (pieni vinkki: health and safegy maininta kannattaa aina) päätteeksi sain korjausmiehen tulemaan paikalle, tämä oli brittityyliin vaan tilanteen kartoitus ja ehkä tehtävä nyt tosissaan kirjattiin työlistalle... Lamppuja ei siis vieläkään ole vaihtettu! En yhtään ihmettele jos jouduttaisiin maksamaan valot omasta pussista ja kiipeämään ne itse vaihtamaan. 

Kaikenkaikkiaan on pakko todeta että alan olla 90% sopeutunut brittiläiseen sairaalakulttuuriin ja antautunut sen ikiaikaisiin jäykkiin rattaisiin. Tein tämän havainnon kun perehdytin uutta eri hoitokulttuurista tulevaa hoitajaa, joka huomautteli kärkkäästi kaikesta ja arvosteli kovin sanoin osaston ja sairaalan ohjeistuksia. Just like me 2 years ago! Hän kirosi pakollisia ylitöitä joista ei makseta korvauksia ja sitä faktaa että hoitaja voi joutua oikeuden eteen jos potilas saa vielä 60 päivää sairaalasta kotiutumisen jälkeen veritulpan. I'm not kidding!! Syytteeseen voi joutua jos hoitaja ei ole dokumentoinut selkeästi papereihin että potilasta kehoitettu liikuttelemaan varpaita ja juomaan runsasti verenkierron parantamiseksi (!!!) tai jos lääkäri on unohtanut tehdä DVT assesmentin eikä hoitaja ole tästä huomauttanut lääkärille (esim. Fragmin verenohennuspistos tai antiamboliasukat jäänyt määräämättä ja potilas saa tulpan). Jos syyte tulee niin joka ikinen hoitaja joka potilasta on hoitanut joutuu vastuuseen (jos siis case on että lääkärinunohtanut tehdä DVT assesmentin). Onkin yleinen vitsi että "Are you sure you still have hour PIN number" eli NMC hoitajatekisteröinti. 

Olin tosissaan tämän uuden hoitajan tapaan kunnon valittaja kun alotin täällä työskentelyn mutta olen pikkuhiljaa ajan myötä rauhoittunut ja antanut periksi. Ei ole järkeä enää motkottaa ihan kaikesta (paitsi täällä blogissa, hahah), se syö kallisarvoista energiaa. Tuulimyllyä vastaan on mahdoton taistella! Toki joissain pienissä asiossa voi saada muutosta aikaan kuten siinä kyseisessä vuorossa jossa olen in charge esimerkiksi pitämällä huolen että potilasjako on reilu eikä kukaan lusmuile muiden kustannuksella. 

Loppuun vielä yksi kauhistelu sairaalahygienia jutuista. Meidän keittiötäti hiljattain kauhisteli mun käsidesin kanssa lotraamista ja ohjeisti mua että tiesithän Anna ettei käsidesiä saa käyttää kuin kolme kerta peräkkäin ja muina kertoina kädet on pestävä, kädet kun ei kuulemma kesta käsidesille altistumista. I beg your pardon!!? Näin hänelle oli kuulemma hiljattain opetettu koulutuksessa. Olin tukehtua aamukahviin eikä tästä asiasta ollut väittelemistä tiukkasanaisen afrikkalaismamman kanssa. Hän siis käy lukemattomia kertoja päivässä eri potilashuoneissa eikä käydä käsidesiä! En yhtään ihmettele että tässä maassa on lähtenyt sairalabakteerit hanskata. MRSA:n lisäksi Englannissa on vellonut VRE ja CRE epidemiat ja olen useaan kertaan kysellyt josko meilläkin alettaisiin testaamaan potilaita näiden superpöpöjen varalta. Kysymys tuli taas vastaan koska jotkin jatkohoitopaikat haluavat nykyään negatiivisen näytteen faksattuna ennenkuin hyväksyvät potilaan. Otin tunnollisesti näytteen eräältä potilaalta mutta huomasin ettei CRE multiresistantti bakteeri swap tutkimusta löytynyt koko labrasysteemistä! Sitten sain järkytyksekseni kuulla että näitä ei meillä sitten edes testata sillä vaikka positiivisia tuloksia löytyisi, niin sairaalalla ei ole mitenkään resursseja eristää kaikkia, parempi olla siis tietämättä! Olin ihan sanattomana järkytyksestä että mitääh!!?? Toisinsanoen meillä ei ole noita pöpöjä koska niiden löytämiseksi ei testata ketään! Hieno logiikka? Eikö voisi samalla logiikalla ajatella että uusia HIV tai syöpä tapauksia ei tule koska ketään ei testata!? What a great idea! Koko kansa terveeksi! Jotenkin tuntuu että perästäpäin kuuluu ja kalliiksi tulee jälkijunassa... 

Ps. Sori kun tästä tuli aiemmasta suunnitelmasta poiketen tällainen oksennuspostaus. Mama tulee tänne tällä viikolla ja toivottavasti pääsen seuraavassa postauksessa esittelemään vaikkapa Kew Gardensin kukkaloistoa! 

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Neljä vuotta <3

Tänään tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä kun musta ja Mr Londonista tuli virallisesti me Englannin eteläisellä Eastbournen rannalla. Olin tullut muutama päivä aiemmin Lontooseen siskoni kanssa (joka halusi välttämättä lähteä esiliinaksi). Kuulostihan se epäilyttävältä että sisko lentää Lontooseen tapaamaan jotain Thaimaan lomalla tapaamaansa miestä. Muistan kun tuijotin tuota upeaa ilmestystä Kensingtonissa meidän hotellin edessä enkä ollut saada sanaa suustani, kaikki tuntui niin epätodelliselta! Asuin tuolloin vielä suomessa eikä ollut aavistustakaan mitä tästä tapaamisesta seuraa ja miten paljon elämä tuleekaan muuttumaan...
Välillä mietin millaista elämä olisi jos tästä jutusta ei olisikaan ikinä tullut mitään tai mulla ei olisi ollu munaa lentää tänne. Asuisinko vielä uneliaassa Järvenpäässä ja olisinko töissä samalla turvallisella osastolla Meilahdessa. Olisko viikon kohokohta kun pääsee drinkille. Olisinko löytänyt ketään rinnalleni vai olisinko hyvää vauhtia erakoitumassa oleva tuleva "kissamummo". Jossain vaiheessa alkoi meinaa alkaa mennä usko siihen että löydän ketään kunnollista  miestä!
Koen että olen muuttunut ihmisenä valtavasti tämän neljän vuoden aikana, ehkä enemmän kuin mitään aikaisempana ajanjaksona. Toki tämä extreame hyppy mukavuusalueelta ulos ja uuden elämän aloittaminen vieraassa maassa on vaikuttanut asiaan. Kaikki blogia muistavat karmeat alkuhetket kynnysmattona mun ekassa työpaikassa jossa sain kokea miltä tuntuu olla "bullied" (kiusattu) ja olla jopa rasististen kommenttien kohteena "your skincolour doesn't suit here". Ensikosketus englantilaiseen sairaalamaailmaan oli kuin kylmä isku tai enemmänkin sarja läimäyksiä vasten kasvoja. Olin menettämässä mielenterveyteni ja suhde oli myös koetuksella koska suunnilleen kaiken vapaa-ajan itkin ja valitin töistä enkä nähnyt pakotietä. Mua uhkailtiin että en saa mistään työpaikkaa jos en pysy samassa paikassa 6kk enkä saisi myöskään suosituksia jos en pysy tota aikaa (molemmat kyllä ihan paskapuhetta). Puolitoista vuotta on kulunut tosta ja nyt viihdyn uudessa töissä ja ylennuksen myötä töissä menee entistä paremmin ja tuntuu että asioihin on ihan oikesti mahdollista vaikuttaa. Nyt elämäntehtäväni onkin auttaa ettei kukaan joutuisi samaan helvettiin ja todellakin kannustan vaihtamaan työpaikkaa ASAP jos on vakavia ongelmia eikä apua heru mistään. Täällä Lontoossa on todellakin työntekijän markkinat ja työpaikkoja löytyy vaikka millä mitalla. Mun työkaveri nappas justiinsa arvostetun Clinical Nurse Specialist (CNS) duunin ihan perus osasto työkokemuksella. Hyvä esimerkki kuinka kannattaa uskaltaa olla rohkea! Erikoistumisopintoja täällä on mahdollista suorittaa vaikka millä mitalla (tosin voi olla omakustanteisia) ja vain taivas on erikoistumismahdollisuuksien rajana.

On ollut kiva huomata että tänne on muuttanut paljon uusia suomihoitsuja ja keskustelu käy kuumana meidän "Suomalaiset sairanhoitajat Englannissa" facebook ryhmässä. Harmituksena vaan on että tänne vaaditaan nykyään (vuoden 2016 alusta) Australian ja US malliin kielikoe, pahamaineinen ja haastava IELTS! Tiedän useitakin suomalaisia ulkomailla asuneita jotka eivät ole saaneet vaadittavaa scorea edes toisella yrittämiskerralla. Testiin täytyy siiis todellakin valmistautua huolellisesti. Toki on hyvä että kielitaito testataan jotenkin koska olen huomannut moneen kertaan että joillakin täkäläisillä hoitajilla voi olla todella vakavia puutoksia kielitaidossa. Kielipää kuitenkin vahvistuu täällä ihan hujauksessa eikä mitään vakavia mokia pääse tapahtumaan herkästi koska kaikki lääketestit ja näytöt täytyy jokatapauksessa antaa ennenkun pääsee harjoittamaan töitä itsenäisesti (esim antamaan iv-lääkkeitä ja nekin aina tupla tarkistetaan). Harmillista kuitenkin että rekisteröinti on nyt monimutkaisempi kalliimpi suomalaisille hoitajille, jotka kuitenkin tunnetusti omaavat hyvän kielipään (asia kuitenkin erikseen on maat jossa englantia ei opetata samaan malliin kun suomessa).  

Mr London totesi vähän aikaa sitten että "you were such a big pussy when you moved here, real finnish forest troll". Totta, olin todella arka hoitamaan asioita oma-aloitteisesti ja "speak up". Hän kuitenkin jatkoi samaan lauseeseen että "Now you have grown up to be a real independent woman". Ei ehkä imartevin ilmaisu mutta merkitsee mulle paljon, paras palaute kun tulee ulkopuolelta eikä itseluottamus ole ikinä ollut mun vahvuus. Huomaa muuten että neljässä vuodessa myös kaikki kaunistelu on jäänyt puheissa pois eikä tarvitse enää niin tehdä vaikutusta toiseen, hahah. Rakastan tota kuitenkin enemmän kuin ikinä ketään ja ollaan erottamattomia. Kyllä kannatti ottaa se eka lento tänne 4 vuotta sitten vaikka kaikkia osapuolia vähän jännitti :)  Hyvä me!
Meidän suhteessa ja jutuissa on kyllä todella paljon sarkasmia, huumoria ja suorapuheisuutta. Kiusoitellaan toisiamme päivittäin ja kutitellaan niin että saadaan toisemme hulluiksi. Välillä mietin mitäköhän kaikkia omituisia kirjahduksia ja huutamisia tonne alakertaan kuuluu! Jos joku asia on sydämellä tai vaivaa niin se ei kyllä kauaa pysy sisällä (ainakaan mulla). Toisaalta olen myös oppinut pitämään turpani kiinni oikeissa tilanteissa ja antaa joidenkin juttujen mennä toisesta korvasta ulos... Esim jos toinen tulee töistä kotiin kuin myrkyn merkki (eikä ole samanlainen persoona kun mä jonka on pakko päästää kaikki paha olo heti ulos) niin on parempi antaa toisen hengähtää eikä tykittää sarjalla kysymyksiä mikä saattaa jopa aiheuttaa enemmän ärtymistä. Antaa pölyn laskeutua. 
Ollaan tällä hetkellä selvittelemässä mahdollisuuksia saada asuntolainaa ja ensiasunnon osto siis kiiltää mielessä. Omid on menossa tapaamaan mortgage brokeria eli siis tyyppiä joka selvittää parhaita mahdollisia lainadiilejä. Lontoon hinnat ja asuntojen laatutaso on kyllä vaan jotain niin totaalisen järkyttävää ja hinnat nousee ihan kokoajan. Todella masentavaa katsella mitä esimerkiksi £350 000 saisi, ei just mitään jos haluaa pysytellä Lontoon rajojen sisäpuolella. Haluttaisiin isompi kämppä 2-3 huonetta mutta tolla tahalla saa hädin tuskin yhtä makuuhuonetta eli siis 1 bedroom flatia ollaan realistisesti alkamassa etsimään. Omid on töissä cityssä eli sinne pitäisi päästä alle tunnissa ja mun pitäisi päästä töihin mielellään 40-50minuutissa. Ei siis mihinkään ihan perseeseen voi muuttaa. Mulla oli pitkään kriteerinä että pitää olla tubea lähellä mutta olen alkanut joustamaan siitä. Nyt mietin realistisesti että löytyisipä juna/tube/bussipysäkki 20min kävelymatkan säteellä. Muistan kuinka puhki olin ekoilla Lontoo visiiteillä koska tuli käveltyä niin hulluna, etäisyydet täällä kun on todella pitkiä vaikka tubet olisi lähellä. Nyt olen kuitenkin alkanut tottua menoon ja ymmärrän miksi ihmisen kirmaavat aamuisin jakkupuvussa ja lenkkareissa. Olen alanut mittaamaan askelia ja jos vähän käy kaupungillä pyörähtämässä niin 15 000 askelta eli kymmenisen kilsaa kilahtaa mittariin että hupsista! Pyörä nojaa lähes käyttämättömänä taloa vasten, josko sitä alkaisi vihdoin tänäkesänä käyttämään työmatkoihin. Nyt kun en ole enää niin "pussy" niin todennäköisesti uskaltaisin hullun liikenteen sekaan ;-) 

Lontoon ongelma on kyllä se että tavallisten ammattien tekijöillä (joita tässä kaupungissa tietysti tarvitaan) kuten poliiseilla, opettajilla ja sairaanhoitajilla ei ole enää rahaa asua täällä! Asuntojen hinnat on tuplaantuneet ja ylikin lyhyessä ajassa. Omidin kaveri myi juuri 5 vuotta sitten ostetun kämpän josta maksoi £150 000 ja myi nyt yli £400 000 (meni viikossa kaupaksi)! Huhhuh. Tämä kyseinen itälontoon alue kun pamahti hiljattain hipsterien suosioon ja hinnat nousivat rytinällä. Olisi kyllä ollut lottovoitto ostaa Lontoosta pienikin luukku vuosikymmeniä sitten (toki ne olivat sillonkin ajan hengessä kalliita)! 
Kimppa-asuminen on todella yleistä täällä Lontoossa ja siis pariskunnatkin asuvat kimppakämpissä koska se on ainoa mahdollisuus pystyä maksamaan Lontoo hintaa. Perhanan Lontoo miksi oletkin niin ihana ja kallis :D Lontooseen on rakennettu uudisrakennuksia hirveellä vauhdilla ja suurin osa myyty sijoitusasunnoiksi upporikkaille käsittömättömillä hinnoilla eli hinnat pysyy pilvissä, surprise. Esimerkiksi Battersea alueelle Thamesin rantaan on rakennettu kunnon ökykerrostaloja. Government tarjoaa nyt kylläkin reilua helposti saatavaa asuntolainaa uusille asuinalueille rakennettuihin kerrostaloihin. Nämä kämpät on siis suunnattu ihan "normaali ihmisille" ja myös shared ownership onnistuu eli voi ostaa vaikkapa vain 25%. Jos olisin täällä sinkkuna niim harkitsisim jotain tollaista. Nämä uudet alueet on vaan valitettavasti todella sieluttomia, epä lontoomaisia (jos näin voi sanoa) ja hankalien kulkuyhteyksien päässä mitä oon katsellut. Eikä ole esimerkiksi autopaikkoja laisinkaan eikä mitään mahistaa pitää autoa. Itse kerrostalossa koko aikuisiän asuneena en vastustaisi kerrostaloon muuttoa, mutta Omidille se on ehdoton nounou. Hän haluaa asua nimenomaan vanhanaikaisessa victoriantalossa. Homeongelmilta ja kostausvaurioilta ei siis varmastikkaan voi välttyä tulevaisuudessakaan. Totta Mr London on kyllä siinä mielessä että näissä taloissa on sitä sielua, korkeat katot on ihania ja takka olohuoneessa (vaikka se koriste onkin) tuo tunnelmaa. Jostain täytyy kuitenkin tinkiä koska kaikkea ei voi saada meidäm tuloilla: järkevää sijaintia ja kaunista kotia. Vai voiko? It remains to be seen :)