Sivut

maanantai 26. tammikuuta 2015

Loman odotusta ja muuta höpinää

Tammikuu on ollut aina mun inhokkikuukausi, mutta tänävuonna se on onneksi vierähtänyt nopeasti lomankiilto silmissä! Enää viisi yötä ja lennellään kohti helteistä Thaimaata. Tilasin mun lempi brittikaupasta New Lookista tosi huokealla hinnalla kesämekkoja, toppeja ja muuta sälää lomalle. Tossa ne roikkuvat henkarissa vaatekaapin ovessa odottamassa pakkaamista. 

Taidan ostaa 80% mun vaatteista New Lookista! En ole puolentoista vuoden aikana ostanut lainkaan briteistä rintsikoita koska en ymmärrä täläläisistä kokotaulukoista (lue:vaivaantunut ottaa selvää) hölkäsen pöläystä mutta nyt heiluin oikein mitan kanssa ja löytyi just sopivat. Viimehetken hankintoina oli myös matkavakuutus kun tajusin ettei mun suomesta otettu kestomatkavakuutus toimi enää kun asun täällä, no onneksi se irtosi tälle reissulle alle kympillä! Mr Londonilla on vielä edessä työhaastattelu perjantaina, toivottavasti voimme juhlistaa hänen uutta työpaikkaa lomalla! Pitäkää peukkuja ;-) 

NHS työntekijöinä on se hyvä puoli että meillä molemmilla on 7 viikon palkallinen vuosiloma. Mulla on vuorotyöntekijänä vielä se etu että voin vähän pidentää lomia vapaapäivillä, mullahan on vain 3-4 työpäivää viikossa mutta teen siis pelkästään 12.5h työpäiviä (plus palkaton ylityö). Lisäksi saan toivoa max 5 vapaata per neljä viikkoa eli käytännössä voisin olla vapaalla 5 päivää putkeen joka kuukausi (ja matkustella... jos olis rahaa). Olen välillä miettinyt josko luopuisin vakityöstä ja siirtyisin "keikkalaiseksi" jolloin tuntipalkka olisi huomattavasti parempi, mutta siis mitään palkallisia lomia ei tietysti olisi.

Meillä on lähikuukausina iso päätös edessä kämpän suhteen, vuokraisäntä sanoi nostavansa tänävuonna vuokraa, mutta se kuinka paljon vuokra nousee on vielä arvoitus. Edessä saattaa olla siis tuskainen ja kallis kämpänetsintä, pelkästään takuuseen uppoaa helposti 3000£. Ollaan myös paljon pohdiskeltu kämpän ostoa tulevaisuudessa, mutta oikeesti itkettää nää Lontoon hinnat...
Meidän alakerran alle 50 neliön pieni kaksio myytiin vuosi sitten 380 000£ hintaan ja ground floorin asunto (kolmio jossa pienen pieni ruma takapiha) on parhaillaan markkinoilla HP 670 000£ hintaan! Siis aivan sairasta, tolla rahalla sais suunnitteen kartanon ja ison maapläntin jos mentäisiin Lontoon ulkopuolelle! Mitä tolla rahalla saisikaan esimerkiksi Helsingistä...Tai kotikaupungistani Järvenpäästä!
Muutaman vuoden päästä kellään nuorella parilla (tai just kellään muullakaan) ei oo kyllä enää tsäänssejä ostaa sikahintaista kämppää Lontoosta. Pankit alkavat nihkeillä kuulemma jo nyt yli kolmekymppisten lainoissa (jotka on usein otettava 30 vuodeksi) koska pelkäävät ettei ole maksukykyä. Toisaalta jos jotenkin pystyisi ostamaan kämpän Lontoosta (vaikka vuokrausmielessä) niin se olisi kyllä huikea sijoitus tulevaisuuteen, asuntojen hinnat kun tuskin ainakaan laskevat. Todennäköisesti sitten ja kun alamme pohtia asunnon ostoa niin se tulee olemaan jossain 30min/tunnin ajomatkan päässä Lontoosta koska näillä hinnoilla ei vaan parempaan pysty! Ostamiset ei kyllä oo ajankohtaista meille vielä muutamaan vuoteen, pitäishän sitä olla hyvät säästöt ensin ja me ollaan valitettavasti öh ei niin säästäväistä tyyppiä. Ei oo kumpikaan koskaan oltu erityisen niuhoja rahan suhteen ja elämänlaatu on ollut tärkeämpää. Ostetaan kaupasta mitä mieli tekee ja pyritään matkustamaan (ja yöpymään kivoissa hotelleissa) aina kun mahdollista. Säätökuurille ryhtyminen voi ottaa siis todella koville. Jos oltais oltu fiksuja niin nytkin oltais säästetty lomarahat mahdollista takuuvuokraa varten... Mut onhan se vaan niin paljon kivempaa päästä kunnon talvilomalle ;-)

13 kommenttia:

  1. Lontoon hinnat on kyllä aivan järjettömät... Mekin asutaan suht kaukana keskustasta (zone 3), ja ihan 2 bedroom house hinta voi olla puolitoista milliä. :| Toisaalta varmaan hyvä sijoitus mutta tuollasta lainaa sais maksaa pois loppuelämänsä!

    Ja mahtavaa reissua!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks, reissua on kyllä NIIN odotettu! Joo zone 3 täälläkin, muusta kai turha haaveilla, en kyllä ees haluais asua missään zone 1 hoodeilla! ;-) Hinnat kaikkialla Lontooossa on kyllä aivan järkyttävät! Mä oon vähän haaveillu Kingstonista mut siellä kans tosi suolaset hinnat ja on kuulemma aivan sairas council tax!

      Poista
  2. Ihanaa lomaa, oot niin sen ansainnut karmean työvuoden jälkeen! Nauttikaa ja rentoutukaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todella kyllä rentoudutaan :) Päätin et suurimmat stressin aiheet on: altaalle vain rannalle, pinacolada vai mansikka margarita...

      Poista
  3. No täsä just ite kahtellu kaksioo mulla ja poikakaverille ku sinne kevään aikana muutetaan ja mietin et mistähän revin parin tuhannen euron takuuvuokrarahat ku nyt opiskelen enkä kyllä halua jäädä suomeen tekeen töitä ku säästämiseen menis vuosi. oon vähä kans hömelö rahan kans. ostan ja teen mitä haluan. miksi säästäisin "pahan päivän" varalle ku voi elää hetkessä :D mietin et jos kävis vaan pankissa kysyyn käyttölainaa ja sillä maksais takuuvuokrat. Piti sulta kysyäkki että paljo teillä on yleensä kuussa muut asuinkulut? niinku vesi ja lämmitys tms? Luin jostain et ne ois jonku £150 per kuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Heli! Meidän vuokran päälle tulee council tax £65 (tämähän siis riippuu alueesta, meillä on lontoon halvimmasta päästä kun asutaan Wandsworth borough), vesi £20 ja sähkö+kaasu £65 (plus joka 3 kuukausi tulee extra lasku riippuen paljonko käyttää yli, meillä yleensä £60-100 3 kk välein vaikka oikeesti yritetään piheillä lämmityksen kanssa). Sit tv lupa (maksoin kertamaksulla £120 vuosi) ja netti(+netflix) £30 kuussa.

      Tää voi kuulostaa hullulta mutta ootko miettiny vaihtoehtoa muuttaa ainakin aluksi kimppakämppään, täällä on varsin tavallista että pariskunnat asuvat kimppakämpässä. Itse olisin varmasti pari vuotta sitten vierastanut ajatusta, mutta nyt en pidä sitä mitään mahdottomuutena jos tulisi sellainen tilanne. Kämppä vois löytyä suht helpostikkin esim. Finnish People Living in London -ryhmän kautta jossa mainostetaan joka viikko kämppiä ja etsitään kämppiksiä. Takuuvuokra tai muutkaan kulut eivät varmasti olisi huikeita ja voisi rauhassa katsella kämppiä ja vaikka sitten säästää jos tilanne niin vaatii. Yleensä noihin kimppakämppiin ei tarvii tehä mitään vuoden sopimuksia. Mut ymmärrän hyvin jos haluutte heti omaan pesään ja lainajuttu voi olla jees ettei tarvii repiä hiuksia päästä.

      Tsemppiä muuttopuuhiin ja kerrohan miten edistyy :)

      Poista
  4. Me myytiin juuri asuntomme Ankarasta ja ollaan katselemassa uutta taalta Izmirista, Turkissa hinnat on viela kohtuulliset mutta erot on tietty suuret eri alueiden ja asuntojen valilla, Istanbulin parhailla alueilla hinnat alkavat olla jo aika huikeita. Moni asuu vuokralla eika edes suunnittele asunnonostoa, Meilla kavi hyva tuuri silla Ankaran asunnon hinta nousi 5 v. aikana yli puolella, sijoitus tosiaan vaikkei edes sita silloin tajuttu. Mukavaa loman odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi tän yön jälkeen enää yksi yövuoro ja sitten voi alkaa virittäytyä lomamoodiin :) Wow, teille kävi sitten tosi hyvä tsägä kämpän myynnin suhteen ja toivottavasti löytyy pian uusi kiva kämppä :)

      Poista
  5. Niin olen minäkin aina rahani matkustellut ja hömpötellyt, ja nyt olen onnellinen ettei mulla ole Suomessa mitään asuntoa "riesana", kun en sinne suunnittele palaavani ainakaan lähitulevaisuudessa.

    Englannissa asuessani, yli 15v sitten :-/ New Look oli yks mun lempikaupoista, ja niin siitä on tullut täälläkin. Just tänään ostin sieltä 8 paitaa/neuletta...

    Ihanaa Thaimaan matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olis elämä tylsää ja tunneköyhää jos vaan istuis kotona laskien pennejä kun vaihtoehdona on tehdä huokeita reissuja, tavata uusia mielenkiintoisia tyyppejä yms yms yms;-)

      New Look on kyllä ihan best ja vielä tosi kohtuuhintainen! Thanks, on kyllä niin odotellu loma! Kauhistelin vaan just kun lupailtiin lumimyrskyä viikonlopulle, tiedäthän miten tilaan tää maa menee jos lunta tulee kaks senttiäkin ja lentokentät menee ihan kaaokseen... :/

      Poista
  6. Ihanaa lomaa Anna! Koutetaan treffailla kun palaatte! :) x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Jenny ja sit kyl aikuisten oikeesti sovitaan treffit ku ollaan takas!

      Poista
  7. Joo, me asuttiin kimppakämpässä kun muutin Englantiin. Yhdes huonees asuttiin meni ja toises double bedroomis yks mies pariskunta ja sit singlenroomissa yks tyyppi. Oli tosi kivaa asustaa niin, mutta kannattaa kunnolla sopia sit ne et miten kaikki laskut menee ja periaatteess kaikkien nimet sit niihin laskuihin ymsymsyms..

    VastaaPoista

Kommentit lämpimästi tervetulleita :)