Mr London oli tullut iltariennoista kotiin ja kylpyhuoneeseen mennessä hän havaitsi liikettä lattialla... Valtava pitkäjalkainen karvainen hämähäkki vilisti hänen jalkojensa välistä! Spider juoksi kylpyhuoneen nurkkaan ja Omid ryntäsi etsimään Amazonista tilaamaansa spider catcheriä. Sitä ei tietenkään löytynyt koska olin pari viikkoa aiemmin siivonnut härpäkkeen pois silmistä, tästähän sain kyllä kuulla kuunniani...
Omid turvautui irtonaiseen verhotankoon ja yritti huitoa sillä suurinta koskaan näkemäänsä spideriä kuoliaaksi, mutta epäonnistui ja hirviön onnistui livahtaa piiloon. Mainittakoon vielä että Omid oli ollut koko helteisen päivän puistossa ja nauttinut muutaman oluen, eli ei ihme että sihti ei ollut ihan priimakunnossa, hahah. Lopulta hän luovutti etsinnät ja vietti lähes unettoman yön sängyssä valot päällä. Tulin kotiin yövuorosta autuaan tietämättömänä yön tapahtumista ja löysin viestin lisäksi kauhusta kankean poikaystäväni. Luulisi että Omid olisi jo tottunut näihin otuksiin, tosin häneltä löytyy toinen toistaan karmeampia jätti spider muistoja lapsuudesta! Myös vanhempien spider panikointi on ilmeisesti tarttunut poikaan, classic. Spiderit rakastavat mm. piiloutua pyyhkeisiin ja Omid on useamman kerran kietoutunut suihkun jälkeen pyyhkeeseen josta on ampaissut iholle iso spideri!
Yhdessä sitten ratsasimme kylpparin sentti sentiltä: paukuttelimme verhotangolla kaikki nurkat, tutkimme yksitellen pyyhkeet,kylppärin kaapit, mun avonaiset meikkipussit ja vessanpytyn taustat. Suihkuttelimme tuholaismyrkkyä ja kiroilimme. Jättispiderista vaan ei näkynyt jälkeäkään! Hämähäkki oli kuulemma vielä isompi kun lainakuvissa näkyvät british house spiderit. Keskiruumis oli valtava ja jalat pitkät karvaiset ja paksut. Jalkojen pituus varmaankin siinä 7-8cm!!
Kuvottavan näköisiä otuksia eikö vaan! Oli todella epämiellyttävä fiilis käydä nukkumaan tietäen että lähes vauvan pään kokoinen (okei vähän liiottelua) hirviö piilottelee jossain! Olen varmaan täälläkin kertonut kuinka pari vuotta sitten suomivieraani kokivat elämänsä järkytyksen kun heidän sängystään löytyi kuvien mukainen jättikokoinen hämähäkki! Tuolloinkin spideri oli hankala pyydystää mutta lopulta se saatiin kiinni. Tarkoitus oli vain pyydystää kutsumaton vieras, mutta taistelun tuoksinnassa otus pääsi hengestään. Olin tuolloinkin onnellisesti töissä, mutta näin myöhemmin otuksen kuolleena ja kipristyneenä alakerran naapurin katolla ja se oli sillonkin vielä valtava möykky! En ole erityisen spider kammoinen mutta härregyyd kun puhutaan ton kokoisista otuksista niin kyllä kovempihermoistakin alkaa hirvittää!! Ollaan nukuttu viimeinen kuukausi lähes joka yö ikkuna auki (saa vaan niin paljon paremmat unet raikkaassa ilmassa) että ei sinänsä ihme että spider on eksynyt sisälle. Tämän accidentin jälkeen on kyllä luukut pysyneet pääasiassa kiinni!
Spiderin lisäksi meillä on asustanut herra hiiri jo kuukausia. Tai äitiä lainatakseni jos näkee yhten hiiren niitähän voi olla vaikka sata! Lähes joka yö keittiöstä kuuluu hiiren rapinaa ja liikehdintää. Aamuisin roskapussi on täynnä reikiä (pyrin kyllä viemään roskat joka ilta ulos sattuneesta syystä) ja keittiön pöytätasoilta löytty usein hiiren papanoita. Päivä spiderin katoamisen jälkeen Omid haki keittiöstä lasin vettä kun leivänpaahtimen takaa kirmasi kokonsa tuplannut tuttu hiiri. Hän luuli ensin otusta spideriksi ja säikähti niin että tiputti lasin sisältöineen lattialle! Kivoja pikku sydäreitä. Hiiri on päässyt yllättämään myös mut monet kerrat ja kyllä siinä aina väkisinkin säikähtää ja kiljaisee! En sentään ole kivunnut tuolin päälle kirkumaan kuten elokuvissa.
Meillä on nyt kämpässä kolme "guilt free" mouse catcheriä eli sellaisia putkia joiden perälle laitetaan pääpähkinävoita ja jos hiiri erehtyy sisälle herkun perässä niin luukku sulkeutuu ja hiiri on ansassa (mutta ei kärsi). Vaan arvatkaa vaan ovatko toimineet! Sydän ei raaskisi mitenkään virittää niitä oikeita hiirenloukkuja mutta kai sitäkin vaihtoehtoa täytyy alkaa harkitsemaan ennenkun hiiriä on se sata. Olen myös aivan varma että tällaisina tumpeloina astuttaisiin niihin loukkuihin itse meidän mini keittiössä! Asutaan kolmannessa kerroksessa että miten lie hiiret tänne päässyt/päässeet. Vanhan victoriatalot kaikkine koloineen ovat kyllä kuulemma ihanteellisia paikkoja hiirille.
Mr Londonilla on kuitenkin vielä yksi top ykkös inhokkielukka joka eksyy silloin tälloin sisälle... Nimittään koiperhoset! Ne kasvavat täällä aivan valtaviksi ja lentävät herkästi sisälle valon perässä. Omidia pelottaa näiden otusten arvaamattomuus, äkkinäiset lentokurssin muutokset ja jostain syystä koit rakastavat lentää hänen naamalleen, hah! Omid alkaa aina huitomaan ja huutamaan ihan paniikissa jos koi sattuu lentämään sisälle, ei ihme että otukset panikoivat vaan lisää. Mulla ei ole näitä otuksia vastaan, päinvastoin suorastaan nautin showsta jos sattuvat lentämään sisälle ja toi yks menee ihan tiloihin! What a pussy! Omidilla siis on suorastaan fobia koita kohtaan. Lontoolaiset on kyllä vieraantuneet aikalailla luonnosta eikö vaan ;-)
Ollaan kuitenkin kohtalaisen onnekkaita eikä näistä elukoista ole ollut mitään oikeeta harmia "psyykkisten traumojen" lisäksi. Olen lukenut Finnish people living in London facebook-ryhmästä kuinka joku on joutunut lähtemään asunnostaan evakkoon koska kämpästä on ottanut ylivallan kunnon hiirimafia ja hiiret juoksevat yölläkin asukkaiden päällä sängyssä! Aika karseeta! Monet ovat myös kärsineet bed bugs ongelmasta ja siistiltä näyttänyt kämppä onkin paljastunut lude helvetiksi, kokolattiamattot suorastaan kuhisseet elukoista ja iho syöty kauheille paukamille/vereslihalle! Lontoo on myös tunnettu välinpitämättömistä land loardeista ja ahneista vuokravälitysfirmoista, joten ei ole mitenkään itsestäänselvyys että nämä asiat otetaan hoidettavaksi, usein joutuu vähintäänkin uhkailemaaan ja kiristämään oikeustoimilla ennenkuin mitään tapahtuu. Uusi vuokralainen on helppo löytää huijattavaksi eikä kukaan tietenkään mainitse edellämainituista tuholaiseläimistä vaikka ongelmat olisivat kuinka hyvin tiedossa... Nimeä vaan paperiin ja avaimet käteen. Welcome to London :-)





Apua mitä tarinoita, mä todennäköisesti saisin sydärin jos törmäisin ton kokoiseen hämähäkkiin tai niihin koiperhosiin. :-D Hiiret vielä menee, mutta ei ehkä enää sen jälkeen kun ne eksyisi unikaveriksi omaan sänkyyn... Tai edes sinne keittiöön.
VastaaPoistaTäällä Belgiassakin vuokra-asunnot on vähän mitä sattuu ja mekin asutaan tällä hetkellä (vielä pari kuukautta ennen kuin soppari umpeutuu..) asunnossa, jossa kylpyhuoneessa on homeongelma ja jonka ikkunat niin vanhat ja rikkinäiset, että ne avautuu itsekseen kun oikein kovaa tuulee. :-D Kylpyhuoneen ongelmista me ei tiedetty etukäteen koska homejäljet oli maalattu piiloon.. Sen lisäksi pari kuukautta muuton jälkeen kylppärin katossa menevä putki hajosi, joka luonnollisesti aiheutti vesivahingot. Putki kyllä korjattiin, mutta katolle ei tehty mitään. Arvaat varmaan miltä se nyt näyttää.
Onneksi ei makseta tästä tuhottomasti ja päästään vihdoin parin kuukauden päästä muuttamaan pois. :-D Tarkoitus olisi tosin vielä vuokrata ja siksi vähän jännittääkin, tullaanko ikinä löytämään suht järkevän hintaista, mutta silti hyvässä kunnossa olevaa asuntoa.
Tsempit sinne Lontooseen sen hämähäkin pyydystämiseen ja kiitos kivasta blogista! Terkuin hyvin harvoin kommentoiva, mutta silti vaikuisesti blogissasi käyvä lukija. :-)
Kiitos Maiju ihanan pitkästä kommentista, lämmitti mieltä kovasti! Just niin tyypillistä että maalia vaan homeen päälle, huhuh! Toivottavasti tää teiän uus kämppä on kiva ja hyvässä kunnossa, pidän peukkuja! Ei oo muuten enää jättihämähäkkiä näkynyt *kop kop*
PoistaIhanaa kesää sinne xx
Tarvitsetko kiireellistä lainaa yrityksesi rahoittamiseen tai mihin tahansa tarkoitukseen? meillä on sertifioitu ja oikeutettu ja kansainvälinen luvan saanut lainanantaja Tarjoamme lainoja yrityksille, valtava ongelma asiakkaille, joilla on taloudellisia ongelmia ja jotka tarvitsevat ratkaisua edulliseen korkoon?
VastaaPoistaProsessoitu 3 6 työpäivää. Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas, nopea ja dynaaminen. Ja yhteistyön rahoituksen kiinteistöjen ja kaikenlaisten liiketoiminnan rahoitus, ota meihin yhteyttä tänään Sähköposti: patrickloancompany6@gmail.com
Tarvitsetko 100% RAHOITUS .. annamme lainoja, joiden kohtuuhintainen korko on 4% (patrickloancompany6@gmail.com)
Palvelumme sisältävät seuraavat:
1.Home lainat.
2.Yritysluotot
3.Mortgage
4.Refinancing Loans
5.Home lainat
6.Truck Lainat
7. Henkilökohtaiset lainat
8.Debt-konsolidointilainat
9. Luottolainat
10. Koulutuslainat
VastaaPoistaLue!!!! Lue!!!! Lue!!!! Lue!!!!
Hei!!! Am niin onnellinen Sain kaivoksen Mike Fisher. Minun tyhjä automaatti kortti voi nostaa €2 000 päivittäin. Sain sen häneltä viime viikolla ja nyt minulla on €14 000 ilmaiseksi. Tyhjä ATM vetää rahaa tahansa ATM koneita ja ei ole nimeä sitä, se ei ole jäljitettävissä ja nyt minulla on rahaa liike toimintaa ja tarpeeksi rahaa minulle ja perheeni elää. Olen todella onnellinen, että tapasin Mike Fisherin, koska Tapasin kaksi ihmistä ennen häntä ja he ottivat rahani tietämättä, että he olivat huijauksia. Mutta olen onnellinen nyt. Mike Fisher lähetti kortin kautta DHL ja sain sen kahdessa päivässä. Hanki oma kortti häneltä nyt hän ei ole kuin muut huijari teeskennellä on automaatti kortti, hän antaa sen ilmaiseksi auttaa ihmisiä, vaikka se on laitonta, mutta se auttaa paljon ja kukaan koskaan jää kiinni. Olen kiitollinen Mike Fisherin, koska hän muutti tarinani yhtäkkiä. Kortti toimii kaikissa maissa, paitsi Mali ja Nigeria. Mike Fisher Sähkö posti osoite on: blankatm002@gmail.com
Hei rakkaat ystävät. Nimeni on Naomi Naomi. Olen kotoisin Puolasta ja haluaisin jakaa teille hyviä uutisia. Pitkän ja epäonnistuneen lainahaun jälkeen törmäsin kunnioitettavaan ja rehelliseen mieheen nimeltä Jean Paul Marie Weiwers. Hän myönsi minulle 200 000 Yhdysvaltain dollarin lainan ilman vaikeuksia tai komplikaatioita alle 72 tunnissa. Hänen sähköpostiosoite on loancreditinstitutions00@gmail.com ja WhatsApp-numeronsa on +393512114999.
VastaaPoistaOta yhteyttä häneen saadaksesi lisätietoja lainasta.
Jumala siunatkoon teitä.
Ota yhteyttä WhatsAppissa numeroon +393509313766.
Se on todella upeaa!
VastaaPoistaHuomasin, että hymyni on lainaa tarjoavien luottolaitosten ansiota. Sain heiltä lainan, ja kaksi työtoveriani on myös saanut lainoja tältä yritykseltä ilman vaikeuksia ja erittäin edullisin korkoin. Suosittelen ottamaan heihin yhteyttä; olet tullut oikeaan paikkaan, jos todella haluat lainaa projektiisi tai mihin tahansa muuhun tarkoitukseen. Lähetän tämän viestin, koska olin erittäin tyytyväinen saamaani lainaan tältä yritykseltä. Ystävän kautta tapasin tämän rehellisen ja anteliaan lainayrityksen, joka auttoi minua saamaan 35 000 euron lainan. Joten suosittelen ottamaan heihin yhteyttä ja hyödyntämään kaikkia heidän tarjoamiaan palveluita. Tässä on heidän sähköpostiosoitteensa: loancreditinstitutions00@gmail.com tai WhatsApp-puhelinnumero: +393509313766. Tai heidän toinen WhatsApp-numeronsa on +393512114999.
Hyvää huomenta. Nimeni on Juanma Ignacio Judith ja olen Uruguaysta. Tämä yritys nimeltä Loan Credit institutions on oikea lainayhtiö. En ole koskaan halunnut lainaa, mutta ajattelin vain kokeilla tätä yritystä ja katsoa, pitävätkö ihmisten sanat paikkansa. Hain lainaa viime viikolla, otin lainan ja sain lainani tänään lainayhtiöiltä. Jos luet tätä viestiä ja tarvitset lainaa tältä yritykseltä, he auttavat sinua. Tämä yritys on ainoa, joka tarjoaa oikeita verkkolainoja. Hakemani laina oli 60 000 dollaria, ja sain sen viikon sisällä. Joten ystäväni, älkää antako huijata itseänne, jos tarvitsette oikeaa lainaa; tämä on oikea yritys hakea lainaa. Jos olet kiinnostunut heidän lainoistaan, heidän WhatsApp-numeronsa on +393512114999. Tai sähköpostiosoite on loancreditinstitutions00@gmail.com tai WhatsApp: +393509313766.
VastaaPoistaHyvää päivää kaikille.
VastaaPoistaNimeni on Damian Diego Alejandro ja olen kotoisin Madridista, Espanjasta. Haluan käyttää tilaisuuden kirjoittaakseni verkossa, että kuka tahansa, joka tarvitsee aitoa lainaa, on oikea yritys hakea lainaa luottolaitoksilta. Muutama päivä sitten tarvitsin rahaa ja etsin lainaa verkosta. Näin yhden yrityksen ja hain lainaa, mutta se yritys huijasi minulta rahani kahdesti. Olin niin järkyttynyt, koska tarvitsin rahaa, joten päätin etsiä toisen yrityksen. Hain lainaa toisesta yrityksestä, ja sama yritys pyysi minua myös tallettamaan rahaa, minkä teinkin, mutta en koskaan saanut lainaani. Olen niin huolissani, koska tarvitsin kiireellisesti rahaa talon ostamiseen. Jos en saa taloa pian, vuokranantaja häätää minut ja perheeni, joten minun on hankittava oma asunto. Kun etsin uudelleen, näin tämän yrityksen, luottolaitoksilta. Näin monien ihmisten todistavan tästä yrityksestä ja sanovan, että se on todella loistava. Aluksi pelkäsin hakea lainaa, koska minua oli huijattu kahdesti, mutta päätin kokeilla ja katsoa, onko tämä yritys laillinen. Niinpä hain lainaa. Kun hain lainaa, he kertoivat minulle kaiken, mitä minun piti tehdä. Olin vielä hieman peloissani, mutta luotin heihin ja he vakuuttivat minulle, että saisin haluamani lainan viiden arkipäivän kuluessa. Sain pankiltani ilmoituksen, jossa kerrottiin, että tililleni oli talletettu 175 000 euroa, ja olin niin onnellinen. Jonkin aikaa sitten yritys soitti minulle ja kysyi, olinko saanut lainani, ja sanoin kyllä. Olen erittäin kiitollinen, ja kirjoittaessani tätä viestiä verkossa tämä yritys on auttanut myös kahta veljeäni. Joten kuka tahansa, joka tarvitsee oikeaa lainaa, luottolaitos on oikea yritys hakea lainaa. Jos tarvitset rahaa, voit ottaa heihin yhteyttä WhatsAppissa numerossa +393512114999 tai WhatsAppissa numerossa +393509313766 tai sähköpostitse osoitteeseen loancreditinstitutions00@gmail.com. Kiitos kaikille, jotka lukivat viestini, ja kannustan teitä hakemaan lainaa tähän yritykseen, koska tulette olemaan heihin tyytyväisiä.
Maa: Indonesia
VastaaPoistaOsoite: Surabaya
Sähköpostiosoitteeni: nurbrayani750@gmail.com
Nimeni on Nurbrayani, ja haluan todistaa ALLAHIN tekemästä hyvästä työstä elämässäni joidenkin maiden heikon taloustilanteen vuoksi. Onko keskuudessanne ihmisiä, jotka etsivät lainaa? Joten teidän on oltava erittäin varovaisia, koska internetissä on paljon väärennettyjä lainanantajia, mutta he ovat erittäin rehellisiä väärennetyistä lainanantajista. Jouduin kahden lainanantajan uhriksi ja menetin paljon rahaa, koska hain lainaa heidän yrityksestään. Melkein kuolin prosessissa, koska ihmiset pidättivät minut omien velkojeni vuoksi ennen kuin minut vapautettiin vankilasta. Selitin tilanteeni ystävälleni ja sitten esittelin minut luotettavalle lainanantajalle. Lainat luottolaitoksilta Sain 350 000 000 rupian lainani laina luottolaitoksilta erittäin helposti viikon sisällä hakemuksen jättämisestä, joten päätin jakaa ALLAHIN hyvän työn lainat luottolaitosten kautta perheeni elämässä.
Jos siis tarvitset lainaa, ota yhteyttä lainanantajiin sähköpostitse: (loancreditinstitutions00@gmail.com) WhatsApp: +393509313766
Voit ottaa heihin yhteyttä myös WhatsApp-numeron kautta: +393512114999
Kiitos ja siunatkoon Allah sinua
Jotain uutta!!
VastaaPoistaHei kaikille!
Pysähdyn tällä kanavalla kertomaan hyviä uutisia.
Sain äskettäin lainan, jota en ollut oikein harkinnut, mutta olin iloisesti yllättynyt tästä miehestä.
Hänen nimensä on yksinkertaisesti herra Elijah.
Löysin Facebookissa kommentin hänen nimensä alla ja yritin ottaa häneen yhteyttä saadakseni tietoa lainan saamisesta.
Sain häneltä 100 000 dollarin dollarin lainan alle 72 tunnissa pankkisiirrolla.
Jaan hänen yhteystietonsa, jotta voit pyytää hänen apuaan, jos tarvitset sitä.
Sähköposti: loancreditinstitutions00@gmail.com
Puhelin: +393512114999.
Whatsapp: +393509313766.
Ota yhteyttä häneen saadaksesi lisätietoja. Kiitos!
Hei kaikki.
VastaaPoistaOlen Fatima Mireia Beatriz ja olen kotoisin Limasta, Perusta. Etsin lainaa netistä ja olin hyvin peloissani. En ollut koskaan aiemmin hakenut lainaa, joten tein taustatutkimusta ja etsin laillista yritystä. Löysin sellaisen nimeltä Loan Credit institutions. Tutkin, mitä ihmiset sanoivat tästä yrityksestä, ja se oli totta. Päätin hakea heiltä lainaa. Tarvitsin 65 000 dollaria yrityksen perustamiseen. Kun hain lainaa, he kertoivat minulle kaiken, mitä minun piti tehdä, ja vakuuttivat, että lainani olisi perillä alle viidessä arkipäivässä. Sanoin okei. Sain lainani tältä yritykseltä. Kirjoittaessani tätä nyt minua ei ole koskaan aiemmin huijattu, ja tämä yritys on loistava. Olen kuullut ihmisten puhuvan huijauksista, mutta minua ei ole koskaan huijattu, ja kiitän Jumalaa siitä. Joten jos tarvitset oikeaa lainaa, tämä on oikea yritys hakea. He auttavat sinua, ja heidän kertomansa lainanantoaika on täsmälleen se aika, jolloin saat sen. Kirjoitan tämän viestin kaikille, jotta he eivät hae lainaa väärästä yrityksestä. Jos tarvitset oikeaa lainaa, ota yhteyttä tähän yritykseen, niin olet tyytyväinen. Heidän sähköpostiosoitteensa on loancreditinstitutions00@gmail.com tai WhatsApp: +393509313766. WhatsApp: +393512114999.
Nimeni on Alex Jack Yhdysvalloista. Haluan kiittää lainalaitoksia, jotka auttoivat minua saamaan lainan. Viimeiset kolme kuukautta olen etsinyt lainaa velkojeni maksamiseen, ja kaikki yrittivät huijata minulta rahani, kunnes tapasin lainalaitokset. Hän pystyi myöntämään minulle 40 000 euron lainan. Hän voi auttaa myös sinua. Hän on auttanut muita kollegoitani. Jos tarvitset taloudellista apua, ota yhteyttä yritykseen sähköpostitse (loancreditinstitutions00@gmail.com). Uskon, että hän voi auttaa sinua. Ota heihin yhteyttä saadaksesi apua, kuten hän auttoi minua. Alla on hänen rohkaisun sanansa niille, jotka etsivät laillista ja rehellistä yksityistä lainanantajaa. Ota yhteyttä yritykseen WhatsAppin kautta: +393512114999 tai WhatsAppin kautta numeroon +393509313766.
VastaaPoistaNimeni on FATMA WATI, ja haluan tällä välineellä neuvoa kaikkia olemaan varovaisia internetistä lainan ottamisessa, koska niin monet internetin lainanantajat täällä ovat huijareita ja he vain jakavat tarinoita huijatakseen rahasi. Hain 200 000 euron lainaa saksalaiselta naiselta ja menetin 8 400 euroa saamatta lainaa.
VastaaPoistaTänä päivänä, 27. huhtikuuta 2026, ystäväni Wulan Sari työpaikaltani kertoi minulle, kuinka hän haki lainaa luottolaitoksilta ja lopulta sai lainan. En koskaan uskonut häntä, ennen kuin menin hänen kanssaan pankkiin vahvistamaan asiaa ja olin hämmästynyt, koska menetin paljon rahaa vain saadakseni lainan perheelleni.
ALLAH siunatkoon hyvää miestä siitä, mitä hän teki minulle ja kodilleni. Pyysin ystävääni esittelemään minulle hyvän yrityksen luottolaitoksilta, ja he tekivät sen, ja hain 120 000 euron lainaa.
Noudatin yrityksen lainaehtoja ja luottohakemukseni hyväksyttiin ilman stressiä ja vaikeuksia.
Lopulta sain lainan pankkitililleni ja soitin ystävälleni, että sain lainan. Esittelin myös monia ihmisiä hyvälle yritykselle nimeltä laina-luottolaitokset.
Haluan sinun lukevan todistukseni ja ottavan yhteyttä hyvään yritykseen, jos tarvitset lainaa, jotta sinäkin voit todistaa hyvän yrityksen ystävällisyydestä.
Joten käytän tätä väylää ilmoittaakseni kaikille romanialaisille ja muille ihmisille, joilla on mahdollisuus lukea todistukseni ja jotka tarvitsevat lainaa, ottamaan yhteyttä laina-luottolaitoksiin. SÄHKÖPOSTI: (loancreditinstitutions00@gmail.com)
Voit kuitenkin ottaa heihin yhteyttä WhatsAppin kautta: +393512114999 tai +393509313766.
Kiitos vielä kerran kaikille todistukseni lukemisesta ja siunatkoon ALLAH meitä kaikkia ja antakoon meille pitkän iän ja vaurauden.