Työskentely englanniksi sairaanhoitajana -riittääkö kielipää?

Jos otsikkon voisi vastata yhdella lauseella niin se olisi "KYLLÄ RIITTÄÄ IHAN VARMASTI"! Suomalainen englannin opetus on ihan huippuluokkaa ja tulet huomaamaan että monet kollegat ja jopa lääkärit puhuvat täällä paljon kieliopillisesti huonompaa englantia kun sinä itse! Omaa kielitaitoa on vaan vaikea laittaa oikeaan mittakaavaan ennenkun sen varassa on pärjättävä. Kaikki hokee että puhuu huonoa englantia, mutta näin asia ei ihan aikuisten oikeasti oikeasti ole. 

Saan aina välillä s-postina tai facebook viesteinä kyselyitä kielijutuista suomalaisilta sairaanhoitajilta, jotka harkitsevat tänne muuttoa, mutta ovat epäröiviä kielipäänsä suhteen... Tämä postaus on omistettu kaikille teille! 

Ajattelin itseasiassa kirjoittaa postaussarjan, jatkossa tarkoitus avata enemmän esimerkiksi EWS asteikkoa (early warning score) sekä ABCDE-tekniikkaa potilaan tutkimisessa sekä kirjaamisessa koska noi ovat "isoja" juttuja täällä, joskin varmasti niiden tarkoitus (tunnistaa akuutisti sairas potilas ja varoittavat merkit) on suomalaisille sairaanhoitajille itsestäänselvyys. Toisinaan tuntuu että nää jutut on kehitetty sellaisia varten, joilla ei ole lainkaan maalaisjärkeä (valitettavasti sellaisiakin hoitajia täällä riittää)! Voisin myös laatia erilaisista assesmenteista postauksen (mitä täällä rakastetaan). Kiinnostaisiko ylipäätään tällaiset aiheet? Kun itse muutin tänne niin olisin ollut ikionnellinen jos olisin saanut enemmän tietoa tulevasta ja "eväitä matkaan". Vaikka sitä loppupeleissä on kuitenkin niin yksin sitten itse hommat alkavat ja rankka sisäänajovaihe on vain käytävä läpi kaikkine kommelluksineen (sama juttu duunissa kun duunissa. 

Lähtökohtaisesti suomalaiset AINA vähättelevät kielitaitoaan eivätkö yleensä puhu englantia kun pakon edessä ja silloinkin häpeillen ja kielitaitoaan väheksyen... Itse olin juuri tällainen vielä muutama vuosi sitten ja kammoksuin/välttelin tilanteita, joissa piti kommunikoida englanniksi, esimerkiksi kavereiden ulkomaalaiset kaverit/kumppanit olivat kauhistus etenkin jos heidän kanssaan piti jäädä kaksin juttelemaan (varsinkin selvinpäin)! Ihan hävettää myöntää että tällainen nössö todella minä todella olin vielä 2010 luvun alussa! Toisaalta onhan se totta että jos englantia ei aktiivisesti puhu niin alku takeltelee aina, vaikka saisikin hyviä numeroita opettajilta. Kirjoittaminen on ihan eri juttu kun puhuminen jolloin ei ole yhtä paljon aikaa miettiä sanoja tai mitä suustaan päästää. 

Koulussa en ikinä loistanut kielissä ja olin enkussa sellainen seiskan oppilas ja kirjoituin YO kirjoituksissakin C:n enkusta. Mulla todettiin myös keskivaike lukihäiriö tai no ei olis varmaan todettu jollei vakuutus olisi kattanut kaiken maailman tutkimuksia ja neurologien vastaanottoa. Äiti ei ehkä vaan halunnut uskoa ettei tytär ole minään ruudinkeksijä ja patisti lääkärit lähettämään mut myös aivojen MRI kuvaan, hahah. Hyvä juttu diagnoosissa oli muuten se että sain jopa 2h lisäaikaa jokaiseen ylppärikokeeseen, tuli kyllä tarpeen!

Sairaanhoitajakoulussa taas oli tasan yksi kurssi englanniksi ja kurssilla sai ihan pintaraapaisun englanninkieliseen hoitotyöhön. Harmittaa etten lähtenyt vaihtoon koska sillon olisi kyllä oppinut niin paljon enemmän! Jos vielä opiskelet niin harkitse siis todellakin vaihtoon lähtöä jos tulevaisuudessa kiinnostaa työskennellä englannissa/englanniksi. Olen itse sellainen oppija ettei mikään uusi sana jää päähän kovinkaan helposti jollen hoe sitä useita kertoja, kirjoita ylös ja käytä jossakin lauseessa (ja silti saatan silti unohtaa oppimani parin päivän päästä). Uskon ihan oikeasti että valtaosa kavereista ja ylipäätään muista ihmisistä on paljon parempia enkussa kun minä ja oppivat sanoja nopeammin. 

Sairaalasanastossa on se hyvä puoli että samat termit toistuvat jatkuvasti. Muistan ekana päivänä ekassa duunissa kun joku sanoi että "your going to have new admission soon" ja olin ihan että häh mikä admission (uusi potilas)!? Discharge eli kotiutus oli sentään paljon tutumpi sana. Voi sitä häpeää kun ekana päivänä avustin lääkäriä dreenin laitossa ja hän pyysi ojentamaan "syringe" ja olin taas että mikä ihme se syringe on. Olin herranjumala unohtanut mikä ruisku on englanniksi! Luin kyllä sanastoja luullakseni ahkerasti ennen duunin aloittamista, mutta niin ne sanat vaan unohtuvat. Luulin kyllä osaavani jotain, mutta sitten yhtäkkisessä tilanteessa sanat tai kuullun ymmärtäminen on hukassa! 

Sanastoa on kyllä jokatapauksessa hyvä tankata etukäteen ja katsoa mielellään vaikka englantilaisia sairaalasarjoja. Hyvä olisi myös saada käteensä joku englanninkielinen opus kuten "nurse survival guide to a ward". Ton hyödyllisen kirjan valmistus on tosin jo lopetettu, mutta Amazonista tilaamalla sen saa halvalla vaikkapa käytettynä. Täällä myös rakastetaan sanalyhenteitä kuten just NHS (national health service). RN on registered nurse, SSN taas senion staff nurse ja WM ward manager HCA on health care assistant, joka taas on vähän kuin lähihoitaja, mutta heillä ei välttämättä ole mitään hoitoalan koulutusta. NIC tarjoittaa nurse in charge ja SHO on perus (erikoistumaton) osaston lääkäri eli senior house officer. F1 on muistaakseni ensimmäisen vuoden lääkäriopiskelija joja lähinnä ottaa verikokeita ja laittaa tippoja. OT on occupational therapist, PT physio therapist ja NP night practioner. Consultant on johonkin erikoistunut lääkäri ja Registra erikoistuva. CXR on chest x-ray, OGD tähystystoimenpide ja LP lumbal puncture. CD on controlled drugs eli huumelääkkeet joiden säilytyksestä, kirjaamisesta ja tuplatarkistuksesta on täällä tiukat säännöt. Analgesia on yhtä kuin kipulääkkeet, luulin aluksi että nukutus! FBC on full blood count ja BC blood culture. LFT tulee sanoista liver function test. CRP sentään sama kun suomessa. MSU on mid steam urine eli suomen PLV. Mitähän näitä nyt vielä olis...  TB on tuberculosis ja CAP community accuired pneumonia eli ei sairaalasta saatu pneumonia. Sero+ tarkoittaa hiv positiivista. AKI on acute kidney injury, PUO tarkoittaa pyrexia unknown orgin (epäselvä kuumeilu), IVDU iv drug user ja DM diabetes mellitus. NIDD on non insulin depending diabetic. TLC eli tender loving care tarkoittaa saattohoitoa (jotenkin aika lohdullinen ilmaisu) ja vainaja taas viedään osastolta "rose cottageen" eli ruusutupaan (ruumishuone). TTA tarkoittaa to take away ja kyse lääkkeistä jotka saa mukaan sairaalasta ja Merlin on lääkärin kirje  eli hoitoyhteenveto (en tiedä mistä sanoista tulee). Voitte jatkaa listaa ja mainita näitä lisää kommenttikentässä :) Vielä mainittavia ilmaisuja lääkelistassa: OD once a day, BD kahdesti päivässä, TDS kolmesti päivässä ja QDS neljästi päivässä. 

Kaikista etukäteisvalmisteluista huolimatta siihen kielen kulttuurishokkiin mikä odottaa töiden alkaessa ei voi täysin varautua. Erilaiset aksentit, hullun nopeasti puhuvat ihmiset, painajaismaiset epäselvät puhelinkeskustelut, vieraan sanalyhenteet... On yksinkertaisesti vaan asennoiduttava siihen, että alku tulee olemaan pirun raskas ja sietämään sitä epävarmuutta ja haparointia mitä on edessä, kyse on kuitenkin vaan muutamasta viikosta ja sitten kaikki on helpompaa - tämän minä lupaan! Kielitaito meillä suomalaisilla on ja pysyy pohjalla, mutta sitä on nyt vaan vähän muokattava! 

Eikä ole mitään hävettävää pyytää ihmisiä puhumaan hitaammin tai toistamaan sanomaansa. Joskus jouduin pyytämään toistamaan jopa 5 kertaa jonkun lauseen jos en ollut ihan varma mistä oli kyse, esim.  kirurgilta tulleista hoito-ohjeista! Toki sain myös ikäviä "are you deaf" ja "I wanna speak to someone else" kommentteja, mutta täytyy muistaa että potilaita varten me tehdään tätä työtä ja velvollisuutena on toteuttaa 100% turvallista hoitoa eikä mitään "sinneppäin" ehkä tajusin mitä toi lääkäri tarkoitti meninkiä voi hyväksyä. Kaikista toisteluista huolimatta mulla tuli alussa väärinymmärryksiä, mutta onneksi mitään vakavaa ei kuitenkaan tapahtunut. Joskus taisin poistaa jotkut tikit kokonaan vaikka tarkoitus oli poistaa joka toinen tai jotain sinneppäin. Töiden alkaessa englanniksi tunsin kyllä itseni pitkästä aikaa NIIN typeräksi! Tämän kanssa on vaan opittava elämään ja muistamaan että kaikista virheistä oppii, ensi kerralla sitten ainakin muistan mitä tämä ja tämä sana tarkoittaa! What does not kill you (or your patients) makes you stronger ;-) 

Kuten taisinkin jo todeta niin kielipää karttuu siis kyllä nopeasti työelämässä (jopa tällaisen pahvipään) ja sanavarasto lisääntyy joka päivä. Kirjaamisessa oppii nopeasti käyttämään sanoja jorinoita. Tyypillinen ote mun kuvitteellisen stabiilin potilaan kirjaamisista:  "Patient received alert and orientated, GCS 15/15. Self caring and mobilising patient, eating and drinking well. Pt report good urine output and BO (bowels opened) this morning. Vital sings monitored as charted and patient remais cardiovascularly stable. EWS (early warning score) is 0. Leg dressing changed and wound is healing well, please see would chart for details. Seen by CIU (clinical infection unit) doctors on ward round and awaiting cardiology review. CXR (cheast x-ray) done today and due ECHO tomorrow morning. Urine dip done and MSU (urine sample) sent. Viral thoath swap done and bloods taken as doctor reguested. Patient remains on iv antibioticks, cannula in situ on left arm. Due medication given as charted. All care needs met, no new issues or concerns from nursing perspective. Care continues in the ward". Kannattaa myös lukea muiden kirjaamisia ja oppia sitä kautta erilaisia ilmaisuja ja kirjaamistekniikoita. Kirjaaminen ABCDE (Airway patent, Blood pressure stable and so on...) -tekniikan mukaan on täällä yleistä, mutta siitä lisää toisen kerran (muuten tätä postausta ei jaksa lukea Erkkikään!). 

Muista että you can do it, etenkin jos mä lukihäiriöinen ja lievästi änkytysvikainen (on muuten pahempi englanniksi kun suomeksi) pärjään täällä! 

Mikä teitä jännittää tai mietityttää kaikkein eniten englanniksi työskentelyssä? Omia kokemuksia olis myös kiva kuulla :) 

Mukaavaa alkavaa viikkoa kaikille! Mä odotan kovasti huomista maanantai vapaata ja pientä "virkistyspäivää" parhaimpien työkavereiden kanssa. Tiedossa ainakin shoppailua, puistoilua ja pubilounasta. Täällä on ollut tosi kaunis ja lämmin syksy, kumpa se vielä jatkuisi! Tässä fiiliksiä eiliseltä Kingston päivältä, jottei postaus nyt jäisi täysin kuvattomaksi. Kaupat oli jo pullollaan joulukrääsää! Hoitajamaiseen tapaan joulu menee töissä mutta onneksi joulua voi fiilistellä koko joulukuun ajan (tai vaikka jo vähän etuajassa). 

Onni on tässä ja nyt

Varoitus jo etukäteen että tästä tuli sitten todella siirappinen postaus, jos parisuhdejutut ei kiinnosta niin kannattaa skipata tämä postaus :) 

Ollaan kuljettu Mr Londonin kanssa yhteistä taivalta nyt reilut 3.5 vuotta. Blogia pidempään lukeneet tietävätkin että tavattiin Thaimaassa Koh Phi Phin saarella tammikuussa 2012. Olin kavereiden kanssa reissaamassa ja yhtenä iltana matkalla rantabileisiin katseeni kohtasi komean ruskeasilmäisen miehen kanssa. Tämä hetki muutti loppuelämäni. Kävely rannalla ja keskustelut aamun sarastukseen, lukuisat sähköpostiviestit ja puhelut, tapaaminen Lontoossa huhtikuussa 2012 isosisko esiniinana, reilun vuoden kaukosuhde, reissaamista edestakaisin ja täällä sitä nyt asutaan yhdessä onnellista elämää Lontoossa. 

Pitkä matka tähän pisteeseen on kyllä kuljettu. Ennen tapaamistamme Thaimaassa olin jo luovuttamassa "sen oikean" löytymisessä ja lukuisat pettymykset miesrintamalla olivat ajamassa minut epätoivoon. Nuorempana mulla oli tapana rakastua aina vääriin miehiin ja mulla oli kova miellyttämisen tarve -oman hyvinvoinnin kustannuksella. Kaikki aiemmat suhteen olivat jotenkin epätasapainossa ja koska en halunnut olla yksin niin ajauduin aika epätoivoisiin suhteisiin ja kuvioihin. Myös joku kova hoivavietti oli taustalla ja mistä onnistuinkaan löytämään ne kaikista epäsopivimmat miehet ja rentut, kuinka sokeaksi ja epätoivoiseksi sitä voikaan ihminen tulla! Tiedättehän sen tunteen kun ajattelette jotain renttu exää ja mietitte että mitähän mä tossakin aikoinaan näin! Toki nuorena voi ihan luvan kanssa olla naiivi ja kokeilunhaluinen, mutta rajansa kaikella. Tein kyllä paljon itselleni hallaa sekaantumalla vääriin miehiin.

Nyt elän ensimmäistä kertaa elämässäni tasapainoisessa suhteessa, sellaisessa jossa on mielettömän hyvä ja turvallista olla. Tuntui pitkän aikaa käsittämättömältä että joku rakastaa minua juuri sellaisena kun olen kaikkine virheineen eikä tarvitse ikinä yrittää tai esittää mitään. Kuten Jippu laulaa osuvasti "sinä näit sen kaiken minussa mitä ei kukaan toinen rakasta".

Kun nuorempana itkin sydänsuruissani päättyneiden suhteiden perään ja miesten tähden niin äiti lohdutti näillä sanoilla: Nuorena pitääkin "harjoitella" suhteita, jotta jonain päivänä olisi onnellinen ja löytäisi hyvän suhteen. Tämä on kyllä niin totta, toki siis sen tosirakkauden voi löytää ensimmälläkin kerralla mutta mulle ei ainakaan käynyt niin. Äiti myös varoitteli etenkin kokeista ja baarimikoista, tämäkin ollut aivan totta. Vaikka poikkeuksiakin mahtuu varmasti joukkoon ;-) Uskon että juuri kaikkien koettelemuksien ja huonojen kokemusten ansiosta osaan arvostaa niin kovasti sitä mitä minulla nyt on. 

Multa kysellään aina välillä bloginkin puolella parisuhteemme kulttuurieroista ja olen yrittänyt kirjoittaa aiheesta postausta, mutta juttu lähtee jotenkin aina sivuraiteille. Rakastuin Omidilla hänen avoimuuteensa, huumorintajuun, rohkeuteen ja siihen että hän teki aina seurassaan oloni niin turvalliseksi ja helpoksi. Olin alussa vähän arka puhumaan englantia/ilmaisemaan tunteita haluamallani tavalla, mutta Omid otti aina tilanteen haltuun ja teki keskustelusta helppoa. Mun suomalaistyylinen hiljaisuus vaivasi aluksi Omidia, britit kun ovat mestareita pälpättämään ja paikkaamaan kaikki hiljaiset hetket ja hän kertoi pelänneensä että mun kiinnostus oli hiipumassa jos olin hiljaa. Toki suomalaisissakin miehissa on sanavalmiita tapauksia, mutta tämä brittimies kyllä hurmasi mut vuorovaikutustaidoillaan ja päihitti mennen tullen kaikki deittailemani suomimiehet! Pian kuitenkin opittiin molemmat nauttimaan ajoittaisista hiljaisista hetkistä ilman epäluuloja, kun voi vaan olla hiljaa yhdessä ja hyvä juuri näin. 

Mr Londonin kohteliaisuus ja vilpitön ystävällisyys mun perhettä ja ystäviä kohtaan oli myös jotain ennenkokematonta ja teki muhun syvän vaikutuksen. Tuntui kyllä kieltämättä hyvältä kun sain palautetta miten upean miehen olenkaan löytänyt ja miten "ihana tuulahdus" Omidin oli. Kulttuurishokkina Omidille tuli kylläkin sitten taas mun suorasukainen tyyli ilmaista asioita ja kuulostin kuulemma välillä tosi tylyltä ja epäkohteliaalta. Esimerkiksi saatiin iso kina koska arvostelin ruokaa ravintolassa johon herra oli vienyt mut syömään ja hän otti tämän henk koht loukkauksena vaikka en tietenkään mitään sellaista tarkoittanut. Tämä tapahtui suhteen "harjoitteluaikana" ja nykyään kyllä puhumme asioista ihan suoraan ja Omidkin on uskaltanut olla suorasukaisempi. Avoimuus on kyllä mielestäni yksi suhteen tärkeimmistä ominaisuuksista ja kyky ottaa ne vaikeatkin aiheet puheeksi ennenkuin asia räjähtävät silmille tai patoutuvat sisälle. Toki meilläkin tapellaan, osataan olla ilkeitä ja loukata toista mutta onneksi harvemmin ja ollaan molemmat tosi lyhytvihaisia ja sovitaan yleensä ASAP jos tulee kinaa. Viime kesänä meillä oli vähän pidempi "nihkeä jakso" jolloin molemmilla oli pinna jotenkin tosi kireällä monista syistä johtuen ja otettiin enemmän yhteen, mutta kun siitä selvittiin niin suhteessa on mennyt entistä paremmin. Tälle alla olevella Omidin luomalle kuvalle teksteineen on naurettu monet kerrat :D

Kuten olen aiemmin kertonut niin Omidin sukujuuret ovat isän puolelta Iranissa (äiti on britti) ja hänessä yhdistyy mielestäni iranilaisen ja brittiläisen kulttuurin parhaat puolet. Omid tarkoittaa samaa kun Toivo ja mun äiti onkin antanut Omidille lempinimen "Topi". Omidin isä on varmaankin anteliain ja sydänmellisin ihminen minkä olen tavannut ja näen Omidissa paljon hänen piirteitään/luonnettaan. Isän kokkaustaidot eivät valitettavasti kuitenkaan ole tarttuneet Omidiin ja häntä ei pahemmin kokkailut kiinnosta (mutta syöminen sitäkin enemmän). Iranilainen ruoka munakoisotahnoineen, safron riiseineen ja lammaskebabeineen on kyllä valloittanut sydämeni ja olen alkanut harjoittelemaan persialaisia reseptejä. Olen yrittänyt vakuutella Omidille että hän tulee katumaan kovasti jos ei opettele isänsä taitoja, koska jonain päivänä ei ole enää isää kokkaamassa. Täytyy jatkaa painostusta ja sopis yhteisiä kokkaussessioita isän kanssa. Alla yksi lempikuvistani "Tutusta". Jos Iran tausta kiinnotaa niin voisin joskus laittaa kuvia valtavan kiehtovista vanhoista persialaisiata valokuvista. 

Haluaisin kovasti päästä Iraniin Omidin sukujuurille ja tapaamaan hänen kahta iäkästä tätiään vielä kun he ovat hengissä. Omidin isän perhe aikoinaan varsin tunnettu Iranissa ja isän veli oli silloisen hallitsija Saahin kanssa tekemisissä ja toimi armeijan johtajana. Valitettavasti ääri-islamilaisten vallankumouksen myötä 1970-luvulla maa joutui kaaokseen, Saahi maanpakoon ja isän veli teloitettiin. Kaikki kehitystyö mitä Saahi oli tehnyt maassa kulttuurin, talouden, kansanvälisten suhteiden ja koulutuksen edistämiseksi ja mm. naisten aseman parantamiseksi (esimerkkinä hänen vaimonsa toimi varahallitsijana) oli menetetty ja julkirakennuksia, kouluja ja mm.teattereita poltettiin ja naiset pakotettiin tiukkaan huntupakkoon. Tavattoman surullista! 

Ennen vallankumousta Iran oli ihanteellinen paikka asua ja Omidin isä vietti siellä kovin onnellisen lapsuuden isossa perheessä. Suvun historiasta kertoo jo Omidin sukunimi joka on suomeksi käännettynä Gilanin kuningas (aikoinaan isän isoisä tai isoisoisä hallitsi Gilanin aluetta, tuona aikana monilla alueilla oli omat kuninkaansa). Perheellä oli aikoinaan paljon maata ja omaisuutta, mutta vallankumouksen myötä kaikki menetti arvonsa ja he menettivät suurimman osan omaisuudestaan. Edelleen heidän omistuksessa on mm. rantaa ja huvila Kaspianmeren rannalla. 

Tämä Irania kohdannut tragedia on läsnä Omidin isän elämässä ja ystävillisten silmien takana paistaa suru. Yksi isän siskoista pakeni Yhdysvaltoihin, setä tosissaan teloitettiin, kaksi siskoa jäi Iraniin todistamaan täystuhoa ja joutuivat piileksimään pitkään sillä jo sukunimen paljastuminen olisi tietänyt ongelmia. Yksi veljistä käänsi selkänsä ja asettui ääri-islamilaisten puolelle eikä kukaan sisaruksista ole ollut hänen kanssaan tekemisissä tämän jälkeen, veli on heille käytännössä kuollut. 

Suosittelen ehdottomasti lukemaan Saahin vaimon Farah Diba Pahlavin elämäkerran jos Iranin kiehtova ja traaginen historia kiinnostaa tai haluaa muuten vaan lukea hyvän kirjan. Luin kirjan viime talvena Thaimaan lomalla ja monet sivuista ovat lähes pilalla tai liimaantuneeet toisiinsa kiinni koska itkin niin paljon tätä koskettavaa kirjaa lukiessani! Kirjassa tulee esille myös todellinen, Saahin viimeiseen hengenvetoon kestänyt rakkaustarina. Vaikka Saahi menetti monen iranilaisen tavoin kotimaansa ja kaiken saavuttamansa niin lohdullisesti hän sai viettää loppuelämänsä elämänsä rakkauden kanssa. Kuvat napattu kirjasta ja laatu ei siis kovin hyvä. Ylimmässä kuvassa Saahi ja Farah ja alla koko perhe viimeisessä yhteiskuvassa ennen Saahin kuolemaa. Heidän kuvankaunis tyttärensä Leila koki myös todella surullisen kohtalon kaiken perhettä kohdalleen tragedian jälkeen ja menehtyi oman käden kautta nuorena Lontoossa. 

Multa kysytään välillä vaikuttaako Omidin muslimitausta meidän suhteeseen. Välillä unohdan että Omid on tosissaan Iranin passin perusteella muslimi, mutta tämä ei kyllä mitenkään näy käytännössä: pekoni maistuu eikä meillä ole kotona koraania. Omid kävi katolilaisen koulun eikä harjoita mitään muslimi riittejä. Isä rukoilee säännöllisesti, mutta hänkin on hyvin "rento" muslimi jos näin voi sanoa. Jumalakuva ei myöskään rajoitu vain islamiin, onhan Omidkin saanut toisen nimensä raamatun tarinan ja viisaan kuningas Solomonin mukaan. Tiedättehän sen tarinan missä kaksi naista taistelee lapsesta ja väittävät molemmat olevansa oikea äiti, kuningas sanoo katkaisevansa lapsen keskeltä molemille, jolloin oikea äiti luovuttaa lapsen toiselle naiselle ja näin paljastuu oikeaksi äidiksi. Jos matkustaisimme Iraniin yhdessä niin meidän tulisi allekirjoittaa todistus että olemme Omidin kanssa menossa naimisiin ja mun pitäisi käyttää Iranissa peittävää huivia ja uidessa peittävää kokovartalokaapua jos vaikka sinne kaspianmereen pääsisi polskimaan. En nää tässä mitään ongelmaa, maassa nyt vaan toimittava maan tavalla. 

Youtubesta löytyy muuten todella hauskoja videoita iranilaisesta "yli kohteluaisuudesta" ja tavoista. Omid uskoo että reissu olisi mulle tosi stressaava koska iranilaiseen tapaan ihmiset ovat yli innokkaita, uteliaita ja "tunkeilevia" ja todennäköisesti pakottaisivat mut syömään itseni ähkyyn joka aterialla ja esittelemään tanssitaitojani (joita mulla ei tod ole) kaikkien edessä kuten tapoihin kuuluu, ottaisin tämän kaiken kylläkin vastaan ilolla ja uutena elämyksenä :) Iranilaiseen tapaan vieraita pitää palvoa ja heille pitää loppumattomasti tarjota ruokaa, kieltäytyminen on kohteliasta ja täten isännän tulee tuputtaa ruokaa kunnes vieras lopulta syö, olisihan se muuten epäkohteliasta. Koska vaan vieraita voi tulla ovesta ja ruokaa on aina oltava ihan överisti! Kun Omidin isä kokkaa niin riisiä on yleensä tarpeeksi kerrostalolliselle ihmisiä! Meillä on aina keskimäärin 20 tyhjää eväsrasiaa kaapissa koska ruokaa pakataan melle aina myös kotiin mukaan kun mennään esim sunnuntai lounaalle, eipähän tarvitse miettiä alkuviikon ruokalistaa. Mun ruotsalaisella työkaverilla on muuten myös iranilainen poikaystävä (hän tosin 100%) ja meillä on aina hauskat jutut. Työkaverin kihlatun iranilainen äiti on mm. jo ostanut Charminilta kysymättä hänelle mieleisensä hääpuvun. Charmin parka ei tiedä miten sanoa äitiä loukkaamatta että pramea puku ei nyt kyllä ole ihan mieleinen. Helpommin sanottu kun tehty ;-) 

Parisuhteen kulttuurieroihin vielä palatakseni, suurimmat parisuhteen "kulttuurishokit" tulivat siis nimenomaan mun juurtuneista suomalaisista tavoista! Brittielämä itsessään oli toki mulle kulttuurishokki etenkin sairaanhoitajan töiden aloittamisen osalta kuten kaikille blogin lukioille on varmasti tullut moneen kertaan selväksi. Nyt olen kuitenkin sopeutunut varsin hyvin ja vaikka työstä riittää aina purnaamista niin asiat ovat kaikenkaikkiaan todella hyvällä mallilla. Vapaa aikaa arvostan kyllä enemmän kuin koskaan ja olen yrittänyt parhaani mukaan sulkea työasiat mielestäni kun astun sairaalasta pihalle, elämässä on niin paljon muutakin kun murehtia asoita joille ei voi mitään! 

Yhteenmuutto pari vuotta sitten mietitytti etenkin koska aiempi suhteeni ajautui kaaokseen ja eroon nimenomaan yhteenmuuton seurauksena (toki siis se suhdekkaan ei ollut kovin kestävällä pohjalla) ja minulla oli asiasta omat pelkoni koska tiedättehän miten yhteenmuuton jälkeen kaikki pahat tavat tulevat armottomasti esille eikä mitään voi enää salata toiselta :D Onneksi kaikki on kuitenkin mennyt tosi luontevasti ja meistä on hioutunut hyvä tiimi. 

Siivouksesta nyt tulee joskus kinaa, mä kun kuulemma jätän tavaroita lojumaan sikin sokin ja mua taas ärsyttää että herra ei juuri ikinä vaivaannu tiskaamaan tai vaihtamaan loppunutta vessapaperirullaa! Raha asioissa ollaan tosi lungeja eikä itseasiassa olla ikinä tapeltu rahaan liittyen. Meillä on alusta asti ollut periaate "kaikki mikä on sinun on minun". Mun ainoa brittitili on itseasiassa meille avattu yhteistili mihin Omidilla on myös tunnukset ja kortti. Hänen suurta hupia on selata mun tilitiedot luetella missä kaikkialla olen shoppaillut ja piikitellä leikkisään tyyliinsä "oh you naughty girl had a secret mc donals last monday" ja " what did you bought from Tk Maxx again"! Tiedän että raha-asiat jakavat kovasti mielipiteitä ja monella nousisi karvat pystyyn jo ajatuksesta että kumppani tietää tismalleen tilitiedot eikä yhtään välitetä kumpi on maksanut laskuja enemmän missäkin kuussa. Tiedän pareja jotka vielä kymmenen vuoden avioliiton jälkeen pitävän raha asiansa tiukasti erillään, eivät ole tietoisia toisen säästöistä ja jakavat kulut tismalleen 50-50 pitäen kirjaa jos toinen on velkaa toiselle yms.  Onneksi me ollaan molemmat samanlaisia tän rennon asenteen kanssa, olisi varmasti hankalaa jos toinen haluaisi pitää tarkemmin kirjaa siitä mitä kukin maksaa tai ettei joudu itse liikaa maksumieheksi. Osasyynä on varmasti se että tienataan yhdessä ihan mukavasti Lontoon mittakaavassa, ei mahdottomia mutta kaikki perustarpeet tulee tyydytettyä ja pystymme matkustemaan plus siirtämään joka kuukausi rahaa yhteiselle säästötilille. Mihinkään lainatakuuseen (asunnon ostoa ajatellen) meillä ei ole vielä vuosiin varaa eikä asunnon osto ole muutenkaan ajankohtaista. Lontoon asuntomarkkinat ahdistavat ja hinnat ihan pilvissä! Nuorena on kiva asua "keskustassa" hyvien yhteyksien varrella, mutta tältä alueelta meillä on tuskin ilman lottovoittoa varaa edes harkita asuntoa. Maksaisitko puoli miljoonaa euroa pienestä kulahtaneesta kaksiosta keittiökomerolla!? Naurettavaa!! Katsomalla Lontoon asuntotarjontaa ja hintoja saa kyllä helposti itsensä vihaiseksi/surulliseksi, kärsimään hypertensiosta, rytmihäiriöistä ja yökastelusta (no ehkä nyt ei ihan kuitenkaan). Samalla rahalla saisi muualta päin suunnitteen Englantia 6 makuuhuoneen kartanon merenrannalta tai hienon lukaalin jostain Eiranrannasta Helsingistä! 

Parasta juuri nyt on suunnitella yhteistä elämää Mr Londonin kanssa: mitä syödään huomenna, mikä uusi linssi ostetaan kameraan, mitä kaikkea kivaa tehdään lauantaina kun yhteinen kauan odotettu vapaapäivä koittaa (no mennään tietysti Richmond parkkiin ihailemaan alkavaa ruskaa ja katsomaan/kuvaamaan/syöttämään eläimiä), mitä tehdään loppukuusta road tripillä Walesissa ja minne reissataan yhdessä helmikuussa. En edes osaa kuvitella missä olisin jos en olisi löytänyt tätä vieressä kuorsaavaa karvaista ihanaa rakastavaa miestä rinnalleni. Sydän ihan pakahtuu kun katson hänen sivuprofiiliaan ja kuuntelen tuttua hengityskorinaa. Rakastan häntä niin hirmuisesti! Kuva Omidin taannoisilta 30v synttäreistä mistäs muualtakaan kun iranilaisesta ravintolasta. Olen tätä jauhanut jo ennenkin, mutta jos et ole vielä kokeillut persialaista keittiötä niin kokeilkaa ihmeessä! Ainiin ja sinkkunaiset pitäkäähän ihanat iranilaiset miehet mielessä, ette tule pettymään ;-) Puspus!

Voimakkaita mielipiteitä brittiläisestä terveydenhuoltojärjestelmästä nimeltään NHS

NHS eli National Health Service on täällä briteissä valtion järjestämä terveydenhuoltojärjestelmä. Muistan kun ennen muuttoa tänne googetin NHS ja yritin muodostaa kuvaa mitä tämä paikallinen systeemi oikein merkitsee. Lyhyesti satottuna täällä briteissä on siis kaikki hoito on kaikille täysin ilmaista, menee sitten GP vastaanotolle (general practioner=omalääkäri/terveysasema), päivistykseen tai sairaalaan (akuutisti tai toimenpiteeseen). 

Jos joudut siis vaikka leikkauksen tai pneumonian takia sairaalaan pariksi viikoksi niin minkäänlaista laskua ei tipahda postiluukusta, kaikki on ilmaista ja saat vieläpä lääkkeet mukaan sairaalalta. Kuulostaa kieltämättä hienolta? Tämä tuntui musta jotenkin ihan käsittämättömältä kun muutin tänne, miten kaikki voikaan olla täysin ilmaista!? Veroissahan tätä tietysti maksetaan ja jos tienaa yli 40 000/vuosi niin veroprosentiksi pamahtaa 40%. 

Suomessa tottui yksityisiin lääkäriasemiin enkä yleensä mennyt terkkariin kun pakon edessä. Täällä yksityisellä käynti ei tulisi valtaosalle ihmisistä kuuloonkaan ja käsittääkseni vain todella rikkaat käyttävät yksityisiä palveluita. Mielestäni yksityisellä terveydenhuollolla olisi täällä kuitenkin paljonkin jalansijaa, maksaisin itsekkin mieluusti muutaman satasen vuodessa vakuutusta, jotta voisin käyttää yksityisiä palveluita ja näin helpottaa julkisen terveydenhuollon kuormaa ja kustannuksia. Näin myös verokustannuksia saataisiin alas koska valtion budjetista ei enää menisi valtaosa NHS kustannuksiin. Hoitojonot ovat myös pitkät ja tästä myös henk koht kokemusta valitettavasti. Keväällä Omidin äidiltä löytydettiin CT kuvauksen perusteella suolistosta syöpäkasvaimia. Arvatkaapas kauanko kesti kuvauksesta ennenkuin tieto kasvaimista tuli äidin korviin syöpäklinikan kiireestä johtuen (tiedonkatkos tapahtui mikä tavattoman yleistä täällä koska potilaita niin paljon eivätkä lääkärit pysy tahdissa)? Järkyttävät 8 viikkoa ja tämän jälkeen vielä monen viikon odottelu syöpähoitojen aloitukseen! Joku aggressiivinen syöpä olisi voinut jo vielä äidin mennessään, mutta Luojan kiitos syöpä saatiin häädettyä leikkauksella ja solumyrkyillä. Siis aivan käsittämätön viive diagnoosissa ja hoidon aloittamisessa, olisi kyllä ollut massiivinen valitus paikallaan kuten joku hänen syöpähoitaja olikin jo ohjeistanut, mutta kiltti äiti jätti asian sikseen ja oli toki todella onnellinen saadessaan terveen paperit. Tässä taas yksi elävä esimerkki siitä miten hoidon laatu kärsii kun systeemi ei ole toimiva vaan suorastaan vaarallinen. Mulla on ollut myös potilas joka sai miljoonakorvaukset halvaantumiseen johtaneen hoitovirheen vuoksi, en kylläkään tajua mistä tuo summa maksettiin! 

Monissa sairaaloissa on kylläkin yksityisiä osastoja joissa asiat tehdään ripeämmällä aikataululla ja paremmat resurssit. Potilaina on etenkin rikkaita arabeita ja monella on vieläpä palkattu joku istumaan vieressä 24/7. Kuulin jopa että yksityispotilaat saatetaan tarpeettomasti siirtää tehovalvontaan (siinä missä tavalline pulliainen menee vuodeosastolle) esimerkiksi leikkauksen jälkeen, koska halutaan antaa parempaa palvelua (ja tietysti kiskoa enemmän rahaa) mikä on kyllä mielestäni aika käsittämätöntä. Yksityisiä sairaaloita on täällä useita ja olen usein miettinyt minkälaista olisi työskennellä yksityisellä osastolla. Kuulemani mukaan potilaita on paljon vähemmän kun normi NHS osastolla, keskimäärin 2-4. Hoitajan työ kyseisillä osastoilla on kuulemani perusteella todella kevyttä ja lähinnä asiakaspalvelua (asiakkaan miellyttämistä) ja lääkehoitoa. Palkka on yksityisellä tietysti parempi mutta lomaa on vähemmän ja koulutusmahdollisuudet ilmeisesti huonommat. Uskon että paineet toteuttaa hyvää hoitoa (hoitajana) ovat kuiten suuret koska potilaat maksavat isoja summia hoidostaan. Toisaalta olen hoitanut urallani muutamia potilaita joiden tiedän olleen miljonäärejä (tai jotain tunnettuja bisnesihmisiä) ja he ovat usein ollet todella kiitollisia ja vähään tyytyisiä. 

Muistan vuosien takaa erään potilaani, ison yrityksen johtajan jonka vuositulot olivat kymmeniä miljoonia. Potilas oli jonkun keuhkokuumeen takia osastolla tavallisessa HUS sairaalassa 6 hengen miestenhuoneessa . Hänen vaimonsa mm. halusi auttaa ja ripusti 6 hengen huoneen potilasverhot kaikkiin sänkyihin kun verhot olivat tulleet pesusta ja odottivat kärryssä ripustamista. En ollut uskoa silmiäni huoneeseen astuessani kun tämä jakkupukunainen heilui jakkaralla katonrajassa ripustamassa verhoja puhtaasti haluata auttaa ja osoittaa kiitollisuutta miehensä hoidosta! Tästä on aikaa kohta 10 vuotta mutta muistan tapahtuneen elävästi. Potilas oli muutenkin erittäin miellyttävä eikä miljoonien tulot mitenkään näkyneet käytöksessä tai vaatimustasossa. Vaatimaton sairaalaruoka maistui myös ihan samalla tavalla kuin kaikille muillekkin. Ei nyt mitenkään saisi yleistää mutta mielestäni homma menee pikemminkin niin että mitä "huonompi" sosiaaliekonominen tausta potilailla niin sitä vaativampia he osaavat olla. Kuulostaa karulta mutta tämän olen urallani havainnut, myös täällä briteissä. 

Pakko pohtia samaan syssyyn sairaalaruokaa Suomi vs Englanti. Suomessa jossa sairaalahoito ei ole ilmaista (mutta ei myöskään tuhottoman kallista) on yleensä yksi vaihtoehto lounaalla/päivällisellä: take it or leave it! Toki allergiat ja erityisruokavaliot huomioidaan, mutta suurin osa potilaista lapioi ihan sitä samaa mössöä suuhunsa. Täällä briteissä taas joka päivälle on oma menu ja potilas valitsee menusta mieleisensä alkupalan, pääruuan ja jälkiruuan. Ruoka on mielestäni todella hyvää ja monipuolista, mutta silti huh sitä valitusten ja vaatimusten määrää! Eilen viimeksi haettiin eräälle miehelle hänen toivomansa halal liha ateria erikseen sairaalan keittiöstä, tämä ei kuitenkaan kelvannut vaan potilas lähetti vaimonsa hakemaan vielä kiinalaista ruokaa. Hukkaan meni siis potilaan ensiksi tilaama ruoka joka ei kelvannut ja myös tämä erikseen valmistettu halal ateria joka ihan aikuisten oikeesti näytti ja tuoksui ihan ravintola-annokselta mutta ei kelvannut! What a waiste! Mielestäni monet potilaat ovat aivan käsittämättömän kranttuja ruuan suhteen.

Tyypillinen brittiläinen menu on esim cheese and biscuits alkupalaksi, pääruuaksi makkaroita kaskikkeessa, perunamuusia ja kasviksia ja apple crumble with custard (vähän kuin vaniljakastike) ja hedelmä. Jos potilaalla on huono ruokahalu niin reillä on mahdollisuus myös saada cooked breakfast eli aamupalaksi munakokkelia, makkaraa, papuja, pekonia... Suomessa ei edes saa jälkkäriä sairaalassa joka aterialla ja kun jälkkäriä on niin se on jotain kiisseliä tai kuivaa kakkua. Mietinpähän vaan kuinka paljon rahaa NHS säästäisi jos potilalla ei olisi niin käsittämättömän hienot ruuat täällä, kyllä ne potilaat pidetään vähemmälläkin hengissä. 

Olen paljonkin pohtinut myös muita säästökohteita NHS:lle (pitäisiköhän lähteä mukaan politiikkaan hahah). Ensinnäkin mielestäni kaikille täysin ilmainen terveydenhuolto (kymmenille miljoonille ihmisille) on järjetön ajatus, etenkin kun tiedän miten raskas taakka tätä hoitoa on toteuttaa hoitajan näkökulmasta. Lakanat ovat kulahtaneita ja reikäisiä eikä vaippoihin ole rahaa. Kaikki tarvikkeet ovat halvimpia mahdollisia ja niiden laatu huonoa. Tarvikkeista on pula ja välillä saa suorastaan anoa jotain pesulappupakettia muilta osastoilta. Mun sairaala on nyt säästökuurilla ja mun kaikki koulutukset seuraavalle vuodelle on tämänhetkisen tiedon valossa peruutettu! Sairaala kyllä kehtasi ehdottaa että maksaisin monen tonnin koulutukset omasta pussista!!! Pari työlleen omistautunuttatyökaveria juuri maksoivat himoitsemaataan muutaman viikon HIV hoidon kurssista £400 (kurssi oli suunniteltu heille kuukausia sitten ja halusivat kovasti osallistua jotta voisivat oppia lisää ja täten antaa parempaa hoitoa potilaille). Nyt kyllä joku mättää ja pahasti tässä systeemissä... Tämä aihe ja epäoikeidenmukaisuus saa mut vaan niin kiehumaan!!

Miksi jokainen ei voisi osallistua "talkoisiin" ja maksaa sairaalassaolosta päivämaksua kuten suomessa, esim £20 päivä ja sitten toki kattoraja maksulle jos sairaalassaolo venyy (onko se suomessa jotain 600€) !? Toki on niitä joilla ei ole rahaa ja huono sosiaalinen tilanne ja heille toki hoito tulisi olla ilmaista jos ei ole mistä maksaa (ei ketään saa jättää hoitamatta rahatilanteen takia joten jenkkilässä), mutta suurimmalla osalla kyllä kuitenkin on varaa maksaa hoidostaan. Näin saataisiin aikalailla pirusti lisää rahaa NHS:lle. Olen jo aiemmin puurnannut että potilaat saavat lääkkeet mukaan sairaalasta eikä niitä siis tarvitse itse noutaa apteekista kuten suomessa. Mielestäni jos potilas on tarpeeki  terve/hyväkuntoinen kotiutumaan niin hän voisi varmasti kävellä itse apteekkiin tai sitten omainen hakea lääkkeet ja MAKSAA itse lääkkeensä, ne eivät kovin kalliita kuitenkaan ole. Toki tässäkin on poikkeuksensa, jos potilas on köyhä tai disabled niin toki hänen on saatava lääkkeensä ilmaiseksi koska riskinä on se että lääkkeet jää hakematta. 

Yksi mua syvästi järkyttänyt yksityiskohta NHS systeemissä on että mielenterveysjuttuihin ei juuri budjetoida eikä täällä ole mielestäni läheskään samantasoista psykiatrista hoitoa kun suomessa. Olen hoitanut useita akuutisti psykoosissa olevia potilasta tavallisella sisätautisella vuodeosastolla koska psyk hoitopaikkoja (esim akuutti suljettu osasto) ei täällä heru kun jo aivan täysin seonneille jotka vaaraksi itselleen/muille ja nämäkin paikat kiven alla. Hoidossani on jatkuvasti potilaita, jotka ovat akuutissa psykoosissa, aggresiivisia ja kuulevat ääniä ja uskovat minun yrittävän tappaa kun annan lääkkeitä. Usein on myös case jossa potilas on eronnut kumppanistaan ja ajatunut psykoosin partaalle ja tavalliselle osastolle vaan hoitoon, käsittämätöntä. Suoraan sanottuna olen ollut monta kertaa aivan kusessa näiden potilaiden kanssa eikä oma ammattitaito ja kyvyt heitä riitä hoitamaan. Kunnolliseen psykiatriseen hoitoon ei ilmeisesti ole sitten budjetista varaa eikä myöskään hoitajan turvallisuuden takaamiseksi minkäänlaista hälytysjärjestelmää jos vaikka potilas käy käsiksi (suomessa oli pakko olla hälytysnappi roikkumassa helposti käden ulottuvilla). Monta vuoroa on aikalailla menty sydän syrjällään ja toivoen ettei kukaan käy käsiksi. Olen miettinyt että traumatisoituisin varmaan loppuiäksi enkä mahdollisesti kykenisi jatkamaan enää hoitajan työtä jos potilas kävisi esim. kurkkuuni kiinni eikä tämä suoraan sanottuna ole ollut kaukana. Onneksi toisinaan saamme osastolle psykiatrisen hoitajan hoitamaan 1-1 psykoosipotilaita, mutta tämä voi kestää pitkäänkin koska ensin on saatava psykiatrin lausunnot ja arviot. 

Summa summarum: Mielestäni brittien rakastama NHS on aivan liian paljon potilaita (vääristä kohteista) paapova järjestelmä, joka tulee valtiolle erittäin kalliiksi (ja tulevaisuudessa mahdottomaksi). NHS on jo rahallisesti aivan kusessa ja sitten mietitään leikkauksia hoitajien viikonloppu/yölisistä yms täysin vääristä kohteista. Täällähän ei mitään tuplapalkkoja maksella ja ruokatunnit palkattomia (joita ei aina edes ehdi pitämään). Hoitajien selkärangasta siis revitään. Hoitajat saavat lisäksi maksaa itsensä kipeäksi jo hoitajan koulutuksesta ja sitten NMC:lle (paikallinen valvira) pitää maksaa joka vuosi 150€ jotta saa toimia hoitajana, kuinka epäreilua!? Sitten vielä itse pyykättävä uniformut kotona ja ostettava sukat/sukkahousut.. Parin kympin verohelpotusta voi hakea mutta se ei kyllä paljoa lämmitä. 

Koko järjestelmä kaipaa mielestäni rakennemuutosta ja eroon "kaikki kaikille ilmaista" ideologiasta. Tämä mun mielipide on niin voimakas että en sitä näin suorasukaisesti uskalla useinkaan esitellä brittiläisille tutuille, koska he ovat niin tottuneet siihen että terveydenhuolto on tässä maassa ilmaista ja vannovat pyhän NHS:n nimeen. NHS ideologia on toki hieno ja homma toimi rikkaassa kuningaskunnassa 50-vuotta sitten hyvin,  mutta totuus on että tulevaisuudessa homma ei toimi koska kustannukset ovat vaan aivan käsittämättömät. Hoitolla ei näköjään ole varaa olla laadukasta, mutta sitten ihan vääriin paikkoihin satsataan rahaa ! 

Huh, kiitos js anteeksi: tulipa purettua sisälle patoutuneita angsteja! Minkälaisia ajatuksia tämä aihe herätti lukioissa? Puolesta vai vastaan NHS ilmaista hoitoa vaiko olisiko parempi laittaa hoidolle vähän hintaa kuten Suomessa ja luoda parempilaatuinen järjestelmä? 

Loppusanat: Tästä tuli näköjään aika karua, negatiivista ja kritisoivaa tekstiä. Toki NHS systeemissä on myös paljon hyvää verrattuna esimerkiksi ääripää jenkkimeininkiin, jossa raha on kaikki kaikessa ja armoton vakuutusjärjestelmä pyörittää terveydenhuoltoa: jos ei ole rahaa niin ei saa hyvää hoitoa. Jonkinköinen kultainen keskitie pitäisi kuitenkin löytää. 

Pitkästä aikaa

Blogi on taas jäänyt vähän unholaan, päätin viimein ottaa itseani niskasta kiinni ja tulla kirjoittamaan kuulumisia vaikka mitään hirveän ihmeellistä ei ole elämässä tapahtunut... 

Täällä menee joka tapauksessa ihan mukavasti! Viime kuussa tuli jopa 2 vuotta täyteen lontoolaisena ja "uudessa" duunissa olen ollut nyt vuoden. Suhteessakin ollaan oltu Mr Londonin kanssa nyt reilut 3.5 vuotta! Kämppäkin on edelleen sama täällä South West Lontoossa ja meillä ei itseasiassa tällä hetkellä ole sopimusta laisinkaan koska vuokraisäntä unohti (taas) laittaa uuden sopparin ja nostaa vuokraa kuten täällä on joka vuosi tapana. Todennäköisesti vuokra tulee nousemaan kun hän hoksaa että vuosi on taas hurahtanut sillä tämän alueen talojen vuokrat/talojen hinnat ovat kovasti nousussa.... Niinkun nyt varmaan kaikkialla Lontoossa. 

Meidän talon ground flooriin muuten muutti sympaattinen skottimummo (päästiin vihdoin eroon ärsyttävästä agressiivisesta perheenisästä perheineen) ja hänen kanssa ollaan tultu kovin tutuksi, ollaan käyty hänellä kylässä ja mummo rimputtaa ovikelloa tai soittaa viikottain. Viimeksi toissapäivänä hän kyseli GP:n (täkäläinen terveyskeskus) perään ja antoi perusteellisen selostuksen verenpainelääkkeistään :D 

Hintojen nousuun palatakseni... En siis ihmettele että moni muuttaa kauas Lontoosta! Me voitaisiin periaatteessa asua ihan hyvin jossain kaukana kaupungin laitamilla koska niin vähän tulee käytyä "Lontoon menoissa" tai ylipäätään käytettyä junaa tai varsinkaan tubea. Mä menen bussilla töihin aina kun mahdollista, ainostaan yövuoroihin mennessä/niistä tullessa otan tuben koska rush hourin aikaan 8-10min bussimatka kestää jopa 40-50min! Mr London kulkee junalla Victoriaan 10min matkan mutta on käyttänyt uuden duunin aloittamisen jälkeen myös paljon omaa autoa koska palaverit ovat olleet millon missäkin, yleensä kuitenkin kaukana keskustasta (minne ei kyllä ole mitään asiaa omalla autolla). 

Jotenkin tässä on viimeaikoina kirkastunut se että nautin (matkustelun lisäksi) olla eniten kotona, tykkään kun elämä on turvallista, rauhallista ja omaa aikaa on paljon. Nuorempana olin aina kokoajan menossa eikä koti-ilta tullut kuuloonkaan jollai sitten ollut kauheessa krapulassa. Nyt en tiedä mitään parempaa kun olla yksin (tai kaksin) kotona, syödä hyvää ruokaa ja avata netflix! Odotan aina tosin innolla tänne tulevia vieraita koska silloin on motivaatio huipussaan lähteä "näyttämään paikkoja" ja  seikkailemaan Lontooseen. On lukemattomia paikkoja missä en ole itse käynyt ja mihin haluaisin mennä mutta kiva säästää näitä helmiä vieraisen kanssa koettaviksi. Mitään uusia Lontoo vinkkejä en nyt siis valitettavasti voi jakaa blogissa, odottakaa reilut 1/2 vuotta ;-) 

Tällä hetkellä olen omaan duuniin ihan tyytyväinen vaikka toki huonojakin päiviä ja ketutusta riittää, no kenelläpä ei. Kesä oli kyllä töissä todella raskas potilasmateriaalin osalta enkä tajunnut pitää tarpeeksi lomaa vaikka se olisi ollut mahdollista. Nyt sitten olen joutunut "pakosta" pitämään lomia ei niin kivana aikana koska 7 viikon lomasta 5 on pidettävä ennen joulua! Helmikuussa vuoden kurjimpana aikana lennetään perinteisesti etenlän lämpöön, todennäköisesti thaimaaseen (again, I know) tai Vietnamiin. Tällä kertaa mukaan on lähdössä myös kavereita joten joku tuttu kohde houkuttaa. Aloin muuten seuraamaan instagramissa Karibian "sikasaarien" sivua, mulle on ollu ihan pimennossa että Karibialla on uivia kesyjä possuja joiden kanssa voi polskutella kristallinkirkkaassa vedessä! Sinnehän on päästävä jonain päivänä! Voi muuten olla että jää penikonit syömättä ton kokemuksen jälkeen ;-) 

Kesän kohokohta oli ehdottomasti muutama viikko sitten toteutunut ajoretki Ranskaan ylläolevan kuvan maisemiin. Ajeltiin Lontoosta Doveriin ja Doverista lautalla yli Calaisiin. Calaisisaa nähtiin uutisissa paljon puhuttu lähellä satamaa oleva pakolaisleiri ja paljon poliiseja tienvarsilla, koska monet pakolaiset ovat yrittäneen hypätä rekkoihin ja salakuljettautua englantiin. Meilläkin on ollut hoidossa pari pahoin loukkaantunutta rekasta (englannin puolella tippunutta) pakolaista. 

Matka jatkui suoraa motaria pitkin Reimsiin ja sieltä edelleen Champagneen. Vietettiin 4 yötä Champagnen alueella viiniviljelmien keskellä, paikka oli niin ihana ettei tehnyt mieli jatkaa matkaa edemmäs. Epernay ja Hautvillers tulivat tutuiksi. Champagnen valmistushan sai alkunsa Dom Perignon munkin älynväläyksestä 1600-luvulla tuolla Hautvillersin synpaattisessa pikkukylässä. Seikkailimme maanalaisissa viinikellareissa, ajelimme keskellä viinipeltoja ja vierailimme viininvalmistajien kotona (monilla on pienet kotimyymälät) ja siis nautimme tätä kuplajuomaa enemmän kuin tarpeeksi ;-) Kotiinviemisinä oli auton takakontti täynnä kuohuvaa jota sai pieniltä valmistalta todella huokeaan 13€ hintaan! Kuva erään viinituottajan kotoa. 

Epernay on vain reilun tunnin matkan päässä Pariisista ja sinne pääsee kätevästi vaikkapa junalla, suosittelen ehdottomasti tätä kohdetta, ihana pikkukaupunki ja siis Hautvillers kylä löytyy muutaman kilometkin päässä Epernaysta rinteen päältä. Illalla majapaikan ikkunasta näkyi Epernayn yövalot ja aamulla herättiin alla olevan kuvan maisemiin. Majapaikassa majaili myös kanoja, kissa, koira ja pupuja! Ilta menikin majatalon omaa shampanjaa takapihalla juodessa ja eläimille lässyttäessä, voiko olla ihanampaa! 

Törmättiin Champagnen kylissä myös useisiin suomalaisiin, multa tuli oikein puheryöppy kun ei ole päässyt pitkään aikaan puhumaan suomea, hahah. Tämä muutama päiväinen oli oikeasti varmaankin yksi tähänastisen elämäni kohokohdista ja olo oli käsittämättömän euforinen. Liekö sitten shampanjapöhnällä ollut vaikutusta asiaan :D Ensi kesänä tonne on ehdottomasti palattava ja olen jo katsellut talojen vuokria, josko vaikka  viettäisi omat kolmekymppiset Shampajaa ja juustoja nautiskellen näissä maisemissa ;-) ! Reissun ainoa kina saatiin aamiaisesta, Mr London kun kaipasi pekonia ja baked beans lautaselleen! Mä en taas voinut kuvitella mitään ihanampaa kun ranskalainen continental breakfast: croisentteja, leivoksia, tuoretta leipää, hedelmiä, jugurttia, home made hilloja, erilaisia juustoja ja kinkkuja, tuoremehuja... Että nää brittiläiset osaa kyllä sitten olla juntteja kun ei moista arvosta!! :D

Työjuttuihin vielä palatakseni, kesäkuussa motivaatio oli ihan nollissa ja töihinmeno ahdisti. Yli vaativat potilaat ja omaiset ärsyttivät, pitkät päivät palkattomine ylitöineen vituttu, työntekijäkato, surkeat laiskat agancy nutset ja  in chagena olo ja sen aiheuttama stressi ahdisti ja katselin päivittäin uusia työpaikkoja. Onmeksi meno kuitenkin helpotti ja olen pikkuhiljaa tottunut in chargena olemisiin enkä ota enää niin paljon stressiä. Harjoitus tekee mestarin sanotaan ja nyt kun olen itsevarmempi niin selviydyn paljon paremmin. Ensi kuussa aloitan ilmeisesti mentorship kurssin yliopistossa mistä en kylläkään ole super innoissani, koska kaiken maailman kehitysjuttuja ja esseitä on luvassa, luonnollisesti omalla ajalla. Kauhulla kuuntelin kuinka kollegat juuri väsäävät kurssin lopputyötä unettomine öineen! Suomeksi sanottuna täällä englannissa siis vaaditaan 1/2 yliopiskokurssi jotta voi virallisesti "sign off" opiskelijoita ja uusia työntekijöitä ja vastaanottaa näyttöjä! 

Jos kunnianhimoa löytyy niin mahdollisuuksia edetä hoitajan uralla täällä Englannissa kyllä riittää (joskin ihan kädenkäänteessä se ei käy), hoitaja urakehitysmahdollisuudet ovat nimittäin loputtomat! Toisin kuin Suomessa, palkka myös nousee joka vuosi ja palkkatasoja on useita kymmeniä. Parhaillaan hoitaja voi tienata £70 000/ vuosi! Mun sairaalan päivystyksen pientraumapuoli on lähes kokonaan hoitajavetoinen, night nurse practionerit tutkivat potilaat, antavat hoito-ohjeet ja määrävät lääkkeitä kuten lääkärit ja jonkun aikaa sitten plastiikkakirurgiaan erikoistunut practioner nurse tuli ompelemaan keskellä yötä kaatuneen potilaan naaman (tai siis haavat) kasaan! Mahdollisuuksia riittää siis vaikka millä mitalla... 

Yli vuosikymmenen alalla ollut suomalainen kollega juuri kirosi että hänen ja vastavalmistuneen hoitajan (jota pitää jatkuvasti ohjata ja opastaa) palkan välillä ei ole juuri mitään eroa Suomessa vaikka työpanos aivan erilainen (vastavalmistuneita yhtään väheksymättä) ja sitten on kaikki omat vaativat työt ja vastuualueet yms päälle. Kokemus ja tietotaito ei siis suomessa vaikuta juuri mitenkään palkkaan, kuinka epäoikeudenmukaista!?!

Tiedän suomalaisia kollegoita joiden tietotaito on aivan käsittömättömällä tasolla ja saavat suunnitteen opastaa lääkäreitä tekemään töitään. Sitten vielä hallituksen leikkaussuunnitelmat vähentää lomapäiviä, lisiä yms... Sairasta! Kyllä minäkin olisin pirun vihainen!  

Keskustelu perustamassani facebook ryhmässä "suomalaiset sairaanhoitajat englannissa" on käynyt viimeviikkoina vllkkaana ja esimerkiksi profco välittää taas hoitajia Englantiin (pari vuotta sitten keskittyivät lähinnä Arabimaihin rekryssä). Nyt on siis hyvä tilaisuus harkita hoitsun hommia täällä saarella. Ekan kymppitonnin saa tienata verottomasti ja tämän jälkeen vero% 20. Jos ei maksa kallista nhs eläkettä (mitä ei kannata maksaa jollei ole suurella todennäköisyydellä jäämässä tänne) niin rahaa jää vielä enemmän käteen. Vaikka ihan vaan vuoden mittaisella työkomennuksella saa varmasti ihan kivasti fyrkkaa sukanvarteen jos asuu kimppakämpässä tai sairaalan tarjoamassa halvassa solukämpässä. Ruoka on englannissa halvempaa mutta matkustaminen ja asuminen (lontoossa) kallista. Kulttuurishokkiin kannattaa kyllä yrittää valmistautua etukäteen... Tulipas tästä vikasta kappaleesta nyt varsinainen rekrytointi-ilmoitus! 

Nähdään täällä! ;-) 

Päivä Nurse in chargena ja muuta höpinää

Etukäteen varoitus että tästä postauksesta tuli sitten luvattoman pitkä! Käyn läpi muutaman viikon takaista työvuoroa ja siinä sivussa muuta pohdintaa hoitsujutuista (taas). 

Aamu alkaa tuttuun tapaan handoverilla eli raportilla. Yöhoitaja käy opiskelijan kanssa läpi 18 potilaan tiedot: diagnoosi, tämänhetkinen tila, past medical history, tutkimukset ja suunnitelmat. Tähän menee aikaa noin 20 minuuttia. Ward sister (osastonhoitaja) nimeää minut "nurse in charge" ja tehtävänäni on tehdä allocation eli jakaa potilaat kolmelle sairaanhoitajalle (itselleni ei tule omia potilaita). Samoin jaetaan roolit "resus" tilannetta ajatellen, kenen vastuulla on airway, kenellä circulation ja siihen liittyvät hommat (kuinkahan tämän roolinjaon muistaa tositilanteessa!) . Tämän jälkeen siirrytään kahvihuoneesta osastolle, jossa hoitajat käyvät yöhoitajien kanssa läpi lääkelistat ja potilaiden tarkemmat kuulumiset. Yleensä kello on noin 8.10 kun yöhoitajat pääsevät kotiin ja uusi tiimi astuu puikkoihin.

Nurse in chargena minun pitää tehdä tietokoneella raportteja päivän tilanteesta ennen kello aamukymmentä: minkä hoitotason potilaita osastolla on, täyttää kysely päivän henkilökuntatilanteesta (esim kirjata jos on agency hoitajia tai henkikökuntapuutoksia). Myös 24h aikana tapahtuneet kotiutukset ja uudet potilaat (ja mahdolliset kuolemat) pitää tilastoida. Lisäksi erilaisia taulukoita täytyy täytellä ympäri osastoa, kaikille on nähtävissä taulokoista jos osastolla on sattunut lääkevirhe, kaatuminen, henkilökunnan sairastuminen tai uusi mrsa tapaus. Jopa kiitoskortin lähettäminen tilastoidaan! Myös työvuoron henkilökuntamäärä kirjataan taulukkoon. Vieressä on posteri missä kerrotaan yhteystiedot ylemmälle taholle jos vaikkapa omainen epäilee että henkilökuntaa ei ole tarpeeksi ja pelkää potilasturvallisuuden olevan vaarassa ja haluaa tehdä ilmoituksen. Käsitettä "escalation" muuten rakastetaan täällä brittiläisessä sairaalakulttuurissa. Useimmiten esimerkiksi potilaat tai omaiset haluavat puhua suoraan nurse in chargelle eikä omalle hoitajalle. 

Ennen yhdeksää pidän palaverin fysioterapeutin kanssa ja käymme läpi jokaisen potilaan fyysisen tilanteen ja päätetään kuka tarvitsee fysioterapiaa tai kuntoutusta. Raportti keskeytyy jatkuvasti koska nurses stationin puhelin pirisee taustalla ja aina yleensä kysytään nurse in chargea (jonka uskotaan tietävän kaikesta kaikki, I wish). Heti aamusta alkaa salaa turhauttaa kun mihinkään ei voi keskittyä vaan kaikki toiminta keskeytyy ihan jatkuvasti, tiedän kuitenkin että tämän fiiliksen kanssa mennään seuraavat 12 tuntia joten ihan turha märehtiä. Näillä korteilla mennään. 

Bed manager tulee osastolle ja hänen kanssa myös handover: kerrotaan bed status eli montako sänkyä on vapaana, kuka on kotiutumassa ja onko outliers eli muiden erikoisalojen potilaita (yleensä meillä on hematologisia ja onkologisia potilaita, joille bed manager yrittää järjestää paikkaa oman erikoisalan osastoille). 

Raporttia raportin perään! Aamu 9am on vuorossa raportti/kokous osastotaulun edessä lääkärien kanssa. Vedän raportin jossa käydään läpi jokaisen potilaan nykytilanne ja mahdolliset uudet ongelmat. Arvioitu kotiutuspäivä kirjataan ylös ja päivän potentiaaliset kotiutujat päätetään. Mukana on myös farmaseutti, joka alkaa järjestelemään TTO's eli kotilääkkeitä (jokainen potilas saa kotiutuessaan kaikki lääkkeet mukaansa, turhaa rahan haaskausta ja paapomista sanon minä). Mahdolliset uudet potilaat, jotka odottavat paikkaa kotona, päivystyksessä, muissa sairaaloissa tai muilla osastoilla kirjataan tauluun ylös. Potilaita on paljon ja lääkärit priorisoivat tulijat. Tilanne muuttuu kuitenkin monta kertaa päivässä. 

Raportin jälkeen ajan järjestelemään uudelle potilaalle paikkaa. Soitan toisen sairaalan vaihteeseen ja yritän etsiä käsiini potilaan. Afrikkalainen sukunimi oli kirjoitettu väärin eikä vaihde löydä potilasta. Useiden soittojen jälkeen saan selville osaston ja sitten sinne puhelua. Keskustelen ensin hoitavan lääkärin kanssa ja kirjoitan kynä sauhuten muistiinpanoja. Seuraavaksi raportti hoitajan kanssa ja sovitaan aikataulusta siirtää potilas meidän osastolle (huone on vielä varattu).

Tämän jälkeen hyppään kentälle, autan aamupesuissa, sänkyjen petauksissa, vastailen soittokelloihin (ja tietysti jatkuvasti pirisevään puhelimeen) ja kyselen hoitajilta onko mitään ongelmia ja tarvitseeko kukaan apua. 

Tehtävänäni on myös käydä piipahtamassa jokaisen potilaan luona ja varmistaa että kaikki on kunnossa ja osasto pyörii "smoothly". Yleensä jokaisen potilaan ensimmäinen kysymys on koska lääkäri tulee ja koska pääsen kotiin. Kysyisin varmaan itse ihan samaa :) Myös teetä tulee raahattua lukemattomia määriä potilaille päivässä, olemmehan sentään Englannissa! Luojan kiitos osastolla on "teevaunu" josta saa heti kuumaa vettä automaatista, muuten työajasta kuluisi iso osa veden keittämiseen! Alkuaikoina kyselin aina että "with milk"? mutta kun sain tarpeeksi kummastuneita katseita ja "of course" lausahduksia niin tajusin lopulta että tee tarjoillaan täällä AINA maidon kanssa :) 

Yksi tehtävistäni on suunnitella tauot henkilökunnalle, varmistan että kaikki ovat käyneet "teabreakin" ennen luonasta ja livahdan itse keittämään (pika)kahvia. Ehdin olla tauolla 5 min syöden quarkia eli paikallista rahkaa kun osastonhoitaja tulee kysymään jotain. En osaa rentoutua tauolla ja ajatukset ovat jatkuvasti työasioissa, käyn hermostuneena läpi raporttilistaa ja kertaan asioita. Tuntuu haasteelliselta pitää 18 ihmisen kaikki tiedot hallinnassa sosiaalisia taustoja myöten. Unohtelen tosi nopeasti asioita koska englannin kieliset sanat eivät vaan painaudu samalla tavalla muistiin kun suomalaiset.

Suomessa olin vastuussa 4-6 potilaasta eikä ikinä tarvinnut raportoida kun se kaikkein oleellinen, täällä taas vatvotaan välillä ikuisuuksia sosiaalisia tilanteita ja sinun oletetaan tietävän ihan kaikki kaikesta. Kulautan kahvin alas ja back to bussiness. Pikaisen kahvitauon aikana on tullut jo pari soittopyyntöä. 

Osastolla on tiukka vierailuaika 15-20pm mutta jo ennen aamukymmentä osastolle tulvii vieraita ja tehtävänäni on ystävällisesti käännyttää heidät pois (homma joka on todella kurjaa mutta jos itse Matron astuu paikalle ja näkee vieraita niin in charge saa lokaa niskaansa). Monet vierailijat piipahtavat vain tuomassa potilaille ruokaa, keittiön jääkaappi onkin aivan räjähtämispisteessä muovirasioista. Yhdellä potilaalla saattaa olla 5-6 annosta odottamassa! Osaston potilaista on yleensä noin 80% muita kun brittitaustaisia ja perheiden/sukujen yhteisöllisyys ja välittäminen on kyllä liikuttavaa, ketään ei jätetä yksin. Vierailuaikoja ei valitettavasti kuitenkaan juuri kunnioiteta ja välillä sairaat potilaat (jotka tarvitsevat paljon lepoa) ovat aivan uupuneita ottaa vastaan vieraita vieraan perään. 

Hoitajat ovat myös hankalassa välikädessä koska heiltä kysytään jatkuvasti voinnista ja tutkimuksista, mitä ei tietenkään kerrota kun 1-2 nimetylle lähiomaiselle ja usein lääkärin kautta (kunhan on varmistettu potilaalta mitä saa kertoa). Haastavaa on myös se että joissain kulttuureissa kaikki sanovat olevansa siskoja, veljiä tai tätejä vaikka eivät todellisuudessa ole mitään sukua. Potilaat haluavat usein myös salata HIV tai Tuberkuloosi diagnoosinsa (nämä sairaudet ovat edelleen niin tabuja) eivätkä kertoa edes läheisille perheenjäsenille/kumppaneilleen. Yritä siinä sitten selittää omaisille jotka tivaavat miksi pitää laittaa maski kun menee huoneeseen. Mulla oli muuten taannoin potilas jolla oli isoja pyöreitä arpia kroppa täys, kun kysyin syytä arpiin niin sain kuulla hänen tuskallisista uskomushoidoistaan afrikassa. Kaikesta kivusta ja loitsuista huolimatta tubi oli ja pysyi.  

Lounasaikaan kaikki pysähtyy ja hoitajat vetävät pinkin essut päällensä: aika tarjoilla ruoka potilaille (niille muutamille jotka syövät sairaalaruokaa). Keittiötäti siis annostelee ruuat ja hoitajat/health care assistantit kuljettavat ne potilaalle. Osalle potilaista menee insuliinit ruoka-aikaan ja auttelen hoitajia piikittämisessä. 

Lounaan jälkeen kotiutamme dicharge hoitajan kanssa parit potilaat: käymme yhdessä läpi kotilääkkeet listoineen ja varmistamme että kaikki muut kotiutuspaperit on kunnossa. Tämän jälkeen soitan AMU:hun eli admission unittiin ja ilmoitan että yhdelle potilaalle on kohta peti valmiina. Kirjaan taas käsi sauhuten muistiinpanoja ja annan pikaraportin uuden potilaan vastaanottavalle hoitajalle.

Nurse in chargena tehtäväni on käydä päivän ainana kaikkien potilaiden nursing folders läpi ja varmistaa että kaikki assesmentit (esim painehaavojen, riskien kartoituksen yms osalta) ovat up to date. Jotkut papereista on täytettävä x 2 viikossa ja paino kirjattava vähintään kerran viikossa. Jos papereissa on puutteita on niin tästä pitää ilmoittaa hoitajalle ja jättää lappu. Inhoan brittiläistä "kyttäys" mentaliteettia ja haluan uskoa että kaikki pitävät huolen että paperit ovat ajantasalla. Myös kaikkien iv-line eli kanyylit ja PICC-linet pitäisi käydä läpi, tarkistaa päivämäärät ja että kanyylien monitorointi lomakkeet löytyvät päivitettyinä kansiosta. Tarkistan parhaani mukaan myös jokaisen potilaan sen hetkisen EWS:n eli early warning scoren ja varmistan että vitaalit on kirjattu ja mitattu ajallaan. Mitä suurempi EWS sitä sairaampi potilas. Jos kaikki on kunnossa (ei kuumetta, normaali verenpaine, pulssi, saturaatio sekä hengitysfrekvenssi) score on 0. Osaston sairaimman potilaan score oli 8 (pisteet tulee koska kuume 39.0, pulssi tacycardinen 115, verenpaine luokkaa 90/60...) hänen vitaalit tulee tarkistaa tunnin välein. Menen ottamaan potilaalta vitaalit eli "observations" ja tämä muutama minuuttinen on päivän paras hetki. Juttelen potilaan ja tämän viimeisillään raskaana olevan vaimon kanssa. Mielessäni kirkastuu että direct patient care on nimenomaan se mun juttu eikä nurse in chargena oleminen.

Iltapäivällä mulla on pomon kanssa 1-1 keskustelu. Pomo käy läpi ajankohtaiset asiat: risut ja ruusut. Yhdessä käydään läpi iso nivaska uusia ohjeistuksia ja sairaalassa sattuneita tapauksia. Mua hirvittää koska mun raamatun paksuinen "competency book" on tyhjää täynnä ja siihen pitäisi kerätä hirveet määrät nimmareita millon mistäkin. Pomo kysyy miten menee ja saan tilaisuuden purkaa sydäntäni nurse in chargena olemisesta ja sen aiheuttamasta stressistä. Saan pomolta hyvää palautetta ja hän sanoo ettei laittaisi mua in charge jos ei tietäisi että pystyn siihen. Toinen kiva palaute on että olen saanut kaksi kirjallista mainintaa hyvästä hoidosta jo kotiutuneilta potilailta (kaikilla potilailla teetetään discharge kysely jossa voivat mainita hoitajia hyvässä tai pahassa). Tällainen henkilökohtainen palaute kyllä aina lämmittää mieltä ja antaa lisäboostia työntekoon! Osasto on saamassa isohkon lahjoituksen ja ehdotan että ainakin osaan huoneista tulisi omat jääkaapit. 

Saan myös uutta tietoa NMC eli hoitajarekisteristä: Kerran kolmessa vuodessa täytyy heille lähettää portfolio joka sisältää 6 "reflektio" esseetä! Onneksi mun deadline on vasta 1,5 vuoden päästä. Joka vuosi täytyy siis maksaa £110 NMC:lle (maksu nousee joka vuosi) jotta pysyy rekisterissä ja kolmen vuoden välein todistettava että on pitänyt yllä ammatillista osaamista ja käynyt tietyn tuntimäärän koulutuksissa yms ja nyt siis vielä nämä esseet kaiken tämän päälle! Pomo ilmoittaa myös että haluaa minun aloittavan ensi syksynä "mentorship" kurssin jonka jälkeen pystyn "sign off" ja "asses" opiskelijoita ja uutta henkilökuntaa. Tämä tehdään yliopistossa "masters" tutkintona ja näytöt annetaan osastolla, myös jonkinnäköinen lopputyö pitää väsätä. Kurssi kestää 6 kk ja se tehdään työn ohella, etätehtäviä on myös paljon. Tämä vastaisi ehkä vastaa ylempää AMK tutkintoa Suomessa? Sinänsä hieno juttu että täällä pusketaan kokoajan etenemään uralla. Ajatuskin band 6 eli seuraavan tason työstä meidän osastolla puistattaa koska in chargena oleminen ei todellakaan ole mun mielestä kivaa duunia ja kaukana oikeasta hoitotyöstä.

Palaan vielä hetkeksi pohtimaan NMC:n hoitajarekisteriin kuulumisen uusia vaatimuksia. Tavallaan hyvä juttu että täällä ei todellakaan ole itsestäänselvyys olla hoitajana, Suomessa kun maksaa kerran Valviralle niin on aina rekisterissä (jollei nyt sitten nyt tee jotain aivan kauheaa). Uutisissa on viimeaikoina ollut kaksi UK:ssa sattunutta järkyttävää casea ja niiden oikeuskäsittelyä: Jossain UK:ssa A&E hoitaja raiskasi useita tajuttomia potilaita päivystyksen tiloissa ja eräs hoitaja tappoi 3 potilasta (plus muistaakseni useita kymmeniä yrityksiä) mm. ruiskuttamalla insuliinia heidän iv-nestepusseihinsa! Hoitaja myös sabotoi lääkelistoja jolloin potilaat saivat moninkertaisia lääkeannoksia. Jälkimmäinen näistä oli filippiiniläinen hoitaja ja uutisissa onkin ruodittu ikävään sävyyn filippiiniläisiä hoitajia tyyliin "kuinka NHS voi enää palkata filippiiniläisiä". Itse mietin miten NHS voisi edes pyöriä ilman filippiiniläisiä hoitajia (en ole koskaan tavannut "huonoa" flilippiiniläistä hoitajaa)! Psykopaatteja nyt vaan valitettavasti löytyy jokaisesta kulttuurista. Lisäksi tällä filippiiniläisellä oli väärennetty tutkintotodistus (tai jonkun toisen) ja NMC:ssä ollaankin nyt entistä tarkempia rekisteröintihommissa. 

Tiedän että monella suomalaisella on parhaillaan paperit vetämässä NMC:llä (olleet jo pitkään) ja prosessi voi venyä kuukausia ja kuukausia koska kokoajan tulee lisää jotain naurettavia lisäselvityspyyntöjä (kuten pyyntö lähettää näytteitä allekirjoituksista vaikkapa passin nimmari näyttää erilaiselta kun jossain toisessa paperissa). Tsemppiä vaan heille kovasti! Täällä on myös väläytelty UK:n eroa EU:sta joskus tulevaisuudessa ja se vasta  sitten hankaloittaisikin prosessia...

Iltapäivällä tahti kiihtyy osastolla, kotiutuksia tulee lisää ja uusia potilaita ilmestyy listoille. Aikaisemmin kaavailemani suunnitelma sänkypaikoista ei enää ole toimiva ja täytyy miettiä kuka täytyy siirtää ja minne jotta saadaan tietty määrä eristyshuoneita (tai järjestettyä samaa sukupuolta oleva tuplahuone) vapaaksi. Bed manager ja Registra lääkäri ovat saada mut hulluuden partaalle koska puolen tunnin aikana saattaa uuden potilaan nimi ja tarve (eristyshuone vai ei) vaihtua neljään kertaan. Bed managereilla on yllättävän paljon valtaa ja joskus he suorastaan kävelevät lääkäreiden yli (luulisi kuitenkin lääkärin tietävän kuka todella tarvitsee tämän erikoisalan hoitoa!?). 

Osasto on kuin palapeli ja palaset on saatava kohdalleen. Huonepaikkijen muuttaminen on aina jotenkin rasittavaa joskin pakollista, tällä kertaa yhteensä 3 potilasta täytyy siirtää tavaroineen huoneesta toiseen ja pikasiivota huoneet. "Deep clean" tilataan (jos huoneessa olleella on ollut sairaalabakteeri yms), muuten huoneiden siivous, roskapussien vaihto ja kaikkien pintojen pyyhkiminen on hoitohenkilökunnan vastuulla! Suomessa tottui siihen että huoneiden siivous potilaiden välillä on AINA koulutettujen siivoojien hommaa mutta ei tosissaankaan täällä. 

Pian on "supper" eli päivällisaika ja päivä alkaa lähestyä loppuaan. Pinkit essut tääs päälle ja tarjoilemaan. Tärkeä juttu on pitää handover sheet eli raporttilista ajan tasalla. Osastolla on vain pari hassua tietokonetta, jotka ovat lääkärien käytössä 99,9% ajasta, joten listan päivittäminen ei todellakaan ole mikään piece of cake. Valitettavasti suurin osa lääkärien määräyksistä (samalle päivälle) ei kantaudu ikinä hoitajien korviin vaan ohjeet on tulkattava iltasella (kun on vihdoin aikaa, ehkä) potilaskansioista (kun ne ensin löytää jostain). Saan viimein koneen käyttööni ja alan etsiä lääkärien päivän tekstejä tiiliskiven paksuisista potilaskansiota. Uusia määräyksiä riittää ja stressaan entisestään kiireisiä sairaanhoitajia "tee tämä ja ota tämä ja tämä näyte"... Iso osa ajasta menee käsialan tulkitsemiseen: Joskus oikeesti tuntuu että 5 vuotiaan lapsen kirjoitus on varmasti selkeämpää luettavaa kun lääkärien koukerot. 

Rapsalistan päivityksen ohella käyn puhelimessa farmaseutin kanssa kiivasta keskustelua koska jo kaksi päivää sitten tilattuja lääkkeitä ei ole vieläkään toimitettu osastolle ja potilaat ovat siis ilman lääkeitään (tätä tapahtuu ihan jatkuvasti). Meidän lääke "stock" eli varastossa ei ole kun muutamaa lääkettä ja yleisimmät antibiootit. Ikävä on suomen lääkekaappeja joista löytyi aina lähes ihan mitä vaan! Joka kerta kun joku uusi lääke määrätään niin se on tilattava apteekista ja toimitus ei ole ikinä nopeaa. 

Pääsen viimein koneelle ja alan kirjoittamaan kuka on käynyt CT kuvauksessa ja kenen oltava NMB (Nil by mouth=ravinnotta) heti aamusta toimempidettä varten ja kuka tarvitsee mitäkin näytteitä... Kahdeksantoista "medical notes" on siis käytävä läpi ja tiedot (ensin tulkittava) ja sitten kirjattava koneelle handover sheatiin. Parasta olisi myös lukea dicharge hoitajan kansio potilaiden kotiutusjutuista. Raportin kokoaminen on todella aikaa vievää ja tuskin minuutti kuluu keskeytyksettä koska aina joku tulee kysymään jotain tai puhelin tai soittokello soi. Osaston ovet on aina lukossa ja ovi avataan summerista. Joku älypää on suunnitellut summerin paikkaan johon mun ainakin (tällaisenä pätkänä) on kurkoteltava ihan tosissaan jotta saan nappia painettua. Kuulostaa pieneltä jutulta mutta kun tämän tekee 20 kertaa tunnissa niin on muute kyljet kipeänä illalla... 

Viimeinen puolituntinen on tosi streessaava koska en ole päässyt edes puoleen väliin potilaskansioiden tietojen purkamisessa. Kauhukseni huomaan että osaston ainoa tulostin ei edelleenkään toimi (korjaus tilattu useita päiviä sitten), joudun siis lähettämään hand over sheetin sähköpostiini ja kipittämään toiselle osastolle tulostamaan! Kellokin on jo 19.30 ja raportin pitäisi alkaa NYT. Kymmenen minuuttia myöhemmin marssin hiki hatussa kahvihuoneeseen pitämään raporttia. 

Yritän olla nopea jotta mutta raportoitavaa on paljon. Kuten jo alussa totesin niin koen hankalaksi muistaa potilaiden asioita varsinkaan kun heitä ei ole itse hoitanut. Vaikka olen hetkeä aiemmin lukenut jonkun tiedot niin kaikkea on tosi vaikea pitää mielessä, tuntuu että aivot on ihan overloaded. Tai sitten olen vaan vähän yksinkertainen :) Toki on siis se raporttilista tukena. Joillain osastoilla on jopa 35 potilasta ja yksi hoitaja vetää raportin kaikista, miten hitossa ne selviytyvät!? Toki esim kirurgisilla osastoilla ei ehkä vatvota sosiaalisia taustoja samaan malliin kun meillä. Kello on 19.55 kun raporttini päättyy, ihan liian myöhään! Tunnen epäonnistuneeni koska tiedän että jokainen hoitaja joutuu olemaan nyt ainakin 10 min yliaikaa töissä, he kun joutuvat pitämään vielä oman hand overin lääkityksistä ja vitaaliarvoista. 

En tajua miksi meille ei voisi olla neljä hoitajaa kentällä (potilaita tulisi myös vähemmän per naama) ja jokainen sitten itse lukisi omien potilaidensa tekstit ja antaisi raportin suoraan seuraavaan vuoroon tulevalle hoitajalle!? Nyt meininki muistuttaa lähinnä rikkinäistä puhelinta ja nurse in charge on mielestäni loppupeleissä ihan turha välikäsi! 

Huokaisen helpotuksesta koska päivä alkaa olla pulkassa. Kotimatkalla nappaan "chiken shopista" grillattua piri piri kanaa ja spicy risea, ajatuskin alkaa kokkaamaan pitkän päivän päätteeksi tuntuu ylitsepääsemättömältä. Yritän tyhjentää mieleni ja ajatella muita kun työjuttuja loppuillan, huomaan kuitenkin vatvomani missä "mokasin" päivän mittaan ja mietin mitä muut ajattelivat minusta "in chargena". Työjutut valitettavasti seuraavat uniin kuten joskus käy. Painajaisessa raskaana oleva työtoveri tulee keskenmenon jälkeiseen kaavintaan osastollemme ja joudun juottamaan hänelle alusastiasta verta verensiirron sijaan, intoudun unessa myös itse juomaan kyseistä verta!! WTF!?Huhhuh mitähän toikin symbolisoi...

Onnittelut, selvisit postauksen loppuun asti jos luet tämän ;-) 

Tällä hetkellä olen virallisesti kesälomalla eikä tarvitse ajatella (niin varmaan) työjuttuja lähes 3 viikkoon! Jännä juttu miten sitä on kaikkein eniten uupunut muutama viikko ennen lomaa (ja tuntuu että lomaan on ikuisuus), mutta taas pari viimeistä työvuoroa mulla oli sellainen drive päällä että huhhuh ja työ tuntui tosi mielenkiitoiselta ja sujuvalta. Melkeen ei olisi raaskinut jäädä lomalle ja harkitsin jopa extra vuorojen tekemistä lomalla lisärahan toivossa. Onneksi en kuitenkaan haksahtanut tähän koska loma ja etäisyys töihin tulee varmasti ihan tarpeeseen. Tänään otan nokan kohti Brightonia ja sinne siis juhlistamaan kolmepäiväisiä polttareita (apua), sitten muutama päivä aikaa toipua ja Suomeen juhannusta viettämään näihin maisemiin. Ah.

Rentouttavaa kesää ja Juhannusta jo näin etukäteen kaikille lukijoille ja tutuille :)

Keväisiä kuulumisia

Täällä ollaan hengissä vaikka blogin päivittely on jäänyt hiljaiseksi! Olen hyvä aloittaamaan postauksia, mutta julkaisukuntoon saattaminen onkin sitten ihan eri juttu... Päätin kuitenkin että runnon tämän kuukausi sitten aloitetun postauksen vaikka väkisin läpi (oli se sitten kuinka paska tahansa)! 

Lontoossa on ollut jo pitkään kevät ja kirsikkapuun kukinnot olivat huhtikuussa henkeäsalpaavan kauniit! Olen raahannut Mr Londonia kyllästymiseen asti puistoissa ja taivastellut kukkaloistoa, toivottavasti en koskaan lakkaa innostumasta Lontoon keväästä! Nyt kaikkialla on jo vihreää ja olen julistanut kesän saapuneeksi, jopa varvassandaalit ovat päässeet käyttöön.

Töissä menee kivasti ja olen siis edelleen samassa työpaikassa, ensi kuussa tulee 9kk täyteen! Olen lähentynyt työkavereiden kanssa hirmuisesti ja täytyy sanoa että meillä on kyllä ihan mielettömän hyvä tiimi! Kuten blogia seuranneet varmasti tietävät, vielä vuosi sitten elin täydellistä painajaista vanhassa työpaikassa kirurgisella osastolla hirveiden tyyppien alistamana, mutta nyt onneksi osana ihanaa kannustavaa työyhteisöä. Työvuoroissa nauretaan, jaetaan omia ruokia ja napataan selfieitä (98% kuitenkin siis sitä perus raatamista). Surettaa kylläkin että monet ihanat tyypit on lähtemässä pois, kuka palaa kotiseudulle Skotlantiin, kuka Filippiineille ja kuka haluaa kokeilla siipiään päivystyksessä...

Tasaisin väliajoin olen itsekkin kaavaillut hakeutuvani muihin kuin vuodeosastohommiin (tätähän mä aina jauhan), mutta käytyäni ajatusympyrän läpi kaikista mahdollisista vaihtoehdoista hyvine ja huonoine puolineen olen taas hetken tyytyväinen... Kunnes seuraava kamala työvuoro koittaa! Onneksi kuitenkin ne paskatkin päivät jaksaa näiden naamojen kanssa. 

Muutamat kokeneet työkaverit tekevät keikkavuoroja päivystykseen ja itsekin olisi tarkoitus uskaltautua noihin hommiin piakkoin, ainakin näkee voisiko päivystys joskus olla oma juttu. Työtahti meidän sairaalan päivystyksessä (kuten varmaan kaikissa) on kuulemma hirmuinen ja potilaita tulee ovista ja ikkunoista noin 400-500 päivässä (toki suuri osa käännytetään kotiin). Työ on tosi itsenäistä ja kaikilla on kiire omien potilaidensa kanssa. En sitten tiedä viihtyisinkö koska taidan olla itse enemmän tiimipelaaja...mutta eihän sitä voi tietää jos ei kokeile. Tuoreena sairaanhoitajana vuosimallia 2010 luulin että haluan mahdollisimman paljon actionia, verta ja suolenpätkiä, mutta mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän arvostan rauhallisia stabiileja työvuoroja jossa kukaan romahda! 

Talvi ja alkukevät olivat tosi raskasta aikaa töissä ja oltiin tosi tiukilla, pari hoitajaa lähti vielä Sierra Leoneen ebolahommiin (yksi jäi pysyvästi) ja lähes joka vuoro vedetty vajaalla miehityksellä. Omat jännityksen hetket oli omien "eboloiden" kanssa jotka onneksi paljastuivat negatiivisiksi. 

Jännä huomata miten niin moniin asioihin on tottunut enkä enää jaksa kiukuta kaikista "vääryyksistä" ja erilaisista (huonommista) toimintamalleista. Kaikkeen sitä näköjään vaan tottuu! Sopeutuminen on vaan ollut pakollista, ei voi jäädä roikkumaan menneisyyteen vaan pakko kääntää katse eteenpäin. Alla olevassa kuvassa mulla on työkaverin peruukki, blondina mennään edelleen. Kuvassa on Gina, yksi parhaista tyypeistä ja sydän puhdasta kultaa, harmi että hän on enää pari viikkoa osastolla. Läksiäiset pidetään pian filippiiniläisellä ravintolassa karaoken merkeissä. 

Sairaalalla on parhaillaan 100 miljoonan säästäbudjetti (2-3v aikana) päällä koska ollaan niin pahasti miinuksella ja kaikesta karsitaan... Hoitajien viikonloppu ja yölisien poistoa on väläytelty, mutta en mitenkään jaksa uskoa että se toteutuu, kuka muka sitten tekee viikonloput!? Olen viimeaikoina alkanut tekemään extra vuoroja ja muutaman satasen lisä kuukaudessa tuntuu kyllä mukavalta. Kuulin huhua että oman sairaalan väelle alettaisiin maksaa enemmän ylimääräisistä vuoroista, jotta ei tarvitsisi maksaa kalleille agencyille ja heidän hoitajilleen (jotka on usein vieläpä ihan surkeita)... Sopii varsin hyvin! 

Suomen hienoudet tuntuu enää kaukaisilta haaveilta. Auroran sairaalassa (joka on ehkä yksi chilleimmistä työpaikoista missä olen ollut) henkilökunnan vessassa oli vitsinä joku viisauslappu että "vessatauot ovat muistioiden selaamista varten" tai jotain vastaavaa ja muistin miettineeni että hahah ehkä joskus Florence Nightingalen aikaan... Vaan ei ole vitsi enää, meillä vessa on nimenomaan tiedotuskanava ja pomo jättää sinne viestejä niin hyvässä kun pahassa! Jonkin aikaa sitten oltiin huolissaan handoverien (raportti) tasosta ja vessaan ilmestyikin yksityiskohtainen selostus mitä kaikkea handoverissa pitää kertoa. Jos online kurssien deadline lähestyy niin ei huolta, aamupissalla kyllä taas muistata. Nyt vessan seinällä on lomalistat, siinä pyyhkimisen lomassa voi ruksia haluamiaan viikkoja! 

Lomasta puheen ollen, odotetaan molemmat kovasti Suomi-juhannusta, saunaa, järveä, suomiherkkuja,kavereita... Parit kesähäätkin on luvassa (yhdet Suomessa ja toiset täällä Lontoossa). Elokuussa ollaan menossa muutan yön ajelureissulle Ranskaan, ajellaan Doveriin ja sieltä lautta Calaisiin ja matka jatkuu autolla kohti Champagnen viinitarhoja (takakontti sit täynnä viiniä ja juustoja takas, jes). Bookkasin eilen lautan ja majoitukset Ebernaysta ja Haustvillersin kylästä (josta Shampanjan valmistus muuten sai alkunsa jonkun munkin neronleimauksena). Jos jollain on kokemuksia/vinkkejä Reimsin ja Champagnen hoodeilta niin antakaa kommenttiboxin laulaa! Nyt tubella kohti Westfieldsiä ja päivittämään vaatekaappia kesää varten ;-)