Uusi vuosi 2018 uudet kujeet

Viime postauksesta on taas vierähtänyt aikaa! Elämä on ollut nyt muutaman vuoden kovin tasaista. Mulla on ollut sama työ, sama kämppä eikä ole hirveästi tullut käytyä missään ulkona lomamatkoja lukuunottamatta. Lontoo ei enää tunnu niin jännittävältä ja kutkuttavalta enkä jaksa innostua uusista asioista. Lontoon keskustaan ei tule mentyä enää kuin harvoin, yleensä vain jos on joku kylässä. Ollaan Mr Londonin kanssa kasvettu yhdessä tylsiksi kolmekymppisiksi ja huomattu että asiat jotka tekevät meidät onnellisiksi ovat yhdessäolo, koti, eläimet ja luonto.

Valitettavasti Lontoo ei voi tarjota meille tätä. Käsittämättömät asuntojen hinnat estävät asunnon ostamisen, ei ole mitään järkeä maksaa puolta miljoonaa puntaa yhden makuuhuoneen luukusta ilman mahdollisuutta esimerkiksi omaan puutarhaan. Eläinten pido tällaisessa luukussa on myös mahdottomuus. Haluamme kissoja, haluamme labradorinnoutajan. Luontoon pääsee viikonloppuisin mutta yhteinen aika on kortilla ja meillä on harvoin yhdessä kokonainen viikonloppu vapaana. Tuntuu myös aika missionilta ajaa tuntitolkulla ulos Lontoon ruuhkista jotta saisimme kaupungin pölyt kannoiltamme. Ne jotka ovat ajaneet autoa/matkustaneet Lontoon ruuhkissa tietävät tismalleen mitä tarkoitan. Todella turhauttavaa. 

Me ei tulla tästä enää nuoremmiksi. Ollaan tällä hetkellä molemmat todella stressaavissa töissä, Mr London Head of primary carena ja mä senior nursena yhtenä Lontoon kiireisemmistä sairaaloista (tai eiköhän ne melkein kaikki ole sellaisia). Työ on ottanut elämästä ylivallan ja kaikki muu elämä on ”hold” näppäimellä tai siltä se ainakin tuntuu välillä. Tämä on yksi vaihe elämässä ja ollaan molemmat tajuttu että ei olla lainkaan urajohteisia. Omidilla on haaveissa tehdä jotain simppeliä duunia, ei suinkaan sellaista mitä hän tekee tällä hetkellä. Itse haluaisin päivätöihin ilman jatkuvaa henkistä ja fyysistä rasitusta esimerkiksi endoskopiaan. Vaihtamalla pienempipalkkaiseen duuniin olisi tällä hetkellä kalliissa Lontoossa asuessa kuitenkin taloudellinen itsemurha eikä meillä olisi mitenkään varaa säästää tulevaisuutta ajatellen. 

Ei tule varmasti siis yllätyksenä että meillä on suunnitelmissa muuttaa pois Lontoosta ensivuonna. Ostaa sen pienen Lontoo luukun sijaan iso talo puutarhalla läheltä seasidea. Pihalla koirat ja kissat saa kirmata rauhassa. Seaside Brighton/Eastbourne on aina tehnyt meidät onnellisiksi ja kun ekalla Lontoo reissullamme yli 5 vuotta sitten matkasimme Brightoniin niin ajattelimme että täällä voisimme asua. Sopivan rento ja samalla cosmopolitan kaupunki josta pääsee kuitenkin Lontooseen alle tunnissa junalla. Olen jo alustavasti katsellut duuneja Brightonista ja tovin voin käydä täälläkin asti  töissä. Vietimme tänä vuonna Brightonissa hauskan vapun Air B&B kämpässä ystäväparin kanssa. Hengitimme raikasta meri-ilmaa, kävelimme kaupungin pikku kujilla ja bailasimme hullunhauskassa homobaarissa. Tänne voisi jäädä ajattelin. Meillä on siis tarkoitus löytää ensi vuonna 4-5 makuuhuoneen talo läheltä Brightonia. Puutarhaan tulee pihasauna, se on varmaa. Jotain tällaista on ollut aina haaveissa mutta meinaamme nyt tuoda tulevaisuuden 5 vuotta lähemmäksi. Miksi odottaa vuositolkulla kun voimme alkaa elämään haaveilemaamme elämää NYT. 

En ole täällä blogissa asiasta tainnutkaan mainita mutta viime kesänä tapahtui jotain huikeaa ja otimme ison askeleen eteenpäin. Vaelsimme kesäkuun lopussa perinteisellä Euroopan road tripillä Pyrenees vuorilla sijaitsevalle kuvankaunille järvelle. Istahdimme vaelluksen päätteeksi lehmälauman keskelle picknikille. Olin niin innoissani lehmistä että en oiken malttanut istua aloillani. Mr London pyysi voileipien jälkeen tobleronea jälkkäriksi ja kun käännyin kaivamaan suklaapatukkaa niin vastassa oli sanat ”how about this” ja sormusrasia josta minua vastaan tuijotti valtava timanttisormus. Sen jälkeen päässä pimeni ja muutaman minuutin oli sellainen hurmos mania päällä että en edes muista kunnolla mitä tapahtui. Nauroin, itkin ja kiljahtelin vuoron perään ja hyppelehdin lehmien keskellä kuin mikäkin hullu :D Tunsin olevani maailman onnellisin. Tämän hetken fiilikset kiteytyy hyvin saamaamme imelääkin imelämpään kihjalaislahjaan, suklaarasia omilla kuvilla.  En pysty valitettavasti lataamaan mitään kuvia tähän postaukseen koska tää ohjelma ei vaan anna tehdä niin, laitan kuvan instagrammiim tästä rakkausrasiasta, mut löytää sieltä annarosacecilia nimimerkillä. 

Häät tullaan pitämään ensi syksynä täällä Lontoossa. Todennäköisesti Notting Hillissä sijaitsevassa pubissa. Notting Hill on erityinen paikka meille koska siellä käveltiin aikoinaan (Brightonin lisäksi) kun tulin ekalle visiitille katsomaan Omidia ja rakastuttiin toisiimme oikein kunnolla. Sattumalta siellä on myös ihan mieletön häihin sopiva pubi. Tietysti pakko vielä mainita iki ihana Notting Hill leffa jossa pääosassa on fiktiivinen Anna niminen filmitähti (ja ollaanhan me melkeen saman näköisiä Julia Robertsin kanssa hahahah). Häät tulevat olemaan meidännäköiset ja rennot. Vihkimisseremonia town hallissa ja siitä punaisella vintage kaksikerrosbussilla pubiin. Matkalla ehkä pysähdys rakastamassamme Holland Parkissa ottamassa hääkuvia. Pubissa sitten grillibuffa ja free bar. Ehkä jotain Suomalaista traditiota mukaan. Kukkakauppias siskot hoitaa kukat ja teetätän tod näk Lontoossa asuvalla suomalaisella suunnittelijalla häämekon. Ottakaamme siis kaikki irti viimeisestä Lontoo vuodesta <3 Myös yksi iso haave on käymässä toteen, varasimme nimittäin lennot Istanbuliin uudeksi vuodeksi! Istanbul on ollut vuosikausia mun bucket listalla kaikkine nähtävyyksineen. Can’t wait! 

Yritän päivitellä blogia miten tämä elämänmuutos edistyy, paljon on selvitettävää. Ensimmäisenä pitää selvittää asuntolaina jutut, mennä mortgage brokerille ja pankkeihin kysymään tarjouksia. Tähän muuttoon liittyy myös pieni twist, ei nimittäin olla muuttamassa ihan vaan kahdestaan, (ei, en ole raskaana!) mutta siitä kuitenkin lisää seuraavassa postauksessa ;-) 

Toukokuun kuulumisia

Tämä vuosi on kulunut seesteisissä ja onnellisissa merkeissä. Viime vuosi kun meni lähestulkoon naama kiinni kirjoissa ja esseissä. Olen siis niin helpottunut että mun ei tarvitse enää opiskella ja saanut sosiaalisen elämän takaisin. Miten ihanaa on viettää vapaapäivät uimassa, salilla, leffoja katsellen ja ihanilla brunsseilla. Työkavereista on tullut mun parhaita kavereita ja vietetään paljon vapaa-aikaa yhdessä. Tässä taidonnäyte Mud nimisestä brunssipaikasta johon olen vähän koukussa.

Pakko kuitenkin vähän tulla tänne avautumaan tämänhetkisistä duuni fiiliksistä... Työpaikalla on tällähetkellä akuutti työvoimapula ja meillä on jopa 7 sairaanhoitajan paikkaa auki! Monet tulevat osastolle vajaa vuodeksi töihin vain todekseen etteivät jaksa "work like a donkie". Totuushan on että työ on todella stressaavaa, epäkiitollista ja uuvuttavaa. Ei riitä että tekee työnsä hyvin, potilaat saavat lääkkeensä ajallaan, heitä kuntoutetaan ja he paranevat silmissä. Jokainen "tick" box ja assessment täytyy olla täytettynä ja päivitettynä. Näitä papereita ei siis kukaan ikinä lue paitsi että tarkistetaan että ne on tehty. Ja kokoajan tulee lisää järjettömiä lomakkeita täytettäväksi. Whats the point with all of this. 

Potilaan sos oloista on täytettävä 6 sivuinen lehtinen ja udella kaikki mahdollinen mikä ei ole oleellista jos vaikka täysin omatoinen ja itsenäinen nuori potilas. Hoitosuunnitelma on kirjoitettava mappiin X jota kukaan ei oikeasti ikinä lue. Jos joku jää kiireessä tekemättä niin eiköhän seuraavana päivänä ole joku "audit" josta saadaan paskat arviot ja hoetaan joo yritetään olla parempia. 

Jos joskus sattuu sellainen siunattu hetki että osasto ei ole aivan äärimilleen täynnä (on muutama tyhjä peti) niin hoitaja tai hoitoassari vedetään välittömästi pois miehityksestä ja sijoitetaan päivystysosastolle töihin (missä krooninen työvoimapula koska kukaan ei jaksa sitä meininkiä). Tällaisen vuoron aikana osasto voi täyttyä nopeasti ja sittenhän painetaan niska limassa ilman sitä omaa työntekijää (jota ei todellakaan saa takaisin kun tilanne osastolla muuttuu). Onpahan ainakin tehokasta resurssien käyttöä...!! Suomessa ajateltiin hiljaisista hetkistä että otetaan nyt rennosti ja vähän takaisinpäin niitä kaikkia pitämättömiä taukoja (ja toki siivottiin kaappeja) mutta eihei täällä. 

Vielä tästä työvoimapulasta... Hyviä työntekijöitä (tai edes vähän vähemmän hyviä) ei tunnu löytyvän mistään ja harvat selviävät lääkelaskukokeesta ja hoitosuunnitelman teko tehtävästä mikä on kyllä aika järkyttävää. Muistan itse jo ekasta työnhakukerrasta että paristakymmenestä hakijasta meitä pääsi vaan kourallinen läpi lääkelaskut. Siis aivan sellaiset perus laskut! Overseas hoitajat joutuvat nykyään tekemään ILTS kielikokeen mikä on toki mahdollista läpäistä mutta vaatii paremmaltakin englannin taitajalta töitä... En esimerkiksi usko että läpäisisin itse tämän kokeen ekalla yrittämällä jos mut nyt laitettaisiin sellaiseen. 

Palkka nousi tänävuonna 1% mikä todellisuudessa -14% ottaen huomioon elinkustannusten nousun. Monet ovat siirtyneet agencyjen palvelukseen koska palkka on näin parempaa ja saa itse valita vuoronsa (versus esim. kolmesta yövuorosta suoraan pitkään päivään). Sairaaloilla taas agency hoitajien käyttö tulee pirun kalliiksi eikä suurimmalta osalta agency hoitajista voi odottaa kauheasti mitään. He eivät mm saa tehdä iv lääkkeitä ja työjälkeä saa valvoa haukkana. Esimerkiksi kaikki fluid balancet jää laskematta jos en huomauta tästä keskimäärin 3 kertaa (ja silti se on tod näk laskettu väärin). Jos työvuorossa on kaksi tällaista tunaria niin katastrofi on taattu, agencyt kun myös tietävät että helpolla tulevat pääsemään eikä heiltä voi odottaa paljoa (mutta toki on myös erinomaisia agency hoitajia). Tällöin senior nursena oleminen on kuin lasten kaitsemista, harteillasi on agency hoitajat (ja kaikki heidän potilaansa) joita saa jatkuvasti kannustaa työntekoon niin että se ihan minimi tulee tehtyä. Myös soittokelloon vastaaminen on joskus ylitsepääsemätöntä eikä se perse nouse penkistä. Jos haluan että ne assesmentit tulee täytettyä niin paperi ja kynä tulee antaa suoraan käteen ja seurata taustalla että rusti menee oikeaan boxiin, toisin sanoen nopeampi olis tehdä ite. Olen mennyt jo ajat sitten laskuissa sekaisin siitä kuinka monta valitusta olen tehnyt agencyihin ja laittanut hoitajia kieltolistalle työskennellä meidän osastolla... Kunnes tulee se päivä että oikeasti mitään muuta ei ole tarjolla kun se uber paska hoitaja. Aika järkyttävää ja valitevasti tulevaisuus vuodeosastolla tulee olemaan juurikin tällainen. Oma on kuitenkin valintani olla töissä täällä joten turva valittaa (vaikka se aina helpottaakin oloa hetkellisesti, hah). Voisin tehdä kuten monet muut ja paeta klinikoille tai yksityiselle sektorille töihin... Mutta niin kauan kun olen edes muutama hyvä ystävä tuolla töissä niin tiimityö ja yhteishenki on se mikä saa mut pysymään tuolla. 

Toki joku päivä tulee varmaankin se päivä että olen saanut tarpeekseni mutta ei vielä... Lämpimät välit pomoon ja työkaverihin ei sekään lämmitä kaikkia, saatiin hiljattain siis aivan järkyttävä nimetön valitus missä ruodittiin työntekijöiden kemioita, persoonallisuuksia, heikkouksia ja ketä pomo mukamas suosii. Myös aivan järkyttäviä syytöksiä oli listattu ja mm väitettiin että me senior nurset jotka pyöritetään osastoa ollaan aivan osaamattomia , kliiniset taidot täys nolla eikä tiedetä mitään. Toivon että tää kirje on eräältä katkeralta hoitajalta joka on jo lähtenyt muualle töihin, toki mahdollista että on joltain nykyiseltä työntekijältä "susi lampaan vaatteissa". Mutta hei siis oikeesti kaiken tän kiireen ja paskan keskellä saa vielä tollasen syytöskirjeen! Anna mun kaikki kestää. Tosta kirjeestä joka oli naamioitu potilaan omaisen lähettämäksi (ei siis todella ollut omainen koska niin detailed tietoa työntekijöistä mitä kukaan muu kun työntekijät itse ei voin tietää) siis niin huokui viha ja katkeruus, miten joku oikeesti jaksaa nähdä vaivaa! Ikävä juttu oli myös se että kirjeessä "käräytettiin" yksi täysin harmiton koditon joka on käynyt välillä suihkussa ja hakemassa jämä potilasruokaa (joka menisi roskiin). Kuulostaa ehkä vähän arvelluttavalta mutta sellainen hyväsydäminen pikku salaisuus mitä ollaan tehty. Nyt tämäkin hyväntekeväisyys on lopetettava kun se tuli kaikkien sairaalan johtajien korviin. Toki ei voida kaikkia kodittomia auttaa ja tämä oli siis vaan yksittäistapaus miten ollaan toimittu yhden entisen potilaan kohdalla.  Tämä "käräyttäminen" harmittaa eniten monia meidän hoitajista eikä niinkään se että heidät haukuttiin pystyyn. Koska kirje oli nimetön ja pääosin täysin asiaton niin mitään jatkotoimia ei tosta tule. Paitsi sille kodittomalle jolta vietiin se kerran viikossa saatu lämmin suihku ja ateria pois. Kiitti vaan vitusti <3

Mr London taas sai tarpeekseen omasta stressaavasta työstään ja teki burn outin kynnyksellä päätöksen lopettaa työnsä Toukokuun lopussa. Omid pitää 3-4 kk kesäloman ja katselee sitten mitä haluaa tehdä. Vähän jännittää että miten pärjätään pelkästään mun tuloilla ja säästöillä. Olen muitenkin suunnattoman onnellinen ton rakkaan puolesta, että saa kerrankin keskittyä vain itseensä, harrastuksiin ja relata. Kiva kun voidaan tehdä yhdessä juttuja mun vapaapäivinä. Odotan kyllä että kämppä on siivottu ja jääkaapissa ruokaa kun tulen töistä ;-) 

Kesäkuun lopulla ajellaan meidän perinteeksi muodostunut road trippi ja tällä kertaa ajellaan vähän vajaassa 3 viikossa Ranska-Espanja-Italia-Sveitsi ja Saksa! Eniten odotan Pohjois-Italian rannikon 5 pikkukylän "Chinque Terren" valloitusta. Tuonne asti ei pääse autolla mutta tarkoitus patikoida kylästä toiseen huikeita maisemia ihaillen. Literally can't wait. Tallaista vastapainoa tolle hullulle työelämälle vaan niin tarvii, mitä vanhemmaksi tulee sen paremmin sen oivaltaa!

 

Mietin myös välillä että voitaisiin molemmat lopettaa työt ja alkaa vaikka maatuskoiksi, hahah ;-) 

 

The tentti

Sori aivan liian pitkästä postaustauosta! Kiitos kommenteista jotka motivoi jatkamaam bloggausta! Julkaisen nyt ihan ekana luonnoksissa pitkään pyörineen postauksen :-)

***

Pitkästä aikaa taas täällä kirjoittelemassa! Viimevuosi oli aikamoista uurastusta kahden yliopisto kurssin takia ja nyt on ollut onneksi aikaa enemmän itselle. En edes muista koska viimeksi olen voinut viettää "oikeaa" vapaapäivää, saanut chillata ja katsella sohvalla netflixiä.

Palaan vielä hetkeksi Tammikuun the tenttiin. Odottelen edelleen tuloksia acutely unwell adult tentistä josta taisin edellisessä postauksessa avautua. Tentti osui mukavasti Friday 13th päivälle ja huh että jännitti kuin yo-kirjoituksissa aikanaan! Tenttiin mentiin jonottamalla, kaikkien henkkarit tutkittiin ja meidät ohjattiin istumaan opettajien etukäteen valitsemille paikoille. Laskin tutkittiin ja jopa sen malli ja sarjanumero piti tarkasti kirjata koepapereihin. Kokeeseen ei saanut kirjoittaa nimeä vaan ainoastaan anynyymin opiskelijanumeron. Näin opettaja ei voi suosia ketään koska ei tiedä kenen paperia tarkistaa. 

Ensimmäisen tarkistuksen ja arvosanan jälkeen kokeet menee vielä toiselle henkilölle arvioitavaksi ja näinollen arvosana voi nousta tai laskea. Tarkkaa touhua. 

Kädet hikoilivat aikalailla kun kaksituntinen koe julistettiin alkaneeksi! Olin päntännyt yötä päivää koealueen kokonaisuuksia kuten ACS (acute cardiac syndrome eli erityyppiset sydänkohtaukset). Sepsis, AKI (acute kidney injury), Neurological emergencies, Respiratory problems, bleeds, Acute abdomen & hypovolaemia yms. Kaikissa harjoitustenteissä oli joko sepsis tai vuoto tyyppinen case joten odotin jotain tällaista tenttiin... Mutta hitto vie tentin casella olikin diabeettinen ketoasidoosi! Tai tämä oli ainakin yksi isoista kokonaisuuksista joihin tuli pureutua. Teki mieli hakata päätä pöytään kun lukaisin casen läpi jossa siis nuori parikymppinen type 1 diabeetikko oli löydetty tajuttomana opiskelijakämppänsä lattialta. Miksi en ollut valmistautunut paremmin!? Ei olisi pitänyt tehdä mitään oletuksia. 

Tätä "helppoa" aihetta en ollut kuin juuri silmäillyt, kaikkihan sen nyt tietää mitä tapahtuu jos insuliini riippuvainen potilas ei ota insuliiniaan ja verensokerit nousee huippulukemiin. Huono valmistautuminen DKA:n osalta koitui mahdollisesti kohtalokseni koska en muistanut tarkalleen insuliini ohjeistuksia potassium nesteineen ja tentin kakkos kysymys "management" jäi aika laihaksi. Ekassa tehtävässä piti siis tehdä assessment ja tulkita kaikki labratulokset, tämä osuus meni hyvin koska olin opetellut kaikki viitearvot niin että osaisin ne vaikka unissani (vessan seinän postit laput rules!). Kaikki täytyi refrence eli jos sanoin että potilaan potassium on koholla niin piti ensin selittää patofysiologia tämän taustalla ja kertoa oikeat terveen ihmisen viitearvot potassimista. Myös ABG piti osaa tulkita ja onneksi tämä oli helppoa ja yhdellä silmällä osasin kertoa että kyseessä metabolinen asidoosi with respiraroty compensation. Ph joka normaalisti 7.35-7.45 oli tällä potilaalla 7.21 eli todella vaarallisissa lukemissa. Myös laktaatti oli reilusti koholla 3.5 kun normaali arvo 0.2-1.4. Elimistö kun ei pysty käyttämään ketoasidoottisessa tilassa veressä pyörivää sokeria energialähteenä vaan alkaa käyttää rasvaa energialähteenä jonka sivutuote laktaatti on.

Potilaalla oli toisaalta myös sepsis oireita (voisiko kohonnut laktaatto johtua myös sepsiksestä?) ja taustalla sanottiin olleen chest infection joka oli hoidettu muutama viikko aiemmin. Tästähän sai revittyä sivukaupalla tekstiä, oliko se sittenkin infectio joka oli laukaissut ketoasidoosin?  Casen tyttö oli myös ollut juhlimassa ja löydetty tajuttomana, oliko kenties unohtanut insuliinit tai ottanut jotain huumeita/liian paljon alkoholia? Unohdin muuten mainita huumetestit management osuudessa! Tämä oli mielessä heti alussa mutta unohtui kirjoittaa ylös (lisää läpsyjä naamalle). 

Noudatin esseessä tiukasti ABCDE tekniikkaa eli kappaleiden otsikot olivat Airway, Breathing, Circulation, Disability ja Exposure. Kaikki teoriat täytyi tietysti kirjoittaa auki ja refrence oikeisiin lähteisiin kuten opettajat olivat kuumottaneet lähes joka oppitunnilla. Kynä kävi sauhuten ja tein klassisen virheen että käytin kaiken energian tentin ekaan kysymykseen jossa siis piti tehdä assesment ja explain underlying patophysiogy (tästä sai 60% pisteistä ja kakkoskysymyksestä 40%). Ekaan kysymykseen mulla menikin sitten noin 1.5 tuntia aikaa ja sitten iski paniikki tentin toisessa kysymyksessä koska aikaa ei enää juuri ollut jäljellä. Kirjoitin 4-5 sivua pelkästään "Circulation" osuuteen koska tähän tuli verenpaineen, pulssin, nestetasapainon yms analyysit. Casen potilaan verenpaine oli tietysti alkainen ja heart rate pilvissä. Tähän piti selittää kaikki mahdolliset elimistön kompensaatio menetelmät, viestikeskukset, hormonit ja reseptorit. Ja tietysti muistaa mistä oppaasta tai artikkelista tiedot olivat peräisin. 

Toinen iso kokonaisuus oli "Breathing" ja tästähän riitti tekstiä koska potilaan hengitysfrekvenssi oli koholla muistaakseni 30 . Tätä aihetta piti taas alkaa purkaa chemoreseptorien toiminnasta lähtien. Casessa potilaan hngitys tuoksui makealta kuten ketoasidoosiin kuuluu ja arterial verikaasussa pco2 oli matala eli viittasi hyperventilaatioon. Happisaturaatio oli matala ja tähän syynä tod näk aiemmin todettu chest infection mutta myös aspiraatio mahdollinen koska casessa tytön vaatteissa oli oksennusta. Tein pahan mokan koska en kyseenalaistanut matalaa spo lukemaa (tämäkin kävi mielessä mutta miksi en perhana kirjoittanut auki!). Casessa kun kerrottiin että potilaan iho viileä (hypovolemic shock?) ja sillon tietenkään saturaatiomittarin tulokseen ei voi luottaa. Arterial analyysissa happilukema oli kuitenkin lähes normaali. Määräsin siis potilaalle happea vaikka tod näk arvot olivatkin normaalit. Kriittinen analyysi (jonka tärkeyttä kurssilla kokoajan toitotettiin) siis ontui tässä pahasti. Toisaalta taas tajuttomalla on riski menettää airway ja akuuttitilanteessa happea annetaan joka tapauksessa (eikä potilaalla ollut copdta tai hiilidioksidi retentio ongelmaa verikaasun mukaan). 

Tentin Management osuudessa piti sitten pureutua hoitoon ja muistaa kaikki aiheeseen liittyvät ohjeistukset ja suositukset. Hapen määräämisen lähteet ja viitearvot osasin vaikka unissani kuin myös sepsis Nice guidelinet joiden auki kirjoittaminen vei tovin jos toisenkin. Valitettavasti en ollut listannut diabeettisia hätätilanteita reference listalleni (tenttiin sai siis tuoda A4 paperin mihin sai listata max 10 opiskeluihin käyttämäänsä lähdettä) enkä siis voinut reference type 1 diabetic ketoasidosis management mihinkään viralliseen ohjeistukseen! Kuten aiemmin mainitsin niin unohdin miten patien fixed sliding scale tarkalleen asennettiin ja mikä on aloitus rate (tiedän että liuos tehdään 50units insuliinia 50ml ruiskuun sekoitettuna G5% liuokseen). Kauhistuksekseni unohdin myös mainita cerebral oedema riskin ja tämän ilmiön tarkkailun jos sokerit tulee liian nopeasti alas! Toki "Disability" kappaleessa puhuin GCS monitoroinnista ja neurologisen statuksen seuraamisesta mutta toi aivoturvous riski olisi pitänyt osata mainita! 

Tekstiä syntyi 2 tunnissa 9.5 sivua että aikamoista vauhtia mentiin! Lause jäi kesken kun opettaja julisti tentin päättyneeksi! Käsi oli lähes tunnoton kirjoittamisesta ja kauhuissani katsoin käsialaa ja harakanvarpaitani. Teksti olisi voinut olla jonkun kirjoittamaan opettelevan ekaluokkalaisen kynästä! Tentin aikana unohdin myös useita kertoja miten joku ihan simppeli englanninkielinen sana kirjoitetaan (kuten life threatening!!) eikä siinä kiireessä voinut oikein jäädä miettimään! Tajusin että puhelimella osaan kirjoittaa useimmiten oikein mutta livenä paperille on ihan eri juttu, sitä kun tulee vähemmän harrastettua. 

Kurssikavereiden kanssa alettiin tietysti puimaan vastauksia heti tentin jälkeen. Itse olin siinä käsityksessä että ketoasidoosi oli casen "pääaihe" ja sitten mahdollinen sepsis/sepsis tyyppiset oireet kakkos ongelmana. Monet kurssikaverit olivat taas lähestyneet aihetta päinvastaisesta näkökulmasta "selkeä sepsis" ja ketoasidoosi jäi heillä vähemmälle huomiolle. Luulin hetken että olin "fucked up" big time mutta sitten juttelin muiden kanssa jotka helpotuksekseni olivat mun kanssa samoilla linjoilla. 

Tentin jälkeen iski aivan hirvittävä päänsärky. Illalla oli työkaverit 40v synttärin joihin raahauduin hampaita kiristellen. Toki oli myös ah niin helpottavaa ja terapeuttista päästä avautumaan työkavereille tentistä ja kumoamaan muutama gin tonic! Olin niin helpottunut että tentti ohi mutta samalla kauhistunut koska pelkäsin hirmuisesti että en pääse tentistä läpi... Ja mitä jos en pääse seuraavastakaan tentistä läpi! Voi sitä häpeää ja tulokset kerrotaan tietysti head of nursingille joka oli rahoituksen tälle kalliille kurssille järjestänyt. Siis niin noloa olisi saada hylätty tentistä ja jatkaa senior nursena! Tällaiset kauhuvisiot pyörivät päässäni. 

Tuloksia saikin odotella yli 4 viikkoa! Kävin varmasti yli 40 kertaa (välillä useita kertoja päivässä) kurkkimassa yliopiston nettisivuilta josko tulokset olisivat tulleet... No no no no. Hermostuksissani kyselin tuloksia opettajalta sähköpostitte (ei vastausta) ja eräältä kurssin luennoitsijalta johon törmäsin sairaalassa. Odottaminen kävi suorastaan sietämättömäksi koska en tiennyt pitääkö alkaa valmistautimaan uusintatenttiin! 

Lopulta tulokset ne olivat julki... Sain uskomattomat 76/100 pistettä esseestäni joka ylsi parhaaseen mahdolliseen grade A tulokseen!! Siis WHAT!! En voinut mitenkään uskoa että kyseessä oli oma tentti ja olin aluksi aivan varma että olivat antaneet mulle jonkun väärän ihmisen tuloksen! Ei voi olla mun kun on niin hyvä!? Parin kurssitoverin kanssa olen puhunut tuloksista ja kumpikaan heistä ei päässyt läpi tentistä! Toinen heistä oli vieläpä sellainen aina käsi pystyssä tyyppi (ja vieläpä natiivi britti) jonka todellakin odotin saavan kiitettävän! En sitten kehdannut paljastaa hänelle omaa menestystäni. Ainiin ja vielä yksi kurssitoveri kyseli whatsapissa mun tenttimenestystä ja tietysti vastasin innoissani että I got an A... mutta ei sitten vastannut ikinä takaisin kun kyselin hänen tulostaan!?  

Mr London vei mut vähän myöhemmin ulos syömään ja juhlistamaan tuloksia. Siinä sitten totesin ehkä käyn vielä lisääkin University kursseja kun näistä näköjään pääsee läpi tällainenkin mamu. Tämä veti Omidin naaman aivan mutrulle ja oli että pliis NO more studying!!! Lopuksi vielä tentin tarkastajan kommentteja screen shottina ylipiston moodlesta (sori näyttää vähän sekavalta sopalta). Kai sitä pakko myöntää että A) olen itselleni aikalailla armoton as usual ja B) Ilmeisesti vähän yliarvioin arviointikriteeri koska kaikkien mokienkin jälkeen sain noin hyvän tuloksen! 

Todettakoon vielä loppuun äitiäni lainaten että pessimisti ei pety mutta voi ilahtua hyvinkin paljon ;-) 

   

 

 

 

 

 

Revalidation ja hoitsukursseja

Olipas muuten harvinaisen tylsä otsikko! Kolmivuorotyö ja yliopistokurssit ovat pitäneet toukokuusta asti super kiireisenä. Muuten elämään ei kuulu mitään ihmeitä ja "same old" meiningillä mennään Lontoossa. Sama kämppä, työpaikka ja sama Mr London on siis kuvioissa eli sama boring life :)

Viime viikolla tein "nursing revalidationin" NMC:n kanssa (tehtävä joka kolmas vuosi) eli todistin tehneeni 3 vuodessa vähintään 350 työtuntia, 35h koulutuksia (poislukien pakolliset koulutukset), keränneeni 5 palautetta työelämästä ja kirjoittanut 5 reflektio esseetä työelämän kinkkisistä tilanteista. Reflektiossa tulee viitata johonkin NMC codeen kuten:

1. 8.5  work with colleagues to preserve the safety of those receiving care 

Tämä tehtiin online mutta kaikki dokumentit tuli säästää jos mut vaikka valitaan sattumanvaraisesti tutkittavaksi (hope not!). Jokavuotinen maksu £120 piti myös suorittaa ennenkuin revalidation hakemus otettiin vastaan. 

Suurin työ oli kerätä materiaalit kasaan mutta itse online vaihe oli helppo ja nopea eli 15 sivun verran piti klikkailla boxeja ja antaa osastonhoitajan yhteystiedot. Ainiin ja prosessiin kuuluu myös "revalidation" keskustelu pomon kanssa, omalla kohdallani keskustelimme lähinnä kirjoittamistani reflektioista. Kirjoitin mm. tilanteesta jossa lääkäri yritti velvoittaa tekemään jotain mitä ei kuuluisi ja tilanteesta jossa liian sairasta tehokuntoista potilasta oltiin siirtämässä osastolle ja torjuin tämän. Tästä revalidationista on peloteltu pitkään ennenkuin se oli mulle ajankohtaista mutta ei todella kovin kummoinen homma, ihan turhaan stressasin. Kun lukee ohjeistuksia netistä (joita on monta sataa sivua) niin tulee helposti ahdistus. Reilun tunnin kuluttua revalidationin lähetyksestä oli jo vahvistus sähköpostissa ja rekisteröinti uusittuna! Seuraavaksi sitten 2019 sama homma edessä. 

Kaksi viikkoa sitten jouduin elämäni ensimmäistä kertaa ryöstön kohteeksi kun romanialainen varas putsasi £240 pankkitililtäni! Olin nostamassa rahaa automaatilta kun tää perhana hyppäsi eteeni peittäen ruudun sanomalehdellä ja vei rahat (jätti mulle kympin, kiitti vaan!)! Kaikki kävi niin nopeasti että en ehtinyt juurikaan reagoida! Olin siis matkalla yövuoroon ja meni muuten työvuoro aikamoisessa shokissa, ilme etten mokannut mitään siinä mielentilassa! Jälkikäteen olen kärsinyt lievästä PTSD:stä, nähnyt painajaisia tilanteesta, itkenyt, vaahdonnut kaikille mahdollisille tutuille aiheesta mikä on kyllä ollut terapeuttista. Poliisi tutkii rikosta mutta todella laihat mahdollisuudet saada varasta kiinni enkä tietenkään saa rahoja ever takaisin, tässä ei pankkikaan tule vastaan. Tää ryöstö oli kyllä aikamoinen kolahdus jotenkin muuttanut maailmankatsomusta ja perusturvan tunnetta, nyt tulee ihan eri tavalla tarkkailtua ja epäiltyä kanssaihmisiä! Olisi voinut käydä paljon huonomminkin, eräs saman sairaalan hoitaja joutui nimittäin hiljattain puukotuksen uhriksi samaisella työmatkalla kun ei antanut suosiolla puhelintaan varkaalle, varas puukotti hoitajaa käsivarsiin! Hoitaja joutui kuulemma käymään useita leikkauksia ja sai ties mitä hermovaurioita. Hiljattain myös samaisella matkalla eräältä hoitajalta varastettiin laukku. Karseeta. Toki näin voi tapahtua missä vaan. 

Mulle tuli järkytyksenä että suurimalla osalla pankkiautomaateista ei ole lainkaan CCTV kameroita! Kuulemma ihmiset pelkäsivät että kameran kautta joku voi varastaa heidän pankkitietonsa ja välttelivät kamerallisia automaatteja joka taas on huonoa pisnestä automaattifirmoille. Eroon siis vaan turvakameroista! Selvisi että suurin osa mun kollegoista ei nosta IKINÄ rahaa koska kuulemma täällä niin vaarallista puuhaa (paljon kopiointilaitteita ja rosvoja) ja monet kauhisteli miten oon tähän asti nostanut yksikseni rahaa kadulla (enkä esim pankin sisällä olevista automaateista)!? Ööö eipä ole aikaisemmin tullut mieleen miten vaarallista puuhaa se voi muka olla ja olenhan satoja kertoja elämässäni nostanut rahaa ilman mitään huolia. Luulin aina että vain tyyliin vanhukset joutuvat tällaisten rikollisten uhreiksi mutta tulipa henk koh todistettua että voi sattua ihan kenelle tahansa! Olkaahan varovaisia tyypit koska ammattirikolliset on aivan helvetin ovelia, nopeita ja osaavat todella hämmentää ihmismieltä! Pälyilkää kunnolla ympäristö kun nostatte rahaa ja jos mahdollista niin kaveri suojaamaan selusta. 

Jauhan tässä vielä mainitsemistani yliopistokursseista. Nyt on siis suoritettuna mentorship kurssi, ei kylläkään millään parhailla arvosanoilla. Kurssin akateeminen essee tuotti mulle erityisesti päänvaivaa. Hioin sitä kuukausitolkulla ja jossain vaiheessa kärsin pahasta motivaatiopulasta. Sain esseen lopulta palautettua ja ehdin hengähtää viikon kunnes viime kuussa alkoi erittäin intensiivinen Acutely Unwell Adult kurssi. 

Tämä kurssi kuulkaas sitten vasta vauhdikas onkin! Opitaan siis hoitamaan todella sairaita potilaita jollaisia ei (onneksi) kovinkaan usein nää osastolla: esim massiiviset vuodot, septiset shokit, sydänkohtaukset ja aivoveritulpat/vuodot. Kurssitovereina onkin mm. ambulanssikuskeja, A&E hoitajia ja night practitionereita, joista monet toimivat lähes kuten lääkärit (määräävät lääkkeitä, tutkivat potilaita). Ja sitten tämä suomalainen Anna infektio-osastolta. Toki meilläkin on emergency tapauksia joskus mutta ei mitenkään jatkuvasti. Tällä kurssilla ei keskitytä pelkästään potilaiden hoitamiseen vaan opetetaan mitä elimistössä tapahtuu missäkin akuutissa tilanteessa. Todella mielenkiintoista kyllä ja toki paljon tuttua anatomiaa ja fysiologiaa mitä opetettiin hoitsukoulussa, mutta tällä kurssilla mennään vieläkin syvemälle ja aivan solutasolle. Nyt kostautuuu että fysiikka ja kemia ei todella ollut mun intohimoja koulussa! 

Kurssin päättökokeessa annetaan yksi potilascase ratkottavaksi esim. 53 vuotias nainen tulee päivystykseen kovan vatsakivun vuoksi. Joitakin tietoja kuten past medical history, ABG (arteria verikaasu analyysi), ECG, labratulokset ja vital signs annetaan. Tehtävänanto kuuluu ekassa osassa: "Assess the patient and explain the underlying patophysiology. Toisessa osassa taas ohjeistetaan "Make management plan". Assessmentista saa 60% pisteistä ja managementista 40%. 

Potilasta tulee lähestyä systemaattisella ABCDE tekniikalla (jota täällä briteissä rakastetaan) jossa yksi kerrallaan arvioidaan potilaan airway, breathing, circulation, disability (esim jos GCS low) ja explosure (tutkitaan potilas päästä varpaisiin, onko haavoja, ihottumia, vuotoja yms). Tällä tekniikalla mikään osa-alue ei ainakaan unohdu.

Kokeessa ja sen case scenarioissa (joita harjoitellaan myös joka ikinen oppitunti) täytyy myös määrätä oikeat verikokeet, tutkimukset, kuvantamiset ja lääkkeet. Jos potillaalle halutaan antaa vaikka fluid bolus tai happea niin täytyy selittää solutasolla miksi elimistö tarvitsee näitä. Sydämen syke on korkea mutta miksi: mitä aivoissa tapahtuu ja mitkä kemialliset reaktiot, chemoreseptorit ja aivojen keskukset aiheuttavat sykkeen nousun tai esimerkiksi hengityksen tihentymisen? Haastavaa hommasta tekee myös se että kaikki mitä kirjoitat täytyy myös "back up" kirjallisuuteen ja artikkeleihin eli kirjoittaa lähde mistä tieto on peräisin. Ei riitä siis että "tiedänhän mä mistä on kyse" vaan kaikki tulokset täytyy tarkasti analysoida ja lääkitykset/toimenpiteet/hoito-ohjeet perustella evidence based. Kokeeseen saa tuoda ainostaan listan lähteistä eikä mitään muuta materiaalia. NICE- guide linet sun muut relevantit ohjeistukset täytyy siis osata vaikka unissaan. 

Mun kaksi brittiläistä työkaveria on hiljattain suorittanut kurssin, järkytyksekseni toinen pääsi rimaa hipoen läpi ja toinen sai hylätyn! Olin aika järkyttynyt koska molemmat tosi päteviä fiksuja tyyppejä ja opiskelivat kurssia varten todella ahkerasti! Ennen kuin kuulin kurssin haastavuudesta ajattelin sen olevan piece of cake koska onhan mulla vuosien kokemus itsenäisenä hoitajana olosta ja potilastyöstä... Well, nyt se osaaminen on sitten vietävä aivan uudelle tasolle! Alla oleva kirja onkin ollut kovassa käytössä.

Suomessa vuodeosastotyössä ei hoitajilta vaadittu tällaista tietämystä mihin täällä briteissä taas kovasti kannustetaan (ja mitä myös hoitajilta odotetaan). Vaikka olin vuosia keuhko-osastolla niin en oppinut ABG (arterial blood gas) tulkinnasta juuri muuta kun hiilidioksidi ja happilukemat. Nyt täytyy osata kriittisesti analysoida verikaasutuloksia. Jos joku olisi käskenyt selittämään pari vuotta sitten mitä tapahtuu/mistä kyse respiratory acidosis tilassa with partial metabolic compensation ja kuinka tämä näkyy ABG:ssa niin olisi ollut aika hiljaista. Kurssin myötä olen kyllä oppinut aivan valtavasti uutta ja saanut "ahaa" elämyksiä. ABG analyysit alkavat sujua hyvin lukuisien case tehtävien ansiosta ja haasteet tuovat uutta puhtia työhön ja opiskeluun. Suomessa tuudittauduin ajatukseen että lääkärithän tulkitsee nämä tulokset eikä mun niitä tarvitse ymmärtää. Tuntuu kyllä aika siistiltä tajuta itsekkin vähän enemmän ja olen myös uskottavampi kun esimerkiksi esitän huoleni lääkärille jostakin potilaasta. 

Päivystyksissä ja akuuttiosastoilla kyseisen kurssin suorittaminen on kuulemma vaatimuksena jos haluaa himoittuun band 6 rooliin. Työvuorojen skill mix kun halutaan sovittaa niin että aina on joku vuorossa joka handlaa kurssilla opetetun tietotaidon. Mä sain siis "palkinnon" eli ylennyksen etukäteen ja nyt siitä pitää maksaa. Vähän siis kyllä paineita että kurssi tulee läpäistyä (toki on uusintakoe mahdollisuus)! Hurjan mielenkiintoisia nämä asiat kyllä on. Vapaa aikaa siis ryhdittää tiukka opiskelusuunnitelma seuraavat kolme kuukautta! Tenttikin on tammikuussa sopivasti perjantai 13 päivänä ;-) 

Perjantaipommi

Vanhassa työpaikassani perjantaipommilla tarkoitettiin potilasta, joka lähetettiin viikonloppua vasten pienestä keskussairaalasta isoon yliopistosairaalaan kun huomattiin että huonokuntoisen potilaan kanssa ei pärjätäkkään viikonlopun yli rajallisilla resursseilla. Usein tällainen perjantaipommi potilas päätyi siirron päätteeksi lyhyessä ajassa elvytettäväksi, teholle tai tarvitsi ainakin akuuttia hoitoa ja kiireellisiä toimenpiteitä. Tässä postauksessa perjantaipommilla on kuitenkin vähän erilainen merkitys... 

Perjantaiaamuna herätyskello pirisi tuttuun aikaan 5.30am ja mietin jaksanko pestä hiuksia vai pärjäänkö kuivashampoolla. Räpläsin unisin silmin puhelinta torkuttamaan. Avasin hetken kuluttua uutissivuston vilkaistakseni Britannian EU kansanäänestyksen tulokset ja uutisen lävähtäessä verkkokalvoilleni suustani pääsi parahdus herättäen vieressä tuhisevan kumppanini "they are going to kick me out"!! Peiton alta kuului järkyttyneen yllättynyt ääni "Are you kidding me"!? 

Töissä oli apea tunnelma, BBC news pyöri kahvihuoneessa ja kaikki tuijottivat uutispommia epäuskoisin silmin. Joku tuhersi jopa itkua ja brittiläinen kollega tuli halaamaan " your not leaving us please tell me you aren't" toinen puolalainen kollega taas vitsaili "have you started packing Anna". Laskimme että kahvihuoneessa meitä istui seitsemän eli kansalaisuuden edustajaa valmistautuessa uuteen työpäivään, tämähän on arkipäivää monikulttuurisessa Lontoossa. Osastonhoitaja ehdotti ääni vavisten että otettaisiin yhteiskuva ja jaettaisiin se sosiaalisessa mediassa suunnitteen tällaisin saatesanoi: "katsokaa tässä me kaikki työskentelemme yhdessä, mikä rikkaus". Työkaveri piristi mua kahvilla ja kakulla (toivon että kuvassa on suomenlippu eikä hauta-arkku, haha)

Ylihoitaja kiirehti myös muistuttamaan että overseas hoitajilla ei ole hätää tai syytä minkäänlaiseen paniikkiin, meitä ei olla potkaisemassa ulos maasta. Kuulemma panikoitumista on ollut ilmassa. Olemmehan kuitenkin toistaiseksi onnellisessa "highly skilled workers" asemassa, tienaamme reilusti yli minimirajojen ja maksamme veroja. Jos kaikki ei brittiläiset työntekijät heitettäisiin pellolle niin sairaala kirjamellisesti ammottaisi tyhjyyttään: ei hoitajia, lääkäreitä, siivoojia tai keittiöhenkilökuntaa! Lähes jokainen päivän aikana tapaamani potilas harmitteli kovasti äänestystulosta ja moni oli jopa raahautunut edellisenä päivänä puolikuntoisena tiputusten välillä vaaliuurnille! 

Wandsworth council jossa asumme äänesti 75 prosenttisesti bremainen puolesta. Miten tässä kävi näin!? Edellisen päivän täydellinen liikennekaaos ja tulvat Lontoossa vaikuttivat varmasti osaltaan äänestysaktiivisuuteen ja epätoivoiset juna-asemille jääneet twiittailivatkin pettymystään äänestyksen jäädessä väliin. Myös samanaikaisen Glastonbury jättifestivaalin epäiltiin vieneen etenkin nuorten ääniä. En ole muuten tavannut yhtäkään brittiläistä joka olisi myöntänyt olevansa brexitin kannalla! Uutismedia täyttyi viimeviikkoina yksinomaan Britain stronger in EU kampanjoista tukijoineen, asuinalueemme ikkunoita kuvittivat sadat "vote remain" lappuset ja kadulla kampanjoitiin ja jaettiin  mainoksia yksinomaan bremainin puolesta. 

Brexitin kannalla olevat pysyivät ilmeisesti suu supussa peläten tulevansa leimatuksi rasistisiksi. Mr London on aina hokenut mulle kuinka Lontoon ulkopuolella ihmiset ovat hyvin erilaisia ja kapeakatseisempia ja suhtautuvat erittäin kriittisesti mm. maahanmuuttoon. 

Suhtaudun itse tähän uutiseen varsin rauhallisin mielin ja vitsailinkin kollegoille pilke silmäkulmassa että nyt saan ainakin poikaystävän "pakotettua" menemään kanssani naimisiin! Jonkinlaisia henkisen takaiskun tunteita kuitenkin pyöri päässä, aiemmin en ole koskaan ajatellut ettenkö olisi tervetullut työskentelemään ja asumaan täällä UK:ssa. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa koin eräänlaisia "epätoivottu" fiiliksiä täällä olosta ja sain ikäänkuin kolahduksen itsetunnolle, moni ei soisi tätä mahdollisuutta minulle. Vaikea pukea kokemaani tunnetilaa sanoiksi. 

Potilaiden kysellessä taustoistani olen aina mieluisesti kertonut miksi muutin tänne ja automaattisesti ikäänkuin puolustellut maahanmuuttoani (vaikkakin puoliksi vitsaillen) "I had no choise as my boyfriend could not learn Finnish and get a job in Finland" tai "I fell in love with an britishman and he ruined my life" sanoin ikäänkuin puolustukseksi ja antaakseni vaikutelman että en tullut tänne pakoon kurjia oloja, työttömyyttä tai viemään kenenkään työpaikkaa. Kun Suomen sairaaloista kysellään niin tykkään niinikään hehkuttaa miten hieno terveydenhuoltojärjestelmä Suomessa onkaan ja kuinka esim työntekijöiden olot ovat paljon paremmat kun UK:ssa. Tämä selittely ja hieman jopa kai sitten ylimielinen käytös on kyllä vähän noloa myöntää, miksi mun muka tarvitsisi mitään selitellä tai yrittää esittää jotenkin parempaa kuin joku joka on esim lähtenyt maastaan työttömyyttä/huonoa palkkaa pakoon kuten italialainen kollegani. Toki ihmiset ovat aina uteliaita ja tykkään jokatapauksessa kertoa itsestäni, tämä on myös hyvä keskustelujen icebreaker ja potilaat usein jakavat jotain omasta henkilökohtaisesta elämästään keskustelun lomassa ja tämä taas lujittaa hoitaja-potilas luottamussuhdetta. Kai kyse on myös jonkinlaisesta identtiteetistä, tunnenhan olevani edelleen kotimaastani kovin ylpeä suomalainen!

Onko kellään muulla ulkosuomalaisella samanlaisia fiiliksiä ja tarvetta "todistella" olemassaoloaan vieraassa maassa työskennellessä? Miten te reagoitte Brexit uutisiin? Sain muuten edelliseen postaukseeni aika huvittavan joskin vähän loukkaavan kommentin (jonka kyllä otin lähinnä sarkasmina). Kommentti herätti suurta hilpeyttä jaettuani sen facebookissa brexit keskustelujen lomassa. Enjoy:

Pakko jakaa samaan syssyyn vielä toinen kommentti, mitä olette mieltä tästä MP:stä ja etenkin tosta toisesta kommentilta, pikkasen laittaa huvittamaan!

Mr London myös muistutti brexit kohun keskellä että olen siinä onnellisessa asemassa että minulla on Suomen passi ja pääsen vapaasti matkustelemaan muissa EU-maissa jatkossakin kun taas Omidin täytynee tulevaisuudessa hommata visat eurooppaan matkustaessa ja seistä eri jonoissa lentokentän tarkastuksissa. Tämä symbolisesti eri jonoissa seisominen tuntuu olevan Omidille erityisen iso juttu. 

Kuten uutisissa rauhoitellaan, edessä on pitkät poliittiset neuvottelut eikä mitään konkreettisia muutoksia tule tapahtumaan ainakaan pariin vuoteen. Voin siis toistaiseksi rauhassa palata suomilomilta pelkäämättä että minulta evätään tänne takaisinpääsy ja myös tänne voi tulla lomailemaan huoletta (pliis kaverit tulkaa!). Punnan kurssin lasku on myös shoppailun kannalta mieluinen uutinen lomailijoille. Meinaan kyllä hakea permanent resident lupaa/korttia, katsoin eilen että perhanan pitkä ja monimutkainen 85-sivuinen hakemus täytyy laittaa vetämään ja postittaa passin/henkilökortin kanssa, elämä siis vaikeutuu kuten tuo edellisen kommentin jättäjä hartaasti toivoikin ;-) 

Suosittelisin tänne haikailevia suomalaisia sairaanhoitajia kuitenkin laittamaan hakuprosessia käyntiin mahdollisimman pian, tulevaisuudessa tänne töihintulo kun tulee todennäköisesti olemaan mutkikkaampaa ja kalliimpaa kuten Jenkkeihin ja Ausseihin. Vielä on aikaa (ja onneksi kesääkin) jäljellä!

xxx

Kesäisiä kuulumisia

Heipä hei pitkästä aikaa! 

Viime postauksesta on taas vierähtänyt näköjään tasan kuukausi, joten päätin tulla kirjoittelemaan kuulumisia jos näitä postauksia jaksaa joku vielä lukea :) Olen viimeaikoina viihtynyt töissä erityisen hyvin ja meillä on jotenkin aivan huipputiimi tällä hetkellä. On oikeasti kiva fiilis lähteä aamuisin töihin ja koen suurta tyytyväisyyttä hyvin organisoiduista ja tehokkaista päivistä. Mahtava tunne herätä aamulla tyytyväisenä ja tuntea intoa lähteä töihin! Vuorotyöelämä toki syö muuta sosiaalista elämää ja parisuhdeaikaa, mutta kaikenkaikkiaan elämä tuntuu just nyt erityisen hyvältä ja selkeältä. Onneksi vapaapäiviä on keskimäärin kolme viikossa jolloin voi vaikka maata X:nä puistossa joita täällä riittää! 

Keskimmäisessä kuvassa hoitsutoverini Eevan sorja nilkka. Eeva kirjoittaa postikortteja maailmalta blogia, check it out! Eevan kämppiksen Janikan "Janika seikkailee" blogia voin myös lämpimäisti suositella jos Lontoo jutut (ja tietty hoitsujutut) kiinnostavat. Rakastan bongailla lintuperheitä ja muita puistojen elukoita kuten kaikki blogia lukeneet varmasti tietävät. Alla kuva Richmond parkista jonka lammista tulee vähän Suomen maisemat mieleen. 

Tuntuu siis että olen jotenkin puhjennut kukkaan uuden työroolin myötä, työ on mukavan haasteellista ja management taidot kehittyvät pikkuhiljaa. En oikeastaan edes muista milloin viimeksi olisin ollut erityisen ärsyyntynyt tai turhautunut töissä (jos ei lasketa infection control juttua josta alla lisää). Paitsi kun jouduin taannoin kaivelemaan potilaan piilottamia huumepiippuja ja käytettyjä neuloja mitä kummallisimmista paikoista osastolla mm. käsipaperisäiliöistä. Tiedänpähän nyt miten crack piippua poltetaan oikeaoppisesti ja kuinka sellainen kyhätään mehupullosta, foliosta ja ponnarista! Tässä työssä oppii kyllä aina jotain uutta...

Astetta korkeampi työrooli apulaisoh:ksi olisi myös tarjolla henkilökunnan vaihtuvuuden tuloksena ja siihen jopa kannustettiin hakemaan. En kuitenkaan todellakaan koe olevani valmis hakemaan tota pestiä. Vastahan alan tottua tähän uuteen asemaan eikä ole kyllä mitään hinkua kivuta byrokratia-asteikolla yhtään ylemmäs.... Tuskin ainakaan vuosiin. Ellen sitten hae infection control hoitajaksi jossain vaiheessa, se on edelleen sellainen kaukainen haave ja työmaata ja kehittämistyötä sillä saralla kyllä riittäisi (jos siihen suinkin vaan annetaan mahdollisuus). Olen jauhanut tästä aiheesta aiemminkin mutta taas nousi karvat pystyyn viimeviikolla.. Eräs lääkäri mm. sanoi että ei ole syytä eristää VRE:tä kantavaa potilasta ja senkun vaan käyttää samaa vessaa muiden kanssa. Olin eri mieltä ja vaadin eristyistoimenpiteitä. Lekuri jatkoi että suurin osa potilaista kantaa kuitenkin tietämättään tätä pöpöä eikä kaikkia voida kuitenkaan eristää... WTF. Taisin pahastuttaa tämän erikoislääkärin kun olin ihan huuli pyöreänä kauhistunut ilme naamalla että "Ööööh... are you kidding me"!? Englannissa tehtiin 2000-luvulla iso työ että saatiin maasiivinen MRSA epidemia aisoihin ja silti ihmisillä on tällaisia asenteita infectioiden torjuntaa vastaan. Ei voi vaan käsittää! Ehkä seuraava Ebola epäily potilas voi tulla yskimään ja juomaan aamuteetä hoitajien kanssa kahvihuoneeseen, mitä nyt turhaan eristämään tollaisia pikkujuttuja. Eikö multiresistantteja bakteereja vastaan pitäisi taistella kynsin ja hampain!? Ehkä

tähän sitten herätään 10 vuoden päästä kun suurin osa potilaista on vastustuskykyisiä parhaille antibiooteille ja  ihmisiä kuolee kun kärpäsiä hoidettavassa oleviin tulehduksiin kuten keuhkokuumeisiin ja verenmyrkytyksiin koska antibiootit eivät enää toimi.  I'm not kidding! 

Aloitin toukokuussa mentorship kurssin monen mutkan kautta Kingston Ylipistossa joka on muuten viehättävin yliopisto missä olen ollut. Campus sijaitsee aivan rakastamani Richmond parkin kupeessa. Kurssia käydään tiuhaan tahtiin ja mun pitää laatia 1500 sanainen akateeminen essee jostain tämänhetkisen opiskelijani kanssa tehdystä opetussessiosta, sessiota täytyy siis vielä arvoida joku kurssin jo suorittanut "sign off mentor".  Ollaan puhuttu paljon Hivistä ja sen lääkityksestä, Tuberkuloosista ja Meningiitistä että josko jostain noista saisi työn kasaan. Lisäksi mun täyttyy tehdä lähes 50 sivuinen työkirja ja dokumentoida tarkasti kaikkea opiskelijaohjaukseen liittyvää ja arvioida omia ohjaustaitoja. Koko mentoship kurssihan perustuu siihen että joskus vuonna 1998 todettiin kuinka surkeat taidot tuoreilla sairaanhoitajilla oli (monet erotettiin rekisteristä huonon ammattiosaamisen takia). Kävi myös ilmi kuinka huonoa ohjausta opiskelijat olivat saaneet työharjoitteluissa, taidot eivät päässeet kehittymään tai tukea tarjottu sitä tarvitseville. Kaiken huippu oli että kukaan ollut puuttunut opiskelijoiden mahdollisiin ongelmiin, edes vakaviin sellaisiin. 

Kurssilla puhutaan paljon fail to fail periaatteesta eli huonokin opiskelija päästetään läpi koska hylkääminen on epämukava prosessi ohjaajalle, helpommalla pääsee kun vaan ruksii kaikki paperit hyväksytyksi ja bye bye. Karsea tosielämän esimerkki: Eräs brittiläinen "angel of death" nimityksen saanut hoitaja tappoi systemaallisesti potilaitaan ja kun hänen taustojaan pengottiin niin jo opiskeluaikana kyseisellä hoitajalla oli todella epävakaata meininkiä. Esimerkiksi toistuvia poissaoloja tietyssä rytmissä mikä on huolestuttavaa, mutta kukaan ei ollut puuttunut tähän. Työelämässä tämä mielipuolinen hoitaja sai paljon pahaa aikaiseksi ja tappoi jopa kymmeniä potilaitaan. Hoitaja tappoi systemaattisesti potilaitaan jotta pääsi niitä sitten elvyttämään ja näyttämään kaikille kuinka hyvä hoitaja hän onkaan saaden tietysti kehuja ja ihailuja taidoistaan lääkäreiltä, hoitajilta ja omaisiltaan. Pian kuitenkin valkeni että lähes kaikki elvytykset tapahtuivat tämän kyseisen hoitajan työvuoroissa ja kuolinsyyraportit osoittivat että potilaille oli annettu yliannostuksia kaliumia joka stoppaa sydämen/aiheuttaa kohtalokkaita rytmihäiriöitä ja jättiannoksia insuliinia jonka vaikutuksen kaikki varmasti tietävät... 

Nyt opiskelijat siis sitten syynätään oikein urakalla ja seula on tiukka että pääsee harjoitusjaksoista läpi. Tai ylipäätään opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ihan hyvä niin ja jokainen toki ansaitsee saada hyvää ohjausta, mutta musta täällä välillä ammutaan vähän yli... Kurssilla on paljon puhuttu siitä mikä on hyväksyttävää käytöstä opiskelijalta ja mikä ei. Tällaisia juttuja opetetaan suomessa jo lastentarhassa/kotikasvatuksessa 2-3 vuotiaille. Toki käydään läpi myös learning teories, erilaisia ohjaustaitoja mukautettuna opiskelijan tarpeisiin ja muuta hyödyllistä. Käydään myös läpi milloin opiskelijan toimintaan tulee puuttua, mistä saada apua ongelmatilanteissa, kuinka laatia action plan opiskelijan tietotaitojen harjoitukseen ja missä tilanteissa on aiheellista antaa hylätty harjoittelujaksosta. Olen tykännyt kovasti ryhmätöistä missä ratkaistaan ongelmatilanteita ja pohditaan syvällisiä. Rakastan myös kuulla muiden hoitajien työstä. Ryhmässäni on esimerkiksi vastasyntyneiden teholla, päivystyksessä, saattohoidossa, hemalla, dialyysissa, stroke unitissa ja syömishäiriöyksikössä työskenteleviä hoitajia. Kollegoiden kanssa kokemusten vaihto on ollut ehdottomasti kurssin parasta antia. 

Puhun blogissa paljon töistä, mutta onneksi elämään mahtuu muutakin. 

Pari viikonloppua sitten juhlittiin ruotsalaisen kollegan polttareita. Ilta huipentui "Magic Mike" showhun mitä polttarisankari oli kovasti toivonut. Viime viikonloppuna tuli hassuteltua ihanien suomivieraiden kanssa ja pitkästä aikaa tanssittua jalat rakkuloille (uusilla korkkareilla saattoi myös olla osuutta asiaan). Tuli koettua myös futismatsin aiheuttama kaaos pubissa :) Oltiin pubin ainoat naiset ja sinkuille vinkiksi että todellakin the place to be jos etsii seuraa! Eksyttiin myös Itäisen Lontoon syövereihin, hipsteröimään Brick Lanelle ja Spitalfields marketille, syötiin krapulanälässä vaikka mitä pöperöitä lukuisista katukojuista. En ole käynyt tuolla kulmilla pariin vuoteen ja alue on kyllä siistiytynyt kovasti, suorastaan rosoisella tavalla posh nykyisin. Spitalfields market on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen paikka missä pääsee ihastelemaan ja shoppailemaan pienyrittäjien persoonallisia käsitöitä yms. taideteoksia. Ei mitään samanlaista tusinatavaraa kun esim Camden Townissa.  

Ihania kuppikakkuja!!

Jos olisi ylimääräistä niin tämä ihana lehmätaulu olisi jo meidän olkkarissa! Pienempi taulu lähtisi paljon halvemmalla ja sellainen tarttuu toivottavasti seuraavalla kerralla matkaan nyt kun Mr Londonkin antoi hyväksyntänsä. Meidän kämpän seinät huutaa tyhjyyttä vielä kolmen vuoden jälkeen!

Loppukesältä odotan pieniä lomapätkiä. Heinäkuussa on tarkoitus viettää pari yötä kauniissa New Forestissa eteläisessä Englannissa ihaillen villiponeja ja villia-aseja joita tuolla hengailee laumoittain! Villiponeja on arvioitu olevan metsissä jopa 3000! En ensin uskonut korviani kun Mr London kertoi New Forestin meiningeistä. Brittikaverini joutui tuolla viimekesänä aasilauman piirittämäksi ja aasit seurasivat häntä jopa sisälle majapaikan vessaan! Hän oli ollut aivan kauhuissaan ja soitti vessasta hädissään apua. Mä vaan hihkuin että vähänkö siistiä, olisin silittänyt niitä kaikkia! Aasit eivät siis käyttäytyneet mitenkään aggressiivisesti, kunhan olivat uteliaita. Englanti ja mitä kaikkea ihmeellisyyksiä täältä löytyykään jaksaa kyllä yllättää mut kerta toisensa jälkeen! 

Heinäkuun viimeinen viikko tullaan Suomeen piipahtamaan ja toteuttamaan kauan kaivattu haave kiivetä Kolitunturille ihastelemaan Suomen kansallismaisemia. Elokuussa pitäis vissiin juhlia jotenkin omia kolmekymppisiä (kääk) ja ajella Elokuun vikalla viikolla Ranskan viinipeltojen ja Saksan Black forestin kautta Sweitsin Alppeja ihastelemaan. Olen buukkaillut pieniä viehättäviä B&B paikkoja ja seuraavaksi olisi tarkoitus varata yö tästä huikeata vuorella sijaisevasta hotellista! 

Tonne pitää ensin matkustaa condor hissillä puoliväliin vuorta ja sitten vielä patikoida hotellille. Terassilta aukeaa huikeat vuorimaisemat missä voi siemailla aamukahvia ja huurteista kaljaa päivän vaellusten päätteeksi. Hotellilta lähtee vaellusreitti vuoren huipulle. Olosuhteet hotellilla eivät kyllä ole mitään *5 eikä tuolla käsittääkseni ole edes suihkuja yms mukavuuksia ja nukkuminenkin tapahtuu ventovieraiden kanssa samaa dormissa (can you imagine the smell, hahah). Varmasti yhdeksi yöksi sopiva paikka ja Tripadvisor antaa lähes 5 tähteä. Kuntoa pitäisi kyllä vähän kohottaa näitä kesän seikkailuita ajatellen! Jos jollain lukijalla muuten tulee alppeja tai black forestia ajatellen "must see" tärppejä mieleen niin please let me know. 

Ensi viikonloppua odotan innolla! London Pride valtaa keskustan kadut lauantaina. Mun yksi työkaveri osallistuu kulkueeseen charity juttujensa kautta ja myös liuta muita työkaverita on menossa tonne hillumaan Pride hengessä. Samaan aikaan olisi myös Suomikirkolla juhannusjuhlat ja suomimarkkinat jonne on menossa liuta meitä suomihoitsuja kaikkien muiden Lontoon suomalaisten lisäksi. Kahden hyvän välillä on vaikea valita, mutta eiköhän yhdelle päivälle saa mahdutettua vaikka kahdet huimat tapahtumat! Harmittaa vähän että Suomi juhannus jää nyt kokematta tältä vuodelta, mutta ensivuonna sitten pitää nauttia tuplasti saunomisesta, naku-uinneista ja överi grillailuista yöttömänä yönä! Tietysti sen kerran kun ei mennä Suomeen niin on luvattu hyvää keliä, pari aiempaa vuotta kun tuli jäädyttyä mökillä tihkusateesa. Nauttikaahan Suomessa jussia viettävät ja olkaa varovaisia vesillä! 

Pus pus

Anna xxx

Kutsumattomat vieraat

Meillä on tänävuonna riittänyt kutsumattomia vieraita kotona. Tällä kertaa kyse ei ole sentään murtovarkaista. Sunnuntaina yövuorosta palatessa ihmettelin näkyä: kylpyhuoneen ovi oli teipattu paksulla teipillä kaikista reunoista, oven alle oli  tungettu tiukasti pyyhkeitä ja ovessa odotti tällainen viesti:

Mr London oli tullut iltariennoista kotiin ja kylpyhuoneeseen mennessä hän havaitsi liikettä lattialla... Valtava pitkäjalkainen karvainen hämähäkki vilisti hänen jalkojensa välistä! Spider juoksi kylpyhuoneen nurkkaan ja Omid ryntäsi etsimään Amazonista tilaamaansa spider catcheriä. Sitä ei tietenkään löytynyt koska olin pari viikkoa aiemmin siivonnut härpäkkeen pois silmistä, tästähän sain kyllä kuulla kuunniani... 

Omid turvautui irtonaiseen verhotankoon ja yritti huitoa sillä suurinta koskaan näkemäänsä spideriä kuoliaaksi, mutta epäonnistui ja hirviön onnistui livahtaa piiloon. Mainittakoon vielä että Omid oli ollut koko helteisen päivän puistossa ja nauttinut muutaman oluen, eli ei ihme että sihti ei ollut ihan priimakunnossa, hahah. Lopulta hän luovutti etsinnät ja vietti lähes unettoman yön sängyssä valot päällä. Tulin kotiin yövuorosta autuaan tietämättömänä yön tapahtumista ja löysin viestin lisäksi kauhusta kankean poikaystäväni. Luulisi että Omid olisi jo tottunut näihin otuksiin, tosin häneltä löytyy toinen toistaan karmeampia jätti spider muistoja lapsuudesta! Myös vanhempien spider panikointi on ilmeisesti tarttunut poikaan, classic. Spiderit rakastavat mm. piiloutua pyyhkeisiin ja Omid on useamman kerran kietoutunut suihkun jälkeen pyyhkeeseen josta on ampaissut iholle iso spideri!

Yhdessä sitten ratsasimme kylpparin sentti sentiltä: paukuttelimme verhotangolla kaikki nurkat, tutkimme yksitellen pyyhkeet,kylppärin kaapit, mun avonaiset meikkipussit ja vessanpytyn taustat. Suihkuttelimme tuholaismyrkkyä ja kiroilimme. Jättispiderista vaan ei näkynyt jälkeäkään! Hämähäkki oli kuulemma vielä isompi kun lainakuvissa näkyvät british house spiderit. Keskiruumis oli valtava ja jalat pitkät karvaiset ja paksut. Jalkojen pituus varmaankin siinä 7-8cm!!

Kuvottavan näköisiä otuksia eikö vaan! Oli todella epämiellyttävä fiilis käydä nukkumaan tietäen että lähes vauvan pään kokoinen (okei vähän liiottelua) hirviö piilottelee jossain! Olen varmaan täälläkin kertonut kuinka pari vuotta sitten suomivieraani kokivat elämänsä järkytyksen kun heidän sängystään löytyi kuvien mukainen jättikokoinen hämähäkki! Tuolloinkin spideri oli hankala pyydystää mutta lopulta se saatiin kiinni. Tarkoitus oli vain pyydystää kutsumaton vieras, mutta taistelun tuoksinnassa otus pääsi hengestään. Olin tuolloinkin onnellisesti töissä, mutta näin myöhemmin otuksen kuolleena ja kipristyneenä alakerran naapurin katolla ja se oli sillonkin vielä valtava möykky! En ole erityisen spider kammoinen mutta härregyyd kun puhutaan ton kokoisista otuksista niin kyllä kovempihermoistakin alkaa hirvittää!! Ollaan nukuttu viimeinen kuukausi lähes joka yö ikkuna auki (saa vaan niin paljon paremmat unet raikkaassa ilmassa) että ei sinänsä ihme että spider on eksynyt sisälle. Tämän accidentin jälkeen on kyllä luukut pysyneet pääasiassa kiinni! 

Spiderin lisäksi meillä on asustanut herra hiiri jo kuukausia. Tai äitiä lainatakseni jos näkee yhten hiiren niitähän voi olla vaikka sata! Lähes joka yö keittiöstä kuuluu hiiren rapinaa ja liikehdintää. Aamuisin roskapussi on täynnä reikiä (pyrin kyllä viemään roskat joka ilta ulos sattuneesta syystä) ja keittiön pöytätasoilta löytty usein hiiren papanoita. Päivä spiderin katoamisen jälkeen Omid haki keittiöstä lasin vettä kun leivänpaahtimen takaa kirmasi kokonsa tuplannut tuttu hiiri. Hän luuli ensin otusta spideriksi ja säikähti niin että tiputti lasin sisältöineen lattialle! Kivoja pikku sydäreitä. Hiiri on päässyt yllättämään myös mut monet kerrat ja kyllä siinä aina väkisinkin säikähtää ja kiljaisee! En sentään ole kivunnut tuolin päälle kirkumaan kuten elokuvissa. 

Meillä on nyt kämpässä kolme "guilt free" mouse catcheriä eli sellaisia putkia joiden perälle laitetaan pääpähkinävoita ja jos hiiri erehtyy sisälle herkun perässä niin luukku sulkeutuu ja hiiri on ansassa (mutta ei kärsi). Vaan arvatkaa vaan ovatko toimineet! Sydän ei raaskisi mitenkään virittää niitä oikeita hiirenloukkuja mutta kai sitäkin vaihtoehtoa täytyy alkaa harkitsemaan ennenkun hiiriä on se sata. Olen myös aivan varma että tällaisina tumpeloina astuttaisiin niihin loukkuihin itse meidän mini keittiössä! Asutaan kolmannessa kerroksessa että miten lie hiiret tänne päässyt/päässeet. Vanhan victoriatalot kaikkine koloineen ovat kyllä kuulemma ihanteellisia paikkoja hiirille. 

Mr Londonilla on kuitenkin vielä yksi top ykkös inhokkielukka joka eksyy silloin tälloin sisälle... Nimittään koiperhoset! Ne kasvavat täällä aivan valtaviksi ja lentävät herkästi sisälle valon perässä. Omidia pelottaa näiden otusten arvaamattomuus, äkkinäiset lentokurssin muutokset ja jostain syystä koit rakastavat lentää hänen naamalleen, hah! Omid alkaa aina huitomaan ja huutamaan ihan paniikissa jos koi sattuu lentämään sisälle, ei ihme että otukset panikoivat vaan lisää. Mulla ei ole näitä otuksia vastaan, päinvastoin suorastaan nautin showsta jos sattuvat lentämään sisälle ja toi yks menee ihan tiloihin! What a pussy! Omidilla siis on suorastaan fobia koita kohtaan. Lontoolaiset on kyllä vieraantuneet aikalailla luonnosta eikö vaan ;-) 

Ollaan kuitenkin kohtalaisen onnekkaita eikä näistä elukoista ole ollut mitään oikeeta harmia "psyykkisten traumojen" lisäksi. Olen lukenut Finnish people living in London facebook-ryhmästä kuinka joku on joutunut lähtemään asunnostaan evakkoon koska kämpästä on ottanut ylivallan kunnon hiirimafia ja hiiret juoksevat yölläkin asukkaiden päällä sängyssä! Aika karseeta! Monet ovat myös kärsineet bed bugs ongelmasta ja siistiltä näyttänyt kämppä onkin paljastunut lude helvetiksi, kokolattiamattot suorastaan kuhisseet elukoista ja iho syöty kauheille paukamille/vereslihalle! Lontoo on myös tunnettu välinpitämättömistä land loardeista ja ahneista vuokravälitysfirmoista, joten ei ole mitenkään itsestäänselvyys että nämä asiat otetaan hoidettavaksi, usein joutuu vähintäänkin uhkailemaaan ja kiristämään oikeustoimilla ennenkuin mitään tapahtuu. Uusi vuokralainen on helppo löytää huijattavaksi eikä kukaan tietenkään mainitse edellämainituista tuholaiseläimistä vaikka ongelmat olisivat kuinka hyvin tiedossa... Nimeä vaan paperiin ja avaimet käteen. Welcome to London :-)