Sivut

tiistai 3. syyskuuta 2013

Home sweet home

Honeymoon uuden kotikaupungin kanssa on alkanut ja täällä menee ihanasti, ne huoletkin jäivät onneksi Suomeen! Olen ollut nyt kohta 3 kokonaista päivää Lontoossa ja tuntuu kyllä jo kodilta, vaikka toisaalta myös siltä että olisi lomalla. Kaikki laukut on purettu ja tavarat aseteltu paikoilleen. Sunnuntaina vietettiin urhoolliset 5 tuntia paikallisessa Ikeassa hirveessä tungoksessa ja ostettiin vaikka mitä kivaa. Taulut ja peilit alkavat myös löytämään paikkaansa seiniltä. Tavallaan ei tunnu että olisi Lontoossa koska tää kaupunginosa muistuttaa pientä kaupunkia, jotain tuttua ja turvallista täällä olossa siis ;-)


Yllä kotikatu. Ihanan rauhallinen mutta kuitenkin ihan pääkadun hoodeilla. Ollaan käyty paljon kävelemässä ja ihmettelemässä naapurustoa. Nää kaikki kivitalot näyttää edelleen niin kauniilta ja satumaisilta. 


 
Parin sadan metrin päässä tältä meiän kadulta on ihana organic food shop, pikkuruisia kahviloita, leipomo, luomulihakauppa, homeopatiakauppa, akupunktiohoitoloita, kivoja rafloja, Sainsbury, Waitrose, Sturbucks, Caffe Nero, Boots, Tk Maxx (vaatteita plus muuta sälää ja just avattu, jee!) ... Eilen käytiin testaamassa yhden kahvilan latet ja porkkanakakku (oli vaikea päätös kun oli myös mielettömiä cupcakeja, keksejä, suklaa-ja toscakakkua tarjolla) ristin paikan jo vakimestakseni ;-) Kahvilan ulkopyödät olivat ihania vanhanaikaisia nostalgiaa huokuvia pulpetteja.

Bongasin myös lähistöltä paljon lupaavan "5 star service" yksilöllisyyttä korostavan yksityisen vanhainkodin, jonne oli vieläpä sairaanhoitajan paikka auki. Palkkakin sama kun sairaalassa eli tosi jees, hoitokodeissa kun maksetaan täällä paljon vähemmän hoitajille kun sairaaloissa. Bongasin myös aiemmin hehkuttamastani St Georges hospitalista auki olevan medical assistentin paikan ensiavusta. Sairaanhoitajan rekisteröinnissä menee vaan todennäköisesti vielä about kuukausi tai jopa vähän pidempään, jos sinne asti malttaisi odottaa.

Ruokakaupoissa olen ollut innoissani ja voisin viettää vaikka monta tuntia tuotteita hypistellen. Valmisruuatkin on tehty jotenki niin tuoreiksi, terveellisiksi ja helpoiksi. Ja ne salaattipussit <3 ihan eritasoa kun Suomessa. Varmaan kaikki maailman ruokakulttuurit myös edustettuina. Samoin ihan tavallisessa ruokakaupassa on vaikka mitä ihania kakkuja ja herkkuja, järkytyin jo aiemmin alkuvuodesta kun Saisburyn vanilla new york cheesecake oli parempaa maultaan ja koostumukseltaan kun omatekemä!! Hintataso on myös Suomea jonkin verran halvempaa, joten olen hihkunut monta kertaa että "otetaan vielä tämäkin kun on niin halpa". Auts, tää koituu kohtaloks myöhemmin. Sit taas perusjuttuja kuten juustöhöylää ja normaalia purkinavaajaa vaikee löytää :-) En oo myöskään löytäny vielä tavallista ruokakermaa. Tänään etsin myös epätoivoisesti korppujauhoja tai jotain sen tapaista lihapullia varten... ei löytynyt.

 

Yllä meiän ekat kokkailut uudessa kodissa ja eka "viherkasvi" keittiössä :-) Pavut ja maissit on suoraan tuoreosastolta ja maku sen mukainen. Mietin aiemmin että tylsistyn kyllä varmasti heti jos en saa tekemistä tai töitä, toistaiseksi ei ainakaan ole ollut sitä pelkoa. Varmasti tässä eletään kyl jonkinlaista alkuhuumaa ja eiköhän se arki iske viimeistään kun on töissä ;-) 

 
Tässä makuuhuoneen maisema takapihalle, aika vihreää eikö vaan :) Tuolla vasemmalla perällä (ei näy tässä kuvassa) on meidän oma kivetetty section gardenista, jossa kasvaa muratti ihan villinä ja isoimmat lehdet reilusti mun kämmentä isompia. Luonnossa kasvava muratti on niin peruskasvi brittiläisille, ihmeellinen mulle! Varsinkin kun tiedän kukkakaupan kasvattina, miten vaikea se on saada menestymään Suomessa. Käytiin tuolla ekana iltana istuskelemassa kivimuurilla ja syömässä frozen jogurttia, vielä kun sais pienen grillin ja puutarhakalusteet :-)


                        Takapihan muratti, houkuttelee myös kaikki hämähäkit paikalle.


                        Uusiin ihastuttaviin naapureihin on myös tutustuttu varsin intiimeissä merkeissä!

8 kommenttia:

  1. Haluun heti kylään!

    -Katri

    VastaaPoista
  2. Kohtalotoveri asustelee yhden metropysäkin päässä (luultavimmin) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve kohtalontoveri! Taidat olla oikeassa ja on kyl kivaa neigbourhoodia asua. Ollaanki tänään tulossa enemmän sinne suunnalle shoppailemaan :) Kiva kun kommentoit, luin sun ihanan blogin heti alusta loppuun ja kauhistelin mm. NHS juttuja, mihin sitä onkaan päänsä pistämässä (just kattelen south west Londonin RN työpaikkoja) :D

      Poista
  3. Ihana lukea, muistan itse saman alkuhuuman noin 3kk sitten!

    Kun tein itte lihapullia tuli sama ongelma vaataan, käyrin breascrumsseja ja ihan hyvin toimi nekin! :)

    T:Jenny hoitajat.netistä!

    P.S itellä rekiateröinti vihdoin valmis ja 16.9 aloituspäivä! Paniikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jenny! Sulla on sit jännät paikat edessä! Uuteen duuniin sisäänajovaihe on aina uuvuttavaa mut palkitsee varmasti, tsemii :) Breadcrumsseja, pitää muistaa ens kerralla! Thanks :)

      Poista
  4. Hirveesti kirjoitusvirheitä kun kännykällä innoissaan naputteli, sori!

    VastaaPoista

Kommentit lämpimästi tervetulleita :)