Sivut

torstai 14. marraskuuta 2013

Melkein kuin oma lemmikki

Alkuaikoina Mr Londonin luona täällä Lontoossa vieraillessani ihmettelin aamuisin, miksi useiden talojen pihat olivat kuin pommin jäljiltä, roskikset revitty auki ja ruuanjämiä levitelty pitkin etupihaa, variksetko asialla? Eipä tullut ekaksi mieleen, että Kettu Repolaisethan ne siellä ovat mellastaneet yöllä ruokaa etsien! Kettuja Lontoossa? - Kyllä, citykettuja näillä meidän asuinkulmilla riittää ja niitä tulee bongattua melkein päivittäin! Jaksan vieläkin aina innostua bongatessani ketun ja alan jopa jutella niille (ne pitää mua varmaan ihan mielipuolena). Kun kulin kettujen kimeältä kiljumiselta kuulostavan "kiimakutsun" ekaa kertaa niin säikähdin ja luulin että ääni tulee jonkun ihmisen päällekarkauksesta! Varsinkin toi alempi kuva on tuttu näky meidän kadulla. Kuvat on lainattu täältä ja täältä.
Eilen iltamyöhään havahduin ulkoa kuuluvaan kolinaa, kurkkasin ikkunasta ulos ja kettuhan se siellä jolkotteli tölkki suussan. Kettu kantoi tölkkiä muutaman metrin, tipautti sen suustaan ja kipitti perään, huitaisi sitä tassullaan kolisemaan eteenpäin ja nappasi tölkin taas suunsa jatkaen matkaa, kunnes sama toistui uudelleen. Kuinka söpöä, kettu leikkimässä tölkin kanssa (tai selvittämässä onko sen sisällä ruokaa)! Maltoin kuitenkin juuri ja juuri olla herättämättä jo nukkumaan mennyttä Mr Londonia, en usko että se olis ollu hirveen innoissaan. Samainen kettu myös virtsasi keskellä katua leikkinsä lomassa, aikamoinen pahis! Samaan aikaan toinen vähän isompi kettu kävi läpi naapurin roska-astiaa. Nappasin pari kuvaa iphonella, mutta ovat kovin huonolaatuisia hämärästä valaistuksesta johtuen.
Oli kyllä niin laihanluikkuja kettuja, että olisi tehnyt mieli heittää jotain ruuanjämiä ikkunasta, tosin naapurit olis varmaan tappaneet mut ;-). Olen ymmärtänyt, että "oikeat" lontoolaiset eivät todellakaan ole innoissaan näistä sotkevista luontokappaleista, päinvastoin, ja lukenut traagisia tarinoita, joissa kettu on mm. käynyt pienten lasten kimppuun. Viime kesänä uutisissa oli salaa sisälle lastenhuoneeseen livahtanut kettu, joka oli purrut vauvalta sormen irti! Olen kyllä kuullut sympaattisiakin tarinoita, eräskin kettu päätti poikia Mr Londonin vanhempien naapurin puutarhaan (asuvat rauhallisella alueella Lontoon laitamilla) ja vanhempien kissat kävivät sitten säännöllisesti leikkimässä suloisten ketunpoikasten kanssa. Mr Londonin kaveri taas kertoi, että hänen vanhempiensa ikkunalaudalle hyppäävän kesyn ketun ruokkiminen kuuluu perheen rutiineihin. Olen myös kuullut, että samainen mukavuudenhaluinen kettu oli livahtanut sisään ja ottanut nokoset perheen makuuhuoneen sängyssä! Eipä tämäkään näköjään ole tavaton näky Lontoossa ;-). Kuva ja tarina on täältä.
Ketut jakavat varmasti paljon mielipiteitä, mutta ovat musta aika sympaattisia ja suloisia otuksia. Tietysti kaikille olisi parasta ja turvallisinta, että ketut pysyttelisivät luonnossa eivätkä keskellä asuinalueita. Alin kuva täältä.

8 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla, luin kaikki postaukset läpi, ja jään seuraamaan :-) Tsemppiä työhaastatteluihin. Mä olin töissä Cambridgessä vastavalmistuneena '97-'99. Ihana kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Soile! Kiva juttu, tervetuloa seurailemaan. Mä oon sun blogin fani, pitääkin lisätä lukulistaan niin helpompi seurailla :-) Sä oot kyllä ehtiny hoitsuilee vaikka missä! En oo käyny vielä Cambridgessä mut olis kyl kiva, ehkä ens kesänä :-)

      Poista
    2. Oi, kiitos :-) Joo, no, oon tämmönen levoton sielu, joka aina etsii sitä vihreämpää ruohoa...
      Paras aika Cambridgelle olis kyllä joku huhtikuu, alkaa jo olla vihreää ja lämmintä, mutta ei niin kauheesti turisteja, kesällä kaupunki on tupaten täynnä niitä... Ja ehdottomasti siellä pitää sitten "punting on river Cam", eli joelle "gondolilla".

      Poista
    3. Vain etsivä löytää, eiks se niin mene ;-) Kiitos vinkeistä, tota puntingia pitää kyl kokeilla, tosin en tiedä mikä olis lopputulema kun yhdistää mun huonon kordinaatiotaidon ton siipan huonoon uimataitoon (sairasti pahan pneumonian siitä kriittisessä vaiheessa kun koulukaverit opetteli uimaan) mutta hauskaa olis varmasti :-)

      Poista
  2. Noi ketut on kyllä melkein kun lemmikkejä! Istuin yks yö bussipysäkillä ja parin metrin päähän mun jaloista istahti kettu. Siinä se rauhassa venaili mun kanssa bussia ja lähti sit bussin valojen lähestyessä jolkotteleen pois. Ihmeotuksia :D

    Pakko muuten kysyä, että et kai sattunut eilen olemaan keskustassa liikkeellä? Näin pikaisesti yhden tytön, jossa oli jotain samaa kuin sussa ja puhui vielä suomea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kesyjä otuksia ja kattoo silmiin jotenki niin hellyyttävästi, sulla oli oikeen oma vartijakettu :). Eilen en ollu missään (istuin koko päivän kirjoittamassa työhakemuksia), mutta tiistaina tuli kyllä pyörittyä mm. Oxford Streetin Primarkissa varmaan 2 tuntia, eihän se ollu tiistai? Se on muuten paras Primark tähän asti (vielä ku sais turistit pois) eikä niin pirun ahdas kun muut vaik ahtaita ne on kaikki. Jotkut onepiecet lähti 6 punnalla joten tuli shopattua hyvät joululahjat ;-)

      Poista
    2. Ei kun sori, tarkoitin tiistaita! Näin sut juuri Primarkissa siellä home-ostastolla pyörimässä :D Meinasin sanoa jotain, mutta en uskaltanut jos olisinkin ollut väärässä!

      Poista
    3. Haha mikä sattuma! Siellähän mä tuskaisena "viimeisellä etapilla" eli kotiosastolla toisen ulkosuomalaisen hoitsun kanssa! Tuu vaan moikkaamaan ens kerralla :-)

      Poista

Kommentit lämpimästi tervetulleita :)