Mistä kaikki alkoikaan osa 1

Ensi kuussa tulee tasan kaksi vuotta täyteen siitä, kun kohdattiin ensimmäistä kertaa Mr Londonin kanssa. Olin Thaimaassa 2012 tammikuussa reissaamassa kaveriporukan kanssa ja muutaman Phuket päivän jälkeen otettiin suunnaksi Koh Phi Phi:n paratiisisaari, jossa olin aiemmin vieraillut 18-vuotiaana reppureissaajana. Tuolloin saari oli todella karussa kunnossa, koska oli kulunut vain alle vuosi saaren lähes tuhonneesta tsunamista. Rakennustyöt olivat kovassa vauhdissa, mutta apea tunnelma saarella sitä kohdanneen tragedian johdosta oli käsin kosketeltavissa. Kuulimme paikallisten kertomuksia traagisista ihmiskohtaloista ja kävimme hiljentymässä muistomerkillä. Nyt vuosia myöhemmin tunnelma oli kuitenkin täysin eri ja saari oli taas täydessä loistossaan, en ollut itseasiassa edes tunnistaa koko paikkaa samaksi!

Saatiin saaren rauhallisemmalta puolelta kiva iso bungalovi meidän koko meidän 6 hengen porukalle. Olin nuutunut matkustamisesta ja auringon paahteesta ja tuona ensimmäisenä iltana kun kaverit tekivät lähtöä Phi Phin:n menomestoille olin itse sängyssä yökkäri päällä lukemasssa jotain hömppäromaania. Tukka oli likainen eikä huvittanut laittautua, sänky veti kovasti puoleensa. Sitäpaitsi kaverit alkoivat olla jo aika hyvissä, en mä ikinä saa niitä kiinni tossa meiningissä, ajattelin. Kuitenkin jostain kumman syystä sain itseni kiskaistua sängystä ylös, heitettyä mekon niskaan ja rasvaletin ponnarilla ylös ja huikkasin että tehkää mullekin yks drinkki! "Mitä mä nyt tänne mökkiin jään yksin jumittamaan!". Otettiin suunnaksi hauska baari, jonka keskellä oli thaiboxing kehä, missä amatöörinyrkkeilijät ottivat mittaa toisistaan ja tilattiin kimpassa ensimmäiset bucketit (drinkit tarjoillaan sellaisista lasten hiekkaämpäreistä ja juodaan pilleillä). Muutaman siemauksen jälkeen alkoi olla jo maailman paras idea olla sinä iltana liikenteessä ja meillä oli tosi hauskaa. Onneksi ei kuitenkaan päädytty sinne nyrkkeilykehään asti ottamaan mittaa toisistamme, vaikka sekin kävi mielessä! Alla olevassa kuvassa on meidät ikuistettuna vain hetkeä ennen kohtalokkaita tapahtumia...

Matka jatkui kohti rantaa ja Phi Phi:lle kuuluisia rantabileitä. Kaverini halusi irkkukahvia, johon totesin, että täältä trooppiselta pikku saarelta (saarella ei ole edes autoja) tuskin saa tuota irlantilaista erikoiskahvia, mutta kaverini piti pintansa ja selitysten jälkeen saimme jonkinlaiset kerma-kahvi-viskisekoitukset eteemme, juomat tarjoiltiin vieläpä ihan oikeaoppisista laseista. Oli kyllä aika ällöä ja olin varma, että saadaan niistä juomista joku jäätävä vatsatauti! Olen muuten ikuisesti kiitollinen H:lle tuosta kahvinhimosta, ilman tätä pientä pysähdystä voisivat asiat olla tänä päivänä hyvinkin erilailla. Jäimme sitten baaria vastapäätä oleville portaille siemailemaa juomia, koska ei kehdattu kuljettaa laseja pois mukanamme. Baarin sisällä soi aivan järkyttävän kova teknojumputus ja se kuului ihan tarpeeksi lujaa ulos asti. Ohikulkevan kujan ihmisliikenne oli vilkasta ja kaikki vaelsivat flipflopit jalassa hyvissä juhlafiiliksissä drinkkiämpärit keikkuen kohti rantabileitä. Muistan tunteneeni itseni vanhaksi ja kulahtaneeksi likaisen tukkani kanssa, kaikki nuoret kun näyttivät korkeintaan 20-vuotiailta ja niin hehkeiltä. Sitten, klisesti sanottuna vähiten kun sitä odottaa, tuli se hetki joka muutti koko elämäni. Miedän ohi käveli porukka äänekkäitä brittiläisiä kundeja. Yhtäkkiä katseeni kohtasi erään ruskeasilmäisen komistuksen kanssa. Siinä syvälle silmiini porautuvassa katseessa oli jotain, mitä en ikinä tule unohtamaan.

                                                             
                                                               To be continued...