Mistä kaikki alkoikaan osa 2

Viimein luvassa jatkoa rakkaustarinalle, sori työhaastattelujuttujen ja joulun aiheuttamasta viiveestä! Ensimmäisessä osassa jäätiin siihen, että katseemme kohtasivat Mr Londonin kanssa ensimmäistä kertaa Phi Phin:n saaren yössä pienellä kadulla. Hän tuli ilokseni myös juttusille ja pyysi minua kavereineni Slinky's nimiseen rantabaariin. Kuulin että hän sanoi "Stinky" ja mietin että onpas siinä erikoisen niminen mesta. Vaihdettiin muutama sana ja sovittiin että nähdään siellä myöhemmin, sitten hän jatkoi matkaa kavereidensa kanssa ja jäin haikeana katsomaan hänen peräänsä. 

Pian myös me otimme suunnaksi rantabileet, haimme uudet ämpärit ja sitten vaan rannalle istumaan ja ihmettelemään meininkiä. Huomasin että "Slinky's niminen baari oli seuraava meidän paikasta (kaikki käytönnössä istuivat samalla rannalla joten oli vaikea erottaa mikä baari oli mikä) ja mietin että sinne täytyy mennä myöhemmin piipahtamaan ;). Seuraavaksi tie vei rantahiekalle tanssimaan satojen muiden juhlivien joukkoon. Yhtäkkiä Mr London ilmestyi eteeni, oli kuulemma tullut etsimään meitä. Hän jäi tanssimaan meidän kanssa ja opetti itseasiassa sellaisen hölmön macarena tyyppisen tanssin meille (samaa tanssia muuten sitten tanssitaan joskus vielä meidän häissä), mulla ei oo koskaan ollu hirveen hyvää rytmitajua tai muutenkaan tanssilahjoja, joten niissä promilleissa se oli varmaan tosi hupaisaa katseltavaa... Mr London hipaisi jossain vaiheessa kättäni ja voi mitä väreitä se saikaan aikaan! Pian me kaksi toisillemme tuntematonta tanssimmekin jo käsi kädessä. Kumpikaan ei edelleenkään muista kumman ehdotus se oli, mutta päätettiin lähteä rannalle kävelylle pois kaikesta metelistä... 

Kävelimme pari sataa metriä rantaviivaa kunnes viimeisetkin ravintolat jäivät taakse ja oli aivan pilkkopimeää. Mieleeni välähti, että ei ehkä ole fiksuin veto lähteä ventovieraan kanssa niin pitkälle kävelylle katseiden tavoittamattomiin, mutta tunsin oloni turvalliseksi ja onnelliseksi tuon tavattoman kohteliaan sulavaa brittienglantia puhuvan komistuksen seurassa. Juteltiin tavallisia juttuja lomailusta, meidän elämistä kotimaissamme yms. Keskustelu sujui helposti "kielimuurista" huolimatta (en ollut koskaan mikään kympin oppilas enkussa) eikä kaikkea tarvinnut sanoa, kun aloitin lauseen... Hän lopetti sen ja toisinpäin. Jossain vaiheessa vaihdettiin myös se ensimmäinen suudelma.  Ihanan siirappista eikö vaan ;-)

Käännyttiin jossain vaiheessa ympäri, käveltiin takaisin rantabileisiin ja löydettiin kaverini rantahietikolta. Mr London ehdotti, että hakisi kaverinsa toisesta rantabaarista ja jatkettaisiin iltaa kaikki yhdessä, mikäs siinä! Jäin rantahiekalle istumaan kavereideni seuraan, nauru raikui ja kaikki alkoi olla enemmän tai vähemmän humalassa. Hetken mietin, että mahtaakohan hän palata hän takaisin, mutta pian bongasinkin jo ihmisjoukossa lähestyvät hymyilevät kasvot. Ilta jatkui rantahiekalla vieri vieren istuskellessa ja jutellessa. Pian bileet alkoivat olla ohi ja baarit sulkemaan, jatkoimme matkaa rannalta poispäin. Jossain vaiheessa huomasin että kavereitani ei näkynyt missään, olin totta tosiaan täysin tämän brittiläisen tuttavuuden pauloissa. 

Nälkäiset turistit ostivat kujakioskeilla myytäviä pizzapaloja ja rohkeimmat hakeutuivat ottamaan tatuointeja (ja hepatiitteja) pieniin katukojuihin. Jäimme yhden tuollaisen tatuointikojun eteen bambupenkille istumaan, juttelemaan ja naureskelemaan tatuoitaville (valitettavasti myös pari kaveriani saivat tämän älynväläyksen ja voin kertoa että kännissä otettu tatuointi muuten kaduttaa, varsinkin jos sen otosta ei muista mitään!). Keskustelu jatkui sujuvasti ja meillä oli hauskaa, voi miten hyvin viihdyinkään hänen seurassaan. Yhtäkkiä pari kaveriani ilmestyi eteemme, päätettiin että kävelen heidän kanssaan takaisin meidän bungaloville, en itse välttämättä muistaisi reittiä (etenkään pimeässä) ja meidän majapaikka sijaitsi saaren toisella puolella. Eteen tuli ero hetki. Sovittiin kuitenkin seuraavalle illalle (hänen viimeinen ilta saarella) treffit rannalle. 

 Seuraavana aamuna olo oli aivan järkyttävä. Luulin saaneeni malarian (ei nyt sentään) mutta kyseessä olikin trooppinen krapula, tiedättehän sen tunteen kun on hikoillut kuumaassa, ei ole juonut tarpeeksi vettä ja kun tähän yhtälöön lisätään vielä alkoholi... O-ou!!! Normaali krapula vähintään potenssiin sata! Olo oli kerrassaan karmaiseva ja päivä meni sängyssä maatessa ja välillä vessanpyttyä halaillessa. Iltaan mennessä ei olo ollut kohentunut, en saanut pienintäkään suupalaa alas, päänsärky oli hirvittävä ja vatsa kramppasi, kävi myös mielessä, että olen saanut bonuksena jonkun vatsataudin. Illan alkaessa hämärtyä epätoivoni kasvoi. Oli pakko yksinkertaisesti todeta, että en todellakaan voi lähteä treffeille siinä kunnossa (vaikka niin kovasti halusinkin), hyvä kun pysyin edes pystyssä. Ei oltu vaihdettu Mr Londonin kanssa puhelinnumeroita, joten en voisi edes ottaa häneen yhteyttä ja kertoa etten pääse paikalle. Tähänkö tämä nyt sitten jäi, tiesin että seuraavana päivänä Mr London jatkaa matkaa kauas toisen puolen rannikolle (mikä ei ole meidän reissusuunnitelmissa) eli tuskin tiemme kohtaisivat enää koskaan. Kävin surullisena nukkumaan ja mietin onko hän nyt siellä rannalla turhaan odottamassa minua. Samalla tavalla olin haikea myös koko meidän loppureissun, pala sydäntäni oli jäänyt Phi Phi:lle ja tuolle ihanalle brittimiehelle.

...to be continued. 

ps. Saa heittää arvauksia miten tarina jatkuu ;-)