Brittiläisen sairaalamaailman kulttuurishokki

Ekat 2 viikkoa ovat olleet todella rankkoja! Ekat päivät oli pitkälti koulutusta ja luentoja, harjoiteltiin myös mm. potilassiirtoja ja elvytystä. Pääsin seuraamaan perehdytysjaksolla elinsiirtokirurgin vastaanottoa ja maksapotilaiden endoskopioita. Sitten oli edessä ensimmäinen päivä osastolla, jonne astelin intoa puhkuen ja jolta lähdin lannistuneena. Voi kun voisin sanoa että kaikki olivat ystävällisiä ja työ vaikutti siltä että sen omaksuisi muutamassa viikossa, valitettavasti näin ei ollut. 

Ensimmäinen shokki oli henkilökunnan tilat: pienen pieni koppero missä piti vaihtaa vaatteet, kun astelin sisään niin 3 miestä oli vaihtamassa vaatteitaan. Siellä heidän kanssaan minun olisi pitänyt riisuuntua! Joku piti osaston ainoaa vessaa (ja suihkua) yli 20 min varattuna ja sama kuvio jokaikinen aamu. Ekana päivänä mulla oli paljon tavaraa mukana ja mm. kaiken maailman kansioita mitä neuvottiin kantamaan mukana. Kyselin itselleni lokeroa -kaikki varattu! En saanut edes lainata kenenkään lokeroa väliaikaisesti. Osastosihteeri sanoi, että voi myöhemmin yrittää etsiä avainta mulle joihinkin toisiin lokeroihin. Raahasin siis isoa laukkua mukanani kansliaan raportille. Mitään kiellettiin jättämään valvomatta, muuten kuulemma varastetaan. Joltain hoitajalta oli varastettu hiljattain sekä talvi että kevättakki. Kivakiva. Lopulta sain pienen arvoesinelokeron, johon ei mahdu edes laukku, puhumattahaan takista tai muusta omaisuudesta. Henkilökunnan kahvihuone on pienen pieni komero jossa ei ole edes vedenkeitintä tai ruokapöytää, kapea penkki vain. Olin aika järkyttynyt ja kyselinkin että missä on "oikea" kahvihuone!? Sain ihmetteleviä katseita.

Sain kouraani raporttilistan joka näytti heprealta, kaikista diagnooseista/sanoista/toimenpiteistä oli lyhenne kuten OLT, SSDU, PSC, MDM, ALF, TACE, POK, HTN, EWS, POTTS, NIL, HCD, EMB, SBP, PDN, MCS, ABX... Näitä oli loputtomasti! Raportteja oli 3 erilaista, ensin yö(vastuu)hoitajan, sitten osastohoitajan ja lopuksi vielä potilashuoneiden edessä yöhoitajan. Kysyin nopean kysymyksen yöhoitajalta kesken viimeisen raportin ja hän katsoi minua kiukkuisesti kuin olisin pyytänyt palan taivasta ja käänsi päänsä pois. En saanut vastausta, kuten en moneen muuhunkaan kysymykseen joita päivän aikana esitin -Uskomatonta. Tauolla nieleskelin yksinäni itkua siinä 3 neliön kokoisessa likaisessa kahvihuoneessa. 

Onneksi seuraavana päivänä pääsin mukavan hoitajan matkaan, hänkin oli vastikään aloittanut osastolla. Päivä oli niin kiireinen että hän ei valitettavasti ehtinyt juuri ohjata tai neuvoa mitään. Kuskasin (lue minut laitettiin kuskaamaan) potilaita tutkimuksiin tietämättä mihin ollaan menossa, sain moitteita radiologian hoitajilta koska joku kohta pre-assesment papereissa oli merkkaamatta tai potilaalta puuttui kanyyli. Sama kuvio on toistunut jokaisena päivänä tähän asti, kenelläkään ei ole juuri aikaa ohjata/perehdyttää. Itseopin sentään täyttämään noita esitietolomakkeita, jotka täytyy olla viimeistä piirtoa vaille täytetty (jopa varmistaa ettei 55v potilas ole raskaana). 

Ensiviikolla mun oletetaan sitten pystyvän hoitamaan potilaat itsenäisesti, osaan hädin tuskin kirjautua sähköiseen potilasjärjestelmään ja kirjaaminen on ihan utopiaa! Toki mulle nimetään joku mentor, mutta mietin vaan että jos ja kun samanlainen kiirehulina jatkuun niin mitenköhän tää mentor ehtii neuvoa mua? Sen olen päättänyt että jos en saa ekoina päivinä tarvitsemaani apua ja tilanteessa mahdollisesti vaarantuu potilasturvallisuus niin otan välittömästi lopputilin.

Tässä muutamia eroavaisuuksia/tapoja

Kirjaaminen tapahtuu moneen eri paikkaan, on sähköinen ohjelma, sitten potilaskansio joka on täyttä ruksittavia monisteita (mm.risk assesment kaavake putoamisten varalle, ruokailujen/ruuan/juoman tarjoamisen kaavake, kivunseuranta, nesteytys). Lisäksi potilaista kirjataan isoon osastokirjaan ja potilaan vitaalit syötetään iphoneen (jossa on siis vaan yksi app) joka vie tiedot sähköiseen ohjelmaan ja antaa myös neuvoja miten toimia. Lääkärille ilmoittaminen tapahtuu soittamalla hakulaitteeseen ja lääkäri sitten soittaa takaisin kun ja jos ehtii! Mun faijalla oli piippari 80 luvun lopussa, en tiennyt että niitä on enää olemassakaan! Täällä ei ole kännyköitä kellään eikä sairaalassa minkäänlaista kuuluvuutta myöskään. Jopa elvytyshälytys tehdään sairaalan puhelinvaihteen kautta yhdistämällä. Kenellekkään ei ole suoria numeroita ja ton piippaushälytyksen kun tekee niin saa näpytellä toistakymmentä numeroa.

Potilaita per hoitaja on jopa tuplasti siihen nähden mitä suomessa oli hoitajaa kohden (paikassa jossa aiemmin työskentelin) ja ovat todellakin vaativaa ainesta, siirtyyhän osa jo 24h kuluttua elinsiirtoleikkauksesta osastolle. Tunnin välein täytyy seurata suurimman osan vitaaleja ja kaiken maailman epiduraalikatetria ja dreeniä löytyy. Monet palautetaan tehovalvontaan varsin ripeästi. Potilasaineisto ei rajoitu maksapotilaisiin vaan mm. erilaisia kardiologisia potilaita sekä etenkin syöpäpotilaita löytyy. Hirvittävää ja sydäntä kylmää kun löytää potilaan itkemästä eikä sinulla ole aikaa kun jäädä kun ehkä minuutiksi lohduttamaan.

Kaikki kanyylit "jäljitetään" eli kun sellaisen laittaa niin sähköiseen ohjelmaan pitää merkata, 72h kuluttua jos kanyyliä ei ole poistettu/vaihdettu niin iv/linehoitaja (en muista sitä hienoa nimeä) soittaa osastolle ja kysyy miksi kanyyli on vielä paikallaan. Nämä hoitajat käyvät myös säännöllisesti osastoilla kiertämässä ja tarkistamassa kanyylien pistokohdan ihon /yleisen siisteyden. Jos jotain on pielessä niin osaatonhoitajalle raportoidaan välittömästi ja seuraa armoton kuritus. Nämä hoitajat saavat huikeaa palkkaa tästä tarkkailutyöstään. Verensokerimittarit taas kalibroidaan kahdesti päivässä ja tulokset merkataan tarkasti vihkoon. Verensokerihoitaja kiertää osastoilla tarkistamassa vihon ja tietysti mittarin muistin, jos yksinki arvo muuttuu tai vihko ei tästää mittarin muistin kanssa niin "you are in trouble" tämän verensokerikouluttajan sanojen mukaan.

Kaikki iv lääkkeet ja huumelääkkeet viedään 2 hoitajan tarkistamana. Edes iv nesteytystä ei saa laittaa ilman että joku toinen on tarkistamassa! Tarkistustiedot kirjataan sekä sähköisesti että huumekirjaan jos kyse on huumelääkkeistä. Kiireinen osasto menee sekaisin jatkuvasti koska 2 hoitajaa on kiinni lääkehuoneessa tekemässä näitä tarkastusmerkintöjä. Joka kerran on myös tarkistettava montako pilleriä/ampullaa jäljellä kun antaa huumelääkkeen. Jos yksikin pilleri puuttuisi niin siitä käynnistyy varsinainen suurhälytys ja on keskellä yötäkin ilmoitettava ylemmälle taholle. 

Käsien saippupesu potilaskontaktin jälkeen on se tärkein juttu, potilashuoneissa ei edes ole käsidesiä! Laitteet sentään täytyy puhdistaa jollain supermömmöllä ennen seuraavalle vientiä. Hygieniahoitajat kiertävät osastoilla tarkkailemassa hoitajien toimintatapoja, huomautuksia odotettavissa jos tekee heidän mielestään virheitä. Kädet kuivui muuten jo parissa päivässä hirveään kuntoon siitä jatkuvasta saippuapesusta. Onkohan mulla nahkaa enää ollenkaan parin viikon päästä!? Osasto on niin vanhanaikainen ja huoneet pieniä että siellä on lähes mahdoton toimia aseptisesti. Esim hana ja roskis saattavat olla potilassängyn takana nurkassa eli kun poistut eristyshuoneesta essujen riisumisen jälkeen niin väkisinkin kosket vaikka minne. 

Nyt en muista mikä hieno nimitys näille "ylihoitajille" on mutta he joka tapauksessa saattavat pistäytyä milloin vain tenttaamaan hoitajalta kuinka hyvin he tuntevat potilaansa taustan tai diagnoosit. Joku siis kokoajan tarkkailee työtäsi ja sen laatua. Kaikella on toki puolensa, ainakaan hirveen helposti ei tuu mokattua mitään koska KOKOAJAN joku hengittää niskaasi ja kyttää tekemisiäsi. Ruokatunnit ei muuten kuulu palkkaan eivätkä lisät ole päätä huimaavia. Kahvila on niin kaukana ja jonot niin pitkät että koko 30min palkaton ruokatauko menee siellä käydessä. 

Mulla oli eilen iso lääketentti, jossa oli 20 kysymystä ja aikaa 2h. Lääkelaskut osasin kyllä, mutta testi koostui eri osioista ja mm piti etsiä paikallisesta pharmaca fennicasta tiettyjen lääkkeiden annostuksia ja ominaisuuksia mm. saako niitä murskata tai vaihtaa tähän tai tähän valmisteeseen. Ymmärrän että yksi/kaksi tälläista tehtävä olisi ok jotta nähdään että hoitaja osaa käyttää opusta, mutta näitä oli useita ja jokaisessa siis 5 pikkukohtaa. Jokaisen lääkkeen etsiminen ja ominaisuuksien tulkkaaminen erillisestä koodistosta vei tuhottomasti aikaa! Testissä esiteltiin myös erilaisia lääkelistoja ja piti käydä jokaikinen läpi että sopivatko yhteen vai onko lääkäri määrännyt väärin! Hoitajan tehtävä on siis näköjään etsiä lääkärin virheitä kaikesta! 

Lääkelaskut oli myös naamioitu niin että ensin piti tarkistaa voiko sellaisen annoksen ylipäätään antaa potilaalle, mokasin ainakin yhden koska se "astmatippa" jonka tiputusaikaa ja annosmäärää ml/h laskettiin olikin kuulemma liian suuri. En tajunnut tätä juksausta!

Testi kaatui mun osalta erilaisiin väittämiin sairaan policystä, en mitenkään voinut muistaa millä tekniikalla mitkäkin lääkejämät pitää hävittää tai miten pikkutarkasti pitää menetellä jossakin tilanteessa. Tämän tyyppisiä kysymyksiä oli ainakin 4 (jokaisessa 5 kohtaa). Lisäksi kysyttiin tarkoin diabeetikon insuliiniannoksista/niiden poisjättämisistä/insuliini-infuusiosta ennen leikkausta sekä verenohennualääkkeiden määräämisestä. Vastaukset olisi löytynyt siitä "pharmacasta", mutta aika vain loppui kesken! Mietin että kuinkahan moni lääkäri olisi kylmiltään selvinnyt kyseisestä testistä!? Tämä testi on siis vaan siihen että saa viedä pillerilääkkeitä potilaille, suonensisäisiin lääkkeisiin on ihan oma koulutuksensa! Kuulemma tää sairaala todellakin vaatii työntekijöiltään PALJON ja on tunnetusti haastava hoitajille. Osastolla vielä kuumoteltiin että katsokkin että harjoittelet ja pääset läpi koska siitä on niin suurta haittaa muille hoitajille jos joutuvat viemään mun lääkkeet. No en (*****) päässyt läpi, vaikka joka ilta raskaan päivän jälkeen luin niin paljon kuin vaan jaksoin ja heräsin muutaman tunnin unien jälkeen taas uuteen aamuun 5.15... Testin valvonut henkilö tosin lohdutteli että hänen aikanaan 15 testiä yrittäneestä vain 2 pääsi ekalla läpi. Ei muutakun hullunlailla lukemaan siis jatkossa. 

Olen muuten jo bongannut 2 isoa torakkaa sisältä sairaalasta parin viikon aikana. Yhden tappoi hoitaja endoskopiapolilla kesken potilaan alkuhaastattelun, hyppäsin melkein puol metriä ilmaan siitä pamahduksesta ja samoin se potilas! 

En muista että olisin koskaan elämässäni ollut yhtä ihmisrauniona ja stressaantunut, valitettavasti tilanne ei tule varmasti helpottamaan pitkään aikaan. Ensin odotin kun kuuta nousevaa että pääsen töihin ja harmittaa että tilanne on nyt tämä! Toisaalta tuntuu että olen kiittämätön paska ja toisaalta tiedän ettei kenenkään tulisi saada tällaista kohtelua. Saamani kohtelu on ollut mielestäni epäammatillista ja ihmisarvoa alentavaa, todellakin tunnen olevani alinta kastia tässä ikiaikaisessa byrokratiahelvetissä. Jouduin sensuroimaan tästä tekstistä osan (lue pahimman) pois ja varmaankin joudun poistamaan koko postauksenkin myöhemmin. 

Kaduttaa myös että annoin suomen virkani pois, koska en rehellisesti sanottuna tiedä kauanko kestän tätä meininkiä täällä! Olen jo alkanut katselemaan uusia työpaikkoja, mietin jotain ei vuodeosastotyötä koska kuulemma valitettavasti vastaavanlaista meininkiä täällä riittää vuodeosastoilla (armoton kiire, huono työilmapiiri). Ei kai nyt saisi yleistää kuitenkaan... Olen myös kusessa jos lopetan heti enkä tuolloin saa tietenkään suosituksia ja nehän ovat täällä kaikki kaikessa. Voi miten suureen arvoon vanha työpaikkani on noussutkaan, se tuntuu suorastaan utuiselta unelmalta tähän nykyiseen verrattuna! Hirveä ikävä sinne. Muistakaa vanhat työkaverit huonoinakin päivinä katsoa kokonaisuutta ja arvostaa mitä teillä siellä on. 

Vaikka musta olisi sopiva väri kuvaamaan mun viime viikkojen fiilistä niin tässä Clapham Junctionin juna-asema eräänä vaaleanpunaisena aamuna.

Ps. Tulipas tästä repaleinen ja sekava postaus, fiilikset välittyy varmaan kuitenkin.