Päivä Nurse in chargena ja muuta höpinää

Etukäteen varoitus että tästä postauksesta tuli sitten luvattoman pitkä! Käyn läpi muutaman viikon takaista työvuoroa ja siinä sivussa muuta pohdintaa hoitsujutuista (taas). 

Aamu alkaa tuttuun tapaan handoverilla eli raportilla. Yöhoitaja käy opiskelijan kanssa läpi 18 potilaan tiedot: diagnoosi, tämänhetkinen tila, past medical history, tutkimukset ja suunnitelmat. Tähän menee aikaa noin 20 minuuttia. Ward sister (osastonhoitaja) nimeää minut "nurse in charge" ja tehtävänäni on tehdä allocation eli jakaa potilaat kolmelle sairaanhoitajalle (itselleni ei tule omia potilaita). Samoin jaetaan roolit "resus" tilannetta ajatellen, kenen vastuulla on airway, kenellä circulation ja siihen liittyvät hommat (kuinkahan tämän roolinjaon muistaa tositilanteessa!) . Tämän jälkeen siirrytään kahvihuoneesta osastolle, jossa hoitajat käyvät yöhoitajien kanssa läpi lääkelistat ja potilaiden tarkemmat kuulumiset. Yleensä kello on noin 8.10 kun yöhoitajat pääsevät kotiin ja uusi tiimi astuu puikkoihin.

Nurse in chargena minun pitää tehdä tietokoneella raportteja päivän tilanteesta ennen kello aamukymmentä: minkä hoitotason potilaita osastolla on, täyttää kysely päivän henkilökuntatilanteesta (esim kirjata jos on agency hoitajia tai henkikökuntapuutoksia). Myös 24h aikana tapahtuneet kotiutukset ja uudet potilaat (ja mahdolliset kuolemat) pitää tilastoida. Lisäksi erilaisia taulukoita täytyy täytellä ympäri osastoa, kaikille on nähtävissä taulokoista jos osastolla on sattunut lääkevirhe, kaatuminen, henkilökunnan sairastuminen tai uusi mrsa tapaus. Jopa kiitoskortin lähettäminen tilastoidaan! Myös työvuoron henkilökuntamäärä kirjataan taulukkoon. Vieressä on posteri missä kerrotaan yhteystiedot ylemmälle taholle jos vaikkapa omainen epäilee että henkilökuntaa ei ole tarpeeksi ja pelkää potilasturvallisuuden olevan vaarassa ja haluaa tehdä ilmoituksen. Käsitettä "escalation" muuten rakastetaan täällä brittiläisessä sairaalakulttuurissa. Useimmiten esimerkiksi potilaat tai omaiset haluavat puhua suoraan nurse in chargelle eikä omalle hoitajalle. 

Ennen yhdeksää pidän palaverin fysioterapeutin kanssa ja käymme läpi jokaisen potilaan fyysisen tilanteen ja päätetään kuka tarvitsee fysioterapiaa tai kuntoutusta. Raportti keskeytyy jatkuvasti koska nurses stationin puhelin pirisee taustalla ja aina yleensä kysytään nurse in chargea (jonka uskotaan tietävän kaikesta kaikki, I wish). Heti aamusta alkaa salaa turhauttaa kun mihinkään ei voi keskittyä vaan kaikki toiminta keskeytyy ihan jatkuvasti, tiedän kuitenkin että tämän fiiliksen kanssa mennään seuraavat 12 tuntia joten ihan turha märehtiä. Näillä korteilla mennään. 

Bed manager tulee osastolle ja hänen kanssa myös handover: kerrotaan bed status eli montako sänkyä on vapaana, kuka on kotiutumassa ja onko outliers eli muiden erikoisalojen potilaita (yleensä meillä on hematologisia ja onkologisia potilaita, joille bed manager yrittää järjestää paikkaa oman erikoisalan osastoille). 

Raporttia raportin perään! Aamu 9am on vuorossa raportti/kokous osastotaulun edessä lääkärien kanssa. Vedän raportin jossa käydään läpi jokaisen potilaan nykytilanne ja mahdolliset uudet ongelmat. Arvioitu kotiutuspäivä kirjataan ylös ja päivän potentiaaliset kotiutujat päätetään. Mukana on myös farmaseutti, joka alkaa järjestelemään TTO's eli kotilääkkeitä (jokainen potilas saa kotiutuessaan kaikki lääkkeet mukaansa, turhaa rahan haaskausta ja paapomista sanon minä). Mahdolliset uudet potilaat, jotka odottavat paikkaa kotona, päivystyksessä, muissa sairaaloissa tai muilla osastoilla kirjataan tauluun ylös. Potilaita on paljon ja lääkärit priorisoivat tulijat. Tilanne muuttuu kuitenkin monta kertaa päivässä. 

Raportin jälkeen ajan järjestelemään uudelle potilaalle paikkaa. Soitan toisen sairaalan vaihteeseen ja yritän etsiä käsiini potilaan. Afrikkalainen sukunimi oli kirjoitettu väärin eikä vaihde löydä potilasta. Useiden soittojen jälkeen saan selville osaston ja sitten sinne puhelua. Keskustelen ensin hoitavan lääkärin kanssa ja kirjoitan kynä sauhuten muistiinpanoja. Seuraavaksi raportti hoitajan kanssa ja sovitaan aikataulusta siirtää potilas meidän osastolle (huone on vielä varattu).

Tämän jälkeen hyppään kentälle, autan aamupesuissa, sänkyjen petauksissa, vastailen soittokelloihin (ja tietysti jatkuvasti pirisevään puhelimeen) ja kyselen hoitajilta onko mitään ongelmia ja tarvitseeko kukaan apua. 

Tehtävänäni on myös käydä piipahtamassa jokaisen potilaan luona ja varmistaa että kaikki on kunnossa ja osasto pyörii "smoothly". Yleensä jokaisen potilaan ensimmäinen kysymys on koska lääkäri tulee ja koska pääsen kotiin. Kysyisin varmaan itse ihan samaa :) Myös teetä tulee raahattua lukemattomia määriä potilaille päivässä, olemmehan sentään Englannissa! Luojan kiitos osastolla on "teevaunu" josta saa heti kuumaa vettä automaatista, muuten työajasta kuluisi iso osa veden keittämiseen! Alkuaikoina kyselin aina että "with milk"? mutta kun sain tarpeeksi kummastuneita katseita ja "of course" lausahduksia niin tajusin lopulta että tee tarjoillaan täällä AINA maidon kanssa :) 

Yksi tehtävistäni on suunnitella tauot henkilökunnalle, varmistan että kaikki ovat käyneet "teabreakin" ennen luonasta ja livahdan itse keittämään (pika)kahvia. Ehdin olla tauolla 5 min syöden quarkia eli paikallista rahkaa kun osastonhoitaja tulee kysymään jotain. En osaa rentoutua tauolla ja ajatukset ovat jatkuvasti työasioissa, käyn hermostuneena läpi raporttilistaa ja kertaan asioita. Tuntuu haasteelliselta pitää 18 ihmisen kaikki tiedot hallinnassa sosiaalisia taustoja myöten. Unohtelen tosi nopeasti asioita koska englannin kieliset sanat eivät vaan painaudu samalla tavalla muistiin kun suomalaiset.

Suomessa olin vastuussa 4-6 potilaasta eikä ikinä tarvinnut raportoida kun se kaikkein oleellinen, täällä taas vatvotaan välillä ikuisuuksia sosiaalisia tilanteita ja sinun oletetaan tietävän ihan kaikki kaikesta. Kulautan kahvin alas ja back to bussiness. Pikaisen kahvitauon aikana on tullut jo pari soittopyyntöä. 

Osastolla on tiukka vierailuaika 15-20pm mutta jo ennen aamukymmentä osastolle tulvii vieraita ja tehtävänäni on ystävällisesti käännyttää heidät pois (homma joka on todella kurjaa mutta jos itse Matron astuu paikalle ja näkee vieraita niin in charge saa lokaa niskaansa). Monet vierailijat piipahtavat vain tuomassa potilaille ruokaa, keittiön jääkaappi onkin aivan räjähtämispisteessä muovirasioista. Yhdellä potilaalla saattaa olla 5-6 annosta odottamassa! Osaston potilaista on yleensä noin 80% muita kun brittitaustaisia ja perheiden/sukujen yhteisöllisyys ja välittäminen on kyllä liikuttavaa, ketään ei jätetä yksin. Vierailuaikoja ei valitettavasti kuitenkaan juuri kunnioiteta ja välillä sairaat potilaat (jotka tarvitsevat paljon lepoa) ovat aivan uupuneita ottaa vastaan vieraita vieraan perään. 

Hoitajat ovat myös hankalassa välikädessä koska heiltä kysytään jatkuvasti voinnista ja tutkimuksista, mitä ei tietenkään kerrota kun 1-2 nimetylle lähiomaiselle ja usein lääkärin kautta (kunhan on varmistettu potilaalta mitä saa kertoa). Haastavaa on myös se että joissain kulttuureissa kaikki sanovat olevansa siskoja, veljiä tai tätejä vaikka eivät todellisuudessa ole mitään sukua. Potilaat haluavat usein myös salata HIV tai Tuberkuloosi diagnoosinsa (nämä sairaudet ovat edelleen niin tabuja) eivätkä kertoa edes läheisille perheenjäsenille/kumppaneilleen. Yritä siinä sitten selittää omaisille jotka tivaavat miksi pitää laittaa maski kun menee huoneeseen. Mulla oli muuten taannoin potilas jolla oli isoja pyöreitä arpia kroppa täys, kun kysyin syytä arpiin niin sain kuulla hänen tuskallisista uskomushoidoistaan afrikassa. Kaikesta kivusta ja loitsuista huolimatta tubi oli ja pysyi.  

Lounasaikaan kaikki pysähtyy ja hoitajat vetävät pinkin essut päällensä: aika tarjoilla ruoka potilaille (niille muutamille jotka syövät sairaalaruokaa). Keittiötäti siis annostelee ruuat ja hoitajat/health care assistantit kuljettavat ne potilaalle. Osalle potilaista menee insuliinit ruoka-aikaan ja auttelen hoitajia piikittämisessä. 

Lounaan jälkeen kotiutamme dicharge hoitajan kanssa parit potilaat: käymme yhdessä läpi kotilääkkeet listoineen ja varmistamme että kaikki muut kotiutuspaperit on kunnossa. Tämän jälkeen soitan AMU:hun eli admission unittiin ja ilmoitan että yhdelle potilaalle on kohta peti valmiina. Kirjaan taas käsi sauhuten muistiinpanoja ja annan pikaraportin uuden potilaan vastaanottavalle hoitajalle.

Nurse in chargena tehtäväni on käydä päivän ainana kaikkien potilaiden nursing folders läpi ja varmistaa että kaikki assesmentit (esim painehaavojen, riskien kartoituksen yms osalta) ovat up to date. Jotkut papereista on täytettävä x 2 viikossa ja paino kirjattava vähintään kerran viikossa. Jos papereissa on puutteita on niin tästä pitää ilmoittaa hoitajalle ja jättää lappu. Inhoan brittiläistä "kyttäys" mentaliteettia ja haluan uskoa että kaikki pitävät huolen että paperit ovat ajantasalla. Myös kaikkien iv-line eli kanyylit ja PICC-linet pitäisi käydä läpi, tarkistaa päivämäärät ja että kanyylien monitorointi lomakkeet löytyvät päivitettyinä kansiosta. Tarkistan parhaani mukaan myös jokaisen potilaan sen hetkisen EWS:n eli early warning scoren ja varmistan että vitaalit on kirjattu ja mitattu ajallaan. Mitä suurempi EWS sitä sairaampi potilas. Jos kaikki on kunnossa (ei kuumetta, normaali verenpaine, pulssi, saturaatio sekä hengitysfrekvenssi) score on 0. Osaston sairaimman potilaan score oli 8 (pisteet tulee koska kuume 39.0, pulssi tacycardinen 115, verenpaine luokkaa 90/60...) hänen vitaalit tulee tarkistaa tunnin välein. Menen ottamaan potilaalta vitaalit eli "observations" ja tämä muutama minuuttinen on päivän paras hetki. Juttelen potilaan ja tämän viimeisillään raskaana olevan vaimon kanssa. Mielessäni kirkastuu että direct patient care on nimenomaan se mun juttu eikä nurse in chargena oleminen.

Iltapäivällä mulla on pomon kanssa 1-1 keskustelu. Pomo käy läpi ajankohtaiset asiat: risut ja ruusut. Yhdessä käydään läpi iso nivaska uusia ohjeistuksia ja sairaalassa sattuneita tapauksia. Mua hirvittää koska mun raamatun paksuinen "competency book" on tyhjää täynnä ja siihen pitäisi kerätä hirveet määrät nimmareita millon mistäkin. Pomo kysyy miten menee ja saan tilaisuuden purkaa sydäntäni nurse in chargena olemisesta ja sen aiheuttamasta stressistä. Saan pomolta hyvää palautetta ja hän sanoo ettei laittaisi mua in charge jos ei tietäisi että pystyn siihen. Toinen kiva palaute on että olen saanut kaksi kirjallista mainintaa hyvästä hoidosta jo kotiutuneilta potilailta (kaikilla potilailla teetetään discharge kysely jossa voivat mainita hoitajia hyvässä tai pahassa). Tällainen henkilökohtainen palaute kyllä aina lämmittää mieltä ja antaa lisäboostia työntekoon! Osasto on saamassa isohkon lahjoituksen ja ehdotan että ainakin osaan huoneista tulisi omat jääkaapit. 

Saan myös uutta tietoa NMC eli hoitajarekisteristä: Kerran kolmessa vuodessa täytyy heille lähettää portfolio joka sisältää 6 "reflektio" esseetä! Onneksi mun deadline on vasta 1,5 vuoden päästä. Joka vuosi täytyy siis maksaa £110 NMC:lle (maksu nousee joka vuosi) jotta pysyy rekisterissä ja kolmen vuoden välein todistettava että on pitänyt yllä ammatillista osaamista ja käynyt tietyn tuntimäärän koulutuksissa yms ja nyt siis vielä nämä esseet kaiken tämän päälle! Pomo ilmoittaa myös että haluaa minun aloittavan ensi syksynä "mentorship" kurssin jonka jälkeen pystyn "sign off" ja "asses" opiskelijoita ja uutta henkilökuntaa. Tämä tehdään yliopistossa "masters" tutkintona ja näytöt annetaan osastolla, myös jonkinnäköinen lopputyö pitää väsätä. Kurssi kestää 6 kk ja se tehdään työn ohella, etätehtäviä on myös paljon. Tämä vastaisi ehkä vastaa ylempää AMK tutkintoa Suomessa? Sinänsä hieno juttu että täällä pusketaan kokoajan etenemään uralla. Ajatuskin band 6 eli seuraavan tason työstä meidän osastolla puistattaa koska in chargena oleminen ei todellakaan ole mun mielestä kivaa duunia ja kaukana oikeasta hoitotyöstä.

Palaan vielä hetkeksi pohtimaan NMC:n hoitajarekisteriin kuulumisen uusia vaatimuksia. Tavallaan hyvä juttu että täällä ei todellakaan ole itsestäänselvyys olla hoitajana, Suomessa kun maksaa kerran Valviralle niin on aina rekisterissä (jollei nyt sitten nyt tee jotain aivan kauheaa). Uutisissa on viimeaikoina ollut kaksi UK:ssa sattunutta järkyttävää casea ja niiden oikeuskäsittelyä: Jossain UK:ssa A&E hoitaja raiskasi useita tajuttomia potilaita päivystyksen tiloissa ja eräs hoitaja tappoi 3 potilasta (plus muistaakseni useita kymmeniä yrityksiä) mm. ruiskuttamalla insuliinia heidän iv-nestepusseihinsa! Hoitaja myös sabotoi lääkelistoja jolloin potilaat saivat moninkertaisia lääkeannoksia. Jälkimmäinen näistä oli filippiiniläinen hoitaja ja uutisissa onkin ruodittu ikävään sävyyn filippiiniläisiä hoitajia tyyliin "kuinka NHS voi enää palkata filippiiniläisiä". Itse mietin miten NHS voisi edes pyöriä ilman filippiiniläisiä hoitajia (en ole koskaan tavannut "huonoa" flilippiiniläistä hoitajaa)! Psykopaatteja nyt vaan valitettavasti löytyy jokaisesta kulttuurista. Lisäksi tällä filippiiniläisellä oli väärennetty tutkintotodistus (tai jonkun toisen) ja NMC:ssä ollaankin nyt entistä tarkempia rekisteröintihommissa. 

Tiedän että monella suomalaisella on parhaillaan paperit vetämässä NMC:llä (olleet jo pitkään) ja prosessi voi venyä kuukausia ja kuukausia koska kokoajan tulee lisää jotain naurettavia lisäselvityspyyntöjä (kuten pyyntö lähettää näytteitä allekirjoituksista vaikkapa passin nimmari näyttää erilaiselta kun jossain toisessa paperissa). Tsemppiä vaan heille kovasti! Täällä on myös väläytelty UK:n eroa EU:sta joskus tulevaisuudessa ja se vasta  sitten hankaloittaisikin prosessia...

Iltapäivällä tahti kiihtyy osastolla, kotiutuksia tulee lisää ja uusia potilaita ilmestyy listoille. Aikaisemmin kaavailemani suunnitelma sänkypaikoista ei enää ole toimiva ja täytyy miettiä kuka täytyy siirtää ja minne jotta saadaan tietty määrä eristyshuoneita (tai järjestettyä samaa sukupuolta oleva tuplahuone) vapaaksi. Bed manager ja Registra lääkäri ovat saada mut hulluuden partaalle koska puolen tunnin aikana saattaa uuden potilaan nimi ja tarve (eristyshuone vai ei) vaihtua neljään kertaan. Bed managereilla on yllättävän paljon valtaa ja joskus he suorastaan kävelevät lääkäreiden yli (luulisi kuitenkin lääkärin tietävän kuka todella tarvitsee tämän erikoisalan hoitoa!?). 

Osasto on kuin palapeli ja palaset on saatava kohdalleen. Huonepaikkijen muuttaminen on aina jotenkin rasittavaa joskin pakollista, tällä kertaa yhteensä 3 potilasta täytyy siirtää tavaroineen huoneesta toiseen ja pikasiivota huoneet. "Deep clean" tilataan (jos huoneessa olleella on ollut sairaalabakteeri yms), muuten huoneiden siivous, roskapussien vaihto ja kaikkien pintojen pyyhkiminen on hoitohenkilökunnan vastuulla! Suomessa tottui siihen että huoneiden siivous potilaiden välillä on AINA koulutettujen siivoojien hommaa mutta ei tosissaankaan täällä. 

Pian on "supper" eli päivällisaika ja päivä alkaa lähestyä loppuaan. Pinkit essut tääs päälle ja tarjoilemaan. Tärkeä juttu on pitää handover sheet eli raporttilista ajan tasalla. Osastolla on vain pari hassua tietokonetta, jotka ovat lääkärien käytössä 99,9% ajasta, joten listan päivittäminen ei todellakaan ole mikään piece of cake. Valitettavasti suurin osa lääkärien määräyksistä (samalle päivälle) ei kantaudu ikinä hoitajien korviin vaan ohjeet on tulkattava iltasella (kun on vihdoin aikaa, ehkä) potilaskansioista (kun ne ensin löytää jostain). Saan viimein koneen käyttööni ja alan etsiä lääkärien päivän tekstejä tiiliskiven paksuisista potilaskansiota. Uusia määräyksiä riittää ja stressaan entisestään kiireisiä sairaanhoitajia "tee tämä ja ota tämä ja tämä näyte"... Iso osa ajasta menee käsialan tulkitsemiseen: Joskus oikeesti tuntuu että 5 vuotiaan lapsen kirjoitus on varmasti selkeämpää luettavaa kun lääkärien koukerot. 

Rapsalistan päivityksen ohella käyn puhelimessa farmaseutin kanssa kiivasta keskustelua koska jo kaksi päivää sitten tilattuja lääkkeitä ei ole vieläkään toimitettu osastolle ja potilaat ovat siis ilman lääkeitään (tätä tapahtuu ihan jatkuvasti). Meidän lääke "stock" eli varastossa ei ole kun muutamaa lääkettä ja yleisimmät antibiootit. Ikävä on suomen lääkekaappeja joista löytyi aina lähes ihan mitä vaan! Joka kerta kun joku uusi lääke määrätään niin se on tilattava apteekista ja toimitus ei ole ikinä nopeaa. 

Pääsen viimein koneelle ja alan kirjoittamaan kuka on käynyt CT kuvauksessa ja kenen oltava NMB (Nil by mouth=ravinnotta) heti aamusta toimempidettä varten ja kuka tarvitsee mitäkin näytteitä... Kahdeksantoista "medical notes" on siis käytävä läpi ja tiedot (ensin tulkittava) ja sitten kirjattava koneelle handover sheatiin. Parasta olisi myös lukea dicharge hoitajan kansio potilaiden kotiutusjutuista. Raportin kokoaminen on todella aikaa vievää ja tuskin minuutti kuluu keskeytyksettä koska aina joku tulee kysymään jotain tai puhelin tai soittokello soi. Osaston ovet on aina lukossa ja ovi avataan summerista. Joku älypää on suunnitellut summerin paikkaan johon mun ainakin (tällaisenä pätkänä) on kurkoteltava ihan tosissaan jotta saan nappia painettua. Kuulostaa pieneltä jutulta mutta kun tämän tekee 20 kertaa tunnissa niin on muute kyljet kipeänä illalla... 

Viimeinen puolituntinen on tosi streessaava koska en ole päässyt edes puoleen väliin potilaskansioiden tietojen purkamisessa. Kauhukseni huomaan että osaston ainoa tulostin ei edelleenkään toimi (korjaus tilattu useita päiviä sitten), joudun siis lähettämään hand over sheetin sähköpostiini ja kipittämään toiselle osastolle tulostamaan! Kellokin on jo 19.30 ja raportin pitäisi alkaa NYT. Kymmenen minuuttia myöhemmin marssin hiki hatussa kahvihuoneeseen pitämään raporttia. 

Yritän olla nopea jotta mutta raportoitavaa on paljon. Kuten jo alussa totesin niin koen hankalaksi muistaa potilaiden asioita varsinkaan kun heitä ei ole itse hoitanut. Vaikka olen hetkeä aiemmin lukenut jonkun tiedot niin kaikkea on tosi vaikea pitää mielessä, tuntuu että aivot on ihan overloaded. Tai sitten olen vaan vähän yksinkertainen :) Toki on siis se raporttilista tukena. Joillain osastoilla on jopa 35 potilasta ja yksi hoitaja vetää raportin kaikista, miten hitossa ne selviytyvät!? Toki esim kirurgisilla osastoilla ei ehkä vatvota sosiaalisia taustoja samaan malliin kun meillä. Kello on 19.55 kun raporttini päättyy, ihan liian myöhään! Tunnen epäonnistuneeni koska tiedän että jokainen hoitaja joutuu olemaan nyt ainakin 10 min yliaikaa töissä, he kun joutuvat pitämään vielä oman hand overin lääkityksistä ja vitaaliarvoista. 

En tajua miksi meille ei voisi olla neljä hoitajaa kentällä (potilaita tulisi myös vähemmän per naama) ja jokainen sitten itse lukisi omien potilaidensa tekstit ja antaisi raportin suoraan seuraavaan vuoroon tulevalle hoitajalle!? Nyt meininki muistuttaa lähinnä rikkinäistä puhelinta ja nurse in charge on mielestäni loppupeleissä ihan turha välikäsi! 

Huokaisen helpotuksesta koska päivä alkaa olla pulkassa. Kotimatkalla nappaan "chiken shopista" grillattua piri piri kanaa ja spicy risea, ajatuskin alkaa kokkaamaan pitkän päivän päätteeksi tuntuu ylitsepääsemättömältä. Yritän tyhjentää mieleni ja ajatella muita kun työjuttuja loppuillan, huomaan kuitenkin vatvomani missä "mokasin" päivän mittaan ja mietin mitä muut ajattelivat minusta "in chargena". Työjutut valitettavasti seuraavat uniin kuten joskus käy. Painajaisessa raskaana oleva työtoveri tulee keskenmenon jälkeiseen kaavintaan osastollemme ja joudun juottamaan hänelle alusastiasta verta verensiirron sijaan, intoudun unessa myös itse juomaan kyseistä verta!! WTF!?Huhhuh mitähän toikin symbolisoi...

Onnittelut, selvisit postauksen loppuun asti jos luet tämän ;-) 

Tällä hetkellä olen virallisesti kesälomalla eikä tarvitse ajatella (niin varmaan) työjuttuja lähes 3 viikkoon! Jännä juttu miten sitä on kaikkein eniten uupunut muutama viikko ennen lomaa (ja tuntuu että lomaan on ikuisuus), mutta taas pari viimeistä työvuoroa mulla oli sellainen drive päällä että huhhuh ja työ tuntui tosi mielenkiitoiselta ja sujuvalta. Melkeen ei olisi raaskinut jäädä lomalle ja harkitsin jopa extra vuorojen tekemistä lomalla lisärahan toivossa. Onneksi en kuitenkaan haksahtanut tähän koska loma ja etäisyys töihin tulee varmasti ihan tarpeeseen. Tänään otan nokan kohti Brightonia ja sinne siis juhlistamaan kolmepäiväisiä polttareita (apua), sitten muutama päivä aikaa toipua ja Suomeen juhannusta viettämään näihin maisemiin. Ah.

Rentouttavaa kesää ja Juhannusta jo näin etukäteen kaikille lukijoille ja tutuille :)

Keväisiä kuulumisia

Täällä ollaan hengissä vaikka blogin päivittely on jäänyt hiljaiseksi! Olen hyvä aloittaamaan postauksia, mutta julkaisukuntoon saattaminen onkin sitten ihan eri juttu... Päätin kuitenkin että runnon tämän kuukausi sitten aloitetun postauksen vaikka väkisin läpi (oli se sitten kuinka paska tahansa)! 

Lontoossa on ollut jo pitkään kevät ja kirsikkapuun kukinnot olivat huhtikuussa henkeäsalpaavan kauniit! Olen raahannut Mr Londonia kyllästymiseen asti puistoissa ja taivastellut kukkaloistoa, toivottavasti en koskaan lakkaa innostumasta Lontoon keväästä! Nyt kaikkialla on jo vihreää ja olen julistanut kesän saapuneeksi, jopa varvassandaalit ovat päässeet käyttöön.

Töissä menee kivasti ja olen siis edelleen samassa työpaikassa, ensi kuussa tulee 9kk täyteen! Olen lähentynyt työkavereiden kanssa hirmuisesti ja täytyy sanoa että meillä on kyllä ihan mielettömän hyvä tiimi! Kuten blogia seuranneet varmasti tietävät, vielä vuosi sitten elin täydellistä painajaista vanhassa työpaikassa kirurgisella osastolla hirveiden tyyppien alistamana, mutta nyt onneksi osana ihanaa kannustavaa työyhteisöä. Työvuoroissa nauretaan, jaetaan omia ruokia ja napataan selfieitä (98% kuitenkin siis sitä perus raatamista). Surettaa kylläkin että monet ihanat tyypit on lähtemässä pois, kuka palaa kotiseudulle Skotlantiin, kuka Filippiineille ja kuka haluaa kokeilla siipiään päivystyksessä...

Tasaisin väliajoin olen itsekkin kaavaillut hakeutuvani muihin kuin vuodeosastohommiin (tätähän mä aina jauhan), mutta käytyäni ajatusympyrän läpi kaikista mahdollisista vaihtoehdoista hyvine ja huonoine puolineen olen taas hetken tyytyväinen... Kunnes seuraava kamala työvuoro koittaa! Onneksi kuitenkin ne paskatkin päivät jaksaa näiden naamojen kanssa. 

Muutamat kokeneet työkaverit tekevät keikkavuoroja päivystykseen ja itsekin olisi tarkoitus uskaltautua noihin hommiin piakkoin, ainakin näkee voisiko päivystys joskus olla oma juttu. Työtahti meidän sairaalan päivystyksessä (kuten varmaan kaikissa) on kuulemma hirmuinen ja potilaita tulee ovista ja ikkunoista noin 400-500 päivässä (toki suuri osa käännytetään kotiin). Työ on tosi itsenäistä ja kaikilla on kiire omien potilaidensa kanssa. En sitten tiedä viihtyisinkö koska taidan olla itse enemmän tiimipelaaja...mutta eihän sitä voi tietää jos ei kokeile. Tuoreena sairaanhoitajana vuosimallia 2010 luulin että haluan mahdollisimman paljon actionia, verta ja suolenpätkiä, mutta mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän arvostan rauhallisia stabiileja työvuoroja jossa kukaan romahda! 

Talvi ja alkukevät olivat tosi raskasta aikaa töissä ja oltiin tosi tiukilla, pari hoitajaa lähti vielä Sierra Leoneen ebolahommiin (yksi jäi pysyvästi) ja lähes joka vuoro vedetty vajaalla miehityksellä. Omat jännityksen hetket oli omien "eboloiden" kanssa jotka onneksi paljastuivat negatiivisiksi. 

Jännä huomata miten niin moniin asioihin on tottunut enkä enää jaksa kiukuta kaikista "vääryyksistä" ja erilaisista (huonommista) toimintamalleista. Kaikkeen sitä näköjään vaan tottuu! Sopeutuminen on vaan ollut pakollista, ei voi jäädä roikkumaan menneisyyteen vaan pakko kääntää katse eteenpäin. Alla olevassa kuvassa mulla on työkaverin peruukki, blondina mennään edelleen. Kuvassa on Gina, yksi parhaista tyypeistä ja sydän puhdasta kultaa, harmi että hän on enää pari viikkoa osastolla. Läksiäiset pidetään pian filippiiniläisellä ravintolassa karaoken merkeissä. 

Sairaalalla on parhaillaan 100 miljoonan säästäbudjetti (2-3v aikana) päällä koska ollaan niin pahasti miinuksella ja kaikesta karsitaan... Hoitajien viikonloppu ja yölisien poistoa on väläytelty, mutta en mitenkään jaksa uskoa että se toteutuu, kuka muka sitten tekee viikonloput!? Olen viimeaikoina alkanut tekemään extra vuoroja ja muutaman satasen lisä kuukaudessa tuntuu kyllä mukavalta. Kuulin huhua että oman sairaalan väelle alettaisiin maksaa enemmän ylimääräisistä vuoroista, jotta ei tarvitsisi maksaa kalleille agencyille ja heidän hoitajilleen (jotka on usein vieläpä ihan surkeita)... Sopii varsin hyvin! 

Suomen hienoudet tuntuu enää kaukaisilta haaveilta. Auroran sairaalassa (joka on ehkä yksi chilleimmistä työpaikoista missä olen ollut) henkilökunnan vessassa oli vitsinä joku viisauslappu että "vessatauot ovat muistioiden selaamista varten" tai jotain vastaavaa ja muistin miettineeni että hahah ehkä joskus Florence Nightingalen aikaan... Vaan ei ole vitsi enää, meillä vessa on nimenomaan tiedotuskanava ja pomo jättää sinne viestejä niin hyvässä kun pahassa! Jonkin aikaa sitten oltiin huolissaan handoverien (raportti) tasosta ja vessaan ilmestyikin yksityiskohtainen selostus mitä kaikkea handoverissa pitää kertoa. Jos online kurssien deadline lähestyy niin ei huolta, aamupissalla kyllä taas muistata. Nyt vessan seinällä on lomalistat, siinä pyyhkimisen lomassa voi ruksia haluamiaan viikkoja! 

Lomasta puheen ollen, odotetaan molemmat kovasti Suomi-juhannusta, saunaa, järveä, suomiherkkuja,kavereita... Parit kesähäätkin on luvassa (yhdet Suomessa ja toiset täällä Lontoossa). Elokuussa ollaan menossa muutan yön ajelureissulle Ranskaan, ajellaan Doveriin ja sieltä lautta Calaisiin ja matka jatkuu autolla kohti Champagnen viinitarhoja (takakontti sit täynnä viiniä ja juustoja takas, jes). Bookkasin eilen lautan ja majoitukset Ebernaysta ja Haustvillersin kylästä (josta Shampanjan valmistus muuten sai alkunsa jonkun munkin neronleimauksena). Jos jollain on kokemuksia/vinkkejä Reimsin ja Champagnen hoodeilta niin antakaa kommenttiboxin laulaa! Nyt tubella kohti Westfieldsiä ja päivittämään vaatekaappia kesää varten ;-) 

Loman odotusta ja muuta höpinää

Tammikuu on ollut aina mun inhokkikuukausi, mutta tänävuonna se on onneksi vierähtänyt nopeasti lomankiilto silmissä! Enää viisi yötä ja lennellään kohti helteistä Thaimaata. Tilasin mun lempi brittikaupasta New Lookista tosi huokealla hinnalla kesämekkoja, toppeja ja muuta sälää lomalle. Tossa ne roikkuvat henkarissa vaatekaapin ovessa odottamassa pakkaamista. 

Taidan ostaa 80% mun vaatteista New Lookista! En ole puolentoista vuoden aikana ostanut lainkaan briteistä rintsikoita koska en ymmärrä täläläisistä kokotaulukoista (lue:vaivaantunut ottaa selvää) hölkäsen pöläystä mutta nyt heiluin oikein mitan kanssa ja löytyi just sopivat. Viimehetken hankintoina oli myös matkavakuutus kun tajusin ettei mun suomesta otettu kestomatkavakuutus toimi enää kun asun täällä, no onneksi se irtosi tälle reissulle alle kympillä! Mr Londonilla on vielä edessä työhaastattelu perjantaina, toivottavasti voimme juhlistaa hänen uutta työpaikkaa lomalla! Pitäkää peukkuja ;-) 

NHS työntekijöinä on se hyvä puoli että meillä molemmilla on 7 viikon palkallinen vuosiloma. Mulla on vuorotyöntekijänä vielä se etu että voin vähän pidentää lomia vapaapäivillä, mullahan on vain 3-4 työpäivää viikossa mutta teen siis pelkästään 12.5h työpäiviä (plus palkaton ylityö). Lisäksi saan toivoa max 5 vapaata per neljä viikkoa eli käytännössä voisin olla vapaalla 5 päivää putkeen joka kuukausi (ja matkustella... jos olis rahaa). Olen välillä miettinyt josko luopuisin vakityöstä ja siirtyisin "keikkalaiseksi" jolloin tuntipalkka olisi huomattavasti parempi, mutta siis mitään palkallisia lomia ei tietysti olisi.

Meillä on lähikuukausina iso päätös edessä kämpän suhteen, vuokraisäntä sanoi nostavansa tänävuonna vuokraa, mutta se kuinka paljon vuokra nousee on vielä arvoitus. Edessä saattaa olla siis tuskainen ja kallis kämpänetsintä, pelkästään takuuseen uppoaa helposti 3000£. Ollaan myös paljon pohdiskeltu kämpän ostoa tulevaisuudessa, mutta oikeesti itkettää nää Lontoon hinnat...

Meidän alakerran alle 50 neliön pieni kaksio myytiin vuosi sitten 380 000£ hintaan ja ground floorin asunto (kolmio jossa pienen pieni ruma takapiha) on parhaillaan markkinoilla HP 670 000£ hintaan! Siis aivan sairasta, tolla rahalla sais suunnitteen kartanon ja ison maapläntin jos mentäisiin Lontoon ulkopuolelle! Mitä tolla rahalla saisikaan esimerkiksi Helsingistä...Tai kotikaupungistani Järvenpäästä!

Muutaman vuoden päästä kellään nuorella parilla (tai just kellään muullakaan) ei oo kyllä enää tsäänssejä ostaa sikahintaista kämppää Lontoosta. Pankit alkavat nihkeillä kuulemma jo nyt yli kolmekymppisten lainoissa (jotka on usein otettava 30 vuodeksi) koska pelkäävät ettei ole maksukykyä. Toisaalta jos jotenkin pystyisi ostamaan kämpän Lontoosta (vaikka vuokrausmielessä) niin se olisi kyllä huikea sijoitus tulevaisuuteen, asuntojen hinnat kun tuskin ainakaan laskevat. Todennäköisesti sitten ja kun alamme pohtia asunnon ostoa niin se tulee olemaan jossain 30min/tunnin ajomatkan päässä Lontoosta koska näillä hinnoilla ei vaan parempaan pysty! Ostamiset ei kyllä oo ajankohtaista meille vielä muutamaan vuoteen, pitäishän sitä olla hyvät säästöt ensin ja me ollaan valitettavasti öh ei niin säästäväistä tyyppiä. Ei oo kumpikaan koskaan oltu erityisen niuhoja rahan suhteen ja elämänlaatu on ollut tärkeämpää. Ostetaan kaupasta mitä mieli tekee ja pyritään matkustamaan (ja yöpymään kivoissa hotelleissa) aina kun mahdollista. Säätökuurille ryhtyminen voi ottaa siis todella koville. Jos oltais oltu fiksuja niin nytkin oltais säästetty lomarahat mahdollista takuuvuokraa varten... Mut onhan se vaan niin paljon kivempaa päästä kunnon talvilomalle ;-)

Vuoden ensimmäinen

Loppuvuosi hurahti ihan hirveellä vauhdilla ja vaikea uskoa että eletään vuotta 2015. Vietin uudenvuoden töissä varmaankin painajaismaisimmassa yövuorossa ikinä ja viisarin värähtäessä 00:00 taisin olla ottamassa verikokeita huonokuntoisesta potilaasta. 

Samaan aikaan viereisessä huoneessa potilas kaatui lattialle, kellot soivat taukoamatta ja joku repi vaivalla saadun kanyylin irti. Sekava psykoosissa oleva (vanki)potilas paukutti huoneen ovea ja edes kahden isokokoisen miesvartijan läsnäolo ei saanut tuntemaan oloa turvalliseksi. Täällähän ei mitään hälytysnappeja harrasteta (suomessa lähes pakollisia!) Soitette sitten vaan poliisit jos tilanne käy mahdottomaksi oli ohjeistus kun saavuimme yövuoroon, mitenköhän ne poliisit tänne ehtivät ajattelin. Jossain vaiheessa kaaosmaista vuoroa kun se sata hommaa oli kesken tuli healt care assistant vielä näyttämään jonkun romahtaneita verenpaineita ja meinasin itsekkin romahtaa. 

Kun ajattelin ettei tästä enää pahemmaksi voi mennä niin tuli jollekkin vielä rintakipua enkä meinannut löytää koko helvetin sairaalasta yhtäkään toimivaa ekg-laitetta ja se yksi jonka löysin teholta oli varmaankin Florence Nightingale ajolta! Siis aivan käsittämätöntä! Kun vihdoin saatiin filmi ulos niin lääkärillä ei ollut aikomustakaan ehtiä katsomaan kyseistä nauhaa, vaan hän oli kuulemma päivystyksessä lähestulkoon elvytystilanteessa. Kipulääkettä vaan ja sormet ristiin ettei ole akuuttia sydänperäistä. Käsittämätöntä että yhdellä lääkärillä on yöaikaan toistakymmentä akuuttiosastoa ja vielä päivystyksen potilaita! Tähän ongelmaan olen törmännyt useasti tässä uudessa sairaalassa: lääkäreiden taakka on täysin kohtuuton yöaikaan, puhumattakaan hoitajista.

Lääkärille ei saisi edes soittaa suoraan vaan night practionerille (kokenut "yöhoitaja") ensin joka sitten yrittää ensin ratkaista ongelman. Usein nämä kokeneet tädit ovat niin kiireisiä että tuskin edes soittavat takaisin. En ole kyllä koskaan tuntenut olevani niin yksin ja pulassa yöaikaan kun tässä paikassa ja se on kyllä karmivaa se. Kaiken kiireen ja paineen lisäksi saa vielä pelätä oman henkensä edestä viitaten tohon väkivaltaiseen potilaaseen. 

Tunnin palkatonta taukoa ei tietenkään ehtinyt pitämään ja aamulla lähdin yrjönhajuiseen bussiin täydellisen uupuneena ja kauhulla odottaen seuraavaa yövuoroa. Aamuvuoro vielä ihmetteli että ettekö tosissaan ehtineet pestä kuin yhden potilaan!? Meillä on todellakin järjetön tapa pestä yövuorossa potilaat aamuvuoroa varten! Tämä ei olisi juolahtanut mieleenkään suomessa (ellei joku nyt ole todella suihkun tarpeessa likaisena yms) mutta täällä Lontoossa vaaditaan olevan moninkerroin tehokkaampi. Olen kohta ollut vuoden täällä sairaanhoitajana ja en kyllä vieläkään ole oppinut olemaan tehokas Lontoon malliin ja tekemään sataa hommaa samanaikaisesti... Olen ollut parissa vuorossa nurse in charge ja se on kyllä todella kuumottavaa hommaa. Lääkärit ja bedmanagerit roikkuu kimpussa, pitää hoitaa paljon käytönnön juttuja osaston pyörittämiseksi ja sitten vielä ne 6 omaa potilasta. Verikokeet ja kanyylit ovat jääneet täysin hoitajien kontille, onhapan tullut ainakin harjoiteltua pistämistä. Turvakanyylit on kyllä täällä sentään maailman turvallisempia, ei pelkoa pistotapaturmista! 

Kirjoitin tämän tekstin tammikuun ensimmäisinä päivinä kun tunsin burn outin tulevan tsunamin voimalla, mutta en saanut tekstiä koskaan julkaisukuntoon. Töissä on totta tosiaan ollut aivan hirvittävän rankkaa ja se on vienyt multa kaikki mehut. Vapaapäivät menee toipumiseen ja tunnen olevani zombi suurimman osan ajasta. Sairaaloita on ravistellyt massiivinen flunssaepidemia ja potilaita tulee todellakin ovista ja ikkunoista. Meidän sairaalassa on myös jatkuva työvoimapula ja muut osastot soittelevat apua koska heillä saattaa olla vain yksi ainoa hoitaja vuorossa! Voitteko kuvitella että tämän kaiken keskellä UK Government suunnittelee parhaillaan poistavansa NHS sairaalojen työntekijöiltä pois viikonloppu ja yölisät???!!!! Siis WTF eli suomeksi MITÄ VITTUA?? Sekin pieni lisäansio mitä täällä maksetaan viikonlopuista ja öistä otettaisiin pois (lisät ei siis muutenkaan ole lähellekkään suomen tasoa!) Päivätyöhön tai yksityiselle vaihtaminen (tai jopa alanvaihto) on todella pyörinyt mielessä. Järki kuitenkin sanoo pysymään tässä paikassa keräten kokemusta että tulisi edes vuosi täyteen, ei ole oikotietä onneen...

Tällä hetkellä toivoa antaa helmikuun 1.päivä starttaava Thaimaareissu Mr Londonin kanssa, lennetään Phukettiin ja vietetään kahden viikon loma yhteensä kolmessa eri hotellissa Khao Lakissa ja Phuketissa. Voin rehellisesti sanoa etten ole koskaan odottanut yhtä paljon lomaa! Pakko vähän hehkuttaa että meillä on ekassa hotellissa "swim out"-huone eli suoraan terassilta voi pulahtaa altaaseen :) Kuinka monta kertaa olenkaan viimeaikoina mielessäni tehnyt tämän pulahduksen, kuivannut itseni terassilla heinäsirkkojen sitotyksessä pienille gekoille sössöttäen, heittänyt rantamekon niskaan ja lähtenyt Mr Londonin kanssa käsi kädessä aamiaiselle rantakamppeet kassissa suunnitellen viidakkoretkiä ja snorklausreissua... Tiedän että on vähän nössöä menna aina vaan takaisin Thaimaaseen, maailmassa kun on niin monta paikkaa missä en ole käynyt! Thaimaassahan me itseasiassa Mr Londonin kanssa tavattiin :D! Thaimaa on vaan niin helppo, takuu aurinkoinen ja thairuoka... Ah ah ah! Ens kerralla sit jonnekkin muualle

Työjutuista vielä sen verran että enskuussa saan ekan korotuksen (jippii!) ja palkka nousee tonnilla (vuodessa). Lisäksi hoitajien hätähuuto on kuultu ja meillä on nyt 3 hoitajaa yössä (jos vaan on henkilökuntaa) mikä on kyllä jo helpottanut työtaakkaa. Tämä päätös tuli kyllä täydelliseen aikaan, sairaalan kriisitilanteen vuoksi entistä huonompikuntoisia potilaita hoidetaan osastolla vaikka heidän paikkansa olisi valvonnassa, viimeksi pari päivää sitten joku intuboitiin osastolla mikä on kyllä erittäin harvinaista. 

Positiivista on myös se että olen päässyt todella mielenkiintoisiin koulutuksiin ja tällä viikolla suoritin simutaatioharjoituksia lääkärikollegoiden kanssa. Simulaatiotilat ovat kyllä mahtavat (johinkin sentään laitettu rahaa) ja potilasnukke "puhuu", pupillit liikkuvat ja nukkeen toi kytkeä nesteitä ja se reagoi esimerkiksi hapen antoon ja tiputukseen. Simulaatiossa meille osui mm. septisen potilaan case, vuotava kirurginen potilas ja lopuksi elvytys. Peiliseinän takana meitä tarkkaili joukko senior henkilökuntaa (anestesialääkäri yms) ja toisen lasiseinän takana muut kurssilaiset. Kaikki sessiot nauhoitettiin ja lopussa annettiin palautetta mikä meni hyvin ja mikä ei. Sain hyvää palautetta tietotaidosta, mutta kuulemma itseluottamusta pitää jossain tilanteissa lisätä. En esimerkiksi sanonut tarpeeksi pontevasti että nyt tarvitaan tätä ja tätä lääkettä yms. Megamoka oli kun aloitin oikeaoppisesti paineluelvytyksen, mutta sitten keskeytin sen kun ojensin lääkärille jotain mitä hän pyysi, mikä aivopieru!! Simulaatiotilanne on kyllä todella stressaava mutta samalla NIIN opettavainen kokemus, "potilas" ei myöskään kärsi vaikka tulee tehtyä virheitä ja siis todella hyvää valmennusta tositilanteita varten. Esim elvytystaitoja on kyllä pidettävä jatkuvasti yllä koska ne taidot vaan ruostuvat kun aika kuluu ja lisäksi oikessa tilanteessa stressihormonit sekoittavat pakkaa niin että tarvitaan todellakin niitä selkärangasta tulevia opeteltuja toimintamalleja! Ihailen kollegoita jotka pysyvät rauhallisina tilanteessa kun tilanteessa mutta itse olen valitettavasti persoonaltani sellainen häslääjä-tyyppi vaikka kuinka voissa paistaisi. Toki vuosien varrella pahimmat häsläyskohtaukset on madaltuneet (thank God). Pomo vähän lupaili mulle tulevaisuudessa "Acute unwell adult" kurssia mikä kestää yhteensä 10 viikkoa ja sisältää casejuttuja, lisää simulaatioita ja loppukokeen näyttöineen. Alla vielä kuva yhdestä simulaatioluokasta, nämä nuket ei kuitenkaan ole niitä kalliita puhuvia tapauksia. 

Pysytään positiivisena... Alkuvuotta on myös lämmittänyt uudet ja vanhat tuttavuudet, viimeviikonloppuna sain ihania suomityttöjä kylään ja tapasin ennen tätä lapsuudenkavereita sekä heidän kavereitaan Lontoossa. Käytiin mm. upeassa St Pancras hotellissa (rakennettu vanhan juna-aseman tiloihin) drinksuilla ja on muuten kyllä aivan mieletön tunnelmallinen hotellibaari upeine holvikaarineen. Jos haluaa vähän poshimpaa Lontoo-meininkiä ja kenties bongailla julkkiksia niin all you need is tube King's Cross asemalle! Jos on varaa laittaa n. £280 hotelliyöhön niin varmasti myös erittäin mieluisa 5 tähden hotelli asua! On niin kiva kun tänne tulee vieraita ja tulee itsekkin liikuttua Balhamia pidemmälle ja nähtyä Lontoota uusin silmin. Käytiin tyttöjen kanssa myös ekaa kertaa testaamassa japanilaishenkisen Ping Pong ravintolan missä tilataan pelkkiä pieniä annoksia ruksien tilauskaavakkeeseen plus aivan valtavia drinkkejä (olin hyvässä nousuhumalassa jo ennen alkupaloja!). Tämä ravintolareissu oli kyllä elämys ja voisin mennä vaikka heti uudestaan!

Myös työkavereiden kanssa on "lähennytty" ja olen saanut tuolta sellaisia kavereita joiden kanssa olen tekemisissä työpaikan ulkopuolellakin. Viimeksi eilen mentiin porukalla lähipubiin after work drinkeille ja nauru raikasi sekä olo keveni. Erityisen läheiseksi on tullut eräs ruotsalainen hoitaja ja sattumalta hänelläkin on iranilaiset juuret omaava poikaystävä! Hyvät työkaverit kyllä keveltävät osaltaan työtaakkaa ja tietävät tismalleen miltä sinusta tuntuu v-mäisen työpäivän päätteeksi. Suurin osa meidän hoitajista on samassa ikäryhmässä mun kanssa mikä lisää kanssa joukkoon sulautumista. 

Vaikka arkielämä ja työ Lontoossa on tosi raskasta ja hektistä niin täytyy kyllä todeta elämä kokonaisuudessaan on kyllä niin paljon eläväisempää ja antoisampaa (kuin suomessa) tässä suurkaupungissa! En voi sanoa että "päivääkään en vaihtaisi pois" koska kyllä varmana vaihtaisin, mutta kokoajan asiat ei vaan noi mennä täysin putkeen as we all know. Mr London on mulle aina hokenut "choose your attitude" ja se on kyllä varmaan paras elämänohje minkä olen kuullut. 

Ps. Edes lemmikkieläin-ikävä ei ole niin kova kun puistoista löytyy näin kesyjä otuksia :) 

Sairas ja syntinen

En ole ollut ikinä elämässäni sairaslomalla. Kunnes koitti tämän viikon tiistai. Kahdeksan vuotta ilman sairaslomaa, jos lasketaan siitä kun aloin opiskelemaan 2006. Työskentelin kesät ja viikonloput enkä ollut ikinä sairaana yhdestäkään työvuorosta. Yhden kerran rukoilin saada perua vuoron (kaksi viikkoa etukäteen) koska olisin varannut ulkomaanmatkan. Tiedän että vuorojen uusiksi sovittaminen/sairasloman paikkaaminen on aina haastatavaa etenkin hoito-alalla, joten olen tehnyt kaikkeli ettei tarvitsis olla poissa. 

Tiedän myös kärsiväni "liian kiltti tyttö" ja jossain määrin marttyyri-syndroomasta, mutta minkäs sitä itelleen voi. Tiedän tämän asenteen pitkälti periytyvän vanhemmiltani: yrittäjä työnarkomaani äidiltä, joka oli omistamassaan kukkakaupassa sitomassa kimppuja 24/7 ja varmaankin 20 tuntia synnyksestäni sekä marttyyri-isävainaasta joka kerskaili työn aiheuttamalla välilevynpullistumalla ja jaksoi aina muistuttaa kuinka nimenomaan raskas työ pilasi hänen terveytensä (eikä suinkaan se lonkero mitä piti kitata joka ilta lievittämään työstressiä). Todellisia idoleita.   

Pakko myöntää että ole. monta kertaa ollut töissä kun olisi oikeasti pitänyt jäädä sängyn pohjalle paranemaan. Pelkäsin kuitenkin työkavereiden ja pomon reaktiota, onko Anna oikeasti sairas vai teeskenteleekö tai ehkä krapulassa. Tiedän että tällainen ajattelu on ihan sairasta ja sairaana olo on joskus hyväksi koko työyhteisölle (ettei tartuta muita) ja etenkin potilailla (kuka haluaa sairaan hoitajan hoitavan itseään). Mua olisi pitänyt löydä puulla päähän jo kauan aikaa sitten! 

Muistan eräänkin uudenvuoden, varmaankin 2008 kun oltiin osastohoitajan kanssa kahdestaan yövuorossa koska flunssaaalto oli kaatanut suurimman osan työntekijöistä. Olin itsekkin hirveässä köhässä ja pomo laittoi mut hengittämään atrovent-höyryä nebulisaattorilla että olisin jotenkin selvinnyt työvuoron loppuun. Toisessa työpaikassa oli vanhan pomon aikaan tiukka politiikka poissaoloissa eikä niitä oikein suvaittu ollenkaan. Jos soitti itsensä sairaaksi niin pomo saattoi kuulemma sanoa että lepää vielä 2 tuntia ja tule sitten. Jos sairastui kesken työvuoron niin passitettiin lääkekaapille hakemaan helpotusta. Tällaisessa ympäristössä työskennellessä rima sairaslomaan kasvaa kyllä pilviin asti eikä missään pienessä köhässä tulisi mieleenkään jäädä kotiin. 

Paheksun kuitenkin mielessäni jatkuvia "sikasaikuttajia" ja tunnen oman sädekehäni vahvistuvan. Jollain kierolla tavalla olen ollut ylpeä itsestäni ja siitä että en ole ikinä ollut sairaslomalla. Merkki hyvästä,ahkerasta ja tunnollisesta työntekijästä tai joku sellainen illuusio? No nyt se illuusio on kadonnut ja sädekehä murentunut. Olen liittynyt kuolevaisten ja syntisten joukkoon. 

Olin poissa yhden yövuoron koska ääni ei kulkenut, nokka vuosi kuin vesihana ja yskä rohisi syvällä keuhkoissa kuin keuhkotautisella. Hikoilusta ja vilunväreistä päätellen mulla oli myös jossain vaiheessa kuumetta, todellinen sairaanhoitaja kun kotona ei ole edes toimivaa kuumemittaria. Täysin perusteltu ja pätevä syy jäädä kotiin? Silti Mr London suunnitteen pakotti mut soittamaan töihin. Pomo antoi päivän saikkua velvoittaen soittamaan varhain seuraavana aamuna ja kertomaan miten voin. Jotenkin panikoin tätä ja piiskasin itseni parantumaan, kiskoin kilokaupalla vitamiineja, flunssajuomia, oireita helpottavia lääkkeitä... En pystynyt edes ummistamaan silmiäni koska olin niin stressaantunut paranemisesta. Hoin ettei sota yhtä miestä tarvitse mutta silti tunsin valtavan huonoa omatuntoa saikkupäivästä. 

Miksi on niin helvetin vaikeaa olla sairaslomalla?! Kuten voitte arvata niin palasin töihin aivan liian aikaisin ja olin varmaankin sairaampi kun suurin osa hoitamastani potilaista. Hyvä asia oli että jokainen hoitamani potilas oli respiratory isolation eli käytin maskia heitä hoitaessa. Tajusin töihin palatessa että en olisi missään nimessä saanut tulla vielä töihin, henkeä ahdisti ja rintaa pisti. Kiire ja stressi tuntui satakertaiselta puolikuntoisena, luulin puolivälissä vuoroa tuupertuvani lattialle. Miksi piti olla niin idiootti että pakotin itseni töihin kärsimään ja mitähän tällä luulen saavuttavani?

Sain seuraavassa vuorossa kuulla senior sisteriltä vähän uhkaavaan sävyyn että mikäli olen sairaana toistamiseen 3 kk aikana niin olen under investigation ja minut passitetaan työterveyshuoltoon sekä pomon kanssa neuvotteluun ruotimaan sairastelujen syytä. Nyt pelkään kuollakseni että sairastun talven aikana uusiksi ja joudun täten silmätikuksi, under investigation. Seuraavaksi varmaan vankilaan?

Olen ensiviikon lomalla ja olin etukäteen sopinut tekeväni lomaviikolla pari ylimääräistä "bank shift" työvuoroa, koska osastolta on lähtenyt pari hoitajaa Sierra Lioneen ebolahommiin ja puutoksia oli plus että extra raha näin joulun lähestyessä tulisi todella tarpeen. Nyt en kuitenkaan saa tehdä näitä vuoroja koska hospital policy sanoo että jos on sairaana niin bank shiftejä ei saa tehdä 2 viikkoon!! No taidan sitten maata viikon "pakkolomalla" sohvalla mussuttaen joulusuklaata ja ryystäen glögiä kuten tätä kirjoittaessa. Niin ja parannella tätä edelleen jylläävää flunssaa, ehkä parempi niin. Podetteko te muut muuten sairaslomista huonoa omatuntoa vai olenko yksin tämän sairaan syndroomani kanssa?

Marraskuinen lomaviikko

Oltiin molemmat Mr Londonin kanssa viimeviikko lomalla, teki kyllä hyvää irtautua arjesta eikä herätä aamuisin herätyskellon pirinään 5.30. Alkuviikosta meillä oli kunnon tilitystiimi neljän suomihoitsun kesken Nordic barissa keskustassa (sopivasti happy hourin aikaan) ja syötiin Katjan kanssa kunnon suomilohturuokaa: pyttipannua ja lihapullia. Oli lohdullista, mutta samalla myös karmivaa kuulla, ettei muillakaan olen mennyt töiden aloitus täällä ihan putkeen. Tuli kivoja uusia hoitsututtavuuksia ja toivottavasti nähdään jatkossakin :-)

Käytiin keskiviikkona Mr Londonin kanssa kahdestaan Tower of Londonissa, missä kumpikaan ei ole ikinä käynyt muurien sisällä. Oli kyllä hieno kokemus, odotin kyllä jotenkin vähän "loistokkaampaa" meininkiä. Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin niin Tower of Londonin ympäristä on ollut kovasti turistien suosiossa viimeviikkoina, linnan ympärille nimittäin istutettiin yli 800 000 keraamista punaista unikkoa ensimmäisen maailmansodan muistopäivää ajatellen (sen alkamisesta 100 vuotta tänävuonna). Verenpunainen unikko symbolisoi verta ja sodassa kaatuneita ja unikot kukkivat villeina joillakin taistelutantereilla (muistaakseni etenkin ranskassa). Luin että noita unikkoja oli rakentamassa ja asentamassa yli 21 000 vapaasehtoista! Näky oli kyllä aivan henkeäsalpaava, kannattaa katsoa lisäkuvia instagrammista esim. #towerpoppies! Nyt unikot on jo kerätty pois ja niiden myynnistä odotetaan 14miljoonan punnan tuottoa hyväntekeväisyysjärjestöille. 

Aikuisen lippu maksaa 22£ ja sillä pääsee linna-alueelle, sen ilmaisille turistikierroksille, kävelemään muurien päällä, museoihin ja näyttelyihin. Käytiin mm. ihailemassa royal familyn kruununjalokiviä, istumassa kappelissa jossa itse kuningatar Elisabeth oli istunut muutamaa päivä aikaisemmin, tutustumassa vanhoihin sotavarusteisiin ja vierailtiin kidutuskammiossa. 

Kotimatkalla käveltiin Tower Bridgen läpi joen toiselle puolelle ja sieltä avautui hienot maisemat. Tower of London linnoituksia näkyy tossa "dildorakennuksen" alapuolella. Vasemmalla taas jättikokoinen juustoraastin kuten olen kuullut tosta rakennuksesta puhuttavan. Tässä kuvassa yhdistyy hauskalla tavalla vanhaa ja uutta!

Viime viikonloppuna saimme myös vieraaksemme kaveripariskunnan mun kotipaikkakunnalta ja Lontoota tuli koluttua sikin sokin. Innostun aina kovasti vieraista ja tykkään kovasti "matkaoppaan" roolista. Covent Garden, Soho ja Camden tulivat erityisen tutuiksi, oli kiva löytää uusia kävelyreittejä ja uutta nähtävää, tunnelma alkaa monissa paikoissa olla jo ihanan jouluinen! Tuntui välillä kun olisi ollut itse lomalla jossain vieraassa kaupungissa eikä tullut ainakaan murehdittua työjuttuja. 

Yksi kestosuosikki pysähdyspaikka on St James park Big Benin ja Buckinghamin palatsin välissä (montakohan monta sataa kertaa olen maininnut tän puiston mun postauksissa haha). Siellä näkee aina jotain hauskaa ja yleensä siihen liittyy eläimet. Meillä kävi hyvä tsägä ja puistossa asuvat pelikaanit olivat parkkeeranneet lammen reunalle, joten oli hyvät paikat pällistellä niitä. Mua jaksaa aina ihmetyttää noi isot upeat linnut keskellä kiireistä kaupunkia! 

Syötettiin muita lintuja (pelikaaneja ei saa syöttää) ja orvavia jotka kiipeilivät ihan vallattomina pitkin housunlahkeita ja ties missä. En muista koska olisin nauranut yhtä paljon! Vähän kyllä pelotti yli kesyt pulut mikä varmasti näkyy kuvasta :D

Pulujen kanssa pitää olla kyllä oikeesti varovainen ainakin näin infektiohoitajan näkökulmasta: olen nähnyt uralla ainakin kaksi pulujen (bakteerien) aiheuttamaa meningiittiä! Kädet pitää siis hinkata erityisen hyvin pulujen kanssa peuhaamisen jälkeen (ja varmaan takkikin tässä tapauksessa). Ei saatu sentään kakkaa päälle!

Kotiin saapuessa odotti vielä yksi vähän surullisempi lintuyllätys: meidän ulko-oven nurkkaan oli painautunut kiinni ilmeisen kovia kokenut puluparka, joka ei liikahtanutkaan mutta oli kuitenkin hengissä. Elvytysyrityksiin ei sentään alettu, mutta soitettiin RSPC:lle ja nostettiin ohjeiden mukaan pulu laatikkoon toipumaan veden ja nuudeleitten kanssa. Pulu oli aamulla onneksi vielä hengissä ja vietiin se läheisen puiston lammen lähelle pusikkoon, lähti onneksi ihan virkeän näköisenä hyppelehtimään. Saatiin muuten viikonlopun aikana lisänimitys "crazy bird couple". 

Parin viikon päästä toteutuu pitkäaikainen toive ja pääsen katsomaan Lion King musikaalia suomesta saapuvien työkavereiden kanssa. Olen haaveillut jo pari vuotta näkeväni ton musikaalin, mutta en ole saanut aikseksi ostaa lippuja (koska tolla showlla kyllä osataan rahastaa). Tyttöjen kanssa on aina super hauskaa ja suunnitelmissa on ainakin nauttia pitkistä aamubrunsseista, tyhjentää Itä-Lontoon Westfields ostoskeskus ja vierailla Winter Wonderland joulutorilla/huvipuistossa. Näyttäisi muuten myös siltä että olen joulun vapaalla mikä on kyllä todella tervetullut ja iloinen yllätys, koska olin lähes 100% varma että joudun uutena tulokkaana jouluksi töihin. En edes tunne itseäni enää kauhean uudeksi, mun jälkeen kun on aloittanut 4 uutta hoitajaa. 

Näin pahimpaan kaamosaikaan on kyllä parasta lääkettä viettää aikaa hyvässä seurassa ja yrittää pysyä aktiivisena (vaikka joskus tekisikin mieli jäädä sinne sängynpohjalle)! Miten te torjutte "kaamosmasennusta" vai ootteko taipuvaisia moiseen?

Marraskuun meininkejä

Käsittämätöntä että eletään jo marraskuun puolella! Vielä viimeviikolla istuin auringonpaisteessa hiaton kesämekko päällä meidän lähi Starbucksin terassilla ryystäen peppermint mochaa. Viikonloppuna meillä oli vieraita suomesta ja syötiin vielä iltakymmeltä ravintolan terassilla. Franco Mancan pizzat ja luomiviinit eivät (taaskaan) pettäneet! 

Kelit alkaa kuitenkin valitettavasti viilentyä täälläkin ja tällä viikolla oli oikeasti ollut kylmä. Ollaan opittu aika piheiksi lämmityksen suhteen (se on täällä vaan niin jumalattoman kallista) ja lämmitys ei ole ollut päällä kuukausiin lukuunottamatta paria tunnin jaksoa esim pyykin kuivaamiseen. Alan myös ymmärtää miksi britit ryystävät jatkuvasti sitä teete: lämmittäähän se mukavasti. Tänäänkin (vapaapäivä) olen keittänyt teetä parin tunnin välein. Töissä en osaa enää kuvitellakkaan istuvani aamuraportilla ilman sitä kuumaa kuppia kädessä. Tauotkin aloitan poikkeuksetta aina napsauttamalla vedenkeittimen päälle. Kuumavesipulloa en ole vielä hankkinut, mutta epäilemättä sellainen (tietty jonain ylisöpönä karvaisena elukkana) on kohta sängyssä kaverina!

Ostin viikonloppuna Primarkista lämpölegginssit jotka lämmittävät tosi mukavasti. Hankin viimevuonna porokuvioiset ja ne ovat kyllä olleet todella kovassa käytössä läpi vuoden. Värikkäät villasukat löytyi puolestaan TKMaxxista, ei palele enää. Mulla meni kyllä pitkään oppia pukeutumaan täällä briteissä sisällä lämpimästi, suomessa asuessa kun en lähes koskaan pitänyt mitään pitkähihaista sisätiloissa "voimakkaasta" lämmityksestä johtuen!

Esitellään nyt vielä viikonlopun paras löytö: päheet mustat talvinilkkurit New Lookista.

Tähän asti olenkin vedellyt suunnilleen Primarkin kolmen punnan kangaskengissä (on muuten hinta laatusuhteeltaan tosi hyvät). Sairaanhoitajan onnettomalla palkalla ei näköjään sitten juuri muualla shoppailla, haha! Olen oikeasti aika huono lähtemään omin päin koluamaan kauppoja enkä ikinä löydä sitä mitä lähdin etsimään. Onneksi täällä käy tasaiseen tahtiin vieraita joiden kanssa "joutuu" sitten shoppailemaan. Tuntuu etten edelleenkään oikein tiedä mihin ihmisiä pitäisi viedä ostoksille, tiedän jättimäiset Westfieldit ja aina ruuhkaisen oxford streetin mutta joskus olisi kiva shoppailla vähän rauhallisemmissa merkeissä. Onko muilla lontoonsuomalaisilla antaa jotain sisäpiirivinkkejä (esim jotain "rauhallisemmista" ostareista mitkä olis kuitenkin lähellä keskustaa ja missä ei menis koko päivää), missä te shoppailette? Olen muutaman kerran käynyt Kingstonissa onnistuneesti shoppailemassa ja siellä on kyllä kivat ostarit plus isoin koskaan näkemäni Tk Maxx. 

Tässä kuussa meille tulee suomesta ennätyksellisesti neljät vieraat (tai no yhdet ovat tod näk hotellissa) joten vipinää riittää (ja ruisleipävarannot pysyvät runsaina,jes)! 

Käytiin viikonloppuna myös ihailemassa Tower of Londonin unikkomerta. Oli kyllä aivan upea näky (kunhan jonottamisen jälkeen pääsi lähellä muureja)! Ahdisti kyllä kun jengiä oli tosissaan varmaankin yhtä paljon kun noita unikoita! Noi on muistaakseni ainakin 11.11 (muistopäivä) asti esillä, kannattaa käydä katsomassa mutta älkää missään nimessä menkö lauantaina puolen päivän aikaan niinkun me!! Unikoita näkee täällä joka puolella tähän aikaan vuodesta (ihmisten rinnuksissa) ja tällä eleellä osoitetaan kunniaa ensimmäisessä maailmansodassa menehtyneille.

Kai tässä on pakko vähän töistäkin lätistä... Uudessa duunipaikassa tuli kuun alussa jo 2 kuukautta täyteen! Viihdyn edelleen lähinnä mukavien työkavereiden johdosta, vuodeosastotyö itsessään alkaa puuduttaa, menee hermo monimutkaisiin ja vanhanaikaisiin paperitöihin (sähköisen järjestelmän tulo viivästyi jälkeen prkl) ja lääkärit ovat valitettavasti varsin käytöshäiriöistä suoraan sanottuna. Jos esimerkiksi kysyy jotain (kun vieläpä huolellisesti valitset hetken jolloin lääkäri näyttää suhteellisen ei kiireiseltä) väärään aikaan niin voi saada aikamoiset sadattelut niskaan. 

Eräs consultant on erityisen häijy ja mm. huusi mulle kuinka pidettelen häntä lauantaina töissä kun en heti tiennyt mistä tavoitan erään lääkärin jonka potilasta hän tuli arvioimaan. Hetken päästä hän sai raivarin kun en tiennyt missä lääkäreitten kirjaamiseen tarkoitetut tyhjät paperipohjat säilytetään ja hän jatkoi sättimistä, että miten voin olla tuolla hoitajana jos en tiedä edes simppeleimpiä asioita kuten missä noi paperit säilytetään (olin tosissaan ollut sen max 3 viikkoa töissä tossa vaiheessa)! Pahoitin mieleni ja harmitti kun en osannut sanoa mitään nasevaa kommenttia takaisin, mutta kun kuulin muitten hoitajien kokemuksia tästä ultimate mulkusta lääkäristä niin helpotuin. Mulla on joku kiltin tytön syndrooma ja kuvittelen aina että kaikki on mun syytä, tällaset tilanteet vaan pahentaa sitä. Onneks jopa osastonhoitaja tuli pahoittelemaan (ja kiroamaan) tän tyypin käytöstä kun kuuli muilta mitä oli käynyt ja kertoi kuinka tämä lekuri on piinannut röyhkeydellään muita hoitajia ja lääkäreitä vuosikausia. Silti sama naama on esimerkiksi pikkujouluissa ensimmäisenä mukana! Jotkut ihmiset on kyllä vaan ihan uskomattomia! Tänä vuonna saattaa muuten sattua joku punkkulasi syliin (tai päähän) "vahinko" pikkujouluissa, käh käh. 

Töissä on ollut varsin kuumottavat tunnelmat ebola-epäilyjen suhteen. Meillähän ei pitänyt mitään eboloita hoitaa mutta kuinka ollakkaan näitä epäilyjä on ollut useita. Vielä pari viikkoa sitten meillä ei ollut kunnon varusteita eikä oikein mitään muutakaan toimintasuunnitelmaa, no nyt varusteita on hommattu ja harjoituksia pidetty. Eilen sairaalan edustalla riitti tv-kuvaajia ja uutisissa reviteltiin ebola-tapauksella, joka onneksi kuitenkin varmistui vääräksi hälytyksesti ja testitulos tuli takaisin negatiivisena. 

Suoraan sanottuna hoitaisin mielummin ebolaa Afrikassa telttasairaalassa, jossa on ainakin tilaa riisua suojavarusteet turvallisesti. Eristyshuoneen välitila, jossa hädin tuskin mahtuu kääntymään kun ei todellakaan sovellu ebolavarustuksen turvalliseen pukemiseen/riisumiseen! Riisumisessa kun piilee nimenomaan se suurin kontaminaatioriski. Kaikki caset ovat olleet tähän mennessä epäilyjä mutta on kyllä sellainen venälainen ruletti fiilis tästä touhusta... Kyllä se vielä osuu kohdalle?