Työahdistusta ja kukkaterapiaa

Lauantain työvuoron jälkeen olo oli tukala ja ahdistunut. Töissä oli tuttun tapaan kova kiire ja ihmiset tylyjä. Musta vaan tuntuu päivä päivältä varmemmalta, että en todellakaan halua olla osana tuottamassa sen tasoista hoitoa kenellekkään mitä tuolla saa ja tuulimyllyä vastaan taistelu yksin on todella hankalaa! Burn out on jo nyt kulman takana eikä omanlaista hoitoetiikkaa ole juuri mahdollista toteuttaa. Jos jostain sais vielä vähän voimia tähän taisteluun. 

Sunnuntaina en olisi halunnut nousta sängystä ollenkaan (vaikka oli vapaapäivä), ahdisti todella paljon ja kaikki töissä tapahtunut kelasi filmin tavalla päässä (olen poistanut jälkeenpäin tästä postauksesta yksityiskohdat koska halusin siistiä blogia). 

Bongasin facebookista Isabella Plantationista kukkakuvia ja mieleni virkistyi: tonne on päästävä! Sain siipan houkuteltua mukaan juoneen ja puolen tunnin päästä ajelimme jo kohti eteläistä Lontoota ja Richmond Parkkia. Tämä salainen puutarha sijaitsee siis Richmond Parkin siimeksessä, suhteellisen läheltä löytyy onneksi parkkipaikka. Tota punaisesta pistettä katsoessa oikealta. Paluumatkalla autolle peuralauma ohitti meidät ja jäätiin peurojen sisään saarroksiin, vähän jänskätti mutta onneksi olivat kilttejä otuksia. 

Kukkaterapia oli todellakin paikallaan ja raikasta kukkien tuoksua haistellessa olo kävi helpommaksi. Muutaman viikon päästä alppiruusut alkavat kukkia ja sillon on kyllä pakko päästä uudelleen! Aivan mieletön ja satumainen paikka, suosittelen lämpimästi vierailemaan etenin tulevina viikkoina. Meidänkin kyytiin ja laatuseuraan pääsee jos joku innostuu :-)

Thought of the day

Tubeaseman mietelause antoi aamulla vähän ajattelun aihetta... 

Getting blond part III, vuosipäivä ja positiivisia työhöpinöitä

Esipuheena pitää sanoa että tän postauksenhan piti käsitellä vain ja ainoastaan blondausta, mutta lähti tuttuun tapaan vähän lapasesta kun olin juttutuulella... Kiitos ja anteeksi siis jo etukäteen tästä sekamelskasta. 

Nyt on takana värinpoisto x 1 ja huppuraidat x 2. Lopputuloksena selkeästi vaalentunut tukka. Jännä juttu muuten, että toi tukka alkoi tummua muutama päivä värinpoiston jälkeen, luin tästä ilmiöstä netistä ja reaktiolle on joku hieno kemiallinen selityskin olemassa. Töissäkin ihmeteltiin kun hiusväri oli joka päivä erilainen. Tässä ennen ja jälkeen toista raidoitusta. 

Latvat ovat vielä varsin tummat mutta se näyttää tavallaan aika kivalta, varsinkin kun tiedän ettei tuo lopputulos ole pysyvä. Mulla on haaveissa tuhkanvaalea sävy, taidan tosin venailla sitä kesäkuun suomivisiittiin asti. Tuolloin pääsen toivottavasti luottokampaajani käsittelyyn ja saadaan se viimeinen sävy tukkaan. Meinasin ennen sitä kuitenkin tehdä vielä ainakin yhden raidoituksen hyväksi todetulla tekniikalla: huppu, virkkuukoukku ja (poika)ystävä is all you need! Ostin muuten myös sitruunoita, muistan teininä vaalentaneeni/kirkastaneeni vaaleaa tukkaa sitruunavedellä, pitänee kokeilla toimiiko vielä vai oliko se vaan joku lume-efekti ;-) 

Alla oleva kuva napattu eilen illalla ennen kuin lähdettiin meidän virallista 2v seurustelun vuosipäivää viettämään. Käytiin Cattle Grid nimisessä raflassa (noita taitaa olla 5 Lontoossa) syömässä valehtelematta Lontoon parhaita ribsejä! Täydellisen mureita ja se ripauksen tulinen mutta karamellisoitu (miljoonan kalorin) marinadi... Ei riitä sanat kuvailemaan, pakko maistaa ite! Jos mun pitäis valita joku "viimeinen ateria" niin se olis ehdottomasti noi ribsit!

Tai no joku otti pihvin ja oli "vähän" kateellinen mun ribseistä vaik toki toi pihvikin oli tosi hyvää ;-) Pitää tehä joskus pidempi postaus tosta raflasta, maanantaisin muuten sais endless ribs £19.90 hintaan! Tarjoilija kertoi että hillittömän kokoisten rugbyn pelaajien vakkaripäivä tulla tankkaamaan :D Vink vink sinkkunaiset!

Lauantaina olin vapaalla ja treffasin ekaa kertaa hoitajat.net ja blogin kautta tapaamaani suomihoitsua. Oli aivan huitsin hauskaa, käytiin Regent's parkissa kävelyllä, pubissa tuopeilla ja dinnerillä. Ihanaa päästä livenä tilittämään jollekkin joka ymmärtää tasan tarkkaan mistä on kyse ja kuulla toisen kokemuksia täällä työskentelystä. Toki riitti puhuttavaa paljon muustakin kun töistä ja toivottavasti tapaamme J:n kanssa taas pian :) Regent's park on kyllä iso ja upea ilmestys, pakko päästä lähiaikoina uudestaan ja käppäillä vaikka tota kanaalin vartta pitkin. 

Loppuun vielä vähän työhöpinöitä. Sunnuntaina olin pitkässä päivässä ja ekaa kertaa oli oikeasti rauhallinen työvuoro, sai tehdä työt kaikessa rauhassa ilman kiirettä, perehtyä potilaiden taustoihin kunnolla ja kuunnella pitkät pätkät potilaiden juttuja. Pidin myös ekaa kertaa täydet 2x30min tauot! Potilaista oli osa kotilomalla, sunnuntaisin ei ole tutkimuksia (kuin vain akuutit tapaukset) ja vain 2 uutta potilasta tuli osastolle step down hoitoon teholta, noilla olikin sitten kaikki mahdolliset dreenit, katetrit, epiduraalit, nenämahaletkut sun muut piuhat. 

Oli hyvä tsägä myös työkavereiden suhteen eikä ne pahimmat paasaajat ollu töissä. Olen muuten töissä "ystävystynyt" vähän enemmän yhden hoitajan kanssa, en tiedä sitten oliko fazerin sinisellä (jota mulla oli mukana ja jota uppos puol levyä tähän hoitajaan samalla istumalla) jotain tekemistä tämän kanssa ;-). Tämä mukava mieshoitaja palasi pitkältä lomalta töihin joten emme ole aiemmin tavanneet, mutta meillä jotenkin synkkasi heti ja olemme tehneet kimpassa hyvää tiimityötä toinen toistamme auttaen. Hän on toiminut monille opiskelijoille ohjaajana ja uusille perehdyttäjänä (voi kun hän olisi ollut töissä kun alotin tuolla!) ja voi sitä ihanaa rauhallisuutta millä hän selitti PCA kipupumpun toimintaa mulle ja potilaalle. Vähän muuten kuumotti vetää samaan isoon ruiskuun viisi kahden millin 10mg/ml vahvuista ampullaa morfiinia, en ole aikoihin käsitellyt noin isoa määrää "huumeita". Turvallinen fiilis kyllä kun toinen on mukana tarkistamassa (yksin en saa vielä muutenkaan laittaa suonensisäisiä lääkkeitä, toi kipukumppu meni tosin sc eli ihon alle rasvakudokseen). 

Olen tavannut myös ekan ystävällisen lääkärin! Mukava pakistanilainen mieslääkäri kutsui jopa kesken työpäivän mut kahville kanssaan ja oli huolissaan että olenhan saanut ystäviä uudesta kotimaasta ja kyseli pitkät pätkät suomesta, suorastaan hämmentävää kun joku on yhtäkkiä mukava tai kiinnostunut mitä sulle kuuluu! Ehkä innostun kohta jopa leipomaan jotain töihin (sillon kun on hyvät tyypit töissä), kiva harrastus jota rakastin tehdä kotosuomessa ja ilahduttaa työkavereita. Mieltäni on muuten piristänyt kovasti myös yllättävältä taholta tullut erittäin kannustava pitkä sähköposti ja kertomus omakohtaisista kokemuksista täällä työskentelystä, ihanaa huomata etten yksin näiden ajatusteni kanssa. 

Hyvää viikonjatkoa kaikille <3

Pikainen pohdintapäivytys

Eilen meillä oli taas 2 sairaanhoitajan puutos, joten pyöritettiin osastoa 3 hoitajalla, mutta onneksi iltapäivällä saatiin neljäs agency nurse auttamaan juuri kun homma oli totaalisesti räjähtämässä käsiin. Ylihoitaja tuli osastolle pahimman kiireen keskellä vain valittaakseen, että miksi mulla ei ole uniformua vieläkään!!? No en vaan ole vielä saanut sitä ja varmasti vedän sen (siis uniformun) kyllä heti päälleni kunhan saan sen olisi tehnyt mieli vastata, mutta kiltin tytön tavoin vain pahoittelin ja vetosin siihen että tammikuussa aloittaneillakaan ei ole vielä sitä uniformua. Sanottiin ylihoitajalle että ollaan nyt tosi pulassa ja uusia potilaita kokoajan tulossa, ylihoitajalta ei herunut muuta apua kun "koittajaa pärjätä ja priorisoikaa". Just niin, kiitti vaan. 

Jännä juttu muuten että kun on kiire niin usein myös potilaat hermostuvat toden teolla, näin kävi eilenkin. Kaksi potilasta olivat erittäin tyytymättömiä hoidon laatuun ja odottamiseen. Kirosanat ja huudot raikuivat käytävälle, paikalle vaadittiin sairaalan johtajaa ja ties ketä. Tuli jotenkin surkuhupaisa olo ja ehdotin että mitä jos me hoitajatkin alettaisiin tappelemaan keskenämme kun tää meininki ei oo vielä tarpeeksi hullua. 

Tässä helvetinmoisessa vuorossa oli kuitenkin jotain merkittävää. Ekaa kertaa tuli sellainen "me" yhdessätyöskentelyn henki ja meidän henkilökemiat toimi varsin hyvin, autoimme toinen toistamme. Mä en saanut antaa iv lääkkeitä mutta kotiutin sitten muiden potilaita ja hoidon muita hommia mitkä eivät liittyneet lääkehoitoon. 

Olen myös vähän paremmin perillä monista jutuista tuolla ja huomannut että onneksi joihinkin supertiukkoihin sääntöihin saattaa olla poikkeusreittejä. Esimerkkinä potilas joka oli pääsemässä viikonlopuksi kotilomalle, mutta hänen täytyi odottaa sairaala-apteekista hänelle nimikoitua antibioottipakkausta. Samaa antibioottiahan meillä olisi osastolla pilvin pimein, mutta ehdoton sääntö on että paketit täytyy tulla käyttöohjetarran kanssa. Soittelin sairaalaapteekkiin moneen kertaan että kauanko tämän potilaan lääkepaketin saamisessa vielä menee ja aina sanottiin että kohta kyllä joku toimittaa osastolle mutta ketään ei kuulunut. Potilas siis odotti neljää tablettiaan apteekista yli 6 tuntia koska sääntöjen mukaan en saa antaa lääkettä ilman sitä perhanan nimitarraa, vaikka potilas olisi kuinka järjissään ja osaisi ottaa lääkkeen oikein, olihan hänellä lääkärin antama (ja läpilkäymä) lääkekortti kädessä! Kyseessä ei siis ollut edes kotiutuminen vaan 2 yön kotiloma, potilas oli ensinnäkin nuori ja todellakin täysissä järjissään! Pharmaseutti varoitteli että jos potilas ottaa tyyliin kaikki lääkkeensä kerralla ja niistä puuttuu ne tarrat niin syypää on se hoitaja joka ne antoi! Joku raja hei tänne holhouskulttuurille! Onneksi päivystävä lääkäri tuli vastaan ja antoi minulle luvan antaa lääkettä potilaalle kunhan teen käsin sen "reseptitarran". Piti pyytää lääkäriä tietysti dokumentoimaan tämä, muuten varmaan saisin hirveät huudot pharmaseutilta. No siihen meni se 15sekuntia ja 5 minuuttia myöhemmin potilas oli jo iloisena matkalla kotiin viettämään perjantai-iltaa perheensä kanssa. Olisi muuten ollut jo aina paljon aikaisemmin jos sairaalasäännät ei olisi niin joustamattomia ja järjettömiä. Olen myös satavarma että potilas olisi joutunut jäämään yöksi osastolle jos mitä en olisi ollut häntä hoitamassa.

Meitä on 3 tänävuonna aloittanutta sairaanhoitajaa tuolla ja nämä kaksi muuta ovat parhaillaan aktiivisesti ensimässä uutta työpaikkaa ja kutsuvatkin sitä "escape planiksi". Harmi etten ole ollut näiden mukavalta tuntuvien tyttösten kanssa kuin 1-2 yhteisessä vuorossa. Meillä kaikilla on yhteneväiset kokemukset niin huonosta perehdytyksestä kuin kohtelusta muutenkin. Osastolla on niitä jotka ovat olleet siellä 6-8 vuotta töissä ja sitten me uudet. Kukaan ei ole esimerkiksi ollut 1-2vuotta ja lähes kaikki lähtevät ensimmäisen vuoden kuluessa. Tämä ei todellakaan ole yllätys, koska osasto on tosissaan erittäin raskas ja vaativa, perehdytys ala-arvoista ja sitten vielä kermana kakun päällä kohdellaan paskasti. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi olla töissä tollaisessa paikassa?? Miksi kukaan ei tee mitään asioille ja uudet lähes pakotetaan lähtemään?? Jopa pomo sanoi että sitten kun lähdet muualle töihin niin pärjäät kyllä hyvin tällä kokemuksella mitä täältä saat.

En todellakaan halua tämän kuulostaman mitenkään rasistiselta koska en sellainen ole, mutta tosissaan minä plus nämä kaksi uutta (jotka ovat lähtemässä niin pian kuin mahdollista) olemme osaston ainoat vaaleaihoiset sairaanhoitajat. En ole yksin tämän ajatukseni kanssa, että ilmeisesti osastolle hyväksytään vain ja ainoastaan tummaihoisia hoitajia. Kohdeltaisiinkohan minua samalla tavalla jos olisin tummaihoinen ja otettaisiinko paremmin mukaan joukkoon? Todennäköisesti vastaus on kyllä. Luulin että rasismi ihon värin takia työpaikoilla on kauan sitten haudattu juttu, mutta nyt musta tuntuu että elän keskellä sitä. Saako näin edes sanoa? 

Tilitystä jälleen

Mun blogi on täynnä luonnoksia (näköjään yhteensä17) helvetillisistä työpäivistä ja tilanteista (toki muistakin jutuista), joita olen alkanut suutuspäissäni kirjoittamaan, mutta joita en ole saanut aikaiseksi julkaistua. Kirjoittaminen on kyllä terapeuttista ja on auttanut käsittelemään näitä ahdistuksen tunteita, ei voi muuta sanoa! 

Olen myös äärettömän kiitollinen ja liikuttunut blogin kautta saamistani kannustavista ja lohduttavista viestistä ja kommenteista. Kiva kuulla että teitä entisiä ja nykyisiä kohtalontovereita on muitakin! Olen myös blogin kautta tavannut ihan huippuja tyttösiä livenä ja nää ihanat tyypit asuu vieläpä ihan kävelymatkan päässä ❤️ Bloggaus on siis todellakin tuonut mukanaan voimavaroja ja iloa elämään, onneksi aloitin tän blogin pitämisen viimekesänä :) Suosittelen tätä sosiaalista harrastusta todellakin!

Mun ekat yövuorot on nyt ohi, eka yö oli ihme kyllä pitkälti rauhallinen (sitki joutui tekemään 30min ylitöitä, koska aamuvuoro myöhässä) ja suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin tauon viettäminen. Yövuorossa tunnin pakollisen palkattoman tauon joutuu pitämään putkeen, kuulostaa tavallaan hyvältä mutta ei noissa olosuhteissa... Eräs työkaveri, (kaveri on muuten todella huono sana tässä) jonka kaikki muuten tuntevat tuolla aivan jäätävänä bitchinä oli linnoittautunut kahvihuoneeseen taukonsa ajaksi ja lukinnut oven. Kun yritin sisään edes hakemaan eväitäni niin sain niskaani kauheat sadattelut, kiroilut ja vielä aamullakin haukuttiin että toisen palkatonta taukoa täytyy kunnioittaa. En siis saanut yön aikana syötyä tai juotua mitään koska en päässyt sinne jääkaapille! Sain muilta ohjeita, että ota vain kuivaruokaa yövuoroon koska tosissaan sinne kahvihuoneeseen ei todennäköisesti pääse jos joku muu ehti ensin. Aivan järkyttävää!? Toinen huone mitä olisi voinut käyttää oli osaston päivähuone, mutta sen oli yksin valloittanut päivystävä lääkäri. Oli muuten todella kiukkuinen nuori lääkäri joka löi mulle samana yönä luurin korvaan koska oli jo keskustellut kyseisestä asiasta jonkun muun kanssa (asia koski siis mun potilasta, mutta mulle ei oltu raportoitu että asia oli jo hoidossa!). 

Tälläisia kommunikaatiokatkoksia tuolla on muuten varmaan sata päivässä. Samoin potilaille kommunikointi on ala-arvoista ja viimeksi eilen potilas pyysi erinäisten lääkäreiden nimiä jotta voi tehdä valituksen. Sanoin että hyvä, tuen sua valituksen tekemisessä sataprosenttisesti! En mene liikaa yksityiskohtiin, mutta tätä potilasta oli todellakin kohdeltu tuolla todella törkeästi ja epäammattimaisesti. Esimerkiksi hänelle tehty operaatio epäonnistui aiheuttaen haittaa, mutta kukaan ei tästä hänelle tullut kertomaan. Soitin monelle eri lääkärille mutta kukaan ei suostunut ottamaan vastuuta tai edes tulla juttelemaan potilaalle. Potilas tosin sanoi että on saanut jollain toisella osastolla vieläkin huonompaa kohtelua lääkäreiltä (en tosin ymmärrä että miten voi enää mennä tästä huonommaksi). 

Niin se tauko... Vietin sen sitten istumassa kuivin suin sairaalan käytävällä (osaston ulkopuolella sentään) täynnä vitutusta, suorastaan tärisin siitä kiukusta! Eikö kahvihuone yleensä ole yhteinen tila kaikille eikä mikään yhden ihmisen pyhäkkö!? Onneksi maailman paras poikaystävä haki aamulla töistä. Kyyneleet virtasivat vuolaina heti kun pääsin istumaan auton penkille. 

Seuraavana yönä olikin kunnon kiire ja meillä oli yllättäen kahden puutos (yössä pitäisi olla yhteensä 7 joista 4-5 sairaanhoitajia), mulla oli 5-6 potilasta plus laitettiin ottamaan uusi potilas. Jouduin siivoamaan huoneen edellisen potilaan jäljiltä johon potilas tuli koska hän oli jo matkalla eikä siivoojia olisi ehtinyt soittaa. En ole kyllä saanut mitään koulutusta siivoamiseen ja eri mömmöihin mitä pitä käyttää. Potilas oli ollut päivystyspolilla koko päivän ja oli kovin nälissään, pyysin health care assistenttia (joka kieltäytyi huoneen siivouksesta omiin kiireisiin vedoten) viemään potilaalle edes iltapalaa mutta sain takaisin vain mulkaisun ja että hae ite. Kenenkään muun työtä ei saa keskeyttää mutta multa sitä kyllä oletetaan jatkuvasti! 

Potilaalle oli myös määrätty useita suonensisäisiä infuusioita ja muut hoitajat tappelivat että kuka huolehtii potilaan lääkkeet. Musta oli ensinnäkin epäreilua että tää uus potilas annettiin mulle, joillain hoitajilla kun oli vähemmän potilaita ku mulla alunperin. Jos charge nurse jotain määrää niin vastaan on aivan turha vikistä! 

Yksi iso ongelma on se, etten saa antaa kuin suun kautta annettavia lääkkeitä, suonensisäiset saan valmistaa ilman minkäänlaista valvontaa mutta en saa laittaa niitä tippumaan tai edes korkata pois keittosuolalla. Mun iv koulutus on vasta ens kuun lopussa joten edessä pitkä ja kivinen tie muiden armoilla ja siis ruinata muita hoitamaan mun lääkkeet. Mun osaamiseen ei todellakaan luoteta tuolla eikä mun mielipiteille anneta minkäänlaita arvoa. Itse hoitotyössä olen kuitenkin varsin itsevarma esim kuinka toimia jos potilas voi näin tai näin, kaiken maailman paperinpyörittely ja esim oikean lääkärin löytäminen tuottaa vielä jonkin verran vaikeuksia. Osastollahan on potilaita välillä 6-7 eri erikoisalalta joten aina pitää löytää se oikea lääkäri kelle soittaa tai siis jättää soittopyyntö siihen helvetin piipariin ja odotella takaisinsoittoa, mitä ei välttämättä tule koskaan. 

Olen muuten myös oppinut että jos jotain ei tiedä niin sitä ei missään nimessä saa paljastaa!!! Hieno ja potilasturvallisuutta edistävä asenne? Potilas oli menossa OGD tutkimukseen enkä äkkiseltään muistanut mitä se tarkoittaa (tiedän että joku tähystys), noita sanalyhenteitä kun on miljoona. Hoitaja soitti endoskopiasta ja kyseli perusjuttuja kuten onko potilas ollut ravinnotta ja onko sairaalabakteeria. Erehdyin kysymään että mikäs tämä OGD nyt olikaan kun olen uusi hoitaja tässä sairaalassa, bitch sairaanhoitaja sattui kuulemaan tämän keskustelun ja sähisi mulle että älä ikinä paljasta jos et tiedä mikä joku tutkimus on, ne hoitajat saavat hepulin jos hoitaja tunnustaa ettei tiedä jotain!! Kysyin sitten tältä hoitajalta että kerro sä sitten mulle mitä siinä toimenpiteessä tehdään!? En saanut vastausta... 

On niitä positiivisiakin juttuja, olen oppinut paljon ja potilaiden kanssa menee mukavasti. En jännitä englanniksi työskentelyä enää ja puhelimessa asioiden hoito on helpottunut (oli aluksi tosi vaikeaa ymmärtää eri aksentteja yms). Yksi asia on kuitenkin satavarma, tonne helvettiin en pitkäksi aikaa jää (kuten ehkä osaatte arvata)! On kirkastunut että todellakin tein virheen valitsemalla vuodeosaston, koska valitettavasti täällä englannissa vuodeosastot todellakin ovat niitä raskaimpia työpaikkoja. 

Seuraava työpaikka tulee suurella todennäköisyydellä olemaan heräämö, endoskopia tai radiologia. Noissa päivät on edes jotenkin aikataulutettu, työajat inhimillisemmät ja ihmiset vaikuttaa yleisesti paljon mukavimmalta (toki poikkeuksia löytyy aina). Tehovalvontaa voisin myös harkita tai jopa päivystystä, koska noissa on yleensä reilusti ammattitaitoista henkilökuntaa.

Ainoa mikä tällä hetkellä auttaa mua jaksamaan on tietysti raha, vapaapäivät ja CV. Jos lähden nyt menemään niin en voi tota paikkaa mainita CV:ssä, täällä vaaditaan lisäksi AINA hoitoalalla hyvät kirjalliset suositukset edellisestä työpaikasta. Mun CV:saä tulis olemaan 8 kk tyhjyys jos en voi tota paikkaa mainita. Mietin että jos vaan en kerro et olin tuolla töissä, mut haluisin kuitenkin pysytellä rehellisenä. Varma juttu on se että kun tuolta pääsen pois niin MIKÄÄN ei voi enää tuntua yhtä karmealta työpaikalta!

Yksi voimavara on muuten myös on Lontoon kevät <3 Ylläoleva kuva napattu vauhdissa automatkalta anoppilaan ja alla oleva meidän lähipuistosta aurinkoisena sunnuntaina pari viikkoa sitten. Mark&Spenceristä kassi täyteen herkkuja ja puistoon paistattelemaan päivää toisen kainaloon, hetken aikaa elämä tuntuu ihanan huolettomalta. Kunnes koittaa seuraava työpäivä ja tunnen kaiken elämänilon rutistettavan pois itsestäni.

Projekti blondiksi osa 2 ja kokemus meksikolaisesta ketjuraflasta

Nyt on takana värinpoisto x 1 ja raidoitus x 1. Mulla oli värinpoistona B4 extra strong colour removal (paketin kuva löytyy edellisestä postauksesta) ja ainakin nettikeskustelujen mukaan se on kotivärinpoistojen aatelia. Suomesta tätä ammoniakkivapaata väriä on ilmeisesti haastava saada, käsittääkseni sitä saa silloin tällöin stockalta ja netistä nyt tietysti. Aine on on koostumukseltaan tosi kevyttä "jugurttia", hajusta monet varoittelivat, se alkoi tulla nenääni vasta aineen vaikutuksen loppuvaiheessa ja siis haisee makean pistävältä mädäntyneeltä kananmunalta. 

Märkänä en nähnyt tukassa mitään eroa, mutta kuivauksen jälkeen paljastui alla oleva tulos. Vasemmalla puolella siis ennen värinpoistoa.

Juuret muuttuivat odotetusti varsin vaaleiksi/harmaiksi, mutta loppumatka onkin sitten aikamoinen sekamelska, odotetusti myös punaista väriä puskee läpi. Ei kuitenkaan niin jäätävän hirveä mitä aluksi pelkäsin. Jo samana iltana sentään uskaltauduin ihmisten ilmoille ja käytiin vetämässä meksikolaisessa ChimiChanga ketjuraflassa illallinen. Tarkoitus oli alunperin mennä Wagamamaan japanilaisten patojen ääreen, mutta koska tuolla on niin epämukavat penkit missä istua niin päädyttiin naapuripaikkaan. 

Laitetaan nyt kuva ja pikku kertomus vielä sieltäkin. Ei muuten pahan hintainen ollenkaan: alkupala,pääruoka ja juoma (otin punkkua) yhteensä £13.95. Nää oli siis erinäiseltä menulistalta, mutta siinäkin oli ihan kivasti vaihtoehtoja. Mun tortilla ylhäällä oikealla (tarjoiltiin riisipohjalla) oli tosi maukas ja niin täyttävä, Mr London veti Chili con carnen ja oli tosi tyytyväinen. Guagamole todellakin homemade ja tosi hyvää. Alkupalat oli isoja ja mustekalanrenkaat täydellisen rapsakoita! Laatu ja hinta oli todellakin kohdallaan ja palvelu oikein hyvää (me oltiin Wandsworthin raflassa). Edes tippiä ei "pakotettu" jättämään, monissa rafloissa täällä ku automaattisesti lisätään laskuun 10-12.5% oli palvelu mitä tahansa. Tonne jätti kuitenkin ihan mielellään omaehtoisesti sen about10% tipin. Drinkit näytti myös kivoilta, ens kerralla kyllä aloitan ruokailun margaritalla ;-) Tarjoilija jakoi myös sombreroja asiakkaille ja monet poseerasivat ne päässä. Voin kyl lämpimästi suositella tätä ketjuraflaa oman kokemukseni pohjalta!  

Sitten takaisin värjäystarinaan... Vaihe kaksi ja raidoitus hupputekniikalla. Tässä kohtaa tuli onneksi avuksi pikku apulainen, muuten olisin ollut todellakin pulassa. Ajattelin että virkkuukoukulla on ihan helppo nyppiä hiustupsuja hupun pienen pienistä reijistä peili apuna... Fail. 

Homma on ihan hauskaa, vaikka välillä vähän kirpasee jos koukku osuu liian terävästi päänahkaan. Pitää olla varovainen ettei vedä liian isoja tupsuja kertalla. Pidin väriä päässä maksimiajan eli 45 minuuttia ja yritin hengailla lähellä lämpimiä pattereita, jotta sais vähän lämpötehoa vaalennukseen. Ei kyl ihan korvaa sitä härveliä minkä laittaa kampaamossa pään päälle lämmittämään :D 

Tässä vaiheessa oli vielä vaikea arvailla mikä lopputulos tulee olemaan... Pesun aikana tukka näytti keltaiselta kun pääsiäistipu mutta koskaan ei saa luottaa märkääm värjäystulokseen. Silmät kiinni ja jännittyneenä föönasin tukan kuivaksi ja katsoin loputulosta peilistä:

Ei paha!? Aika montaa sävyä tuolta kyllä löytyy ja valitettavasti myös sitä pelättyä keltaista havaittavissa, ei kuitenkaan niin paljon kun pelkäsin. Työkaverit on ainakin kehunu, yks ilkikurinen (ja rasittava) nuori lekuripoika tuli töissä kanssa ihmettelemään värjäystulosta ja kun selitin että haluan lähemmäs luonnollista väriäni niin se tokaisi että ai harmaata (juuret todellakin näyttää ihan harmailta). Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen vaikka latvat etenkin alta vielä varsin tummat. Mietin jatkaa a) huppuraidoituksella b) toisella värinpoistolla ja perään huppuraidoituksella. Mitä mieltä te ootte, miten mä etenen tästä? Sain jo suomesta vinkkiä et hopeashampoo jatkossa apuun keltaisuuteen. 

Pikku tilitys vielä loppuun. Mulla loppu tänään yövuorot x 2 ja jo huomenna takas pitkään päivään, täällä ei siis tunneta "nukkumispäivää" eli tää päivä kun yöt loppu pitäis olla nukkumispäivä (tai siis näin oli suomessa) ja seuraava vapaa mut tää päivä on merkattu vapaapäiväks vaik olenhan tehnyt töitä 8 tuntia tän vuorokauden puolella ja siis oli pakko mennä tietysti heti nukkumaan kun pääsin himaan! Niin epäreilua taas ja yritä tässä nyt sitten nukkua yöunet ennen huomista kellonympäri (ja ylikin) työpäivää...Ei mitään saumaa palautua yövuoroista, onneks niitä on sentään vaan 3 neljässä viikossa. Mur. 

Projekti blondiksi

Mun hiustenväri on vaihtunut vuosien mittaan blondista kirkuvan punaiseksi paloautoksi, viimeiset pari vuotta on taas menty brunettena. Oma väri on jossain siellä vaalean ja maantienharmaan puolella. Olen nyt reilu puolvuotta kypsytellyt ajatusta muuttua takaisin blondiksi, sillon ei haittais vaikka oma juurikasvu tulee esille kun nyt tummassa tukassa näyttää lähinnä kaljulta kun se oma vaalea juuri paljastuu. Valitettavasti en voi täältä Lontoosta noin vaan matkustaa luottokampaajani käsittelyyn ja Lontoon kampaajien hinnat saa aikaan lähinnä sydämentykytyksiä... Avuksi siis vanha kunnon kotivärjäys!?

Mun viimeisestä kotiblondauksesta on aikaa yli 10 vuotta ja tosissaan hiukset on siinä ajassa muuttunu monen kymmenen värjäyksen ja kaiken maailman hiustenpidennyksien myötä... Tutkailin netistä tuotteita, ohjeita ja ihmisten kertomuksia blondauksesta. Etenkin niitä kauhukokemuksia ihmisillä riittää tummasta vaaleaan muuttumisessa. Jollain oli pää täynnä kaljuja länttejä blondauksen jälkeen ja "kusenkeltaisuus" tuntuu olevan monen ongelma. Kauhukokemuksia lukiessa hautasin hetkellisesti ajatuksen äkillisestä blondauksesta. Mun tän hetken hiusvärihän on varsin tumma kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Olen siis tossa vasemmalla ;-)  

Olin joskus muinoin laiha ja blondi, tässä todiste ja Anna 13wee ;-) 

Tässä taitaa olla taas tukka punaisimmillaan

Kävin monta kertaa viimeviikkoina kääntymässä Bootsin hiusvärihyllyllä, mutta en uskaltanut edetä pakettien hypistelyä pidemmälle. Kahden hemmetin rankan kellon ympäri työpäivän jälkeen koitti 2 päivän vapaa ja halusin jotain muuta ajateltavaa (oli mm. edelleen elävänä mielessä miten eräs narkomaanitaustainen potilas huusi mulle naama punaisena raivoten ja seuraten mua käytävällä ja sai aikaan pienimuotoisen kaaoksen jo muutenkin kaaottisella osastolla)... 

Taas suuntasin Bootsiin ja tällä kertaa hyllyllä sattui olemaan tuttu mukava palvelualtis myyjä, jolta kyselin neuvoja. Täytyy tässä nyt samalla kertoa huvittava tarina tästä myyjästä... Oltiin Mr Londonin kanssa muutama viikko sitten ulkona syömässä ja kotimatkalla piipahdettiin ostamaan mulle uus rajauskynä. Kassalla satuttiin kuulemaan erittäin arkaluontoimen keskustelu... Ennen meitä oli arviolta kolmekymppinen mies, joka kyseli myyjältä pilleriä raskauden keskeytykseen. Keskustelusta kävi ilmi, että "vahingosta" oli aikaa jo useampi viikko! Katsoimme Mr Londonin kanssa toisiamme epäuskoisesti. Myyjän naama myös venähti ja hän yritti asiallisesti selventää, että nyt on kyllä liian myöhäistä ottaa se 72 tunnin katumuspilleri. Tunsin oloni todella kiusaantuneeksi siinä takana seistessä ja mietin jo kassan vaihtamista. Mr Londonilla ei taas meinannut pokka pitää ja tökin häntä jotta pysyisi hiljaa ja aloillaan. Keskustelu edessämme jatkui vilkkaana ja myyjä joutui todellakin rautalangasta vääntämään että nyt ei enää ne pillerit auta ja pitää mennä lääkäriin. Mies poistui hätääntyneen näköisenä ja tuli meidän vuoro astua kassalle. Myyjän ilme oli kyllä näkemisen arvoinen juuri käydyn keskustelun seurauksena ja Mr Londonin pokka repesi totaalisesti... Niin repesi myyjänkin (joka tietysti tajus et kuultiin se keskustelu) ja lopulta myös mun. Siinä hekotettiin mahamme kipeeks sitten kaikki kolme sen edellisen asiakkaan kustannuksella! Aika häpeällistä toimintaa eikö vaan ;-) 

Takaisin alkuperäiseen tarinaan nyt kun kaikille kävi selväks mistä tunnen tän myyjän... Myyjä tosissaan neuvoi ja auttoi mua etenemään projektissani, hän kertoi myös omaavansa kymmenien vuosien kotivärjäyskokemuksen eli oli varmasti juuri oikea ihminen auttamaan. Reilun 10 minuutin keskustelun jälkeen lähdin kaupasta täynnä teininäistä intoa B4 värinpoisto ja raidoitusvehkeet mukanani. Lupasin tulla myöhemmin esittelemään värjäystulosta (jos on vielä niitä hiuksia jäljellä, haha).  

Mitäköhän tästä tulee!? Luotatteko muut hiuksenne pelkästään kampaajan käsittelyyn vai uskallatteko itse alkaa lotraamaan hiusväreillä?